Kevään pisin lenkki

Mainitsin sunnuntain jutussa, että olin ihan romuna polkujuoksulenkistä. Niin olinkin. Kävimme näet Supersuunnistajan kanssa polkujuoksemassa Nuuksiossa lauantaina, ja lenkki venähti 19 kilometrin mittaiseksi.

Hyvä on ihmisen Nuuksion rantoja koluta

Supersuunnistaja ehdotti jo viikolla, että menisimme lauantaina juoksemaan Nuuksioon, koska minä olin jo jonkin aikaa puhunut, että pitäisi vihdoin juosta joku pidempikin lenkki. Tällä tarkoitin noin 15 km lenkkiä.

Reitille osui useampikin tyylikäs puuinstallaatio

Supersuunnistaja lupasi minulle 15-20 km lenkin, mistä minä oletin, että saisin itse vaikuttaa lenkin pituuteen ja että se joka tapauksessa olisi lähempänä 15 kuin 20 kilsaa. No, olin väärässä.

Pakollinen perhealbumikuva

Supersuunnistajan suunnitelma oli alun perin noin 18 km, mutta kun poikkesimme reitiltä muutamalle geokätkölle, venähti lenkki 19 kilsaan.

Olisko tämä jyrkänne suunnistuskartalla kampa vai viiva?

Geokätköily tuli mukaan kuvioon vasta perjantaina, kun ystävämme Akrobaatti H kertoi käyneensä kätköilemässä pitkästä aikaa. Supersuunnistaja tuli pääsiäisenä kovin iloiseksi, kun ohitimme H:n löydettyjen kätköjen määrässä, kun haimme pitkäperjantaina fillarilla 50 kätköä Espoon keskusken ja Pirttimäen väliltä. H oli käynyt tosiaan pitkästä aikaa hakemassa kätkön, innostunut taas puuhasta ja keksinyt hakevansa kesän aikana 100 kätköä.

Ensimmäisellä kätköllä

Eli Supersuunnistajalle iski paniikki, ja hänen oli pakko kasvattaa turvallista etumatkaamme kätköjen määrässä. Kätköily toi kyllä lenkkiin ihan sopivia taukoja ja suunnistuksen kaltaista mielenkiintoa, kun jokaisella järvellä oli jotain, mitä odottaa.

Supersuunnistaja päätti suunnan, minä nopeuden

Lähdimme lenkille Solvallasta, ja reittimme seuraili pitkälti Nuuksio Classicin ultran ensimmäistä lisälenkkiä. Kiersimme lenkillämme viisi järveä: Orajärven, Urjan, Kattilajärven, Vääräjärven sekä Hauklammen. Kävimme myös Ruuhijärven ja Velskolan Pitkäjärven rannassa.

Ylämäet käveltiin. Lopussa ylämäiksi määriteltiin vähän kaikkea.

Matkalla tuli kohdattua myös vähän harvemmin näkemääni Suomen faunaa: lenkille lähtiessämme näimme Halitian pihassa palokärjen, jollaista minä en muista nähneeni aiemmin livenä. Se oli niin kaukana, etten valitettavasti saanut mukana olleella kalustolla siitä hyvää kuvaa. Jossain Espoon ja Vihdin rajalla tapasimme sitten ukkometson, jonka saimme sentään ikuistettua kännyköidemme muistikorteille. Tapaamisessa kävi kyllä selväksi, kenen metsässä sitä oltiin, ja jatkoimmekin matkaa aika pikaisesti.

Painukaa v***uun mun metsästä!

Vaikka lenkin oli tarkoitus olla ihan leppoisa, olivat tottumattomat koipeni lopussa aika död. Ja se sitten kostautui sunnuntain matsissa. Ehkä Supersuunnistaja taktikoi?

Universumin mestaruuskisojen finaali

Nyt tämäkin uudenvuoden aattona 2018 päähän pälkähtänyt idea on vihdoin saatettu päätökseen ja Universumin mestaruus on ratkottu. Pienten nilkkaleikkausviivästysten takia kisat venyivät vähän tämän vuoden puolelle, mutta vihdoin kolmas osaottelu on kisattu.

Ensimmäinen laji oli sulkis, jota pelattiin jo helmikuussa 2019. Toinen osaottelu eli pingis pelattiin heti vuoden päästä helmikuussa 2020 ja nyt kesän korvilla saimme vihdoin aikaiseksi läimiä vähän racketballia (koska emme osaa kössiä).

Rakkaus on sitä, että melkein mistä vaan voi keksiä kisan.

Minulla oli kahden ekan pelin jälkeen plakkarissa jo kaksi palkinto-Pätkistä ja varma mestaruus, mutta panokset olivat silti kovat: jos onnistuisin voittamaan kaikki kolme osaottelua, saisin kokonaisen Pätkis-levyn! Sitä paitsi häviäminen on ihan perseestä.

Jotta välttyisimme pingismatsimme sääntöselkkauksilta pyysin Supersuunnistajaa lukemaan tällä kertaa säännöt ja päättämään, saisiko meidän pelissämme pisteen jokaisesta syötöstä vai vaan omasta syötöstä. Racketballissa voi pelata siis kummin vaan. Ääsääs valitsi, että pisteen saisi vain omasta syötöstä, ja täten erä päättyi aina 9 pisteeseen.

Jalkani olivat aivan jumissa eilisestä polkujuoksulenkistä, mutta noin 20 minuutin verrailun jälkeen olin jokseenkin valmis pelaamaan. Koetin pistää uuden GoPromme napsimaan kuvia, mutta se päätti olla tänään kuuma ja yhteistyökyvytön. Harmi, koska välillä ainakin tuntui siltä, että pelasimme aika vauhdikkaitakin palloralleja.

Voittaja ja leet skillz.

Supersuunnistaja voitti ekan erän 7-9. Alku oli minulle ihan kamala, mutta nousin vähän lopussa. Toisen erän veinkin minä numeroin 9-6. Viimeinen erä oli kohtalaisen tasainen, mutta räveltelin lopussa kolme palloa ihan alkeellisesti, ja matsi loppui vähön yllättävänkin nopeasti 6-9. Kulutimme loppuvuoron pelaamalla vielä yhden erän, jossa pisteen sai joka pallosta. Tottakai minä olin siinä erässä sitten aivan ilmiömäinen. Miksen voinut olla sitä jo kolmannessa, häh?

No, onhan se tavallaan ihan kivaa, että Supersuunnistajakin pääsi vähän nauttimaan voitosta, vaikka epäilenkin voittojen tuovan minulle huomattavasti enemmän nautintoa. Mutta tappion katkeraa kalkkia juodessa minua sentään lohduttaa, että olemme mailapeleissä aika tasaisen paskoja, ja siten saamme aikaan ihan hyviä vääntöjä. Pitäisi vaan käydä läiskimässä palloa vähän useammin, kun se on niin kivaa, ja kentätkin ovat ihan kodin vieressä.

Omatoimista suunnistusta

Blogissa on taas ollut aika hiljaista, kun  kaikki tapahtumat on tältä keväältä sattuneesta syystä peruttu. Olin bookannut kalenteriini nyt keväälle muutamia polkujuoksutapahtumia ja useamman suunnistuskisan. Mutta ei sitten.

Mutta eipä tässä silti ole sohvalla löhöilty. Olen muunmuassa suunnistanut tänä keväänä hyvin aktiivisesti, ja voisinpa jopa väittää, että olen käynyt rasteilla enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Vaikka kaikki perinteiset kuntorastit onkin peruttu, järjestävät kaikki suunnistusseurat omatoimirasteja. Ja siinä piileekin minun aktiivisuuteni salaisuus: kun rastit ovat metsässä aina tietyn ajan, esimerkiksi viikon, ei ole niin päivän päälle, koska metsään ehtii. Kun tavalliset kuntorastit järjestetään aina tiettynä päivänä, on omatoimirasteilla huomattavasti enemmän joustoa. 

Puuhaa pariksi viikoksi

Jos sinulla tai jollain kaverillasi meinaa tulla tylsää, kun kaikki kiva on koronan vuoksi peruttu, niin suosittelen kokeilemaan suunnistusta ja omatoimisia kuntorasteja. Tässä vaihtoehtoja:

• Espoorastit ovat minun kakkoseurani Espoon Akilleksen ja Leppävaaran Sisun yhdessä järkkäämiä. Kulloinkin metsässä olevat rastit voi tsekata tältä sivulta. Kartan voi lunastaa itselleen esimerkiksi Rastilippu-palvelusta ja printata itse. Jos printteriä ei ole saatavilla, saa valmiiksi tulostettuja karttoja Suomenojan Nesteeltä.
• Länsirastit ovat OK77:n järjestämiä, ja toimivat samalla periaatteella kuin Espoorastit: Osta kartta netistä ja käy suunnistamassa. Rastit ovat metsässä aina kaksi viikkoa. Voin lämpimästi suositella Länsirasteja, koska OK77:lla on loistavat ratamestarit! Lisäksi Länsirastien oma erikoisuus on erilaiset tekniikkatreenit, joissa keskitytään kulloinkin yhteen suunnistuksen osa-alueeseen kuten käyräsuunnistus tai rastinotto. Tekniikkatreenit ovat aina ijhan sikavaikeita (mutta opettavaisia ja siksi sikakivoja).
• Helsingin puolella omatoimirasteja tarjoaa ainakin pääkaupunkiseudun suurseura Helsingin Suunnistajat. Iltarastien sivulla on ohjeet karttojen hankkimiseen, mutta periaate on ihan sama kuin muillakin.
• Jos et halua laittaa rahaa kiinni karttaan, on tarjolla myös ilmaisia vaihtoehtoja. Helsingin suunnistajat ja Espoon kaupunki tarjoavat joka vuosi myös kasan kiintorasteja, jotka möllöttävät metsässä koko kesän. Niistä voi suunnitella itselleen sopivan pituisen radan tai kerätä rasteja rogaining-hengessä niin monta kuin sattuu sillä kertaa huvittamaan.
• Espoon kartat löytyvät täältä
• Helsingin kartat löytyvät täältä
• Eikä unohtaa sovi myöskään kännykällä toimivaa MOBO-suunnistusta: tarvitset vain applikaation, joka tarjoaa sinulle niin kartan kuin leimauksenkin. MOBO-rasteja on muuallakin kuin Suomessa. Pk-seudulla reittejä on kuusi. Itse olen joskus kokeillut MOBOa Leppävaarassa. Rastinotossa saa olla tarkkana, koska MOBO-rastit eivät ole mitään jättisuuria lippuja.

Omatoimirasteilla on joko iso tai pieni rastilippu tai merkkinauha.

Kevät on ihan parasta suunnistusaikaa monestakin syystä:

1. Näkyvyys on hyvä, koska puissa ei ole vielä isoja lehtiä
2. Liikkuminen metsässä on helppoa, koska aluskasvillisuuskin on vasta tulossa
3. Metsässä on ihanaa, kun luonto on viriilissä tunnelmassa: linnut laulavat ja kevään kukkaset kukkivat
4. Hirvikärpäsiä ei vielä ole (punkkeja valitettavasti on jo)

Vaikka et olisikaan käynyt suunnistamassa sitten peruskoulun, ei se tarkoita, etteikö hommaa voisi aloitella uudelleen. Kaikilla omatoimirasteilla on tarjolla eri pituisia reittejä. Aloittelijan kannattaa valita ensimmäiseksi radakseen muutaman kilometrin helppo rata. Usein radat on luokiteltu kirjaimilla A-D:

• A-rata on pitkä ja haastava rata ja tarkoitettu aktiivisuunnistajille
• B-rata on lyhyempi, mutta myös suunnistuksellisesti haastava rata
• C-rata on helpompi ja lyhyempi, ja sopii hyvin aloittelijoille
• D-rata on vieläkin helpompi ja lyhyempi ja sopii esimerkiksi lasten kanssa suunnistettavaksi
• Joskus ainakin Espoorasteilla on tarjolla myös rata CV eli C-vaikea. Se on tarkoitettu laiskalle B-radan suunnistelijalle: kaikki suunnistukselliset herkut tarjoillaan kompaktimmassa paketissa

Itse suunnistan yleensä B-rataa tai CV:ta. Aloittelijalle suosittelisin C- ja D-ratoja. Kiintorasteista aloittelijan kannattaa valita sellaisia rasteja, jotka ovat polkujen varrella tai lähellä kevyen liikenteen väyliä. 

Tätä rastia saatoin etsiä kauan ja hartaasti. Mutta löytyi se lopulta.

Ennen metsään menoa kannattaa kerrata karttamerkit, jos edellisestä suunnistuskerrasta on kulunut jo jonkin verran aikaa. Suunnistusliitolla on myös erinomainen kuvasarja, miltä karttamerkit näyttävät luonnossa.

Suunnistus on myös mukava ja tähän tautiseen aikaan sopiva tapa nähdä kavereita. Metsässä on paljon tilaa, ja sosiaalinen etäisyys pysyy kohtuullisena ihan itsestään. Itse olin juuri eilen suunnistamassa Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Vedimme lähes 2 tunnin treenin vuorovedoin. Tässä treenityylissä kumpikin suunnistaa vuorollaan yhden rastivälin, ja toisen tehtävä on vain pysyä kartalla. Tällöin ei koko ajan tarvitse olla niin skarppina, ja jaksaa keskittyä hyvin jopa sen 2 tuntia. Itse käyn välillä treenaamassa vaikeampia ratoja myös Supersuunnistajan kanssa: hän juoksee perässä ja kertoo, jos olen pummaamassa. Tällöin hortoiluun ei tuhlaannu niin tuhottomasti aikaa. Ja aina toki voi käydä suunnistamassa myös itsekseen. Silloin tosinkannattaa varautua pummaamiseen: itselläni meni kevään ekalla radalla kakkosrastilla noin 45 minuuttia. Sen jälkeen pummit ovat oleet alle vartin. :D

Uusia tuloksia

Huhheijaa! Oli jäänyt päivittämättä koko viime vuosi tuonne kisahistoria-sivulle. Mutta nyt sekin on tehty. Onneksi olin kesäkuusta alkaen kipsissä, niin kisoja ei ehtinyt kertyä kamalasti. Olisi pitänyt rakentaa tuo sivu toisin päin, jotta uusin tulos olisi aina ekana. Nyt, kun kisoja on kertynyt jo "jokunen" sitten vuoden 2011, alkaa uusimpiin tuloksiin olla jo paljon kelattavaa. Tälle vuodelle olen saanut vasta yhden Park runin, koska 24 tunnin hiihto ja Finlandia-hiihto peruttiin.

Innostuin päivittämään tuloksiani, koska generoin taas eilen uuden uintitestituloksen. Eli sekin sivu on taas päivitetty. Pitää tehtailla tuloksia vedessä, kun ei lumelle päästy. :D

Silloin, kun ei tehdä tuloksia, otetaan mallia kuvituskissasta.

30 minuutin uintitestin tulos sivusi historiani toiseksi parasta aikaa. Olen kerran uinut vahingossa hyvässä peesissä yli 1600 m. Mutta muuten olen jo pitkään takonut "1500 m ja jotain" -tuloksia. Nyt meni siis taas 1570 m.

Seuraava kisatulos odottelee jo lauantaina, kun on Nuuksion talvipäivä -rogan vuoro. Tänä vuonna en lähde matkaan Vuorikiipeilijä M:n  kanssa, vaan menemme Supersuunnistajan kanssa viettämään 3 tuntia laatuaikaa. Palataan niihin tunnelmiin toivottavasti sunnuntaina. Nyt meitsi lähtee spinnailemaan!

