Aika Finnspringiä menoa taas...

Jos joku ei muista, miten minulle kävi, kun koetin suunnistaa ekaa kertaa ikinä oikeissa kisoissa, niin täältä voi kerrata. Koska olen kovapäinen, enkä kerrasta usko, olen käynyt myöhemminkin pummailemassa Somerolla (ja menen taas elokuussa). Oli myös ihan pakko päästä taas Finnspringiin palauttamaan käsitys oikeista suunnistustaidoistani lauantain onnistuneen peesauksen jälkeen.

Tässä me odotellaan, että päästään tositoimiin

Sunnuntaina Finnspringissä on viestikisat, mutta tänä vuonna oli tarjolla myös yhteislähtökisa yksilöille. Pakkasimme Supersuunnistajan kanssa Hondaan nastarien lisäksi Vuorikiipeilijä M:n ja suuntasimme kohti Karjaata ja Påminnen laskettelukeskusta ja suurta suunnistusjuhlaa. Vuorikiipeilijä M:ää jännitti kovasti, mutta minä otin homman ihan löysin rantein. Aiemmat suunnistuskokemukseni ovat olleet niin jäätäviä (2 viimeistä sijaa ja yksi keskeytys), etten oikein jaksanut odottaa nytkään mitään järkevää lopputulosta. Lisäksi unohdin taas tehdä kisakynnet.

Lähtö oli laskettelurinteen päällä. Huomaa kohtalokkaat laudat!

Homma lähti alusta alkaen oikeaan suuntaan, kun kompastuin heti lähdössä yhteen lautaan, jossa kartat olivat olleet kiinni. Lensin toki komeasti rähmälleni siinä yleisön silmien alla. Olin siten K-pisteellä luonnollisesti viimeisenä koko lähdöstä. Suoritus eteni samaa rataa, kun pummasin heti ekan rastin. Mutta se on kai aika normaalia ja sattuu joskus paremmissakin piireissä. Tekeminen pysyi samalla tasolla koko kisan ajan, ja pummasin lähes kaikki parittomat rastit. Seiskan pummi oli sentään aika pieni. Ysin löysin, mutta se olikin perhoshajonnan keskusrasti - ja olin käynyt kyseisellä rastilla jo kaksi kertaa aiemmin. Yhdentoista eli tokavikan rastin pummi oli niin pieni, että sitä ei ehkä lasketa.

Vuorikiipeilijä M leimaa maalissa. Minua kuvaaja ei enää tarennut odotella,
vaan lähti suihkuun.

Sijoitus oli 1:47:07 huippuajalla se perinteinen, ja saatoin siten tehdä minua noin vartin ennen maaliin saapuneen Vuorikiipeilijä M:n hieman iloisemmaksi. Hän oli kyllä kamalan pettynyt suoritukseensa, mutta minä lohduttelin häntä, että suunnistuksessa ei kukaan ikinä tee täydellistä suoritusta. Ja minä olen hyvä esimerkki siitä, että pettymyksiinkin tottuu. Tosin nyt, kun katselen päivän karttaa, en tajua, miten onnistuin olemaan metsässä niin kilipää. Toisaalta minäkin puolitin Finnspring-aikani viime vuodesta. Meneekö ensi vuonna jo alle tuntiin? ;)