On ilmoja pidelly

Voi pojat! Nyt on suoritettu sellainen viikonlopun kokovartaloliotus, ettei mitään rajaa! Eli Lappeenrannassa satoi "hiukan" vettä viime viikonloppuna.

Viikonlopun trendikkäin asuste oli iloisen väriset lantsarit

Vähemmän maastokelpoiseksi todetun Hondan kyydissä oli jo perinteinen ryhmä rämä eli minä, Supersuunnistaja ja rogaining-tyttöystäväni Milka. Minä ja Supersuunnistaja edustimme tuttuun tapaan på svenska, ja Milkakin huomasi viikolla ihan vahingossa liittyneensä suunnistusseuraan. Ensin hänen piti mennä juoksemaan vain Venlojen viesti, mutta nälkä kasvoi syödessä, tilanne teki varkaan ja siitä se idea sitten lähti. Jukolan viestiin osallistuessa kannatti liittyä jo seuraan, koska se tuli halvemmaksi kuin kaksi osallistumismaksua. Auton etupenkki veikkaili, että kohta Milka huomaa olevansa jo lisensoitu suunnistaja ja osallistuvansa yksilökisoihinkin. Niin käy joskus. ;)

Jee jee! Kohta ollaan perillä! Eikä vielä edes sada!

Päivän ensimmäisen startin suoritti Milka, kun hän meni juoksemaan Venlojen avausosuutta. Sisäkaarteessa oli kuulemma ruuhkaa, ja ekalle rastille juostessa ihan liikaa paineita. Mutta suoritus oli kuitenkin oikein hyvä kaikkien muiden mielestä paitsi itse suunnistajan. Mutta kukas harrastelijasuunnistaja ikinä olisi täysin tyytyväinen suoritukseensa?

Hieno portti

Päivän toinen lähtö oli meikämanne. Minä juoksin Venlojen ankkuriosuuden seuramme kolmosjoukkueesa. On kivaa olla niin hyvä, ettei mahdu enää nelosjoukkueeseen, mutta siitä tulee myös ihan karmaisevat paineet. Oli kivaa päästä myös ankkuriosuudelle, koska olen aina aiemmin juossut lyhyttä kolmososuutta.

Venlojen kärki matkalla K-pisteelle

Eka rasti meni tosi hyvin, koska suunnistin sinne ihan itse. Sitten erehdyin peesaamaan possujunaan - joka juoksi ihan väärälle rastille ja hajosi sen jälkeen. Tästä seurasi, että pummasin kakkosrastin mojovasti. Heiluin ihan järkyttävän kauan saman kallion kaikilla muilla puolilla paitsi sillä, missä rasti oli. Maltan tuskin odottaa, että saan kartan käsiini, koska rastin viereinen jyrkänne ei näyttänyt yhtään samalta livenä kuin kartalla.

Minä pingon metsään. Olen tuo kelta-musta-violetti

Minulla meni hetki itseni kokoamiseen, mutta kyllä se onnistui kuin onnistuikin. Lopussa olin jo niin suvereeni suunnistaja, että vedin omaa letkaani rastilta toiselle. Lisäksi oli hauskaa, että minun osuudellani oli tämän vuoden Jukolan erikoismauste eli kilpailualueen läpijuoksu. Tosin kukaan tuttu ei ollut minun posotteluani näkemässä, mutta kannustusta sai ihan ventovierailtakin. Tuli minulle pummeja sen kakkosrastin jälkeenkin, mutta niitä nyt tulee aina. Ilman kakkosrastia voisin ehkä olla tyytyväinen suoritukseeni. Ainakin melkein. Onneksi loppusijoituksemme oli alle tonnin ja parempi kuin nelosjoukkueella, joten en ryssinyt ihan katastrofaalisesti.

Juoksin kyllä kovaa, mutta paita ei ole pelkästään
hiestä märkänä.