Ystävänpäivän pingis

Oho. Piti blogata lauantaina, mutta unohtui. Saatoin ottaa päikkärit. Lauantaita ennen oli perjantai, ja se oli 14.2. eli ystävänpäivä. Me päätimme juhlia ystävyyttämme ja parisuhdettamme jatkamalla vuoden tauolla ollutta Universumin mestaruuskisaa.

Tarkoitushan oli kisata koko turnajaiset viime vuonna, mutta pieni kipsi-insidentti torppasi suunnitelmat. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lisäksi opin viime vuoden aikana, että padel on nelinpeli. Ja meidän parisuhteemme sisäisiin taistoihin ei mitään wingmaneja sekoiteta, joten laji sai vaihtua. Ja padelin tilalle valikoitui pingis.

Pallopelit taitavat muuten olla meille hyvin tyypillistä ystävänpäivän puuhaa, koska Universumin mestaruuskisat alkoivat vuonna 2019 juuri 14.2. sulkiksella. Ja nyt mentiin sitten pelaamaan pingistä.

Sekä minä että Supersuunnistaja olimme pelanneet pöytätennistä viimeksi just äsken 90-luvulla. Supersuunnistajalla oli lapsena pingispöytä kotona autotallissa, joten hän oli joskus muinoin pelannut sitä enemmän kuin minä. Minun harvat pingiskokemukseni taitavat olla yläasteikäisenä Töölön Kisahallilta. Meillä oli koriskavereiden kanssa tapana notkua siellä aika paljon myös treenien ulkopuolella, mutta pingistä ei tullut pelattua niin paljon kuin vaikka sitä korista. Hävisinkin kolme ensimmäistä erää 3-0.

Koska Wikipediassa kerrottiin, että pelissä vaaditaan joko 3 tai 4 erävoittoa, ehdotin tässä vaiheessa, että pelaisimme neljästä erävoitosta, koska aikaa oli mennyt vasta noin 10 minuuttia. Kun lopulta voitinkin erin 3-4, tuli meille vähän keskustelua, olimmeko sopineet pelaavamme paras viidestä vai paras seitsämästä. Supersuunnistaja oli kuulemma kotona ehdottanut kolmen erävoiton matsia, mutta minä en muista moista kuulleeni. Onnistuneen avioliiton salaisuus on hyvien harrastuksien ohella valikoiva kuulo. Lopulta Ääsääs totesi suostuneensa 3-0 tilanteessa jatkamaan mukisematta ja että olisi varmaan pitänyt mukista ääneen, jos olisi halunnut pelata vain kolmen erän voitoista. Eli lopputulema oli, että minä voitin taas.

Ihan hieno kehityskaari tuli kyllä koettua. Supersuunnistaja ei väsynyt tai mitään sellaista (koska meidän tasoisessamme pingiksessä ei tule edes kunnolla hiki), vaan minä pääsin jyvälle pallonhallinnasta, mokailin vähemmän ja onnistuin enemmän.

Me olemme Supersuunnistajan kanssa näissä mailapeleissä aika tasaisia: Supersuunnistaja on ketterämpi ja ulottuvampi, mutta minulla on neljännesvuosisadan koripallo-osaamisen tuoma ilmiömäinen pallosilmä ja koordinaatio. Tai jotain. Enivei, olen nyt kaksi kertaa voittanut täpärästi ja siten jo virallinen Universumin mestari. Nyt katsotaan enää, pyyhinkö Supersuunnistajalla pöytää vai onko kisa kutkuttavan tasainen osakilpailuvoitoin 2-1.

Hyvin suunniteltu on puoliksi kisattu

Kesän kisasuunnitelmat alkavat olla osallistumismaksuja vaille valmiina. Kalenteri on niin täynnä, ettei sinne mahdu enää juuri mitään. Tai eihän mikään periaatteessa estä kisaamasta vaikka joka viikonloppu, mutta on välillä kiva treenatakin. Tässä jutussa on tietysti kuvituskissoja, koska kukas niitä ässiä laskeskelee.

Kesälajien kisakausi avataan 4.-5-4. Stadisprintillä ja Helsinki City-O:lla. Nämä kaksi suunnistuskisaahan olivat viime vuonna minun ainoat kisani, kun loppukesän vietin juoksukiellossa ja kipsissä. Tänä vuonna uudelleen uudella jalalla!

Jos on tosi iso tassu, se ei välttämättä mahdu koriin.

Supersuunnistaja ilmoitti minutkin jo uuteen polkujuoksukisaan eli Helsinki Night Trailiin 17.4. Minulla on tapana sanoa joo, jos hän kysyy, että "ilmotanko sutkin". Hupsista.

Seuraavaksi vuorossa taitaa ollakin Salpaus-roga 25.4. minne suuntaan rogainingtyttöystäväni Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Tänne ei olla vielä ilmottu.

Mutta tänne on! Nuts Karhunkierros on taas ohjelmassa 22.-23.5. ja samalla kaavalla kuin ennenkin: isäntä hölkkää perusmatkan eli 160 km ja meikä vetää sprintin 34 km. Voi olla, että ennen tätä juoksen Bodomilla "jotain", mutta voi myös olla, että vaan järkkäilen.

Koetin kesällä kuvata pihalla loikkivia citykaneja, mutta ne olivat tosi
nopeita. Onneksi Unski pysyi paikallaan.

Tähän väliin sopiikin sitten vähän tiathloonata Hollolassa. Kyseessä on maastotriathlon ja päivämäärä on 7.6.2020. Olen kokeillut maastotriathlonia ekan kerran juuri Hollolassa. Kokemus oli aika verinen.

Sitten onkin aika palata suunnistuksen pariin ja kisata Venlojen viesti ja Jukolan viesti viikkoa ennen juhannusta. Toivottavasti saan jostain joukkueen myös Jukolaan. Venloissa uskon mahtuvani seuran joukkueeseen.

Kesän pidempi triathlon on sekin tällä kertaa vain perusmatka. Menen kokeilemaan sellaista pitkästä aikaa Oittaalle 11.7.2020. Kyseessä on myös SM-kisa. Pitänee maksaa lisenssi ihan varmuuden vuoksi. Voihan olla, että minun ikäsarjassani on vain 3 osallistujaa. 😄

Supersuunnistaja joutuu nykyään istumaan tieskarin ääressä jakkaralla, koska
hänen toimistotuolinsa on usein varattu.

Kesän pääkisa on (ehkä) monen päivän rogaining-tyyppinen suunnistuseräjormaus nimeltä Lapland Wilderness Challenge 31.7.-6.8. Minun ja Supersuunnistajan tiimiesittelykin löytyy jo tapahtuman sivuilta.

Kesä loppuu vasta lokakuussa, kun vuorossa on Vaarojen Maraton. Supersuunnistajalla on jo kisapaikka, ja majoitus on varattu. Pitää siis vain toivoa, että minä ehdin ilmoittautua ajoissa. Paikathan menevät ihan hujauksessa. Sitä ennen Supersuunnistaja käy juoksemassa elokuun lopussa Ranskassa pikkukisan nimeltä Ultra Trail du Mont Blanc. Minä lähden mukaan kisaturreksi. Pitänee sitä itsekin vähän käydä treenaamassa, kun kerrankin on nousuja tarjolla.

Siinäpä se. Jos johonkin väliin saa tungettua vielä pari sprinttisuunnistusta, niin olen aika tyytyväinen ensi kesän settiin.

42 on vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen sellaiseen

Täytän vuosia oikeasti vasta huomenna, mutta eilen lauantaina meillä oli todella hikiset synttäribileet. Nelikymppisille keksimäni synttärispinning teki nimittäin paluun. Kuten kaikki hyvät jutut myös synttärispinning vähän uudistui: viimeksi meillä oli 2 h tavallista spinningiä, mutta tällä kertaa alkuun poljettiin Les Millsin THE TRIP ja sitten minun ohjaamani tunti sitä perinteisempää spinua. Ja ekan tunnin ohjaajakin vaihtui Kerttu-Liisasta Karolinaan.

