sunnuntai 11. elokuuta 2019

Blogin synttärit!

Aloitin tämän blogin pitämisen vuonna 2011, kun olin hankkinut personal trainerin ja koin kamalasti tarvetta jakaa gojimarjaintoiluani jossain. Niihin aikoihin olin juuri lopettanut koriksen ja vasta aloin kokea kestävyysurheiluherätystä.

Missasin blogin ensimmäisen vuosipäivän, mutta 2013 olin nähnyt jo muutaman synttäripostauksen ja oppinut, että sellaisia kuuluu tehdä. Koska olen kuitenkin aito IT-nörde ja opiskellut muunmuassa binäärilukuja ihan yliopistotasolla, päätin, että minun blogini juhlii vain uusia bittejä. Ja tänään blogini täyttää pitkästä aikaa taas kahden potensseja, mikä tarkoittaa uutta bittiä! Kunnon kaipuu on binääreissä jo pyöreät 1000 vuotta!



Voin myöntää, että minusta on välillä kivaa lukea vanhoja blogipostauksiani. Niistä tulee sama ihana nostalginen olo kuin valokuvien katselusta. Jotkut ihan alkupään - juurikin ne gojimarjojen paremmuudesta mouhuavat - postaukset ovat ehkä semisti noloja. Mutta eivät ne kuitenkaan mitään al-Taee -tason matskua ole. Ja kuitenkin nekin kertovat siitä, miten minä näin ja koin maailmaa nuorena kolmekymppisenä, niin en näe mitään syytä piilottaa niitä.

Koska nykyään blogiin tulee kommentteja ihan aniharvoin, niin kalastellaan niitä taas arvonnan keinoin, kuten viimeksikin synttäreillä. Kerro kommentissa, mikä on sinun lempparipostauksesi Kunnon kaipuussa kautta aikojen, ja osallistut urheiluhenkisen yllätyspussukan arvontaan. Lupaan tehdä yllätyspussukkaan Canvalla yhtä tyylikkään kortin kuin tämän postauksen kuvakin on. Olenhan kaiken muun ohella tällainen oman elämäni AD. Suoritan arvonnan perjantaina 16.8.

Kannattaa osallistua! Seuraavat synttärit ovat vasta blogin täyttäessä kymmenjärjestelmässä 16 vuotta eli heti vuonna 2027.

2 kommenttia:

  1. Lempipostaus tietysti sm-mestaruus kaljamailista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se toki ansaitsee suosionsa, koska on ainoa Suomen mestaruuden raportointi koko blogin historiassa. :D

      Poista