Oispa fillari

Minä ja Milka eli HiQn äMMät vietimme viime yön Oriveden kauniissa luonnossa, kun osallistuimme kahdeksan tunnin Yö-Rogainingiin. Supersuunnistaja oli mukana kuskina, koska oli oletettavaa, että aamulla maaliin saapuessa voisi vähän väsyttää.

Pyöräilijät lähtivät 5 min ennen tossusarjaa, jotta ekoille rasteille ei tulisi ruuhkaa.

Reittisuunnittelussa koetin olla vähän "pro" ja miettiä rataa edes yli puoli tuntia (aikaa oli 2h). Onnistuinkin olemaan edes ihan vähän insinööri ja laskemaan kartan ylä- ja alalenkin pisteet ja perustelemaan Milkalle sillä, miksi meidän kannatti kiertää lenkki myötäpäivään. Mutta kyllähän me taas hutaisimme reitin kasaan reilusti alle tunnissa. No, jäipähän aikaa viimeistellä kisakynnet ja somettaa. Reitti osoittatui ihan liian pitkäksi, mutta onneksi se oli niin taidokkaasti tehty, että pystyimme hyvin oikomaan parissa paikassa.

Leimaus ekalla rastilla

Lähtö tapahtui klo 22, ja Supersuunnistaja ehti sopivasti omalta lenkiltään kuvaamaan lähtöämme. Hän myös juoksi ekalle rastille kärkijoukkueen peesissä, jotta sai meistä tilannekuvaa. Hän saikin juosta rastille ihan urakalla, koska me olimme siellä neljänsinä!

Rasti suolammen rannalla

Me olimme molemmat ottaneet viikolla kevyesti, joten juoksu kulki oikein mainiosti heti alusta alkaen. Tosin ensimmäisen metsäpätkän jälkeen jalkoja alkoi väsyttää, koska metsässä pohja oli hyvin epätasaista, ja liikkuminen oli siksi rankkaa sekä nilkoille että reisille. Eli ilo kevyestä tossusta jäi hieman lyhyeksi. Onneksi juoksukunto teki paluun yöllä muutamaankin otteeseen.

Tässä vaiheessa hymyilytti, kun pääsimme juoksemaan n. 300 m tiellä
kaamean ryteikön jälkeen

Aurinko laski joskus klo 23 aikaan. Meillä oli ollut hienona ajatuksena kuitata haastavammat metsäosiot valoisan aikaan ja juosta pimeällä teitä pitkin. Homma vähän kusahti siinä, että metsä oli vaikeakulkuista, ja olimme ihan liian hitaita. Jouduimme siis rämpimään metsässä myös pimeällä. Yksi pahimmista pummeista tulikin pilkkopimeässä metsässä, mistä oli hyvin vaikeaa löytää luolaa, jonka edessä rasti oli. Muuten suunnistus sujui alun mittakaavahäröilyn jälkeen melkoisen mainiosti.

Joku suunnistaa vastarannalla

Metsässä rämpiessä tuli myös hetkellinen fiilisten potentiaalikuoppa, kun joukkueita meni ohi useampi, eteneminen oli hankalaa ja joka paikkaan sattui. Onneksi fiilikset sai taas kohotettua, kun sai juosta vähän tiepätkää ja pidettyä pienen evästauon. Keskimäärin puhtia riitti yllättävän hyvin ja fiilis pysyi korkealla. Jaksoin jopa somettaa keskellä yötä Milkan täyttäessä juomareppuaan. Tästä jaksamisesta kiitän aika pitkälti Varustelekan ihme-eliksiiriä eli saksalaista kofeiinisuklaata. Aivan kreisiä ainetta!

Pieni viilentävä suokahlaus teki hyvää tälle rastille mentäessä, kun aamulla
jalkaterissä alkoi olla jo melkoinen pieni merenneito -olo: jokainen askel sattui. :)

Kisan loppu oli ehkä hitusen antikliimaksi, kun meidän piti viimeisen rastin jälkeen juosta kuutisen kilometria maantietä maaliin. Rastilta tullessa vähän jännitti, että tuleeko meille kiire ja joudummeko ottamaan tunnin loppukirin, mutta kilometrivauhtien asettuessa 6-7 minuutin välille totesimme ehtivämme maaliin ihan hyvin ilman sen kummempaa riuhtomista. Sallimme itsellemme jopa ylämäkien kävelyn, mikä toikin vähän mielenkiintoa tylsään mättämiseen. Tässä vaiheessa minuun iski akuutti fillarikateus pyöräsarjalaisten viilettäessä ohitsemme, ja hoinkin otsikon fraasia lähes joka kerta polkupyörän nähdessäni. Milka ei ymmärrä hyvän päälle eli omista maastopyörää, joten hän oli koko kisan ihan onnellinen tossunkuluttaja.

Nyt voi jo vähän tuulettaa, kun matkaa maaliin on alle kilsa.

Maalissa kello pysähtyi aikaan 7:54 ja omien laskujen mukaan meillä olisi pisteitä kasassa 119. Tuloksissa kestää vielä jonkin aikaa, koska rastileimaussofta oli kumossa muutaman rastin verran lauantain puolella. Järjestäjä joutuu siis syöttelemään järjestelmään manuaalisesti leimattuja rasteja, ja se ottaa aikansa.

Maalissa! Jee!

Lihasten jäähdyttyä alkoi kolottaa joka paikkaa, ja autossa istuminen viimeisteli vielä jumituksen. Kun pysähdyimme ABC:lle aamiaiselle, niin kävelimme kuin kaksi ankkaa. Mutta kuten Milka asian muotoili, niin onpahan kerrankin sellainen olo, että tuntee tehneensä jotakin.