Oispa fillari

Minä ja Milka eli HiQn äMMät vietimme viime yön Oriveden kauniissa luonnossa, kun osallistuimme kahdeksan tunnin Yö-Rogainingiin. Supersuunnistaja oli mukana kuskina, koska oli oletettavaa, että aamulla maaliin saapuessa voisi vähän väsyttää.

Pyöräilijät lähtivät 5 min ennen tossusarjaa, jotta ekoille rasteille ei tulisi ruuhkaa.

Reittisuunnittelussa koetin olla vähän "pro" ja miettiä rataa edes yli puoli tuntia (aikaa oli 2h). Onnistuinkin olemaan edes ihan vähän insinööri ja laskemaan kartan ylä- ja alalenkin pisteet ja perustelemaan Milkalle sillä, miksi meidän kannatti kiertää lenkki myötäpäivään. Mutta kyllähän me taas hutaisimme reitin kasaan reilusti alle tunnissa. No, jäipähän aikaa viimeistellä kisakynnet ja somettaa. Reitti osoittatui ihan liian pitkäksi, mutta onneksi se oli niin taidokkaasti tehty, että pystyimme hyvin oikomaan parissa paikassa.

Leimaus ekalla rastilla

Lähtö tapahtui klo 22, ja Supersuunnistaja ehti sopivasti omalta lenkiltään kuvaamaan lähtöämme. Hän myös juoksi ekalle rastille kärkijoukkueen peesissä, jotta sai meistä tilannekuvaa. Hän saikin juosta rastille ihan urakalla, koska me olimme siellä neljänsinä!

Rasti suolammen rannalla

Me olimme molemmat ottaneet viikolla kevyesti, joten juoksu kulki oikein mainiosti heti alusta alkaen. Tosin ensimmäisen metsäpätkän jälkeen jalkoja alkoi väsyttää, koska metsässä pohja oli hyvin epätasaista, ja liikkuminen oli siksi rankkaa sekä nilkoille että reisille. Eli ilo kevyestä tossusta jäi hieman lyhyeksi. Onneksi juoksukunto teki paluun yöllä muutamaankin otteeseen.

Tässä vaiheessa hymyilytti, kun pääsimme juoksemaan n. 300 m tiellä
kaamean ryteikön jälkeen

Aurinko laski joskus klo 23 aikaan. Meillä oli ollut hienona ajatuksena kuitata haastavammat metsäosiot valoisan aikaan ja juosta pimeällä teitä pitkin. Homma vähän kusahti siinä, että metsä oli vaikeakulkuista, ja olimme ihan liian hitaita. Jouduimme siis rämpimään metsässä myös pimeällä. Yksi pahimmista pummeista tulikin pilkkopimeässä metsässä, mistä oli hyvin vaikeaa löytää luolaa, jonka edessä rasti oli. Muuten suunnistus sujui alun mittakaavahäröilyn jälkeen melkoisen mainiosti.

Joku suunnistaa vastarannalla

Metsässä rämpiessä tuli myös hetkellinen fiilisten potentiaalikuoppa, kun joukkueita meni ohi useampi, eteneminen oli hankalaa ja joka paikkaan sattui. Onneksi fiilikset sai taas kohotettua, kun sai juosta vähän tiepätkää ja pidettyä pienen evästauon. Keskimäärin puhtia riitti yllättävän hyvin ja fiilis pysyi korkealla. Jaksoin jopa somettaa keskellä yötä Milkan täyttäessä juomareppuaan. Tästä jaksamisesta kiitän aika pitkälti Varustelekan ihme-eliksiiriä eli saksalaista kofeiinisuklaata. Aivan kreisiä ainetta!

