keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

I need a suppa hero lover

Niinhän se Dazekin jo ysärillä lauleli. Ja tuo laulu sopii hyvin tämän vuoden Jukolaan sekä Venlojen viestiin. Minä kyllä tavallaan olin ihan suppa lover suppa lover. Koin homman jotenkin mukavan helpoksi, kun saatoin köpsötellä kahden supan välistä kivasti rastille.

Matkalla verraamaan ennen yhteislähtöä.

Koska tällä kertaa en kamalasti muista Venloista muuta kuin sen, kuinka rastinumeron huutelijat ärsyttivät minua, päätin ottaa rapsaani iloisen insinöörimäisen lähestymistavan normaalin kokemuskuvauksen sijaan.

Minä pääsin avaamaan seuramme kolmosjoukkueessa. Olin ihan innoissani yhteislähdöstä, mutta ryysiksessä suunnistaminen ekalle rastille osoittautuikin minun kaltaiselleni luontaiselle peesaajalle aika vaikeaksi. Tein muiden perässä vähän tyhmiä reittivalintoja ja pummasin lopulta koko rastin - vaikkakin olin kyllä aika pitkään ihan kartalla. Muuten homma tuntui menevän ihan kivasti. Mutta mitäs sanovat statsit? Supersuunnistaja löysi minulle ihanaa väliaikapornoa jaettavaksi:


Eka pummi oli tosiaan suurin, mutta tuli niitä myöhemminkin lisää. Loput pummit eivät vaan enää tuntuneet varsinaisille pummeille, vaan enemmänkin huonoille reittivalinnoille.


Mutta kun katselee reittihärveliä, niin kyllä mä olen pummannut heti rastin kaksi. Olin vain unohtanut, että koin käyrällä pysymisen hieman vaikeaksi. Rastivälit 3-4 ja 6-7 näyttävät lukujen perusteella pummeilta, mutta minä kutsuisin niitä vain hitaiksi reittivalinnoiksi ja jonoon jumittumiseksi. Tein molemmilla rastiväleillä nimittäin juuri sen, mitä aioinkin. Seiskalle ei tosin olisi tarvinnut juosta polun kautta. Mutta minäpä juoksin, koska olin kyllästynyt peesaamaan. Tosin sai siellä polullakin jonossa juosta.

Kuulemma FB-ryhmässä nimeltä Suunnistus on ollut kovaa keskustelua siitä, että tänä vuonna rastinhuutelijoita ja jonoja oli harvinaisen paljon. Suppamaasto varmasti rajoitti erilaisia reittivalintoja, mikä aiheutti jonoja. Mutta silti tämä Venlat oli eniten polku- ja jonossa juoksua kuin mikään aikaisempi kokemukseni. Avausosuuskin saattoi vaikuttaa tilanteeseen. Ironista tässä oli se, että olisin vihdoin kokenut osaavani suunnistaa ihan itse ja olisin halunnut tehdä oman suorituksen.

Leimaamassa yleisörastilla eli rastilla numero 10.

Lisäksi kesäflunssa ja Beerwaysta jumissa olleet reidet pilasivat totaalisesti kisavauhtini. Välillä ohittelin letkoja, kun ne hölkkäsivät liian hiljaa, mutta yleensä ylämäet veivät voimat aika tehokkaasti, enkä juossut mitenkään lujaa. Vähän kovempaa olisin kyllä voinut mennä, jos olisi täysin antautunut peesaamaan ja keskittynyt hengittämiseen. No, koetin suunnistaa edes vähän itse.

Tänään vietetään muuten flunssan 1-viikkoissynttäriä. Onnea mulle vaan.

Jos ette löydä käppyrääni reittihärvelistä (eka osuus ja olen listassa vähän puolen välin jälkeen, koska nimet ovat lähtönumerojärkässä), niin tässä on vielä linkki animaatioon.

2 kommenttia:

  1. Jag var lite ovan med att folk ropade så mycket kodsiffror på min sträcka också. Men vi har blivit äldre och långsammare så vi ligger längre bak i fältet. Vid placering 100-250 brukar knappt någon alls ropa koder.
    Jag var i början också irriterad på alla som stannade för att läsa kartan hela tiden och som gick jättelångsamt i backarna. På slutet var jag själv en av de jättelångsamma som andra fick irritera sig på. 😊
    Om du vill göra eget lopp löns det att springa sista sträckan, då finns inga köer mera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jag har aldrig varit vid placering 100-250 eftersom jag har börjat orientera när som vuxen. :D Men Supersuunnistaja berättade att han hörde inte så många ropare när han sprang första sträckan i Jukola. Hans placering var omkring 250 som bäst.

      Förra gången (i Lappee-jukola) jag sprang sista sträckan. Där fick man ju orientera själv. Tyvärr jag var inte så bra i orientering då...

      Poista