sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Ihmissuden jäljillä

Eilen, ihastuttavassa kesäsateessa oli HiQn äMMien ensimmäinen pidempi treenikisa ennen elokuun SM-rogaa. Virolaiset ovat kovia rogaamaan, ja he olivat ystävällisesti tulleet tänne meidän puolelle Suomenlahtea järkkäämään seikkailurogainingin nimeltä Libahundi Jälg (eli Ihmissuden Jälki). Vantaan suunnistusseura Pihkaniskat jeesailivat.

Valmiina lähtöön. Takana näkyvät Supersuunnistaja ja ToinenNainen
eli huippujoukkue nimeltä Kielimuuri.

Vaikka viikolla oli ihanaa auringonpaistetta, jota oli kiva katsella toimiston ikkunasta, luvattiin koko viikonlopuksi sadetta. Onneksi ennusteet vähän paranivat viikonloppua kohti, mutta oli se lauantai kuitenkin lopulta koko viikon sateisin päivä. Me saimme sitten niskaamme pari vähän kovempaa sadekuuroa ja paljon tihkua siinä välissä. Mutta mitäpä tuosta - kastuu sitä hikoillessakin.

Alku taisi mennä näin ensikertalaisilla edustusurheilijoilla jännityksen piikkiin, kun saimme heti alkuun mojovan pummin. Saimme aikaiseksi myös ensimmäisen kisakärhämän, kun Milka alkoi kitistä, kuinka kaikki menee ihan päin mäntyä, ja minä äidyin ärähtämään, että lopeta se valittaminen tai se tarttuu minuunkin. Mutta lopetti se. Ja rastikin löytyi, kun vähän rauhotuttiin ja paikannettiin itsemme kartalle. Ja me olemme yhä mainioissa väleissä. What happens in the woods, stays in the woods. Minun tunnelmani pääsivät laskemaan myös vähän, kun likastuin kalliolla ja hajotin kompassini. Onneksi ehdin opettaa torstain kuntorasteilla Milkan ottamaan suunnan, niin ei minun kompassitaitojani tarvittu enää mihinkään. Saatoin keskittyä pysymään Milkan peesissä.

Leimaus. Minä menin leimaamaan heti perässä, koska tavallisilla rasteilla
kaikkien joukkueen jäsenten piti leimata.

Seikkailurogainingista seikkailun teki kuusi tehtävärastia, joilla osa rastin pisteistä tuli suoritettavasta tehtävästä. Me kävimme tehtävärasteista neljällä. Ekalla piti ottaa hymyilevä selfie, missä näkyi rastimääreenä ollut jyrkänne, tokalla piti ratkaista sudoku tai irroittaa ketju pulmatehtävästä. Kolmas rasti sijaitsi lammen rannalla, ja siellä piti heittää frisbeetä kaverille lammen yli. Viimeinen ja ihan maalin (eli siis lähdön) vieressä ollut rasti oli kahdeksan yhden pisteen rastia, johon saimme kartan vasta lähtöalueelle mentäessä.

Hymyilyselfie rastilla numero 70. Takana jyrkänne ja näköjään rastilippukin.

Pulmarasti oli tehtävärasteista ihan paras: siellä oli tehtävän lisäksi tarjolla vettä, urheilujuomaa ja naposteltavaa. Suolakurkut olivat siinä kolmen tunnin korvilla ihan sairaan hyviä (ja Milka tsemppasi koko ensimmäisen puolikkaan ihan vain niitä ajattelemalla)! Niiden syömiseen saattoikin käyttää vähän aikaa, koska minä vanhana pulmapelien omistajana ratkaisin tehtävän noin minuutissa. Sinä aikana Milkakin oli jo ehtinyt syödä aika monta kurkkua ja virolaisen herkkumakkaran siivua - ja ratkoa siinä sivussa puolet sudokusta.

Näin leimataan SI-järjestelmällä. Tikku reikään ja se sanoo piip.

Supersuunnistaja oli reissussa ToisenNaisen kanssa, ja he olivat kovempina juoksijoina käyneet lopuillakin tehtävärasteilla.Kuusijärvellä piti suppailla hakemaan rasteja järveltä ja toisella meidän missaamallamme rastilla oli yksi joukkueen jäsenistä kiskottu köydellä puuhun hakemaan rastileimaa.

Suon ylitys. Emmimme ensin tätä reittivalintaa, mutta ToinenNainen markkinoi
tämän suon Sipoonkorven klassikkona. Eivät tossut pahasti kastuneet,
mutta vähän tämän jälkeen tuli ISO pummi.