Pieni viilentävä suokahlaus teki hyvää tälle rastille mentäessä, kun aamulla
jalkaterissä alkoi olla jo melkoinen pieni merenneito -olo: jokainen askel sattui. :)

Kisan loppu oli ehkä hitusen antikliimaksi, kun meidän piti viimeisen rastin jälkeen juosta kuutisen kilometria maantietä maaliin. Rastilta tullessa vähän jännitti, että tuleeko meille kiire ja joudummeko ottamaan tunnin loppukirin, mutta kilometrivauhtien asettuessa 6-7 minuutin välille totesimme ehtivämme maaliin ihan hyvin ilman sen kummempaa riuhtomista. Sallimme itsellemme jopa ylämäkien kävelyn, mikä toikin vähän mielenkiintoa tylsään mättämiseen. Tässä vaiheessa minuun iski akuutti fillarikateus pyöräsarjalaisten viilettäessä ohitsemme, ja hoinkin otsikon fraasia lähes joka kerta polkupyörän nähdessäni. Milka ei ymmärrä hyvän päälle eli omista maastopyörää, joten hän oli koko kisan ihan onnellinen tossunkuluttaja.

Nyt voi jo vähän tuulettaa, kun matkaa maaliin on alle kilsa.

Maalissa kello pysähtyi aikaan 7:54 ja omien laskujen mukaan meillä olisi pisteitä kasassa 119. Tuloksissa kestää vielä jonkin aikaa, koska rastileimaussofta oli kumossa muutaman rastin verran lauantain puolella. Järjestäjä joutuu siis syöttelemään järjestelmään manuaalisesti leimattuja rasteja, ja se ottaa aikansa.

Maalissa! Jee!

Lihasten jäähdyttyä alkoi kolottaa joka paikkaa, ja autossa istuminen viimeisteli vielä jumituksen. Kun pysähdyimme ABC:lle aamiaiselle, niin kävelimme kuin kaksi ankkaa. Mutta kuten Milka asian muotoili, niin onpahan kerrankin sellainen olo, että tuntee tehneensä jotakin.

Ihmissuden jäljillä

Eilen, ihastuttavassa kesäsateessa oli HiQn äMMien ensimmäinen pidempi treenikisa ennen elokuun SM-rogaa. Virolaiset ovat kovia rogaamaan, ja he olivat ystävällisesti tulleet tänne meidän puolelle Suomenlahtea järkkäämään seikkailurogainingin nimeltä Libahundi Jälg (eli Ihmissuden Jälki). Vantaan suunnistusseura Pihkaniskat jeesailivat.

Valmiina lähtöön. Takana näkyvät Supersuunnistaja ja ToinenNainen
eli huippujoukkue nimeltä Kielimuuri.

Vaikka viikolla oli ihanaa auringonpaistetta, jota oli kiva katsella toimiston ikkunasta, luvattiin koko viikonlopuksi sadetta. Onneksi ennusteet vähän paranivat viikonloppua kohti, mutta oli se lauantai kuitenkin lopulta koko viikon sateisin päivä. Me saimme sitten niskaamme pari vähän kovempaa sadekuuroa ja paljon tihkua siinä välissä. Mutta mitäpä tuosta - kastuu sitä hikoillessakin.

Alku taisi mennä näin ensikertalaisilla edustusurheilijoilla jännityksen piikkiin, kun saimme heti alkuun mojovan pummin. Saimme aikaiseksi myös ensimmäisen kisakärhämän, kun Milka alkoi kitistä, kuinka kaikki menee ihan päin mäntyä, ja minä äidyin ärähtämään, että lopeta se valittaminen tai se tarttuu minuunkin. Mutta lopetti se. Ja rastikin löytyi, kun vähän rauhotuttiin ja paikannettiin itsemme kartalle. Ja me olemme yhä mainioissa väleissä. What happens in the woods, stays in the woods. Minun tunnelmani pääsivät laskemaan myös vähän, kun likastuin kalliolla ja hajotin kompassini. Onneksi ehdin opettaa torstain kuntorasteilla Milkan ottamaan suunnan, niin ei minun kompassitaitojani tarvittu enää mihinkään. Saatoin keskittyä pysymään Milkan peesissä.

Leimaus. Minä menin leimaamaan heti perässä, koska tavallisilla rasteilla
kaikkien joukkueen jäsenten piti leimata.

