maanantai 4. marraskuuta 2013

Lätäkkö

Sellainen pääsi muodostumaan meikäläisen pyörän alle, kun kävin vihdoin kokeilemassa Esportin spinningiä. Uijui, että Esportin spinusali on hieno: siellä on fillarit ikään kuin amfiteatterissa, eli takarivikin näkee muutakin kuin edessä ajavan arsen. Enpä ookaan tällasta ennen nähnytkään! Joskus vuonna kuokka ja kirves, kun viimeksi spinnasin Esportissa jollain kokeilutunnilla, niin silloin sali oli ihan flätti (ja muistaakseni eri paikassakin).

Tunti oli 60 min CardioRide ja ihan jees. Ohjaaja oli JH eli Jarno Härkönen ja soitteli kiksutrancea ja muuta klubimusaa. Nyt herralla oli joku 2011 ihkutunti uusintana, joten soittolistalla oli sellaisia uutuusbiisejä kuten Skrillexin Bangarang. Ihan vähän hymyilytti. Onneksi olen niin oldskuulia, että Skrillexin lisäksi David Guettan ja Sian Titanium upposi meikään kuin veitsi sulaan voihin. Pysyin melkein koko tunnin PK-alueella ja hikoilin kuin hevoinen, eli tunti ajoi asiansa. Voin mennä uudelleenkin - sitten kun olen testaillut muitakin ohjuksia.

Esitin muuten lauantain Halloween-bileissä kolariin joutunutta
pyöräilijää. Hirveksi luultu suunnistaja on rajattu kuvasta pois.
Ainoa, mikä haittasi vähän menoa oli se, että polvi meni pari kertaa lukkoon, kun nousin nopeasti ja huolimattomasti putkelle. Mutta sitten keksin varoa nousua, ja lopputunti meni oikein mallikkaasti. Vikassa mäessä piti ottaa vähän vastusta pois, kun alkoi tuntua polvilumpion yläpuolella. Mutta onneksi vähän himmaamalla voin näemmä osallistua tunneille ihan hyvin, vaikka olenkin rampa. Sehän ei ole vaihtoehto, että jäisin istumaan satulaan: jokuhan voisi luulla, että mulla on huono kunto, enkä jaksa polkea! Eli pitäisi olla vähintään t-paita, jossa lukee, että olen vammainen enkä mikään lahna, että voisin asiaa edes harkita. :)

Polven kanssa menee nyt vielä tovi jos toinenkin: tänään aamulla selvisi, ettei mun maksusitoumuspyyntö ollut päätynyt vakuutusyhtiöön ollenkaan. Elän siinä käsityksessä, että lääkäriaseman olisi se sinne pitänyt toimittaa, mutta joku(tm) siellä oli sitten kämmännyt. Mutta nyt on jo onneksi paperit sisällä. Ekä mä jo tällä viikolla saan luvan varata ajan magneettikuvaan. Tietty mä koko ajan pelkään, että ne kapitalistisiat keksivät jonkun syyn, miksi eivät maksa. Johtunee siitä, kun olen jo tovin päätöstä odottanut...

1 kommentti: