Meidän perhe kävi Karhunkierroksella

Nyt on nutsattu oikein koko perheen voimin. Supersuunnistaja metsästää tänä vuonna Ultra Trail Tourin liiviä, ja osallistui siksi Karhunkierroksen kuningasmatkalle (160 km). Koska minun piti lähteä joka tapuksessa mukaan kuskiksi, päätin itsekin urheilla aikani kuluksi. Koska en ole kaheli ultrajuoksija, valitsin matkakseni maltillisen 34 km (joka sattuu olemaan myös lyhyin matka). Tai virallisesti matka on kyllä 31 km, mutta 34 km siinä joutuu köpsöttelemään.

Supersuunnistaja valmiina viikonlopun pitkikselle.

Supersuunnistajan lähtö oli jo perjantaina puolilta päivin, jotta kaikki ultraajat ehtisivät myös maaliin. Minä olin perjantaina pelkkä kisaturre ja Suomen huonoin huoltojouko: koetin ehtiä morjenstamaan Supersuunnistajaa ensin Basecampin huoltoon ja sitten Oulangan luontokeskukselle - mutta ajoin harhaan ja myöhästyin molemmista. Tilannetta vaikeutti myös se, että Supersuunnistaja kirmasi molempiin huoltoihin aiottua nopeammin.

160 km lähtö

Koska halusin kuitenkin olla kannustava vaimo, katsoin kartasta vielä Savilammen, missä lähes Karhunkierroksen varteen pääsee autolla ja kaasuttelin sinne. Perillä jouduin jännittämään, mahdoinko sittenkään ehtiä mestoille ennen Supersuunnistajaa, koska kännykästä katosi signaali. Onneksi noin puolen tunnin päästä Supersuunnistaja hölkötteli minua vastaan polulla ja sain nähdä sankarijuoksijani muutenkin kuin pallona kännykän näytöllä.

Supersuunnistaja Savilammella

Hölkkäsin ja kävelin (ylämäet siis) Ääsääsin kanssa takaisin risteykseen, mistä minun piti lähteä takaisin autolle. Kuulemma minun yllärivisiitistäni oli saanut energiaa, jonka voimin oli hyvä posotella Hautajärven kääntöpaikalle. Hyvä niin.

Minä 31 km lähtöpaikalla

Erosimme joskus kympin maissa illalla, ja minä painelin nukkumaan. Minulla oli kuitenkin seuraavana päivänä edessä elämäni pisin polkujuoksu, ja oli ihan hyvä saada vähän unta palloon. Onneksi Supersuunnistajan kanssa hölkätessä jalat olivat tuntuneet mukavan kevyiltä. Ehkä lähes pelkkää lepoa sisältänyt viikko Giro d'Espoon jälkeen oli tehnyt ihan hyvää.

Eka silta ja alun ruuhkaa

Minä heräsin aamulla sopivasti katsomaan, kun 160 km voittaja saapui maaliin. Sen jälkeen ehdin hyvin käydä aamiaisella ja katsella parvekkeeltamme muutaman muun kärkipään Jonnen maaliintulon, ennen kuin minun piti itse siirtyä bussille, joka vei minut Juumaan lähtöpaikalle.

Maisemissa ei ollut mitään valittamista. Eikä säässä.

Supersuunnistaja ei ihan ehtinyt maaliin ennen minun lähtöäni, vaikka läheltä piti. Hänellä oli pieni mahdollisuus ottaa viimeisissä mäissä edellinen juoksija kiinni. Siksi minä viihdytin itseäni vielä lähtöpaikallakin tuijottamalla gps-seurannasta hänen sinistä palluraansa. Pari minuuttia ennen lähtöä panin kuitenkin kännykän reppuun ja otin GoPron käteen. :D

Portaita oli tarpeeksi. Tässä mentiin ensin alas ja sitten taas heti ylös.

Alussa reitillä oli jonkin verran ruuhkaa ja riippusilloille sai jonotella. Mutta mikäs siinä jonotellessa, kun oli niin päheät maisemat. Muutenkin koko matkan sai juosta itselleen sopivassa letkassa - yksin ei tosiaan tarvinnut olla. Ohittelemaan kuitenkin pääsi mainiosti, joten mitään stressiä tulppana olosta tai edessä töpeksivistä ihmisistä ei tullut.

Kolmas riippusilta. Sanoinko jo, että maisemat olivat päräyttävät?