Seikkailurogainingista seikkailun teki kuusi tehtävärastia, joilla osa rastin pisteistä tuli suoritettavasta tehtävästä. Me kävimme tehtävärasteista neljällä. Ekalla piti ottaa hymyilevä selfie, missä näkyi rastimääreenä ollut jyrkänne, tokalla piti ratkaista sudoku tai irroittaa ketju pulmatehtävästä. Kolmas rasti sijaitsi lammen rannalla, ja siellä piti heittää frisbeetä kaverille lammen yli. Viimeinen ja ihan maalin (eli siis lähdön) vieressä ollut rasti oli kahdeksan yhden pisteen rastia, johon saimme kartan vasta lähtöalueelle mentäessä.

Hymyilyselfie rastilla numero 70. Takana jyrkänne ja näköjään rastilippukin.

Pulmarasti oli tehtävärasteista ihan paras: siellä oli tehtävän lisäksi tarjolla vettä, urheilujuomaa ja naposteltavaa. Suolakurkut olivat siinä kolmen tunnin korvilla ihan sairaan hyviä (ja Milka tsemppasi koko ensimmäisen puolikkaan ihan vain niitä ajattelemalla)! Niiden syömiseen saattoikin käyttää vähän aikaa, koska minä vanhana pulmapelien omistajana ratkaisin tehtävän noin minuutissa. Sinä aikana Milkakin oli jo ehtinyt syödä aika monta kurkkua ja virolaisen herkkumakkaran siivua - ja ratkoa siinä sivussa puolet sudokusta.

Näin leimataan SI-järjestelmällä. Tikku reikään ja se sanoo piip.

Supersuunnistaja oli reissussa ToisenNaisen kanssa, ja he olivat kovempina juoksijoina käyneet lopuillakin tehtävärasteilla.Kuusijärvellä piti suppailla hakemaan rasteja järveltä ja toisella meidän missaamallamme rastilla oli yksi joukkueen jäsenistä kiskottu köydellä puuhun hakemaan rastileimaa.

Suon ylitys. Emmimme ensin tätä reittivalintaa, mutta ToinenNainen markkinoi
tämän suon Sipoonkorven klassikkona. Eivät tossut pahasti kastuneet,
mutta vähän tämän jälkeen tuli ISO pummi.

Meille tuli pari pahempaa pummia, vaikka yleisesti ottaen homma toimi mainiosti. Milka on nykyään jo niin hyvä suunnistaja, että minun tarvitsi perässä juoksijana yleensä vain pysyä vauhdissa ja joskus ihan loppumetreillä vähän auttaa rastinotossa. Vika tehtävärasti oli kuin meille tehty, kun minä luin karttaa ja huutelin edellä pinkovalle Milkalle ohjeita. Ja hänen leimatessaan minä luin jo seuraavaa rastia. Näillä pikkurasteilla vain toisen piti leimata, vaikka normaalisti kaikki joukeen jäsenet leimasivat minuutin sisällä.

Pummien takia meidän piti muuttaa suunnitelmia lennosta ja jättää osa rasteista hakematta. Onneksi suunnitelmien muuttaminen oli helppoa, koska alkuperäiset suunnitelmat sulivat kartasta pois sateessa. Olimme laittaneet kartat suojamuoveihin, mutta alleviivaustussi ei silti pysynyt kartassa, joka oli vedenkestävää matskua. Siihenkin meni vähän aikaa, kun välillä emme olleet ihan synkassa siitä, mitä kautta kullekin rastille olimme menossa. Maaliin kuitenkin päästiin hyvissä ajoin ennen aikarajaa, ja pisteitäkin kertyi ihan mukavat 98.

Niin se sade iloisesti ripsi mutalätäköihin

Ja sitten rogauksen lempiosuuteeni eli spekutukseen! Tuloksia katsellessa tuli todettua, että naisten sarjassa oli meidän edellämme aika tiukkaa vääntöä. Jos olisimme jättäneet yhdenkin isommista pummeistamme tekemättä, olisimme ehtineet edes toiselle kahdesta viiden pisteen rastista, jotka nyt jätimme käymättä. Silloin olisimme olleet naisten sarjassa sijalla 11. (nyt olimme 16.) ja kaikista joukkueista 74. tai 75. (nyt olimme 85.) Jos minä en olisi ollut niin puhkipoikki ennen kuin sain Milkalta saksalaista kofeiinisuklaata (ihan kreisiä ainetta!), olisimme saattaneet olla yhden sijan parempia: meitä edeltävällä naisjoukkueella oli sama pistemäärä, mutta reilut kuusi minuuttia parempi aika.

