tiistai 7. kesäkuuta 2016

Tulokset tulivat

Yörogan järkkäri sai ison urakkansa valmiiksi ja naputeltua kaikki puuttuvat rastileimaukset tulosjärjestelmään. Minä laskin ihan oikein: me saimme 119 pistettä. Olimme sillä pisteluvulla tossusarjan 35. joukkue eli pikkasen alle puolen välin. Vähän harmittaa. Olisin halunnut olla 30 parhaan joukossa.

Hieman ylioptimistinen reittisuunnitelma, josta ylempi lenkki jäi kokonaan
tekemättä ja alempi lyheni hieman,

Se lohduttaa hieman, että edellämme oli vain 5 naisjoukkuetta ja 5 sekajoukkuetta. Ei ole niin kamalaa hävitä miehille, kun niillä on luonnostaan enemmän testosteronia. Mutta toisaalta - vähänkö siistiä olisi piestä mahdollisimman iso liuta niitä! :)

Meidän juoksemamme reitti. Ne kaksi potentiaalista seiskan rastia ovat pinkit pisteet.

6 pistettä lisää olisi tietänyt paikkaa siellä top 30:ssa. Tuijottelin tänään vielä vähän karttaa ja mietin, olisiko tarvittavat 125 pistettä voinut saavuttaa paremmalla suunnittelulla. Kuultuani huhuja muiden metsäosuuksien ryteiköistä, olen aika pitkälti sitä mieltä, että olisi pitänyt vain juosta kovempaa ja pummata vähemmän. Suunnitelemaltamme reitiltä jäi hakematta jopa kaksi 7 pisteen rastia, jotka olisivat kumpainenkin tuoneet reittiin kolmisen kilsaa lisää. Lyhyempi pisto (kuvassa ylempi) olisi vaatinut vähän metsässä rämpimistä, mutta pidempi keikka (vasen reuna) oli silkkaa tietä. Koska meillä jäi nyt aikaa vain alle 6 minuuttia, olisi jostain pitänyt taikoa vielä vähintään vartti lisää aikaa.

Meidän ja muiden reittejä voi ihailla rastit.fi-palvelussa, mistä ylläoleva kuvakaappauskin on napattu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti