sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Oispa fillari

Minä ja Milka eli HiQn äMMät vietimme viime yön Oriveden kauniissa luonnossa, kun osallistuimme kahdeksan tunnin Yö-Rogainingiin. Supersuunnistaja oli mukana kuskina, koska oli oletettavaa, että aamulla maaliin saapuessa voisi vähän väsyttää.

Pyöräilijät lähtivät 5 min ennen tossusarjaa, jotta ekoille rasteille ei tulisi ruuhkaa.

Reittisuunnittelussa koetin olla vähän "pro" ja miettiä rataa edes yli puoli tuntia (aikaa oli 2h). Onnistuinkin olemaan edes ihan vähän insinööri ja laskemaan kartan ylä- ja alalenkin pisteet ja perustelemaan Milkalle sillä, miksi meidän kannatti kiertää lenkki myötäpäivään. Mutta kyllähän me taas hutaisimme reitin kasaan reilusti alle tunnissa. No, jäipähän aikaa viimeistellä kisakynnet ja somettaa. Reitti osoittatui ihan liian pitkäksi, mutta onneksi se oli niin taidokkaasti tehty, että pystyimme hyvin oikomaan parissa paikassa.

Leimaus ekalla rastilla

Lähtö tapahtui klo 22, ja Supersuunnistaja ehti sopivasti omalta lenkiltään kuvaamaan lähtöämme. Hän myös juoksi ekalle rastille kärkijoukkueen peesissä, jotta sai meistä tilannekuvaa. Hän saikin juosta rastille ihan urakalla, koska me olimme siellä neljänsinä!

Rasti suolammen rannalla

Me olimme molemmat ottaneet viikolla kevyesti, joten juoksu kulki oikein mainiosti heti alusta alkaen. Tosin ensimmäisen metsäpätkän jälkeen jalkoja alkoi väsyttää, koska metsässä pohja oli hyvin epätasaista, ja liikkuminen oli siksi rankkaa sekä nilkoille että reisille. Eli ilo kevyestä tossusta jäi hieman lyhyeksi. Onneksi juoksukunto teki paluun yöllä muutamaankin otteeseen.

Tässä vaiheessa hymyilytti, kun pääsimme juoksemaan n. 300 m tiellä
kaamean ryteikön jälkeen

Aurinko laski joskus klo 23 aikaan. Meillä oli ollut hienona ajatuksena kuitata haastavammat metsäosiot valoisan aikaan ja juosta pimeällä teitä pitkin. Homma vähän kusahti siinä, että metsä oli vaikeakulkuista, ja olimme ihan liian hitaita. Jouduimme siis rämpimään metsässä myös pimeällä. Yksi pahimmista pummeista tulikin pilkkopimeässä metsässä, mistä oli hyvin vaikeaa löytää luolaa, jonka edessä rasti oli. Muuten suunnistus sujui alun mittakaavahäröilyn jälkeen melkoisen mainiosti.

Joku suunnistaa vastarannalla

Metsässä rämpiessä tuli myös hetkellinen fiilisten potentiaalikuoppa, kun joukkueita meni ohi useampi, eteneminen oli hankalaa ja joka paikkaan sattui. Onneksi fiilikset sai taas kohotettua, kun sai juosta vähän tiepätkää ja pidettyä pienen evästauon. Keskimäärin puhtia riitti yllättävän hyvin ja fiilis pysyi korkealla. Jaksoin jopa somettaa keskellä yötä Milkan täyttäessä juomareppuaan. Tästä jaksamisesta kiitän aika pitkälti Varustelekan ihme-eliksiiriä eli saksalaista kofeiinisuklaata. Aivan kreisiä ainetta!

Pieni viilentävä suokahlaus teki hyvää tälle rastille mentäessä, kun aamulla
jalkaterissä alkoi olla jo melkoinen pieni merenneito -olo: jokainen askel sattui. :)

Kisan loppu oli ehkä hitusen antikliimaksi, kun meidän piti viimeisen rastin jälkeen juosta kuutisen kilometria maantietä maaliin. Rastilta tullessa vähän jännitti, että tuleeko meille kiire ja joudummeko ottamaan tunnin loppukirin, mutta kilometrivauhtien asettuessa 6-7 minuutin välille totesimme ehtivämme maaliin ihan hyvin ilman sen kummempaa riuhtomista. Sallimme itsellemme jopa ylämäkien kävelyn, mikä toikin vähän mielenkiintoa tylsään mättämiseen. Tässä vaiheessa minuun iski akuutti fillarikateus pyöräsarjalaisten viilettäessä ohitsemme, ja hoinkin otsikon fraasia lähes joka kerta polkupyörän nähdessäni. Milka ei ymmärrä hyvän päälle eli omista maastopyörää, joten hän oli koko kisan ihan onnellinen tossunkuluttaja.

Nyt voi jo vähän tuulettaa, kun matkaa maaliin on alle kilsa.

Maalissa kello pysähtyi aikaan 7:54 ja omien laskujen mukaan meillä olisi pisteitä kasassa 119. Tuloksissa kestää vielä jonkin aikaa, koska rastileimaussofta oli kumossa muutaman rastin verran lauantain puolella. Järjestäjä joutuu siis syöttelemään järjestelmään manuaalisesti leimattuja rasteja, ja se ottaa aikansa.

Maalissa! Jee!