Meille tuli pari pahempaa pummia, vaikka yleisesti ottaen homma toimi mainiosti. Milka on nykyään jo niin hyvä suunnistaja, että minun tarvitsi perässä juoksijana yleensä vain pysyä vauhdissa ja joskus ihan loppumetreillä vähän auttaa rastinotossa. Vika tehtävärasti oli kuin meille tehty, kun minä luin karttaa ja huutelin edellä pinkovalle Milkalle ohjeita. Ja hänen leimatessaan minä luin jo seuraavaa rastia. Näillä pikkurasteilla vain toisen piti leimata, vaikka normaalisti kaikki joukeen jäsenet leimasivat minuutin sisällä.

Pummien takia meidän piti muuttaa suunnitelmia lennosta ja jättää osa rasteista hakematta. Onneksi suunnitelmien muuttaminen oli helppoa, koska alkuperäiset suunnitelmat sulivat kartasta pois sateessa. Olimme laittaneet kartat suojamuoveihin, mutta alleviivaustussi ei silti pysynyt kartassa, joka oli vedenkestävää matskua. Siihenkin meni vähän aikaa, kun välillä emme olleet ihan synkassa siitä, mitä kautta kullekin rastille olimme menossa. Maaliin kuitenkin päästiin hyvissä ajoin ennen aikarajaa, ja pisteitäkin kertyi ihan mukavat 98.

Niin se sade iloisesti ripsi mutalätäköihin

Ja sitten rogauksen lempiosuuteeni eli spekutukseen! Tuloksia katsellessa tuli todettua, että naisten sarjassa oli meidän edellämme aika tiukkaa vääntöä. Jos olisimme jättäneet yhdenkin isommista pummeistamme tekemättä, olisimme ehtineet edes toiselle kahdesta viiden pisteen rastista, jotka nyt jätimme käymättä. Silloin olisimme olleet naisten sarjassa sijalla 11. (nyt olimme 16.) ja kaikista joukkueista 74. tai 75. (nyt olimme 85.) Jos minä en olisi ollut niin puhkipoikki ennen kuin sain Milkalta saksalaista kofeiinisuklaata (ihan kreisiä ainetta!), olisimme saattaneet olla yhden sijan parempia: meitä edeltävällä naisjoukkueella oli sama pistemäärä, mutta reilut kuusi minuuttia parempi aika.

Maalissa ja jonossa odottamassa SI-tikun purkua

Mutta sehän suunnistuksessa on hauskaa: aina voi parantaa. Voi olla joko fyysisesti paremmassa iskussa tai pummata vähemmän. Tai jopa molempia. Seuraava koitoksemme on kesäkuun alussa Tampereella Yö-rogainingissa. Toivottavasti silloin ei sada, koska yösuunnistus sateessa on kuulemma ihan sika vaikeaa. Minä olen tissiposkena suunnistanut pimeässä vain hyvällä säällä, ja Milka ei ole tehnyt sitä koskaan. Eli eiköhän se hyvin mene. Mikä tärkeintä, on Tampereellakin luvassa ruokaa! Partiolaiset pitävät reitillä yökahvilaa.

Loppuun vielä tilannekuva bloggausvaiheesta. Kartan analysointi oli taas kerran hieman
hankalaa. Kuvassa myös hajonnut kompassi. Tuo pyörylä on nykyään irtomalli.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Polkujuoksua ja uintienkka

Tänään juostiin Espoon keskuspuistossa pieni polkujuoksukisa. Lähtöviivalla oli perinteinesti koko ryhmä rämä eli molemmat HiQn äMMät featuring kiintiömies Supersuunnistaja. Matkaksi luvattiin noin 11 km. Todellisuus vaihteli pummien määrästä riippuen. :)

Tytöt lähtöviivalla ihan valmiina

Homma lähti heti kättelyssä käyntiin loistavasti, kun kisakansa ryntäsi väärälle polulle. Maaliintulopolku näkyi lähtöön (joka oli myös maali) paremmin kuin starttipolku, joten päädyimme kiertämään reitin väärään suuntaan. Tästä luonnollisesti seurasi, että reittimerkit eivät olleet joka paikassa ihan optimisti, ja reitillä pummasi yksi jos toinenkin.

Ainoa heilahtamaton juoksukuva tuli otettua ennen kaatumista,
kun Milka on vielä peesissä. Sitten se meni ohi.

