I need a suppa hero lover

Niinhän se Dazekin jo ysärillä lauleli. Ja tuo laulu sopii hyvin tämän vuoden Jukolaan sekä Venlojen viestiin. Minä kyllä tavallaan olin ihan suppa lover suppa lover. Koin homman jotenkin mukavan helpoksi, kun saatoin köpsötellä kahden supan välistä kivasti rastille.

Matkalla verraamaan ennen yhteislähtöä.

Koska tällä kertaa en kamalasti muista Venloista muuta kuin sen, kuinka rastinumeron huutelijat ärsyttivät minua, päätin ottaa rapsaani iloisen insinöörimäisen lähestymistavan normaalin kokemuskuvauksen sijaan.

Minä pääsin avaamaan seuramme kolmosjoukkueessa. Olin ihan innoissani yhteislähdöstä, mutta ryysiksessä suunnistaminen ekalle rastille osoittautuikin minun kaltaiselleni luontaiselle peesaajalle aika vaikeaksi. Tein muiden perässä vähän tyhmiä reittivalintoja ja pummasin lopulta koko rastin - vaikkakin olin kyllä aika pitkään ihan kartalla. Muuten homma tuntui menevän ihan kivasti. Mutta mitäs sanovat statsit? Supersuunnistaja löysi minulle ihanaa väliaikapornoa jaettavaksi:

Eka pummi oli tosiaan suurin, mutta tuli niitä myöhemminkin lisää. Loput pummit eivät vaan enää tuntuneet varsinaisille pummeille, vaan enemmänkin huonoille reittivalinnoille.

Mutta kun katselee reittihärveliä, niin kyllä mä olen pummannut heti rastin kaksi. Olin vain unohtanut, että koin käyrällä pysymisen hieman vaikeaksi. Rastivälit 3-4 ja 6-7 näyttävät lukujen perusteella pummeilta, mutta minä kutsuisin niitä vain hitaiksi reittivalinnoiksi ja jonoon jumittumiseksi. Tein molemmilla rastiväleillä nimittäin juuri sen, mitä aioinkin. Seiskalle ei tosin olisi tarvinnut juosta polun kautta. Mutta minäpä juoksin, koska olin kyllästynyt peesaamaan. Tosin sai siellä polullakin jonossa juosta.

Kuulemma FB-ryhmässä nimeltä Suunnistus on ollut kovaa keskustelua siitä, että tänä vuonna rastinhuutelijoita ja jonoja oli harvinaisen paljon. Suppamaasto varmasti rajoitti erilaisia reittivalintoja, mikä aiheutti jonoja. Mutta silti tämä Venlat oli eniten polku- ja jonossa juoksua kuin mikään aikaisempi kokemukseni. Avausosuuskin saattoi vaikuttaa tilanteeseen. Ironista tässä oli se, että olisin vihdoin kokenut osaavani suunnistaa ihan itse ja olisin halunnut tehdä oman suorituksen.

Leimaamassa yleisörastilla eli rastilla numero 10.

Lisäksi kesäflunssa ja Beerwaysta jumissa olleet reidet pilasivat totaalisesti kisavauhtini. Välillä ohittelin letkoja, kun ne hölkkäsivät liian hiljaa, mutta yleensä ylämäet veivät voimat aika tehokkaasti, enkä juossut mitenkään lujaa. Vähän kovempaa olisin kyllä voinut mennä, jos olisi täysin antautunut peesaamaan ja keskittynyt hengittämiseen. No, koetin suunnistaa edes vähän itse.

Tänään vietetään muuten flunssan 1-viikkoissynttäriä. Onnea mulle vaan.

Jos ette löydä käppyrääni reittihärvelistä (eka osuus ja olen listassa vähän puolen välin jälkeen, koska nimet ovat lähtönumerojärkässä), niin tässä on vielä linkki animaatioon.