Esportin spinusali muutti, kun Trippi tuli Esportin ohjelmistoon. Samalla se vähän pieneni, mutta saliin duunattiin Trippiä varten iso screeni. Tällä kertaa juhliini pääsi siis vähän vähemmän porukkaa, mutta olipahan tupa täynnä ja hikinen meininki.

Minun selkäni ja THE TRIP. Kuvan otti Johanna.

Kovin moni vieraistani ei ollut aiemmin kokeillut Trippiä. Supersuunnistajan wannabe-lankomiehen pää ei valitettavasti kestänyt trippailua, ja hän joutui tuijottamaan koko tunnin lattiaan. Mutta pulinasta päätellen Trippi oli suurimmalle osalle vieraista erittäin mukaansatempaava kokemus - kuten Tripin mainokset lupaavatkin.

Synttärivieraat valmiina toiselle tunnille. Tämän kuvan otti siskoni.

Minun tuntini oli perinteisempi cardio ride, ja siinä pääosassa ei ollut enää maisemat vaan hyvä musa ja korkeat kadenssit. Annoin Supersuunnistajalle syksyllä 40-vuotislahjaksi oikeuden valita synttärispinun musat. Hän tekikin kolme soittolistaa, joista A ja B sisälsivät tosi kovaa settiä. Lista C oli sellainen, josta sai valita biisejä, jos oli ihan pakko. Tein sitten ohjelman listoilta A ja B. Yleisökin tykkäsi musasta. Eräs suunnistuskaveri sanoi lisäävänsä heti yhden biisin juoksulistalleen, ja ainakin minun siskoni oli ihan fiilareissa saksalaisen musiikin suuresta määrästä. Heidän perheensä asui Saksassa joskus yli 10 vuotta sitten, mikä selittänee tätä mieltymystä. Jos lista kiinnostaa, niin tuollahan se lepää.

42-vuotias wannabe-spinuohjaaja. Kuvan otti Johanna.

Porukka jaksoi tosi hienosti - mikä ei sinänsä ole ihme, koska paikalle olivat tulleet tietty triathlon-, suunnistus- ja polkujuoksukaverini. No, oli paikalla joku "normaalikin" ihminen. Itse meinasin vähän piiputtaa Wishmasterin sairaan pitkässä C-osassa, mutta muuten selvisin oikein hienosti. Ja muistin kaikki koreografiatkin oikein. En tiedä, olisiko spinun ohjaaminen hauskaa, jos sitä olisi pakko tehdä kerran viikossa. Mutta tälleen kerran kahdessa vuodessa se on ainakin kivaa.

Liikunnalliset synttärit ovat kyllä ihan best. Katsotaan, koska seuraavan kerran keksin jotain jänskää. 😏

Sisäsuunnistus on vekkulia

Olin viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa ikinä kokeilemassa sisäsuunnistusta Helsinki Indoor Cupissa. Ja hauskaa oli! Sisäsuunnistus eroaa sprintistä eniten siinä, että kartta on jaettu kerroksiin, ja niiden välillä pitää sukkuloida sujuvasti juuri oikeita portaikkoja käyttäen. Ja niiden parhaiden portaiden löytäminen onkin aika haastavaa.

Jengiä lähdössä

Helsinki Indoor Cupin ensimmäinen osakilpailu kisattiin Opinmäen kampuksella, missä suunnistettiin kolmessa kerroksessa. Portaita siis riitti. Minä suunnistin kaksi rataa. Koska pummaan ekan rastin aina metsässäkin, niin toki tein mojovan pummin myös nyt. Mutta sitten sain ideasta kiinni, ja homma alkoi sujua. Pakko mennä ensi viikonloppuna uudelleen!

Rasti

Suosittelen puuhaa kaikille kynnelle kykeneville. Ensi viikonloppuna suunnistetaan Ässäkeskuksessa Vallilassa. Paikalta saa myös lainaan emitejä, joten suunnistusgearin puutekaan ei ole este kokeilulle. Ja tässä suunnistuksessa ei edes ikinä sada tai tossu uppoa suohon!

Nykyajan koulut ovat kyllä hienoja minun nuoruuteni parakkiluokkiin
verrattuna. Ja rastikin löytyi!

Olin viime viikolla vielä joululomalla, ja minulla oli aikaa käydä vähän rääkkäämässä itseäni eli suoran hapenottokyvyn testissä. Oikeasti testi ei ole kamalan kamala kuin ehkä noin 2-3 minuuttia lopusta, kun pääsee omalle korkeimmalle wattitasolleen ja joutuu polkemaan täysillä. Ja sen kyllä kestää, kun saa vastineeksi omat sykerajat ja muuta kivaa statistiikkaa. Money well spent tilastopornon ystäville ja muille insinööriurheilijoille.

Tässä taitaa alkaa olla jo aika mukavat watit. Jaksaa, jaksaa!

Minä kävin mittaamassa kynnysarvoni viimeksi 2 vuotta sitten. Piti käydä uudelleen jo aiemmin, mutta oli tuossa viime vuonna pieni nilkkavaivaepisodi, niin enpäs mennytkään. Mutta nyt on tuoretta statsia taskussa. Jotain on tullut tehtyä oikein, koska olin saanut pk-aluettani kasvatettua. Edellisellä kerralla se oli kovin kapoinen, koska olin treenannut liikaa VK:ta ja liian vähän PK:ta. Toki sain taas samat kotiläksyt kuin viimeksi eli lisää peruskestävyystreeniä vaan.

Minulle kuuluu kaikenlaista

Tää on tällainen "monta sekalaista juttua, joista ei mistään ole jaksanut kirjoittaa erikseen" -postaus. Kuvituskuvina on portaita, koska mulla on sattuneesta syystä paljon porraskuvia.

Hölkkäsin muuten just eilen 2 km

Vihdoin koitti se vaihe juoksuorientaatiossani, että sain unohtaa kaarteiden kävelyt ja hölkätä menemään 5 kierrosta Esportin radalla. Olipa rankkaa. Sovitaan, että syy oli ihan vaan siinä, että olin spinnannut alle tunnin. Vauhti oli yli 7 min/km, mutta silti vikalla kiekalla alkoi väsyttää. Pitää vähän ehkä vielä treenata, että jaksan juosta toukokuussa 34 km Kuusamossa.

Westendin portaat ja kaunis ruska

Tuli nääs ilmottauduttua taas Karhunkierroksen sprintille

Supersuunnistaja menee juoksemaan taas perusmatkan eli Karhunkierroksen eestaas. Minä ajattelin, että 34 km saa riittää, koska en tässä nyt kuitenkaan ihan kamalasti ehdi juoksua treenailla. Karhunkierroksen osallistumisen lisäksi shoppailimme jo Vaarojen maratonin hotellihuoneen, koska Supersuunnistaja voitti osallistumisen synttäriultrastaan. Minäkin sitten ajattelin koettaa parantaa aikaani, kun viimeksi meni niin pitkä pätkä kävelyksi päänsäryn takia.

Tein taas Get fit -kuntotestini, ja olen suunnilleen yhtä hyvässä kunnossa kuin tammikuussa

Tällä kertaa myös kyykkäsin - toisin kuin syyskuussa tuoreella nilkallani. Näistä tuloksista voisi ehkä tehdä jossain vaiheessa oman sivunsa, jos testistä oikeasti alkaa tulla tapa. Mutta nyt kopioin tulokset vielä vaan edellisestä postauksesta ja lisäsin yhden sarakkeen.

Päivä	28.9.2018	11.1.2019	8.9.2019	21.11.2019
kyykky (70 % kehonpainosta)	17 (55 kg)	23 (55 kg)	--	25 (55 kg)
mave (85 % kehonpainosta)	15 (67,5 kg)	23 (67,5 kg)	16 (65 kg)	23 (65 kg)
leuat	4	5	7	8
hoover	3 min	3 min 15 s	2 min 55 s	3 min 30 s
soutu 2km	9:28	8:22	8:56	8:24

En muuten jaksanut noudattaa punttisohjelmaani loppuun asti, vaan olen tehnyt viimeisinä viikkoina vähän mitä sattuu huvittamaan. En vaan tykkää "patteritreeneistä", vaan mieluummin jumitan aina yhdessä laitteessa kaikki sarjat ja tuijottelen taukojen aikana tyhjyyteen omissa ajatuksissani. Ja get fitin viimeiset viikot olivat silkkaa 2-3 liikkeen patteristoa.

Minä viime viikonloppuna Jerikon portaissa

Löin vetoa

En kertonut keväällä täällä blogissa, että löin vetoa painonpudotuksesta työkaverini M:n kanssa. Hän halusi skabailla laihdutuksessa, ja minä ystävällisesti suostuin vastustajaksi. Molempien piti pudottaa 10% painostaan puolessa vuodessa (tai nopeammin ja pitää paino loppuajan). Jos epäonnistui, joutui maksamaan toiselle riihikuivaa rahaa. 

Jos yhtään painoa ei olisi saanut pois, olisi joutunut pulittamaan 100 euroa. Ja jokainen prosenttiyksikkö vastasi 10 euroa. Eli jos sai karistettua 8% lähtöpainostaan, jäi maksettavaa enää kaksi kymppiä.

M oli helppo vastus, ja teurastin hänet mennen tullen. Hän on myös tavallaan ihan kilpailuhenkinen, mutta hänellä ei ollut kisaan samanlaista entisen kilpaurheilijan tavoitteellista lähestymistapaa kuin minulla. Minä tiputtelin painoa tasaisesti koko kevään ja vahdin syömisiäni todella tarkasti varsinkin nilkkaleikkauksen jälkeen, kun en voinut polttaa kaloreita lenkkipolulla. M ei oikein missään vaiheessa "saanut aloitettua". Sanoin minäkin  M:lle ennen leikkaukseen menoa, että joko minä kevenen kesän aikana hurjasti, kun jaloistani lähtee lihakset tai sitten mussutan kamalasti jätskiä ja paisun muodottomaksi.

No, minä en vaan suostu olemaan ihminen, joka ei pääse tavoitteisiinsa. Kyllä minunkin piti lopussa vähän vetää painoa, mutta painoin lopulta sen mitä pitikin. Lopputulema siis oli, että minä pääsin tavoitepainooni ja M ei. Ja minä tienasin 88 €. Eli M pudotti vain ennen alkupunnitusta bulkkaamansa nestepöhön. :D

Vedonlyönti oli niin hauskaa, että löin viime viikonloppuna saman vedon uudelleen toisen M:n - eli Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Olimme Helsinki Adventure Nightissa, ja M valitti, ettei oikein motivoidu laihduttamaan, vaikka haluaisi. Minä kerroin kevään ja kesän vedostamme ja sanoin voivani ihan hyvin tehdä saman uudelleen - kisan jälkeen kun minullakaan ei ole enää kiristely oikein tahtonut sujua.

Tavoitteena on taas -10% ja loppupunnitus on toukokuun 18. päivä. Mutta koska me olemme ihan massikeisareita, on panos tällä kertaa kolminkertainen. -10 % on minulle tästä painosta aika kova tavoite, koska olen painanut alle 70 kg viimeksi muistaakseni joskus lukiossa. Tai saatoin ehkä olla niin hoikassa kunnossa joskus just äsken vuoden 2007 tienoilla. Mutta onneksi tässä ehkä saa vähän säästettyä vaikka karkkirahoista.

Malminkartanon tilkkutäkkiväreistä on jäljellä enää rippeet

Olen treenannut portaissa joka viikko

Porrasharrastukseni etenee hienosti. Olen käynyt turreilemassa ympäri Uuttamaata ja testannut jo nämä rappuset:

• Malminkartano: Klassikko, mutta tunnissa ei montaa kiekkaa ehdi
• Klaukkalan Tornimäki: Oli kiva mesta, mutta minulla oli vähän huono päivä. Ja sää se vasta huono olikin.
• Paloheinä: Rappuset ovat niin leveät, ettei ruuhkaa synny. Mäki on vähän loiva.
• Kirkkonummen Jeriko: Vähän meh. Ei näissäkään rappusissa periaatteessa mitään vikaa ole, mutta on niitä parempiakin portaita nähty. Matalat askeleet.
• Westend: Lyhyet portaat, joissa voi tehdä tehokkaita spurtteja tai jumppailla kuminauhalla.
• Laurinlahden Tyrskyvuori: Vielä Westendiäkin lyhyemmät, mutta varustettu kauniilla merimaisemalla.

Kauniaisissa olen käynyt jo ennen keräilyharrastustani, joten sinne menen uudelleen vasta, kun on tylsää. Ensi sunnuntaina suuntaan Nuuksioon. Hauskaa muuten, kuinka kaikki rappuset assosioituvat vahvasti aina siihen äänikirjaan, jota olen kulloinkin kiivetessäni kuunnellut. Bookbeat on lenkkeilijän paras kaveri.

Juoksujuttuja

Supersuunnistaja kävi viime viikonloppuna voittamassa Louna-Rogan. Hän kisasi ihan yksinään, koska Louna-Rogassa saa niin tehdä. Ari Ilola otti Ääsääsistä kivoja kuvia lähdön hetkellä, jotka saavat nyt kuvittaa tätä blogipostausta. Alussa satoi tunnin verran, että Supersuunnistaja ehti kastua litimäräksi. Loppukisan ajan olikin sitten ihan hyvä sää. Eikä tullut kylmä, vaikka olikin märät vaatteet.

Minullakin alkaa juoksuaika lähestyä. Eilen fyssari antoi minulle iskutustreenejä, joita mun pitää tehdä pari kertaa viikossa. Settiin kuuluu pogo-hyppyjä (eli päkiähyppelyäpolvet suorassa) ja tikapuujuoksuja. Lisäksi sain hienon juoksuohjelman 400 m radalla:

• Viikko 1: hölkkää yksi suora ja kävele loput x 5
• Viikko 2: hölkkää molemmat suorat, kävele kaaret x 5
• Viikko 3: kävele yksi kaarre, hölkkää loput x 5
• Viikot 4-6: Hölkkää radalla 2 km putkeen

Kävelyosuuksilla minun pitää tehdä skippingejä ja tribblingejä eli erilaisia juoksukoordinaatioharjoituksia. Tämän ohjelman jälkeen olen valmis juoksemaan "oikeasti".

Kävin eilen salilla tekemässä puntin alkuverraksi hyppelyt ja tikapuutreenit. Ja tänään aamulla kävin pyöräilemässä sekä tekemässä ekan juoksutreenin. Nyt olenkin taas mukavan jumissa - mikä tuntuu nykyään olevan normiolotila. Pitäisi varmaan aloittaa taas aktiivisempi venyttelykin, kun liikkumiseni alkavat olla niin jalkapainotteisia. Onneksi ensi viikolla on taas hieroja.

Kerää koko sarja!

Keksinpä taas uuden harrastuksen: aloin kerätä kuntoportaita. Olen viime vuosina käynyt (siis JOS ylipäätään olen käynyt) Kauniaisten kuntoportaissa ja vain siellä. Mutta pääkaupunkiseutu on täynnä eri pituisia portaikkoja. Miksi tyytyä yhteen, kun voi kiivetä ne kaikki?

Westendin portaat ylhäältä

Siksi minä aion tästä lähtien treenata eri portaissa ja käydä kokeilemassa kaikki lähiseudun kuntoportaat. Tietoisuuteeni ovat päässeet jo nämä rappuset:

• Malminkartanon Jätemäki 426 porrasta
• Klaukkalan Tornimäki 348 porrasta
• Keravan Keinukallio 261 porrasta
• Paloheinä 254 porrasta
• Kauniainen 214 porrasta
• Herttoniemi 182 porrasta
• Vantaan Möskäri 164 porrasta
• Kirkkonummen Jeriko 158 porrasta
• Järvenpään Rampakka 101 porrasta 
• Westend 100 porrasta
• Laurinlahden Tyrskyvuori 75 porrasta

Granin Alpeilla on siis tullut kiivettyä jo ennen tätä haastetta. Jättärilläkin olen käynyt, mutta useimmiten minulla on ollut tapana könytä siellä polkuja eikä portaita. Mutta ovat ne portaatkin tulleet tutuiksi. Meinaan kuitenkin mennä Malminkartanoonkin uudelleen. 

Selfie or it didn't happen.

Tornimäki, Paloheinä ja Keinukallio ovat kaikki sellaisia tapauksia, että olen käynyt mestoilla, mutten ikinä portaissa. Nyt tähänkin asiaan on tulossa muutos.

Lähimpänä kotiani ovat Westendin portaat, mutta niihinkään en ollut koskaan "ehtinyt" - ennen tätä päivää. Tänään kävin sateen sopivasti tauottua kiipeämässä 100 porrasta 25 kertaa ylös. Tein matkalla kaikkea omituisen nököistä kuten polvennostoja. Muutamalle nousulle virittelin nilkkoihini kuminauhan. Tätä kikkaa muuten suosittelen kaikille, joilla on lantion heikkoudesta johtuvia jalkavaivoja. Kun kuminauhan pitää kireänä, tuntuu kiipeäminen ihanasti kankkujen sivulla juuri oikeassa kohdassa.

Samat portaat alhaalta kuvattuina

Harrastukseni on hyvin turvattu, koska Helsingin kaupunki on suunnitellut rakentavansa lähivuosina uusia portaita. Eipähän lopu kiivettävät. Ja ainahan sitä voi lähteä laajentamaan aluetta muualle Suomeen, jos homma meinaa käydä tylsäksi.

49 minuutin porrastreenin jälkeen menin Esportiin polkemaan pari Les Millsin the Tripiä, jotta pääsin Esportin saunaan eikä minun tarvinnut lämmittää saunaa kotona. Ekan tunnin jälkeen vieruskaveri ihasteli ääneen kovaa kuntoani, kun tajusi minun jäävän seuraavallekin tunnille. En viitsinyt mainita olleeni jo portaissa, ettei toinen ihan masennu. :D Mutta olen minäkin nyt ihan poikki, ja lähdenkin tämän jutun julkaisun jälkeen punkkaan katsomaan Ironman Konaa kunnes nukahdan. Ja se tapahtuu luultavasti hyvin nopeasti.

Luonnon helmassa

Kävin viime viikonloppuna retkellä Kopparnäsissä. Paikka oli minulle ihan uusi tuttavuus, mutta sain Supersuunnistajalta Kopparnäs Coast Trailin kartan, jonka avulla oli hyvä vähän käppäillä ympäriinsä. Seurana minulla oli joukko minulle ennalta täysin tuntemattomia naisia.

Maisemia Kopparnäsissä

Outdoor siskot on Facebook-kollektiivi, missä ulkoilua ja urheilua harrastavat naiset suunnittelevat yhteisiä reissuja sekä jakavat kokemuksiaan retkeilystä ja ulkoilusta. Meitä on Suomessa jo yli 6 600 ja pääkaupunkiseudullakin lähes puolitoista tuhatta.

Kopparnäsin retki oli pääkaupunkiseudun Outdoor siskojen syysmiitti. Olen osallistunut aikaisemmin yhdelle siskojen kimppalenkille, mutta muuten kivat menot eivät ole sopineet aikatauluuni tai olen ollut telakalla. Nyt halusin ehdottomasti mukaan, koska mieleni teki testata näinkin kylmällä syyssäällä telttailua.

Siskojen kanssa kävelyllä. Tässä on noin puolet koko poppoosta.

Kaikki meni tosi hienosti. Seura oli loistavaa, ja tarkeninkin ihan hyvin. Illalla notskilla tuli ihan loppuvaiheessa vähän vilpakkaa, ja minulla kesti makuupussiin päästyäni jonkin aikaa saada persläskini lämpimiksi. Mutta sen jälkeen palelin vasta ihan vähän ennen auringon nousua, kun keli oli kylmimmillään. Suurimman osan yötä heräilin vain siihen, kun tyynyni lähti pääni alta ja olkapääni väsyi.

Kokeneempien retkeilijöiden kanssa telttailu oli myös kannattavaa: Sain vinkiksi tyynyongelmaani, että tyyny kannattaa sijoittaa makuupussin huppuun, niin se pysyy paikallaan. Lisäksi kuulin, että Hillebergiltä saa telttakeppeihin uusia naruja, kun keppien kuminauhat väsyvät - mikä meidän teltallemme on jo tapahtunut.

Telttoja iltasella

Luonnossa pääsen liikkumaan jatkossakin, koska ostin tänään osallistumisen NUTS Karhunkierroksen sprintille ja varastin hotellihuoneen ensi syksyn Vaarojen maratonille. Nyt pitää enää saada nilkka juoksukuntoon. Sehän onkin helppo nakki. Taidanpa mennä taas huomenna salille treenaaman nilkan lihaksia, kuten kolmena päivänä viikossa tähänkin asti.

Yllättävän hyviä testituloksia

Taas on tullut testattua itseä. Osallistuin viime vuonna Esportin ilmaiseen GetFit-ohjelmaan, jonka alussa ja lopussa piti tehdä kuntotesti. Päätin tehdä GetFitistä saamani saliohjelman tänä syksynä uudelleen, ja tein aloitustestin pari viikkoa sitten. Kaunis ajatus oli tehdä testiä muutenkin vaikka kerran kvartaalissa, mutta keväällä se "vähän jäi". Mutta tulipahan edes nyt tehtyä.

Kyykkyjä en tosin uskaltanut vielä tehdä. Koetin virpoa kuntotestiä jalkaprässillä, mutta minulta loppui kiinnostus hinkkaamiseen ennen voimien ehtymistä. Taidan lopputestissä palata kyykkyjen pariin. Olen niitä nyt salilla maltillisilla painoilla vähän ohjelmaani mukaan ottanutkin.

Ilmeeni, kun testit menivätkin yllättävän hyvin.

Tulos ei ollut huonontunut niin kamalasti kuin pelkäsin. Olin suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuonna ohjelman aloittaessani, vaikka tänä vuonna olen maannut koko kesän sohvalla. Toivottavasti 12 viikon jälkeen teen parhaat tulokset ikinä.

Päivä	28.9.2018	11.1.2019	8.9.2019
kyykky (70 % kehonpainosta)	17 (55 kg)	23 (55 kg)	--
mave (85 % kehonpainosta)	15 (67,5 kg)	23 (67,5 kg)	16 (65 kg)
leuat	4	5	7
hoover	3 min	3 min 15 s	2 min 55 s
soutu 2km	9:28	8:22	8:56

Uintitreeneissä uitiin taas maanantaina 30 minuutin uintitesti. Luulin onnistuneeni välttämään testin, kun missasin pari treeniä uuden tatuointini takia. En olisi halunnut uida testiä, koska koin olevani susipaskassa kunnossa. Mutta ylläripylläri: toinen testikerta olikin tällä viikolla. Lähdin uimaan testiä ihan löysin rantein asenteella "no, kuluuhan tässä edes aika ihan sutjakkaasti". Meille ilmoitettiin 15 minuutin ja 25 minuutin kohdalla aikamerkki tiputtamalla räpylä altaan pohjaan. Ekan merkin nähtyäni vilkaisin kelloani ja yllätyksekseni huomasin olevani ihan hyvässä 1500 metrin vauhdissa. Ja minä kun luulin ehtiväni uida hätäisesti 1400 metriä!