Minä otin jo ennen pummailua vähän parempaa tuntumaa kisareittiin ja kompuroin heti 1,3 km kohdalla. Mutta se jäi kaikkien yllätykseksi ainoaksi kaatumisekseni. Myöhemmin masensin itseäni vain pummailemalla. Vaikka en minä ollut edes pahin eksyjä: kärki juoksi kuulemma jopa kilometrin ylimääräistä. Minulle lisämetrejä kertyi vain muutama hassu sata.

Vahingossa napattu taidekuva :)

Polkujuoksu tuntui melkoisen raskaalta, mutta en minä enää kauhean rasittunut voi viime lauantaista olla. Uin nimittäin eilen taas uuden enkkani 30 minuutin uintitestissä. Enkä saanut siihen edes yhtään vetoapua, koska olin selkeästi nopein meidän radallamme. Taisin ohittaa kaikki muut ainakin kierroksella. Viereisellä radalla uitiin enemmän minun tahtiini, ja nyt spekuttelenkin, olisinko päässyt siellä 1600 metriin. Nyt tulokseni oli 1570 m.

Maalisuoralla sai juosta pätkän ihan isoa baanaa

Jos tämän päivän juoksentelu oli vähän masentavaa, niin onneksi voi aina katsella lauantain tuloksia. Eli nyt ne on julkaistu. Hirveän moni joukkue ei ehtinyt koko rataa - varsinkaan määräajassa. Ratamestari on ollut harvinaisen ketkulla tuulella. Mutta meidän tutusti leffateemainen joukkueemme The Force Awakens keräsi silti kaikki rastit. Hyvä me!

Päivän kisakynnet olivat maastoteemoitetut
Torstaina on muuten kuntorastit samassa maastossa, missä tänään juostiin. Teemana on käyräsuunnistus, joten on hyvin todennäköistä, että tänään ei koettu tämän viikon ainoita vastoinkäymisiä Keskuspuistossa. :D

maanantai 9. toukokuuta 2016

HiQ Stars

Moi! Me ollaan Minttu ja Milka ja me kisataan rogainingia joukkueessa nimeltä HiQn äMMät! Me ollaan molemmat töissä HiQ Finlandilla. Meidän toimari on ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, että on fantsumpaa sponssata firman läheisiä toimijoita tai jopa henkilökuntaa kuin jotain geneeristä huippu-urheilijaa, joka käy joskus satunnaisesti viihdyttämässä asiakkaita. Siksi hän lanseerasi tänä vuonna konseptin nimeltä HiQ Stars. Saatesanat firman tiedotustilaisuudessa olivat suunnilleen "jos olette hyviä jossain, niin tulkaa juttelee".


Meillä on firmassa lanseerattu joskus kauan sitten termi "unthink". Unthink tarkoittaa asioiden ajattelemista uudelleen erilaisesta näkövinkkelistä. Joku kutsuu sitä myös laatikon ulkopuolelta ajatteluksi. Meidän mielestämme HiQ Stars on unthinkia parhaimmillaan: meillä on töissä aivan huikeita tyyppejä, jotka osaavat IT-sankaroinnin lisäksi ihan mielettömiä asioita. Heistä (tai meistä, heh) saa varmasti loistavia stooreja markkinointiin ja yleiseen me-hengen nostattamiseen. On myös todella kivaa, että työnantaja tarjoaa työntekijöille muitakin virikkeitä kuin niitä perinteisiä juopottelujuhlia (vaikka on niissäkin aina mukavaa).


Mehän emme toki ole hyviä ainakaan rogaamaan, mutta eipä se ole meitä ennenkään hidastanut. Vanha kansakin sanoo, että yrittänyttä ei laiteta. Kehuimme HiQ Stars -hakemuksessamme olevamme edes sisukkaita. Ja jos emme ehkä suunnista hyvin ja pärjää kisoissa, niin ainakin meillä on tämä blogi ja muutenkin jäätävä somepreesens. Ja kappas vaan: me olemme HiQ Starsin ensimmäiset kiinnitykset ja menossa SM-rogaan (24 h) 6.-7.8. edustamaan firmaamme.


Niin mitä me mennään tekemään?

Rogaining on kotoisin Australiasta ja se on pistesuunnistusta. Kilpailuissa liikutaan 2-5 -henkisillä joukkueilla sarjasta ja kilpailusta riippuen yleensä kahdesta tunnista vuorokauteen. Kilpailijoiden tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä käymällä eriarvoisilla rasteilla haluamassaan järjestyksessä annetun ajan puitteissa.


