Viikonloppu Pirttimäessä

Minun Bodom Trail -viikonloppuni vierähti viime vuodesta tuttuun malliin: olin talkoohommissa sekä perjantaina että lauantaina päivällä ja kävin siinä välissä kipittelemässä Bodom Nightin. Tänä vuonna Supersuunnistaja jätti nämä kinkerit väliin, joten minä olin tällä kertaa perheemme ainoa edustaja.

Luterilaisen työmoraalin edustajana otin perjantain vapaaksi töistä, jotta pääsin ihan koko päiväksi hommiin Pirttimäkeen. Aamulla auttelin kisapaikan viimeistelyssä (en minä nyt ihan niin aikaisin jaksanut lomapäivänä herätä, että olisin ihan telttoja pystyttämään ehtinyt), ja sen jälkeen menin mukaan parkkitiimiin ohjaamaan autoilijoita.

Bodom Teamin startti ja kasa mun neonpunaisia työkavereita menossa metsään.

Kun suurin osa porukasta oli parkkeerattu, sain luvan käydä vähän sosialisoimassa firmamme joukkueen kanssa. Koetin saada vilukissoja lähtemään liikkeelle lyhyissä hihoissa, mutta lopulta vain pari taisi uskoa, että metsässä ei tuule ja juostessa tulee kuuma. Kuulemma tulikin. :)

Kun juoksijat olivat lähteneet metsään, painelin minä kisatoimistoon ja aloitin palkintojen perkaamisen säkittämällä tiimi- ja yökisan palkinnot valmiiksi. Sen jälkeen minulle jäi vielä hyvin aikaa seisoskella jalkani väsyksiin maalin ruoka- ja juomapisteellä.

Työkavereita lenkin jälkeen. 

Kun kisapaikka alkoi hiljentyä, minä ajelin Ikean kautta kotiin ja asettauduin sohvalle tankkaamaan iltaa varten. Vaikka reitti oli kuulemma paljon märempi kuin aiempina vuosina, uskoin vakaasti saavani muutaman minuutin ajastani pois, koska koin olevani paremmassa kunnossa.

Toisin kuitenkin kävi. Vaikka alku lähti vahvan tuntuisesti liikkeelle, sippasin joskus kolmen kilometrin jälkeen todella pahasti. Sen jälkeen loppulenkki oli enemmänkin selviytymistä kuin nautinnollista juoksua. Välillä meno meni nelivedoksi, kun meinasin jäädä jalastani suohon kiinni. Onneksi pysyi kenkä jalassa. Kaiken kukkuraksi minua masensi ajatus siitä, että tällä kertaa en jäänyt kenenkään hitaamman taakse jumiin, vaan huono aika johtui ihan vaan omasta kunnostani. Lisäksi minua hieman jännitti koko ajan, menisikö minulta nilkka kuten viime vuonna, ja homma meni paikoitellen ihan sipsutteluksi.

Maalissa olin "aika" huonolla tuulella ja ulisin Vuorikiipeilijä M:lle, kuinka on ihan mahdotonta, että olen niin huonossa kunnossa, vaikka olen treenannut enemmän kuin vuosi sitten. Luulin koko kotimatkan aikani huonontuneen yli minuutilla, mutta supersuunnistaja kertoi sen parantuneen huikeat 24 sekuntia! Lisäksi reittimestari O lohdutteli minua lauantaina vakuuttamalla, että reitti oli paljon märempi ja hitaampi kuin 2017. No, sekä miesten että naisten sarjassa tehtiin lauantaina reittiennätykset, niin uskoako tuota...

Ilme ja lennokas askel kertovat taas kerran, kuinka kivaa polkujuoksu onkaan.
Kuva: Juha Saastamoinen / Onevision

Muutaman huonosti nukutun tunnin jälkeen riensin takaisin Pirttimäkeen ja otin haltuun väsyneelle akalle sopivan luonneroolin: pysäyttelin pohjoisesta tulevia autoja ja käskin liian vajaat menopelit Oittaalle. Koetin kyllä hymyillä ystävällisesti, kun kerroin vähemmän hyvät uutiseni.

Juuri ennen lähtöä minut rekryttiin seuraavaan osaamistani vastaavaan tehtävään, kun pääsin toimimaan tolppana reitin toisessa risteyksessä. Sen jälkeen palasin toimistohommiin jumppaamaan palkinnot valmiiksi. Palkintojenjaon jälkeen olikin aika aloitella purkuhommia. Lähtösuoran paketoiminen piti keskeyttää hetkeksi, kun kävin taputtamassa kisan viimeisen juoksijan maaliin. Ihan kunnioitettavaa tuollainen neljän tunnin uurastus. Itsehän valittelin koko lauantain (ja sunnuntainkin) kipeitä jalkoja. Kysyin kyllä, onko se ihan sopivaa, kun jotkut ovat juosseet ensin yökympin ja sitten puolimaran - ja meikä on lähinnä seisoskellut parkissa. Kehtasin lähteä kotiin joskus viiden jälkeen, kun kisakeskuksen purku-urakka alkoi olla pakettiauton pakkaamista vaille taputeltu.

Junnujen 6 km starttia johti tuore 21 km voittaja Jere Pajunen

Koska sää oli aivan ihana, avasimme Supersuunnistajan kanssa terassikauden menemällä Tapiola Golfin ravintola Vistaan burgerille. Ja söimme siis ihan ulkona! Vähän meinasi tulla vilakka, mutta kyllä suomalainen kestää olla terdellä, kun aurinko kerrankin paistaa. Siinä punaviinilasin kanssa oli hyvä suorittaa analyysia omasta juoksusta. Lopputulema taisi olla, että olin niin hidas, koska painan pari kiloa enemmän kuin viime vuonna. Odotettavissa on siis Karhunkierrostakin koko rahan edestä. Onneksi Vaaroille ehtii ainakin teoriassa pudottaa vähän painoa - katsotaan miten käytännössä käy.