Suomen huonoimman suunnistajan paluu!

Ja niin sitä tuli taas urheasti suunnistettua ihan oikeissa suunnistuskisoissa. Prisma-rasteilla ei ollut 21C-sarjaa, joten tulipahan sitten tehtyä debyytti D40-sarjassa. Homma meni ihan odotetusti, ja hävisin voittajalle tunnin. Tavallaan en kuitenkaan hävinnyt, koska yksi tätiparka oli ilmeisesti leimannut väärän rastin ja sai hylsyn.

Minä vaihdan kisakeskuksessa kenkiä. Vieressä keskittyy H35-sarjan kolmonen.
Hyvin keskitytty.

Homma ei ollut kuitenkaan ihan toivotonta. En itkenyt kertaakaan vaan fiilis pysyi koko kisan suorastaan hyvänä. Tämä johtui luonnollisesti siitä, että vaikka jalkani painoivat kuin 40 kg betonia, meni homma suunnistuksellisesti aika hyvin. Meillä oli rasteja yhteensä 12, joista minä pummasin vain kolme.

Seurojen leirejä kisakeskuksessa

Ensimmäinen pummattu rasti oli rasti numero kolme. Katselin väliajoista, että siihen asti en ollut kisassa edes viimeinen, mutta kolmosrastin jälkeen otin haltuuni vikan sijan, enkä siitä sittemmin enää luopunut.

Seuraavat pummatut rastit olivat rastit numero 7 ja 8. Kasi oli pummeista pahin, ja sen seurauksena jouduin tunkkaamaan ylös hyvin jyrkkää supan reunaa. Hapotin nousussa sen verran kunnolla, ettei juoksujalkaa ollut lopuille rasteille jaossa enää senkään vertaa kuin alussa. Ei passaa siis Jukolassa pummata supan pohjalle.

Minä matkalla lähtöön.

Vaikka minulle tuliki aika isoja pummeja, olin suunnistukseeni hyvin tyytyväinen. Pääsin jokaisen pummin jälkeen suhteellisen nopeasti kartalle, ja onnistuin lukemaan käyriä vallan sujuvasti. Olen kokenut tänä keväänä jonkinlaisen ahaa-elämyksen käyräsuunnistuksen kanssa, ja nykyään se sujuu yleensä jo ihan kivasti. Siksi minä torstainakin juoksin maaliviivan yli täysin puhkipoikki nääntyneenä mutta muuten ihan tyytyväisenä.

Nyt odottelen enää jännityksellä, että Irman rankilistat päivittyvät. Mahdankohan olla Suomen huonoin D40-suunnistaja, vai löytyykö tästä maasta joku minuakin enemmän pummaava täti-ihminen?