Aurinkoinen kevätpäivä

Enpä ole ennen avannut avovesiuintikautta huhtikuussa. En olisi avannut nytkään, ellei HEAD olisi yllyttänyt. Menivät sitten järkkäämän avovesiuintikauden avauksen lähirannalla ja tarjosivat siellä märkkäreitä sovitukseen. Ja tapahtuma oli tosiaan meressä - voisi luulla, että joku järvi olisi ehkä lämpimämpi kuin meri tähän aikaan vuodesta. Mutta sinne me sovittiin avantouimareiden kanssa oikein kivasti.

Pics or didn't happen. Kuva näyttää
lämpimämmältä kuin todellisuus oli.

Minun Blue Seventyn märkkärini alkaa olla jo entinen, mutta onhan se jo monta vuotta vanhakin. Ostin sen vähän käytettynä kaveriltani, kun olin triathlonkoulussa keväällä 2012. Eli se taitaa olla vuosimallia 2011. Tänään tuli todettua, että vanha märkkärini on muuten aika paksu. Vähänkö kädet pyörivät paremmin jopa minulle vähän pienessä M-koon Tricomp Skinissä. L-koon Tricomp 15 oli jo niin toinen iho, ettei sitä olisi huomannut elleivät neopreemin peittämät kehonosat olisi olleet ainoat, jotka eivät 6-asteisessa vedessä palelleet.

Paljoa tuota kauemmas ei sietänyt uida, kun otsa jäätyi.

Muuten olisi voinut uida kauemminkin, mutta naama jäätyi niin pahasti, että alkoi sattua. Minulla oli märkkärin lisäksi lainassa neopreenimyssy ja hanskat. Omat neopreenisukkani unohdin kotiin, mutta varpaat sietivät kyllä kylmää paremmin kuin otsa.

Normaalit maisemani eli Ääsääs' ääs. :)

Kotona odottivat valmiiksi pumpatut maastopyörän kumit, ja nopean FB-leuhutuksen jälkeen suuntasimmekin Supersuunnistajan kanssa takaisin aurinkoon pitkälle pyörälenkille. Oli vaihteeksi kivaa ajella maasturilla, kun koko viime viikko tuli poljettua maantiepyörällä.

Pyöräilymeitsie - ennen en ottanut yhtään selfieitä, mutta tänä vuonna olen
päässyt vähän vauhtiin niiden kanssa.

Ajoimme Tapiolasta Pirttimäkeen pullalle ja takaisin kotiin. Koetimme polkea mahdollisimman paljon hiekkateitä. Mennessä polkaisimme Oittaan ja Pirttimäen välillä myös pitkän pätkän hepoille tarkoitettua single trackia,joka oli tosi kiva - eli suomeksi: tarpeeksi helppo meille. Pirttimäen kahvion terassi oli ihan täynnä, mutta korvapuusti maistui mainolta myös sisällä.

Ja vielä toinen kuvakulma :)

Kotimatkalla koetimme arvailla, mistä talvella kulkee hiihtolatu Olarista Oittaalle ja seurata sitä. Minä vähän väsähdin paluumatkalla varsinkin ylämäissä, eikä minua enää olisi huvittanutkaan polkea poluilla. Matkaa kertyikin yhteensä melkein 50 km ja aikaa meni kolmisen tuntia. Ehkä yhdellä pullalla ei ihan noin kauaa poljeta. Mutta voi olla, etten ole ihan kunnolla palautunut vielä leiristäkään.

Olipas joka tapauksessa taas kerran ihan kamalan kiva päivä: ihana sää, istuvia varusteita, kivaa seuraa ja hyvää pullaa! Ja nyt on herkullista nepalilaista sapuskaa mahassa ja kissa sylissä. Täydellisen lauantain ainekset ovat kasassa.