Klip-klop, klip-klop, hevonen on pop!

Olin jo vähällä luopua uudenvuodenlupauksestani, kun tuntui siltä, että en ehdi keksiä ja harrastaa tälle kuulle uutta lajia. Mutta yllättäen tämän illan vappukonserttimeno peruuntui, ja minulla oli kokonainen vapaa ilta! Ja mikä parasta, lähipiirissäni on erinomaisia ihmisiä, jotka voivat minulle uusia lajeja esitellä. Joten tänään minä ohjastin ensimmäistä kertaa elämässäni 600 kiloa elävää lihaa eli ratsastin hevosella.

Hui! Se on elävä, painaa satoja kiloja ja tottelee minua! (ainakin melkein)

Kaverini Heppatyttö I osti useampi vuosi sitten vähän isomman lemmikin ja sijoitti rahansa friisiläiseen komistukseen nimeltä Hessel. Herra Hessel on tosiaan iso ja musta hevarin näköinen heppa, mikä on kontrastina aika hauska pienen ja blondin Heppatyttö I:n rinnalla. Olen ollut joskus pari vuotta sitten kuvaamassa, kun Heppatyttö I juoksutti Hesseliä ja ratsasti sillä, mutta tänään kiipesin itsekin hepan selkään.

Käynti sujui oikein mallikkaasti

Olen istunut hevosen selässä viimeksi joskus 1980-luvun loppupuolella, ja silloinkin joku muu talutti sitä. Oli siis aika jänskää kiivetä hepan selkään ja yrittää itse käyttää ohjaksia. Käynti eteenpäin, kääntyminen ja pakittaminen sujuivat, mutta mitään sen monimutkaisempaa kouluratsastusmuuvia en oppinut Hesseliltä pyytämään. Yritimme liikkua sivuttain, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Voltin eli 10 metriä halkaisijaltaan olevan ympyrän onnistuimme tekemään. Hyvä me!

Talli ei ole pöllömmällä paikalla - se sijaitsee nätin järven rannalla

Yksi elämäni hurjimmista kokemuksista oli, kun kokeilimme ravaamista. Hessel oli Heppatyttö I:llä riimussa ja minä pitelin kiinni satulasta, etten putoa. Friisiläiset ovat vähän pomppivammin ravaavia hevosia kuin monet muut, joten ne eivät ole mikään paras vaihtoehto ensimmäiseen ravielämykseen. Minulla olikin täysi työ pysyä Hesselin kyydissä, kun se juoksi. Kun yritin keventää eli nousta joka toisella askeleella "seisomaan" jalustinten päälle, meinasin pudota. Lopetin sitten yrittämästä ja tyydyin pomppimaan ja kiljumaan.

Oma ratsastaja, paras ratsastaja

Lopuksi kävimme vielä pienellä maastolenkillä tallin laidunten ympäri. Siellä Hessel käyttäytyi oikein mallikkaan rauhallisesti, vaikka Heppatyttö I jännitti vähän, yrittääkö se lähteä laukalle paikoissa, missä he yleensä laukkaavat. Mutta herraa taisi vähän jo väsyttää. Friisiläisten sisällä asuu kuulemma Heppatyttö I:n valmentajan mukaan pieni Laiska-Jaakko. Luonteeltaan ne ovat todella kilttejä eivätkä turhia hötkyile. Totesinkin niiden olevan selvästi hevosmaailman ragdolleja - isoja, kilttejä ja vähän laiskoja.

Tässä vielä pieni pätkä vähemmän laiskasta Hesselistä laukalla heppatyttö I:n kanssa. Helppoa, kun sen osaa. :)