Metsässä ei sadetta huomannut, mutta märkää siellä kyllä oli. Yksi oja oli päässyt sen verran leveäksi, etten jaksanut loikata täysin sen yli, vaan kävin kahlailemassa mutavellissä polviani myöten. Mutta eikös mutakylpy ole hyväksi iholle?

Lätäkköhengailua suihkun jälkeen

Mallasrastille ei tänä vuonna ollut asiaa, koska Supersuunnistaja ja Milka juoksivat molemmat Jukolan kolmososuuden. Sade yltyi iltaa kohden, ja minä olin aika onnellinen telttaan kömpiessäni, että oma suoritukseni oli jo paketissa. Supersuunnistaja lähti liikenteeseen vähän kahden jälkeen. Minä menin saattamaan hänet lähtöön, koska minulla oli sopivasti silloin tarve lähteä myös vessaan. Kävin Ääsääsin lähdön jälkeen ostamassa meille parkkimaksun sekä kaverille sukat, ja osuin takaisin teltalle sopivasti, kun Milkan oli aika lähteä kohti vaihtoaluetta. Saatoin sitten hänetkin lähtöön.

Milka maalissa aamukuudelta.

Supersuunnistaja nosti joukkueensa sijoitusta osuudellaan hurjasti. Pari pummia kuulemma tuli, ja ojissa pääsi uiskentelemaan melkein vyötäröä myöten. Milkankin Jukola-osuus meni kuulemma paremmin kuin Venlat. Pitkällä yöosuudella ei ole niin pahaa ruuhkaa kuin startissa, ja se sopi hänelle paljon paremmin. Myös Milkan hajonnassa oli kuulemma uintirasti jos toinenkin. Lisäksi hän oli joutunut pyytämään kanssasuunnistajaa vetämään hänet irti liejusta, kun tossu upposi sinne tosi tiukasti. Onneksi metsässä oli herrasmiehiä. Siellä oli kuulemma myös hirvi, joka taisi pelästyä kotimetsän ylläriruuhkaa. Voi hirviparkaa.

Jumissa ollaan. Olispa neliveto (tosin ei sekään ollut takuu poispääsystä)

Jos Milka meinasi jäädä mutaan kiinni, niin meidän automme ryhtyi tuumasta toimeen ja teki sen. Peltoparkki oli mutavelliä kuulemma jo Venlojen viestin jälkeen. Traktorit olivat kiskoneet autoja kuiville jo lauantain puolella. Kun me sunnuntaiaamuna menimme parkkiin, oli siellä jo kaksi traktoria työn touhussa. Pitihän sitä kuitenkin koettaa, josko sitä pääsisi pois ilman apua. No, ei päässyt. Hondan matka tyssäsi heti ensimmäiseen liejukohtaan. Meillä meni ensin aika pitkään paikallistaa, missä autossamme on vetokoukku. Sitten piti vielä odotella vapaata traktoria ja saada huidottua se paikalle. Tähän kaikkeen aikaa meni yli tunti. Mutta selvisimme kuitenkin alta pois ennen pahinta ruuhkaa, ja olimme pääkaupunkiseudulla jo vähän puolen päivän jälkeen.

Palvelu pelaa - kyllä tästä kannatti maksaa 15 euroa! :D

Olipahan keikka. Ensi vuonna Jukolan viesti on niin kaukana (Joensuussa), että taidamme skipata sen. Mutta 2018 suunnistetaan Hollolassa. Sinne pitää ehdottomasti taas päästä! Koska onhan Jukolan viesti harrastelijasuunnistajan joulu, vappu ja juhannus kaikki yhdessä!

Tässä vielä pieni leffa Venlojen startista. Oikean reunan starttaajat voivat koettaa bongata itsensä videolta. Ja muut voivat bongata kirjoitusvirheen, jota en jaksa enää alkaa korjata. :D (Sitäpaitsi Supersuunnistaja valitti jo äsken, kun lataus vei koko netin, niin en viitsi enää jumitella sitä uudelleen.)