Maalissa ja jonossa odottamassa SI-tikun purkua

Mutta sehän suunnistuksessa on hauskaa: aina voi parantaa. Voi olla joko fyysisesti paremmassa iskussa tai pummata vähemmän. Tai jopa molempia. Seuraava koitoksemme on kesäkuun alussa Tampereella Yö-rogainingissa. Toivottavasti silloin ei sada, koska yösuunnistus sateessa on kuulemma ihan sika vaikeaa. Minä olen tissiposkena suunnistanut pimeässä vain hyvällä säällä, ja Milka ei ole tehnyt sitä koskaan. Eli eiköhän se hyvin mene. Mikä tärkeintä, on Tampereellakin luvassa ruokaa! Partiolaiset pitävät reitillä yökahvilaa.

Loppuun vielä tilannekuva bloggausvaiheesta. Kartan analysointi oli taas kerran hieman
hankalaa. Kuvassa myös hajonnut kompassi. Tuo pyörylä on nykyään irtomalli.

HiQ Stars

Moi! Me ollaan Minttu ja Milka ja me kisataan rogainingia joukkueessa nimeltä HiQn äMMät! Me ollaan molemmat töissä HiQ Finlandilla. Meidän toimari on ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, että on fantsumpaa sponssata firman läheisiä toimijoita tai jopa henkilökuntaa kuin jotain geneeristä huippu-urheilijaa, joka käy joskus satunnaisesti viihdyttämässä asiakkaita. Siksi hän lanseerasi tänä vuonna konseptin nimeltä HiQ Stars. Saatesanat firman tiedotustilaisuudessa olivat suunnilleen "jos olette hyviä jossain, niin tulkaa juttelee".

Meillä on firmassa lanseerattu joskus kauan sitten termi "unthink". Unthink tarkoittaa asioiden ajattelemista uudelleen erilaisesta näkövinkkelistä. Joku kutsuu sitä myös laatikon ulkopuolelta ajatteluksi. Meidän mielestämme HiQ Stars on unthinkia parhaimmillaan: meillä on töissä aivan huikeita tyyppejä, jotka osaavat IT-sankaroinnin lisäksi ihan mielettömiä asioita. Heistä (tai meistä, heh) saa varmasti loistavia stooreja markkinointiin ja yleiseen me-hengen nostattamiseen. On myös todella kivaa, että työnantaja tarjoaa työntekijöille muitakin virikkeitä kuin niitä perinteisiä juopottelujuhlia (vaikka on niissäkin aina mukavaa).

Mehän emme toki ole hyviä ainakaan rogaamaan, mutta eipä se ole meitä ennenkään hidastanut. Vanha kansakin sanoo, että yrittänyttä ei laiteta. Kehuimme HiQ Stars -hakemuksessamme olevamme edes sisukkaita. Ja jos emme ehkä suunnista hyvin ja pärjää kisoissa, niin ainakin meillä on tämä blogi ja muutenkin jäätävä somepreesens. Ja kappas vaan: me olemme HiQ Starsin ensimmäiset kiinnitykset ja menossa SM-rogaan (24 h) 6.-7.8. edustamaan firmaamme.

Niin mitä me mennään tekemään?

Rogaining on kotoisin Australiasta ja se on pistesuunnistusta. Kilpailuissa liikutaan 2-5 -henkisillä joukkueilla sarjasta ja kilpailusta riippuen yleensä kahdesta tunnista vuorokauteen. Kilpailijoiden tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä käymällä eriarvoisilla rasteilla haluamassaan järjestyksessä annetun ajan puitteissa.

Me aloimme rogata yhdessä viime syksynä, mutta sitä ennen olemme käyneet yhdessä polkujuoksukisoissa ja kiipeilemässä. Kiipeilykurssillekin päädyimme tavallaan firman kautta, koska kokeilimme kiipeilyä ekan kerran työpaikan tiimi-illassa ja järkkäsimme kurssin työporukan kesken. Sopii teemaan siis.