Me aloimme rogata yhdessä viime syksynä, mutta sitä ennen olemme käyneet yhdessä polkujuoksukisoissa ja kiipeilemässä. Kiipeilykurssillekin päädyimme tavallaan firman kautta, koska kokeilimme kiipeilyä ekan kerran työpaikan tiimi-illassa ja järkkäsimme kurssin työporukan kesken. Sopii teemaan siis.


Mutta keitä oikein ovat nämä HiQn äMMät?

Minttu tienaa harrastusrahoja palvelupäällikkönä. Niitä tarvitaan, koska lajikirjo on melkoinen. Mintun mottona onkin: "Miksi olla hyvä yhdessä lajissa, kun voi olla keskinkertainen useammassa?" Mintun ensimmäinen kestävyyslaji oli triathlon, mutta nykyään tätä oman elämänsä eräjormaa kiinnostaa enenevissä määrin kaikki metsän puolella suoritettu sportti kuten suunnistus, roga ja multisport. Ennen kestävyysurheiluherätystä hän pelasi yli 20 vuotta korista. Minttu tapaakin sanoa, että koripallo pelasti hänet pissismiltä. Tähän mennessä kovimmiksi saavutuksikseen urheilun sarallla hän laskee 3 junnujen SM-kultaa koriksessa.


Milka sankaroi päivisin projektipäällikkönä, mutta toimiston oven sulkeutuessa tästä blogissa myös Vuorikiipeilijä M:nä tunnetusta naisesta kuoriutuu oikea seikkailija. Myös Milka treenailee monipuolisesti erilaisia lajeja, koska vaihtelu virkistää. Aina puoli vuotta ennen seuraavaa kiipeilyreissua hän alkaa treenata systemaattisemmin vuoren valloitusta varten. Rogaining on pitkäkestoisena kestävyyslajina mitä oivallisinta treeniä. Seuraava reissu suuntautuu jo ensi syksynä Nepaliin Ama Dablamille. Nuorempana Milka harrasti kaikkea baletista nyrkkeilyyn ja lippupalloon. Lippupallosta hänellä on plakkarissa ihan oikea SM-kulta.


Me molemmat tykkäämme suunnistuksesta, koska se on paljon kivempaa kuin juoksu. Suunnistaessa saa juosta luonnon helmassa eikä karttaa lukiessa oikeastaan huomaa juoksevansa. Rogassa kivointa on, että sitä voi tehdä yhdessä joukkueena. Lisäksi rogainingissa saa itse suunnitella reittinsä, joten se stimuloi myös älyllisesti. Melkein yhtä kivaa kuin itse kisaaminen on spekutella kisan jälkeen, olisiko reitin voinut suunnitella jotenkin toisin.


Ennen SM-rogaa meillä on ohjelmassa valmistavia kisoja. Tulevana viikonloppuna 14.5. kisaamme Sipoonkorvessa kuuden tunnin kisassa nimeltä Libahundi jälg. Se on meidän ensimmäinen vähän pidempi yhteinen kisamme. Tätä ennen olemme osallistuneet vain 2-3 tunnin kisoihin (niiden kisarapsoja voit lukea täältä, täältä, täältä ja täältä). Kesäkuun alussa pääsemme treenaamaan myös yösuunnistusta, kun vuorossa on Tampereen yörogan summer edition (8 h) 4.-5.6. Virallisten kisojen lisäksi aiomme käydä ahkerasti kuntorasteilla ja polkujuoksemassa. Jos haluat seurata HiQn äMMien edesottamuksia, kannattaa viimeistään nyt alkaa seurata Kunnon kaipuuta FB:ssa. Sieltä bongaat aina helposti blogin viimeisimmät jutut.


HiQ luo palveluita, joiden avulla helpotetaan ihmisten arkea ja elämää. Näitä ovat esimerkiksi veroilmoituksen jättäminen tekstiviestillä, videochat lääkärin kanssa tai yrityksen perustaminen verkossa. HiQ työllistää yli 1400 IT:n ja liiketoiminnan huippuosaajaa Pohjoismaissa ja Venäjällä, Suomessa meitä on n. 250. HiQ Finland on erikoistunut vaativiin ohjelmistokehitysprojekteihin, laadunvarmistukseen ja projektinhallintaan. Tämän lisäksi HiQ:lla on oma tuote: integraatioalusta FRENDS.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Spring Adventure

Eilen kisattiin multisport-kesän avaava Spring Adventure Espoon Oittaalla. Pakkohan sitä oli itsekin lähteä mukaan - varsinkin kun luvassa oli vähän kotikenttäetua. Hauskaa oli tarjolla tässä järjestyksessä: prologi (muistisuunnistus), pyöräily, juoksu, pyöräily, quest (inkkarikanootti), pyöräily, juoksu, quest (tukinkantoa), juoksu, melonta, quest (finnfoamilla uiminen). Questien tekemisiä ei toki ilmoitettu etukäteen, vaan ne olivat aina enemmän tai vähemmän iloisia ylläreitä.

