8h laatuaikaa

Tempparit haluaa kylpylään. Kun me haluamme viettää laatuaikaa, lähdemme yleensä yön yli kestävään suunnistuskisaan. Ja tätä tapahtuu jopa useammin, kuin Oona ja Juuso käyvät siellä kylpylässä.

Perinteinen lähtöselfie

Toki minä kyselin ensin mukaan Yö-Rogaan Vuorikiipeilijä M:ää ja Fröken H:ta. Kun kumpaisellekaan ei ajankohta sopinut, piti minunkin tyytyä rakkaan aviomieheni seuraan. Toisaalta ihan kivaa, kun ei itse tarvinnut vaivata päätä suunnistuksella, mutta toisaalta ihan mälsää, kun ei tarvinnut vaivata päätä suunnistuksella. En kuitenkaan ollut sentään ihan pelkkä jarru tai seurustelu-upseeri, vaan minun tärkeä roolini joukkueessa oli lukea rastimääreitä ja omistaa Android-kännykkä, jolla oli hyvä leimata rasteilla.

Supersuunnistaja kävi tsekkaamassa rastin numeron. Minä kännykkäleimasin.

Koska meillä molemmilla oli vasta viikko elämämme pisimmistä polkujuoksukisoista, lähdimme matkaan ihan höntsämeiningillä. Reittisuunnittelun kantava ajatus oli, että minä halusin ehdottomasti päästä pop up -kahvilaan syömään munkkia. Supersuunnistaja taas halusi pysyä poissa vaikeilta poluilta. Näillä eväillä suunnitelmasta tuli niin mainio, ettemme viitsineet edes mitata kokonaismatkaa - se näytti silmämääräisesti varsin sopivalta.

Tapasimme villieläinten lisäksi myös vähän kesympää faunaa.

Rastit löytyivät varsin vaivattomasti ja vain kerran taisimme ajaa rastin ohi. Rastien ja kauniiden järvimaisemien lisäksi näimme myös hurjasti Pirkanmaan villiä luontoa: kohtalaisen tavallisten lintubongausten lisäksi näimme kolme kania ja yhden jäniksen. Tämän lisäksi Supersuunnistaja ehti nähdä vilauksen mäyrästä. Minä valitettavasti missasin kohtaamisen Maltin kanssa.

Supersuunnistaja ratsastaa auringon laskuun.

Muutimme suunnitelmaa matkalla hyvin vähän. Jätimme alkupäässä hakematta muutamia pienten pisteiden rasteja, ja napsimme niitä sitten enemmän lopussa, kun liikuimme Valkeakosken taajamassa. Vaikka emme olleet mitanneet reittiä, osoittautui se varsin sopivaksi: kilometrejä kertyi 105, kun olimme automatkalla arvelleet satasen olevan sopiva matka.

Tie loppui järveen. Onneksi rasti tuli vastaan ennen sitä.

Emme tainneet olla kovin uniikkeja reittivalintamme kanssa, koska näimme samoja tiimejä moneen otteeseen. Pieniä eroja reittisuunnitelmissa sentään oli: eräs herranelikkö esimerkiksi ohitti meidät useamman kerran, kun he kävivät välillä hakemassa sellaisia pikkurasteja, mille me emme jaksaneet vaivautua.

Taidevalokuva ruosteenpunaisesta kuusta ja pyöräilijästä.

Yö-Rogan kesäversio on tavallaan kamalan paljon kivempi kuin talvinen kisa, koska missään vaiheessa ei tule kunnolla pimeä. Tämä auttaa myös jaksamisessa. Olin suorastaan yllättynyt, etten tarvinnut missään vaiheessa kofeiinigeeliä. Esimerkiksi viime marraskuun Synkässä  Syysunelmassa vedin melkein kofeiiniöverit, mutta meinasin silti nukahtaa satulaan. Muistaakseni Yö-Rogan talviversiossa on ollut vähän sama tunnelma. Lisäksi on ollut aina ihan perkeleen kylmä. Mutta nytpä ei ollut, vaikka minä poljin koko yön sortseissa.

Aurinko nousee Valkeakoskella

Vietettyämme alkuyön maaseudulla saavuimme joskus neljän ja viiden välillä Valkeakoski cityyn. Pakko sanoa, että Valkeakoski on ainakin tällaisena kuulaana kesäyönä aivan pirun nätti kaupunki. Varsinkin hyvin hoidettuja rintamamiestaloja sisältäneet asuinalueet ja rannat olivat hillittömän kaunista seutua.

Ihan lopussa saatiin vielä kirittäjän apua.

Maalissa olimme hyvissä ajoin, noin varttia ennen kello kuuden aikarajaa. Tämä oli mukavaa, koska ehdimme myös suihkuun ja osallistutumismaksuun kuuluneelle aamiaiselle ennen isompia ruuhkia. Pisteitä keräsimme 317, mikä oikeutti 31. sijaan. Ihan hyvin höntsääjille.

Muita tuloksia voi ihailla täällä.