Itsarilenkki Espoon luonnossa

Itsenäisyyspäivänä kisattiin vuoden 2018 viimeinen Espoo Trail Run, joka oli myös viimeinen cupin osakilpailu. Meidän perhe sai tämän vuoden Espoo Traileista eheän sarjan, koska olimme molemmat taas tikkana viivalla. Supersuunnistaja oli puolustamassa cupin kakkossijaansa, ja minä lähdin muuten vaan lenkille. Ja onhan omassa lähiluonnossa juoksentelu ihan hyvä tapa juhlia Suomen itsenäisyyttä. Minä kun arvostan Suomessa eniten pohjoismaista hyvinvointivaltiota sekä puhdasta ja kaunista luontoa.

Kipuamassa liukkaalle kalliolle

Keli oli pikkasen pakkasella, ja sudittelin lenkkareillani hieman jo Unskin aamulenkin aikana. Ajattelin kuitenkin, ettei metsässä olisi yhtä liukasta kuin asfaltilla, ja päätin jättää nastat kotiin. No, kyllä siellä kallioilla aika liukasta oli. Nastat olisivat olleet ihan nastat. Saatoin vetää yhdet lipatkin, mutta onneksi isoimman koulauksen kärsi taas kerran itsetuntoni.

Alkumatkan possujunaa

Jos liukkailla kallioilla hoippumisen unohtaa, niin juoksu kulki muuten ihan kivasti. Ei tullut mitään edellisen kerran kaltaista energioiden loppumista tai muuten treenit painaneet jaloissa. Pari kilsaa ennen maalia edelläni juossut tyttö liukastui, kaatui ja satutti reitensä. Minä jäin toki heti kyselemään, että mitä kävi ja pitääkö hakea apua. Kaikki muutkin polkujuoksijat ovat ilmeisesti tosi kilttejä, koska poikkeuksetta kaikki perässämme tulevat pysähtyivät myös kyselemään, että tartteeko auttaa. Kun väkeä alkoi olla kuin Jukolan suunnistusjoukkueessa, vinkkasin, että ihan kaikkien ei tarvitse jäädä jeesailemaan, vaan joku voi juosta maaliinkin. Kun loukkaantunut juoksija vielä sanoi pystyvänsä kävelemään itse, ajoi suunnistuskaverini A minutkin matkoihini ja jäi yksin saattajaksi. Molemmat tulivat kyllä juosten maaliin. Pieni kävely oli ilmeisesti auttanut toipumisessa.

Se kisan toinen iso mäki

Loppuaikani oli 53.15. Puolisen minuuttia siitä olisi saanut pois, jos olisin ollut mulkku ja juossut pokkana pyllähtäjän ohi. Mutta ei aika nytkään vuoden huonoin ollut. Absoluuttiset pohjat juoksin jo toukokuussa, kun Salpaus-Roga painoi jaloissa. Ja viime vuotiseen verrattuna aika on huisin hyvä (tulokset täällä, blogitekstin linkki ei enää toimi).

Tämä on oikein tyypillinen Espoon keskuspuiston polku

Supersuunnistajan olisi ehkä kannattanut jättää tulematta. Hän sai nyt yhden pisteen lisää, koska oli osallistunut kaikkiin osakilpailuihin, ja oli sen turvin cupin kakkonen. Palkinnoksi hän sai väärän kokoiset lenkkarit. Cupin kolmonen taas sai märkäsukat, joissa oikean koon osuminen on huomattavasti todennäköisempää kuin kengissä. Mutta toisaalta: kenkiä saa kaupasta - menestystä vain uurastamalla kisoissa. Hyvä Supersuunnistaja! Hyvä Suomi!

Miesten 14 km cupin ykkönen ja kakkonen