Miesten kilpasarja odottaa lähtöä
Heti prologin jälkeen eka vaihto meni ihan plörinäksi. Supersuunnistaja juoksi prologin pyöräilykengillä, mutta minä halusin käyttää lenkkareita, koska minulla on niissä tukipohjalliset. Olin pyytänyt häntä sullomaan minun kenkäni laukkuuni sillä aikaa kun itse pukisin pyöräilykenkiä, mutta Ääsääs ei ollut kuullut pyyntöäni. Aikaa meni siis hukkaan vaikka kuinka, kun minä tein itse kaiken ja Supersuunnistaja vain hengaili.

Missäs hitossa me ollaan?

Olin vaihdon jälkeen ihan varma, että olimme heti sekasarjan viimeisiä ja sillä sijalla pysyisimme. Vetäisinkin perinteiset multisport-itkupotkuraivarit jo ennätysnopeasti ennen toista rastia, kun kaaduin pari kertaa pyörällä mutaisella ja juurakkoisella polulla ollessani valmiiksi muutenkin henkisesti lannistuneessa tilassa.

Välillä niitä rastejakin sentään löytyi

Fiilikseni nousivat vähän, kun näimme välillä muita sekapareja ja useamman naisten sarjan joukkueenkin (jotka kisasivat meidän kanssamme samalla radalla). Yritin tsempata itseni tällä uudella puhdilla juoksuosuudella ihan ennenkuulumattomaan vauhtiin. Sanoin jotain, että juostaan kovaa, kunnes multa menee nilkka - ja eikös se sitten pyörähtänytkin parin minuutin päästä. Jouduin kävelemään pari minuuttia, mutta onneksi vamma ei tuntunut isolta. Yksi sekapari pyyhälsi kävelyvaiheessa ohitsemme. Minä olin tietysti taas ihan varma, että olemme viimeisiä ja ulisin, kuinka olen täysin epäonnistunut ihmisenä, kun en osaa edes pyöräillä tai juosta.

Luolarastilla oli ruuhkaa ihan jonoksi asti
Vaikka jouduimmekin etenemään hitaammin (minä en uskaltanut juosta enää niin kovaa), näimme metsässä useampiakin pareja, jotka pummasivat kanssamme samaa rastia ja myöhemmin jonottivat luolassa olevalle rastille leimaamaan. Myös pyöräilyssä vastaan tuli selvästi vasta rasteille menossa olevia sekapareja, ja minäkin aloin vähitellen uskoa, että emme ehkä häviäisikään.

Välillä teillä oli suorastaan ruuhkaa, kun kaikki etsivät parasta kohtaa jalkautua metsään

Ekana questina oli inkkarikanootilla soutelua. Supersuunnistaja ei ole ikinä melonut inkkarilla ja minäkin olen tehnyt sitä hyvin vähän. Kanoottimme mutkitteli kuin Tanja Poutiainen olympiarinteessä, ja minä kirosin suoritustamme niin, että järvi raikasi. Tässä vaiheessa virallista kisa-aikaa oli enää pari tuntia, ja minä aloin taas vaihteeksi olla häviämisen lisäksi ihan varma, ettemme ehtisi edes maaliin ja saisimme hylsyn.

Unohdimme myös vetonarun kotiin, mikä hidasti minun juoksuani
Kun saavuimme pyöräilystä vaihtoalueelle ennen juoksu- ja melontaosuuksia, kuulutettiin meidän olevan sekasarjan kolmantena. Pyhä paska! Ei ole todellista! Fiilikset lähtivät hurjaan nousuun ja raivoisa kilpailuvietti nosti päätään. Kuin taikaiskusta meikällä oli taas täysi tsemppi päällä. Ei mun kanssa ainakaan tylsää pääse tulemaan. :D

Juoksuosuudella yksi rasti oli lumivuoren päälle

Tiesimme, että seuraava sekapari ei ole kaukana perässämme, ja pelkäsin koko ajan, koska ohitsemme juostaan. perässämme tullut sekajoukkue ohittikin meidät juoksuosuuden kolmannella rastilla. Vaikka tipahdimmekin podiumilta, ei fiilikseni enää laskenut kamalasti. Emmehän olleet sentään lähellekään viimeisiä. Kun melontaosuudella saimme samaisen parin taas näköpiiriimme, iski minuun sellainen kilpailuvietti ettei moista ole ennen nähtykään. Meloimme ihan apinan raivolla ja ohitimmekin kilpakumppanimme kolmannen melontarastin jälkeisellä pidemmällä osuudella. Melonta muuten sujui paremmin kuin ehkä ikinä ennen.