Samojakin ihmisiä sai ohitella useamman kerran. Minä ohitin esimerkiksi erään iloisen naiskaksikon ainakin neljästi - ja he kuittasivat aina jossain vaiheessa ohittamalla vuorostaan minut. Viimeisellä ohituksella jossain Valtavaaran tienoilla he tarjosivat ystävällisesti kettukarkkejakin. Valitettavasti minun ei silloin tehnyt niitä mieli.

Tämä kuva ei tee oikeutta maisemille. Tuolla kaukana alhaalla pilkottaa koski.

Minä yritin tehdä tasiasen varman suorituksen ja pyrin hölkkäämään mukavalla pk-höntsällä. Mielessäni soi koko ajan Scooterin lisäksi vanha totuus siitä, että matka ei tapa vaan vauhti. Pyrin jättämään muiden vauhdit omaan arvoonsa ja tekemään ihan oman suorituksen, missä tärkeintä oli maaliin pääsy ehjin raajoin.

Lapissa parasta on porot, laulujoutsenet ja suot. Minä rakastan Lapin soita!

Toinen polvi kipeytyi jossain puolimatkan tienoilla. Vaikka napsin vähän särkylääkkeitä, aiheutti se pientä ylimääräistä varomista alamäissä. Lisäksi pelkäsin nilkkojeni puolesta, koska minulla on tapana muljauttaa nilkkani ainakin kerran kesässä polkujuoksun tiimellyksessä. Juurakoissa ja varsinkin juurakkoisissa alamäissä saikin olla kieli keskellä suuta, kun sovitteli askeliaan sopivasti.

Vaaroilta näki kauas

Täytin juomareppuani ja kädessäni ollutta Wet Sleeveä aina juomapisteillä, mutta kuumana päivänä tuli juotuakin paljon. Onnekseni huomasin juomieni loppuneen juuri, kun olin lähtemässä kiipeämään Konttaiselle, joka on hurjan korkea vaara noin 7 km ennen maalia. Kaiken kruunasi se, että huomasin juoman loppuneen ollessani suu täynnä suolapähkinöitä. Konttaisen nousu oli siis hieman janoinen, mutta siitäkin selvittiin. Selviämisessä auttoi tieto, että viimeinen huolto oli heti Konttaisen jälkeen.

Konttaisen portaat. Näitä muuten riitti.

Konttaisen huollossa tuli juopoteltua oikein urakalla. Vahingosta oppineena täytin myös juomaleilini täpötäyteen, vaikka matkaa maaliin oli enää vähän yli 5 km. Tiedossa kuitenkin oli, että loppumatka oli pelkkää mäkeä: viitisen vaaraa ja Rukatunturi. Näistä Valtavaara oli kaikkein korkein. Sen huipulla on pieni mökki, joka toimii retkeilijöiden taukotupana. Se oli myös suosittu selfie-paikka kilpailijoiden keskuudessa.

Valtavaaran huipulla

Olin ihan vähän unelmoinut kuuden tunnin alituksesta. Tällä kertaa se tavoite jäi saavuttamatta ja minä olin vain sellainen kuuluisa itsensä voittaja. Sinänsä olen tyytyväinen suoritukseeni, koska jalat kestivät reissun hyvin, energia imeytyi koko ajan ongelmitta ja pääsin hyvissä voimissa maaliin asti. Olo oli sellainen, että olisihan sitä enemmänkin voinut juosta, jos olisi ollut pakko. Siksi lähdenkin ihan turvallisin mielin treenailemaan kohti Vaarojen Maratonia, vaikka vielä jonkin aikaa sitten se tuntui urpoimmalta idealta ikinä.

Unohdin tuulettaa maalissa, koska halusin voittaa loppukirin.

Jos minä voitin itseni, niin Supersuunnistajapa voitti muutamia muitakin: hän oli hienosti omassa sarjassaan yhdeksäs, mikä on ihan huisia. Hänkin lähti vain pääsemään varmasti maaliin, joten top kympin suoritus on aivan käsittämättömän upeata. On se kova! 

160 km tuloksia voitte ihailla täällä ja 31 km tuloksia täällä. Löytyvät ne muidenkin matkojen tulokset Nuts Karhunkierroksen sivuilta, jos ne jotakuta kiinnostavat. Reitti oli aivan järjettömän upea! Suosittelen siis Nuts Karhunkierrosta ihan kaikille, koska se on todellinen polkujuoksukarnevaali, ja matkoja on tarjoilla melkein joka makuun. Go Nuts!