Mutta keitä oikein ovat nämä HiQn äMMät?

Minttu tienaa harrastusrahoja palvelupäällikkönä. Niitä tarvitaan, koska lajikirjo on melkoinen. Mintun mottona onkin: "Miksi olla hyvä yhdessä lajissa, kun voi olla keskinkertainen useammassa?" Mintun ensimmäinen kestävyyslaji oli triathlon, mutta nykyään tätä oman elämänsä eräjormaa kiinnostaa enenevissä määrin kaikki metsän puolella suoritettu sportti kuten suunnistus, roga ja multisport. Ennen kestävyysurheiluherätystä hän pelasi yli 20 vuotta korista. Minttu tapaakin sanoa, että koripallo pelasti hänet pissismiltä. Tähän mennessä kovimmiksi saavutuksikseen urheilun sarallla hän laskee 3 junnujen SM-kultaa koriksessa.

Milka sankaroi päivisin projektipäällikkönä, mutta toimiston oven sulkeutuessa tästä blogissa myös Vuorikiipeilijä M:nä tunnetusta naisesta kuoriutuu oikea seikkailija. Myös Milka treenailee monipuolisesti erilaisia lajeja, koska vaihtelu virkistää. Aina puoli vuotta ennen seuraavaa kiipeilyreissua hän alkaa treenata systemaattisemmin vuoren valloitusta varten. Rogaining on pitkäkestoisena kestävyyslajina mitä oivallisinta treeniä. Seuraava reissu suuntautuu jo ensi syksynä Nepaliin Ama Dablamille. Nuorempana Milka harrasti kaikkea baletista nyrkkeilyyn ja lippupalloon. Lippupallosta hänellä on plakkarissa ihan oikea SM-kulta.

Me molemmat tykkäämme suunnistuksesta, koska se on paljon kivempaa kuin juoksu. Suunnistaessa saa juosta luonnon helmassa eikä karttaa lukiessa oikeastaan huomaa juoksevansa. Rogassa kivointa on, että sitä voi tehdä yhdessä joukkueena. Lisäksi rogainingissa saa itse suunnitella reittinsä, joten se stimuloi myös älyllisesti. Melkein yhtä kivaa kuin itse kisaaminen on spekutella kisan jälkeen, olisiko reitin voinut suunnitella jotenkin toisin.

Ennen SM-rogaa meillä on ohjelmassa valmistavia kisoja. Tulevana viikonloppuna 14.5. kisaamme Sipoonkorvessa kuuden tunnin kisassa nimeltä Libahundi jälg. Se on meidän ensimmäinen vähän pidempi yhteinen kisamme. Tätä ennen olemme osallistuneet vain 2-3 tunnin kisoihin (niiden kisarapsoja voit lukea täältä, täältä, täältä ja täältä). Kesäkuun alussa pääsemme treenaamaan myös yösuunnistusta, kun vuorossa on Tampereen yörogan summer edition (8 h) 4.-5.6. Virallisten kisojen lisäksi aiomme käydä ahkerasti kuntorasteilla ja polkujuoksemassa. Jos haluat seurata HiQn äMMien edesottamuksia, kannattaa viimeistään nyt alkaa seurata Kunnon kaipuuta FB:ssa. Sieltä bongaat aina helposti blogin viimeisimmät jutut.

HiQ luo palveluita, joiden avulla helpotetaan ihmisten arkea ja elämää. Näitä ovat esimerkiksi veroilmoituksen jättäminen tekstiviestillä, videochat lääkärin kanssa tai yrityksen perustaminen verkossa. HiQ työllistää yli 1400 IT:n ja liiketoiminnan huippuosaajaa Pohjoismaissa ja Venäjällä, Suomessa meitä on n. 250. HiQ Finland on erikoistunut vaativiin ohjelmistokehitysprojekteihin, laadunvarmistukseen ja projektinhallintaan. Tämän lisäksi HiQ:lla on oma tuote: integraatioalusta FRENDS.