Tsemppasin Supersuunnistajaa infernaaliseen suoritukseen, koska pelkäsin, että muuten meidät ohitettaisiin taas viimeisellä parin sadan metrin juoksulla maaliin. Tulimme kuitenkin hyvällä etumatkalla rantaan ja taisimme repiä vielä finnfoam-questilla lisää kaulaa, koska en nähnyt takanamme ketään meidän juostessamme maaliin.

Mitä olisikaan multisport ilman Finnfoam-uiskentelua?

Maalissa meidät tosin kuulutettiin neljänsiksi, joten emme sittenkään onnistuneet kirimään itseämme podiumpaikalle. Mutta hyvän tsempin tämä hirvittävä huijaus sai meissä aikaan. Suorituksemme meni noin vartin verran yliajalle, ja siitä tulee jonkin verran sakkoa. Muita sakkoja meillä ei pitäisi olla, joten sijoituksemme oli sitten kai neljäs - mikä on paras multisport-sijoituksemme ikinä. Virallisia tuloksia ei ole vielä julkaistu, mutta linkkaan ne sitten, kun ne vihdoin nettiin ilmestyvät.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kostea vappu

Kun katselin eilistä säätiedotusta, kysyin itseltäni, miksi ihmeessä mä teen tätä. Suunilleen ainoa paikka koko Suomessa, mihin luvattiin eilen sadetta, oli Lahden seutu. Ja me olimme lähdössä Supersuunnistajan kanssa rogaamaan viideksi tunniksi Nastolaan. Muut saisivat nauttia vappuriehan julistuksesta ja Mantan lakituksesta ihanassa kevätsäässä. Me pyöräilisimme koko päivän vesisateessa. Mutta kisa oli jo maksettu ja siitä oli mainittu kavereille - ei voinut siis enää perua.

Muut kisaajat olivat vähän sokerista ja odottelivat lähtöä katosten alla.

Onneksi Ilmatieteenlaitoksella oltiin taas väärässä, ja sadetta kesti vain ensimmäiset puoli tuntia. Tosin metsä oli sitten märkä koko loppupäivän. Ei sade edes paljoa haittaa, kun on kunnon romppeet päällä. Minä olin vuorautunut goretexilla päästä varpaisiin, ja ainoa heikko lenkki olivat hanskani, jotka eivät pitäneet vettä. Mutta nakitkin sai lämpimiksi, kun polki kovaa ja jalkautui välillä.

Ekalla rastilla oli melkein ruuhkaa. Nuo märät kaadetut puut ovat
muuten mukavan liukkaita klossien alla.
Rasteilla saikin jalkautua usein, koska ratamestari taisi tuntea suurta viehtymystä mäkiä ja kumpareita kohtaan: missä useampi korkeuskäyrä, siellä rasti! Mutta vastapainoksi pääsimme polkemaan paljon oikeita teitä traktoriurien ja polkujen sijaan, joten etenimme ihan mukavaa vauhtia.

Välillä ratamestarikin armahti eikä laittanut rastia edes sillan alle.

Supersuuunnistaja käytti reittisuunnitteluun huomattavasti tavallista enemmän aikaa sekä ajatusta, ja suunnitelma olikin aika hyvä. Itsehän olisin taas alkanut piirtää reittiä vartin kartan tuijottelun jälkeen. Vaikka emme mitanneetkaan reitin pituutta kartalta, oli se varsin sopiva. Vain yksi hieman hankalampi, polkujen päässä ollut neljänkymmenen pisteen rasti olisi kannattanut jättää hakematta, koska sen hakeminen vei pisteisiin nähden suhteettoman paljon aikaa. Osasyynsä oli myös sillä, että minä otin triathlonhengessä pyörän ja juoksun oheen pienen uimarastin, kun renkaani jumahti mutaan keskellä mutalammikkoa. Pulipuli. Oli raikasta!