Tässä on syyllinen uimattomuuteeni. Siinä on entinen kuvituskissamme Miisu!

Kilpailuvietti nosti heti päätään, ja kauhoin lopputestin paljon enemmän tosissani. Toki kunto vähän loppui ja hyydähdin, mutta sain silti kiukulla ja lopussa saamallani hyvällä peesillä kauhottua 1510 m, mikä on kuudenneksi paras tulokseni ikinä. Viimeiset kolme vuotta se näyttää olevan minun keskimääräisin tulokseni. Eli ilmeisesti jalkalihaksia ei tarvita uintiin, kunhan on hartiat ja kädet kunnossa - niitähän minä kipsin aikana treenailin vetelemällä leukoja ja punnertelemalla.

Ensi viikolla on muuten taas lääkäri ja siitä seuraavalla viikolla fyssari. Toivon saavani jo kuulla, koska pääsen taas kokeilemaan juoksemista. Sitä odotellessa käyn ahkerasti salilla kuntouttamassa jalkojani.

Supersuunnistaja 40 vuotta!

Miten introvertti juoksija juhlii tasakymppejään? No, hän ei tietenkään järkkää mitään bileitä, vaan etsii kalenterista sopivan ultran ja lähtee lenkille. Tällä kertaa sopiva kisa löytyi vain päivää ennen varsinaista synttärijuhlaa: historian ensimmäinen MRM-polkujuoksu  juostiin Supersuunnistajan synttärien aattona. Niinpä me ajelimme viime perjantaina Mäntyharjulle, jotta Ääsääs pääsi lauantaiaamuna starttiviivalle.

Osallistujia ei ollut ultralla kovinkaan montaa: noin 10 miestä ja kaksi naista. Lyhyemmillä matkoilla (14 km ja mara) juoksijoita oli sitten enemmänkin. Mutta vain tämä 75 km meni Repovedelle asti ja sisälsi siten parhaat maisemat.

Mutta annetaas taas herran kertoa itse kisasta.

Oli niin leppoisaa, että matkalla ehti fotoillakin.

No, oliko kivaa?
No, joo.

Miten meni?
Ihan suunnitelmien mukaan. Lähdin kevyellä vauhdilla ja koetin pysytellä PK2-alueen tuntumassa. Keskisyke huiteli VK1-alueen alarajoilla.
(Niin, sehän voitti. Että suunnitelmien mukaan taisi mennä. Toim. huom.)

Millainen reitti oli?
Ensimmäiset vajaa 20 km oli oikein mukavaa. Sen jälkeen tuli aika paljon tietä ennen kuin päästiin Repovedelle. Paluumatkalla oli paljon tiejuoksua. Eli kaikenkaikkeaan oli vähän liikaa tiejuoksua minun makuuni. Mutta pääsinpähän nopeammin ja helpommalla maaliin.

Lähdetkö toistekin?
*Syvä huokaus* Jaa-a, vähän riippuu. Jos järkkärit muokkaisivat vähän reittiä ja vähentäisivät tieosuita. Tai sitten voisi kokeilla sitä maratonia, jolla oli suhteessa enemmän polkujuoksua ja vähemmän siirtymiä. Tuskin ensi vuonna kuitenkaan.

Pääpalkintona oli LEKA!

Kenelle suosittelisit tapahtumaa?
Sellaisille tyypeille, jotka haluavat juosta pienemmässä tapahtumassa, jossa fasiliteetit ovat kuitenkin kunnossa. Ajankohtahan on silleen hyvä, että keli on jo viileämpi ja luonto voi olla tosi nättinä.

Oliko kivat synttärit?
Joo, oli. Pääsipähän uusiin maastoihin. En olisi ehkä jaksanut juosta vuorokautta Hotelli Nuuksion takapihalla.
(Ääsääs viittaa siis Nuuksio Backyard Ultraan, Toim. huom.)

Oliko kiva voittaa? Oliko hieno palkinto?
Toivottavasti verottaja ei iske. Kai se voittaminenkin on aina kivaa, mutta ei noita ultria kannata juosta sijoitusten tai palkintojen takia - menee liian tuskaiseksi. Leka on aina leka. :)

Paljon onnea sekä voitosta että uudelle vuosikymmenelle pääsystä!

Järkkärinä Nuuksio Classicissa

Olin taas kerran järkkärinä Nuuksio Classicissa. Ekaa kertaa taisin olla mukana 2014, kun ilmoittauduin hommiin juomapisteelle ihan viime tingassa. Sen jälkeen olenkin ollut mukana lähes joka vuosi - ja aina enemmän ja enemmän.

Tänä vuonna otin oikein lomapäivän perjantaille, että pääsin rakentamaan kisakeskusta. Minulla on paljon lomapäiviä jäljellä, koska olin koko kesän saikulla, joten niitä voi nyt käyttää kaikkeen hyödylliseen.

Kisakeskus alkaa muovaantua

Vietin hotelli Nuuksiolla lähes koko perjantain kymmenestä ilta ysiin. Siinä välissä tuli pestyä vesiastioita, kasattua telttoja maalialueelle, pystytettyä lähtö- ja maalikaaria sekä beach flageja ja paljon muuta. Nilkka meinasi loppuillasta vähän väsähtää, kun en ole nyt viime aikoina tottunut olemaan ihan noin pitkään jalkeilla.

Mutta onneksi lauantaina ei tarvinnutkaan enää seistä. Minulla oli nakkina olla gps-seurannassa ja tarkkailla, että juoksijat pysyivät reitillä. Istuin siis koko päivän kisatoimistossa katselemassa eri värisiä palluroita tieskarin ruudulta. Seurasin kilpailijoiden lisäksi ultran ja maratonin jälkipartioita sekä Supersuunnistajaa, joka toimi reitin eisjuoksijana sekä tarkastajana. Viime vuosina Nuuksio Classicin reitti on kohdannut ilkivaltaa, ja siksi reitti esijuostaan ja tarkastetaan vielä aamulla, jotta kukaan kisaaja ei pääsisi eksymään.

Myös Paavo oli rakentamassa kisakeskusta. Paavo edusti Salomonia.
On varmaan siistiä olla lenkkarikauppiaan koira! Oletko ikinä miettinyt,
mitä tapahtuu vanhoille testilenkkareille? Ehkä niille tapahtuu Paavo! ;)

Tänäkin vuonna Supersuunnistaja pääsi merkkaamaan joitain satoja metrejä uusiksi, kun joku todella sinnikäs polkujuoksun vihaaja oli jaksanut raahautua metsään ennen aamukasia ja käydä napsimassa reittimerkit pois. Onneksi myöhemmin päivällä metsä oli täynnä retkeilijöitä ja turisteja, eikä ilkivaltaa enää tapahtunut.

Minun oli tarkoitus aluksi lähteä kotiin jo puoli seiskalta, kun maali meni virallisesti kiinni, mutta en sitten malttanutkaan. Suunnitelma olisi varmaan onnistunut, jos olisin pysynyt poissa maalialueelta, mutta menin sinne norkoilemaan joskus kuuden jälkeen. En sitten malttanut lähteä ennen kuin viimeinenkin kilpailija saatiin maaliin joskus klo 19.20 tienoilla. Viimeisen kilpailijan maaliintulo on aina todella kiva hetki, koska kaikki paikalla olevat järkkärit kokoontuvat hurraamaan hänet maaliin. Tällä kertaa hänelle iskettiin jopa lippu kouraan, koska hän oli matkannut kokemaan Nuuksion erämaan ihan Hollannista asti. Sanoisin, että kannatti jäädä, vaikka vähän pitikin venailla.

Viimeinen urhea kilpailija saapuu maaliin! (Kuva Juha Saatamoinen / Onevision.fi)

Minä pyöräilin pois Nuuksiosta, koska Supersuunnistaja oli 40 km partiolenkkinsä jälkeen ajanut autolla kotiin. Minun kotimatkastani tuli melkoista tempoajoa, koska yritin ehtiä kotiin valoisan aikaan, koska en ollut ottanut lamppua mukaan. Olin tarkastanut, että aurinko laskee klo 20.09. Ensimmäinen tavoitteeni oli ehtiä kevyenliikenteen väylien alkuun ennen pimeää, jotta en jäisi ainakaan autojen alle. Se onnistui helposti, koska olin lähes Ikealla, kun aurinko laski. Ja auringonlaskun jälkeenkin on valoisaa vielä jonkin aikaa. Siksi seuraava tavoitteeni oli ehtiä Tuomarilaan ja sitten Kauniaisiin ennen pimeää. Kauniaisten keskustaan saapuessani alkoi olla jo hämärää. Olin noin kilometrin päässä kotoa, kun kevareiden katuvalot syttyivät. Sen voi ehkä laskea hetkeksi, kun on oikeasti pimeää. Eli melkein ehdin kotiin rikkomatta lakia. Ja melkein ehdin Nuuksiosta kotiovellemme tunnissa, mikä on ihan hyvä saavutus täysjousitetulla maastopyörällä. Illalla piti vähän venytellä, kun jalat olivat niin puhki.

Arvonta suoritettu!

Muistin tässä suunnistuksen MM-viestiä jännätessäni, että unohdin eilen arpoa blogiarvonnan palkinnon. Onneksi arvonnassa ei kauaa nokka tuhissut, koska osallistujia oli jopa yksi. Supersuunnistajakin sanoi, että kysymys oli liian vaikea: ei hänkään muistanut mitään postaustani suoraan. Minä luulen, että lukijakuntakin on vähän supistunut, kun olet postaillut viime aikoina aika harvakseltaan.

Mutta sinä kaljamailia fanittava Anonyymi: lähetä minulle osoitetietosi, niin pistän huikean palkintosi postiin. Mun sähköpostiosoitteeni löytyy tuolta Bloggerin profiilista.

Ja mitäs se upea urheiluhenkinen yllätyspussukka sitten sisältää? No, kaikkea tuikitarpeellista:

• Hieno Keltamäeltä suomenruotsalaisten suunnistusmestaruuskisoissa ostamani otsapanta
• Kaksi eri valmistajan kofeiinigeeliä makuvertailua varten
• Kylmägeeliä palautumisen nopeuttamiseksi
• Kalaöljykapseleita, koska Supersuunnistaja sai niitä juuri jostain polkujuoksusta
• Rakkolaastari siltä varalta, että uusien juoksukenkien sisäänajo ei mene ihan smoothisti
• Hienot mustat hakaneulat, joilla saa numerolapun paitaan kiinni

Pussukan pitäisi varmaan sisältää myös pussukka. Ajattelin pyytää työnantajaltani siihen yhden kangaskassin, mutta unohdin. Enköhän kuitenkin sellaisen vielä ensi viikolla saa. Ja silloin tulostan myös lupaamani Canva-kortin, joka näyttää tältä:

Koetan jaksaa kirjoittaa lähiaikoina taas jotain, vaikka omat treenini ovat äärimmäisen tylsiä: saan tällä hetkellä uida, kuntopyöräillä ja tehdä salilla yläkropan ja keskivartalon lisäksi muutamia jalkaliikkeitäkin. Noista kolmesta ei mitään erityisen ihmeellistä kerrottavaa revitä. Supersuunnistaja sentään harkitsee suunnistuksen erityispitkän SM-kisaan osallistumista lokakuussa. Ja ollaan me molemmat hommissa ensi kuun alussa Nuuksio Classicilla. Mutta katellaan, jos tässä vaikka tapahtuisi jotain kertomisen arvoista.

Blogin synttärit!

Aloitin tämän blogin pitämisen vuonna 2011, kun olin hankkinut personal trainerin ja koin kamalasti tarvetta jakaa gojimarjaintoiluani jossain. Niihin aikoihin olin juuri lopettanut koriksen ja vasta aloin kokea kestävyysurheiluherätystä.

Missasin blogin ensimmäisen vuosipäivän, mutta 2013 olin nähnyt jo muutaman synttäripostauksen ja oppinut, että sellaisia kuuluu tehdä. Koska olen kuitenkin aito IT-nörde ja opiskellut muunmuassa binäärilukuja ihan yliopistotasolla, päätin, että minun blogini juhlii vain uusia bittejä. Ja tänään blogini täyttää pitkästä aikaa taas kahden potensseja, mikä tarkoittaa uutta bittiä! Kunnon kaipuu on binääreissä jo pyöreät 1000 vuotta!

Voin myöntää, että minusta on välillä kivaa lukea vanhoja blogipostauksiani. Niistä tulee sama ihana nostalginen olo kuin valokuvien katselusta. Jotkut ihan alkupään - juurikin ne gojimarjojen paremmuudesta mouhuavat - postaukset ovat ehkä semisti noloja. Mutta eivät ne kuitenkaan mitään al-Taee -tason matskua ole. Ja kuitenkin nekin kertovat siitä, miten minä näin ja koin maailmaa nuorena kolmekymppisenä, niin en näe mitään syytä piilottaa niitä.

Koska nykyään blogiin tulee kommentteja ihan aniharvoin, niin kalastellaan niitä taas arvonnan keinoin, kuten viimeksikin synttäreillä. Kerro kommentissa, mikä on sinun lempparipostauksesi Kunnon kaipuussa kautta aikojen, ja osallistut urheiluhenkisen yllätyspussukan arvontaan. Lupaan tehdä yllätyspussukkaan Canvalla yhtä tyylikkään kortin kuin tämän postauksen kuvakin on. Olenhan kaiken muun ohella tällainen oman elämäni AD. Suoritan arvonnan perjantaina 16.8.

Kannattaa osallistua! Seuraavat synttärit ovat vasta blogin täyttäessä kymmenjärjestelmässä 16 vuotta eli heti vuonna 2027.

Ja niin koitti vapaus!

Kävin viime viikon torstaina lääkärillä ja fyssarilla. Jalka oli parantunut upeasti: se oli keskimääräistä paljon vähemmän turvonnut. Sainkin heti paljon lupia tehdä asioita. Sain alkaa kävellä kotona ilman keppejä sekä alkaa nukkua ilman kipsiä. Varsinkin kepittömyys helpotti elämää hurjasti, kun kädet eivät ole koko ajan varattuna.

Ja vihdoin tänään koitti se ihana hetki, kun sain heittää kipsillä citykania ja alkaa opetella kävelyä. Liikkeelle lähtö on vielä ainakin vähän kivuliasta. Mutta kun pääsen vauhtiin, niin kävely sujuu ihan kivasti. Oletan kuitenkin, että alussa jalka kipeytyy, ja pysyttelen tänään varmaan vielä kotosalla.

Ei enää kipsiä! Jee!

Kunhan opin kävelemään kunnolla, saan lähteä uimahalliin. Siellä saan tehdä tuntemusten mukaan kaikkea paitsi räpyläuintia. Luulen, että alussa uiskentelen aika paljon pullarilla. Vesijuoksuakin voisi kokeilla - jos ei muusta syystä niin siksi, että se on minulle perinteinen kuntoutusjumppa jalkaleikkausten jälkeen. Pitäähän sitä nyt perinteistä pitää kiinni.

Mun järeä kantapääruuvini. Kuvassa näkyy myös, mistä kantapään luu
on sahattu poikki, jotta se on voitu vääntää oikeaan asentoon.

Pitänee viritellä myös traineri, koska saan loppuviikosta alkaa polkea. Alussa fyssari suositteli tosin vain 15 min fillarointeja ja varoitti, että jalka voi turvota. Mutta ihanaa päästä kuitenkin vihdoin tekemään asioita. Viimeistään ensi viikolla lähden salille ja alkuverraan sielläkin pyörällä.

I'm back!