Tämä oli erittäin tyypillinen rasti; mäen päällä muutama sata metriä lähimmästä tiestä.

Koska meillä meni metsäpoluilla vähän liian kauan aikaa, myöhästyimme viiden tunnin aikarajasta neljä minuuttia ja saimme siten 40 pinnaa sakkoja. Muuten suunnitelma piti loistavasti ja ehdimme kerrankin hakea melkein kaikki aiotut rastit. Yleensä rohmuamme rasteja vähän liikaa, ja joudumme skippailemaan niitä kisan loppupuolella. Nyt jätimme vain yhden kolmenkymmenen pisteen rastin hakematta.

Minäkin leimasin kerran, että pääsin vaihteeksi kuvaan.
Koska saimme sakkoja, jäimme harmittavasti juuri alle 1000 pisteen. 990 pisteellä olimme pyöräsarjassa vähän puolenvälin alapuolella ja paras sekajoukkue. Täältä löytyvät kaikki tulokset. Lisäksi voitimme arvontapalkintona 20 euron lahjakortin urheilukauppaan. Jee! Kyllä kannatti vähän kastua.

Se vähän mukavampi kostea vappu. :)
Kisan jälkeen kiiruhdimme pikavauhtia takaisin kehä ykkösen sisäpuolelle ja palasimme normaaliin dippainssin vappurutiiniin. Kävimme pikaisesti kotona siistiytymässä ja riensimme ravintola Sandroon, missä kaverit meitä jo odottelivatkin. Jaksoimme illallisen jälkeen sinnitellä baarissa vielä yksien drinksujen verran. Puolilta öin päivän urheilut alkoivat jo painaa liikaa ja me lähdimme kotiin nukkumaan osan porukasta vielä jäädessä juhlimaan. Aamulla olimme taas iskussa ja suuntasimme Ullanlinnanmäelle perinteiselle piknikille - ja saimme mekin nauttia vähän auringonpaisteesta. Nautimme ehkä vähän liikaakin, koska Supersuunnistajalla on nyt punainen nenä - eikä se johdu liiasta samppanjasta. ;)

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Klip-klop, klip-klop, hevonen on pop!

Olin jo vähällä luopua uudenvuodenlupauksestani, kun tuntui siltä, että en ehdi keksiä ja harrastaa tälle kuulle uutta lajia. Mutta yllättäen tämän illan vappukonserttimeno peruuntui, ja minulla oli kokonainen vapaa ilta! Ja mikä parasta, lähipiirissäni on erinomaisia ihmisiä, jotka voivat minulle uusia lajeja esitellä. Joten tänään minä ohjastin ensimmäistä kertaa elämässäni 600 kiloa elävää lihaa eli ratsastin hevosella.

Hui! Se on elävä, painaa satoja kiloja ja tottelee minua! (ainakin melkein)

Kaverini Heppatyttö I osti useampi vuosi sitten vähän isomman lemmikin ja sijoitti rahansa friisiläiseen komistukseen nimeltä Hessel. Herra Hessel on tosiaan iso ja musta hevarin näköinen heppa, mikä on kontrastina aika hauska pienen ja blondin Heppatyttö I:n rinnalla. Olen ollut joskus pari vuotta sitten kuvaamassa, kun Heppatyttö I juoksutti Hesseliä ja ratsasti sillä, mutta tänään kiipesin itsekin hepan selkään.

Käynti sujui oikein mallikkaasti

Olen istunut hevosen selässä viimeksi joskus 1980-luvun loppupuolella, ja silloinkin joku muu talutti sitä. Oli siis aika jänskää kiivetä hepan selkään ja yrittää itse käyttää ohjaksia. Käynti eteenpäin, kääntyminen ja pakittaminen sujuivat, mutta mitään sen monimutkaisempaa kouluratsastusmuuvia en oppinut Hesseliltä pyytämään. Yritimme liikkua sivuttain, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Voltin eli 10 metriä halkaisijaltaan olevan ympyrän onnistuimme tekemään. Hyvä me!

Talli ei ole pöllömmällä paikalla - se sijaitsee nätin järven rannalla

Yksi elämäni hurjimmista kokemuksista oli, kun kokeilimme ravaamista. Hessel oli Heppatyttö I:llä riimussa ja minä pitelin kiinni satulasta, etten putoa. Friisiläiset ovat vähän pomppivammin ravaavia hevosia kuin monet muut, joten ne eivät ole mikään paras vaihtoehto ensimmäiseen ravielämykseen. Minulla olikin täysi työ pysyä Hesselin kyydissä, kun se juoksi. Kun yritin keventää eli nousta joka toisella askeleella "seisomaan" jalustinten päälle, meinasin pudota. Lopetin sitten yrittämästä ja tyydyin pomppimaan ja kiljumaan.

Oma ratsastaja, paras ratsastaja

Lopuksi kävimme vielä pienellä maastolenkillä tallin laidunten ympäri. Siellä Hessel käyttäytyi oikein mallikkaan rauhallisesti, vaikka Heppatyttö I jännitti vähän, yrittääkö se lähteä laukalle paikoissa, missä he yleensä laukkaavat. Mutta herraa taisi vähän jo väsyttää. Friisiläisten sisällä asuu kuulemma Heppatyttö I:n valmentajan mukaan pieni Laiska-Jaakko. Luonteeltaan ne ovat todella kilttejä eivätkä turhia hötkyile. Totesinkin niiden olevan selvästi hevosmaailman ragdolleja - isoja, kilttejä ja vähän laiskoja.

Tässä vielä pieni pätkä vähemmän laiskasta Hesselistä laukalla heppatyttö I:n kanssa. Helppoa, kun sen osaa. :)


sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Aika Finnspringiä menoa taas...

Jos joku ei muista, miten minulle kävi, kun koetin suunnistaa ekaa kertaa ikinä oikeissa kisoissa, niin täältä voi kerrata. Koska olen kovapäinen, enkä kerrasta usko, olen käynyt myöhemminkin pummailemassa Somerolla (ja menen taas elokuussa). Oli myös ihan pakko päästä taas Finnspringiin palauttamaan käsitys oikeista suunnistustaidoistani lauantain onnistuneen peesauksen jälkeen.

Tässä me odotellaan, että päästään tositoimiin

Sunnuntaina Finnspringissä on viestikisat, mutta tänä vuonna oli tarjolla myös yhteislähtökisa yksilöille. Pakkasimme Supersuunnistajan kanssa Hondaan nastarien lisäksi Vuorikiipeilijä M:n ja suuntasimme kohti Karjaata ja Påminnen laskettelukeskusta ja suurta suunnistusjuhlaa. Vuorikiipeilijä M:ää jännitti kovasti, mutta minä otin homman ihan löysin rantein. Aiemmat suunnistuskokemukseni ovat olleet niin jäätäviä (2 viimeistä sijaa ja yksi keskeytys), etten oikein jaksanut odottaa nytkään mitään järkevää lopputulosta. Lisäksi unohdin taas tehdä kisakynnet.

Lähtö oli laskettelurinteen päällä. Huomaa kohtalokkaat laudat!

Homma lähti alusta alkaen oikeaan suuntaan, kun kompastuin heti lähdössä yhteen lautaan, jossa kartat olivat olleet kiinni. Lensin toki komeasti rähmälleni siinä yleisön silmien alla. Olin siten K-pisteellä luonnollisesti viimeisenä koko lähdöstä. Suoritus eteni samaa rataa, kun pummasin heti ekan rastin. Mutta se on kai aika normaalia ja sattuu joskus paremmissakin piireissä. Tekeminen pysyi samalla tasolla koko kisan ajan, ja pummasin lähes kaikki parittomat rastit. Seiskan pummi oli sentään aika pieni. Ysin löysin, mutta se olikin perhoshajonnan keskusrasti - ja olin käynyt kyseisellä rastilla jo kaksi kertaa aiemmin. Yhdentoista eli tokavikan rastin pummi oli niin pieni, että sitä ei ehkä lasketa.

Vuorikiipeilijä M leimaa maalissa. Minua kuvaaja ei enää tarennut odotella,
vaan lähti suihkuun.

Sijoitus oli 1:47:07 huippuajalla se perinteinen, ja saatoin siten tehdä minua noin vartin ennen maaliin saapuneen Vuorikiipeilijä M:n hieman iloisemmaksi. Hän oli kyllä kamalan pettynyt suoritukseensa, mutta minä lohduttelin häntä, että suunnistuksessa ei kukaan ikinä tee täydellistä suoritusta. Ja minä olen hyvä esimerkki siitä, että pettymyksiinkin tottuu. Tosin nyt, kun katselen päivän karttaa, en tajua, miten onnistuin olemaan metsässä niin kilipää. Toisaalta minäkin puolitin Finnspring-aikani viime vuodesta. Meneekö ensi vuonna jo alle tuntiin? ;)