Lihasten jäähdyttyä alkoi kolottaa joka paikkaa, ja autossa istuminen viimeisteli vielä jumituksen. Kun pysähdyimme ABC:lle aamiaiselle, niin kävelimme kuin kaksi ankkaa. Mutta kuten Milka asian muotoili, niin onpahan kerrankin sellainen olo, että tuntee tehneensä jotakin.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Surullinen tarina yksinäisestä porsaasta

Olipa kerran kolme pientä porsasta, jotka päättivät lähteä metsään estimään rasteja. Mutta Veli Huilu eli vastuutonta surffipummin elämää, ja meni hankkimaan itselleen kamalan sikainfluenssan vierailta mailta. Niin se joutui jäämään kotiin, muiden possujen lähtiessä metsään.

Mutta ennen kun kaksi muuta porsasta pääsivät lähellekään metsää, päätti Veli Viulu sittenkin leikkiä ihan muiden sikojen kanssa. Ja niin Veli Ponteva jäi ihan yksin. Se joutui etsimään kaikki rastit ilman veljiensä apua ja hommaan meni enemmän aikaa kuin kenelläkään muulla rastit ylipäätään löytäneellä. Suunnistuksen jälkeen Veli Ponteva palasi hienoon tiilitaloonsa ja itki itsensä uneen. Sen pituinen se.

Meidän lähtöryhmä lähtövalmiina. Kuntosarja on takarivissä ja minä siellä
ainoana naisena. En lunttaa karttaa liianaikaisin, vaan olen valmis
käynnistämään rannetietokoneeni. :)

Niinhän siinä sitten kävi, että sunnuntain AM-viestin uljas kuntosarjan joukkue Tre Små Grisar koki radikaalia jäsenkatoa, kun Milka hankki kylmästä Atlantista flunssan, ja Supersuunnistaja teki muuten vaan oharit ja meni täydentämään Rasti-Kurikan miesten viestijoukkuetta. Mutta vajaahan se meidän joukkueemme oli jo joka tapauksessa. Ja nyt Rasti-Kurikka sai joka osuudelle suunnistajan. Minä juoksin sitten viestin ekan osuuden ihan itsekseni ja siitä suoraan maaliin. Pari isompaa pummia tuli, mutta tuli niitä onnistumisiakin. Tällä hetkellä minun isoin ongelmani suunnistuksessa on se, etten uskalla juosta metsässä antaumuksella. Ilmeisesti minä pelkään, että minulta menee vähintään nilkka tai jopa niskat nurin. Olen siis nössö. Vähän niin kuin ne kaksi huonoja taloja rakentavaa possua siinä sadussa.

Vähän puolivälin jälkeen oli väliaikarasti, minkä jälkeen
juostiin kisakeskuksen läpi. Ihan hauskaa, kun
katsojatkin saattoivat nähdä kisaajia kesken suorituksen.

Onneksi ensi viikonloppuna pääsee treenaamaan metsässä kirmaamista kahdeksaksi tunniksi, kun HiQn ämmillä on edessään Yörogaining. Milkakin lupasi olla jo terve lauantaina.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Kesän masokistisin kymppi

Meidän perheessä ollaan suuria Peräkylän Ponnistuksen faneja. Minun lempparikisani heidän repertuaaristaan on toki kaljamaili. Rakastuimme myös molemmat viime syksynä tulenpalavasti Mammuttimarssiin. Mutta Supersuunnistajan monivuotinen toukokuun kohokohta on Stairway to Hell, missä juostaan 10 km kisa nousemalla kuusi kertaa Malminkartanon jätemäen päälle ja kiipeämällä lopuksi vielä portaat ylös.

Kisa järjestettiin taas viime viikolla, ja Ääsääs oli mukana. Mutta annetaas herran itse kertoa tunnelmistaan.

Kisakansa lähtee liikkeelle. Huomaa lastenvaunuja työntävä isi.


No, oliko kivaa?

Mmm, oli

Ekassa nousussa oli vielä seuraa

Kuusi kertaa jättärin laelle ja portaat päälle. Onko tuossa mitään järkeä? 

Tuohan on ihan pieni määrä, vain seitsämän kertaa. Monet muut vetävät moninkertaisesti.

Toisessa nousussa olikin jo enemmän tilaa

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

No, ihan ok. Samalla tasolla olin kuin viime vuonna.

Alamäki alkaa - vaihteeksi

Muistatko enää, mitä ajattelit suunnilleen kolmannessa tai neljännessä nousussa?

Jokaisessa nousussa laskin, kuinka monta nousua on vielä jäljellä. Ei siinä paljoa muuta tule ajateltua. Paitsi, että piti keskittyä juoksemaan, koska en halunnut kävellä.

Kärki porhaltaa menemään

Kumpi on kamalampaa, yös vai alas juokseminen?

Ylös, koska se mäki on paljon jyrkempi.

Supersuunnistaja koetti hymyillä kameralle

Meinaatko lähteä uudestaan?

Joo, jos vaan sopii aikatauluihin.

Viidennessä nousussa piti jo keskittyä

Mitkä muut PePon kisat houkuttelevat?

Mammuttimarssi on kiva, mutta jatkossa se taitaa olla Synkkä Syysunelma. Majakkaa ja sivuvaunua olisi myös joskus kiva kokeilla.


Viimeiset metrit eikä enää yhtään nousua!

Onko muuten seuraava tavoite jo kiikarissa?

En mä tiedä, onko mulla tavoitteita, mutta seuraava kisa on varmaan Jukolan viesti.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

HiQ Half Marathon

Meidän firma täytti vuosi sitten 20 vuotta. Keksin silloin (varmaan suihkussa ollessani, koska parhaat ideat tulevat joko siellä tai vessassa), että vuoden päästä firma olisi sopivasti 21,0975 vuotta ja silloin on mitä oivin tilaisuus juosta kilsa per vuosi. Ja ei kun tuumasta toimeen!

Keskustelua muutaman kerran muutetusta reitistä ;)

Myin idean toimitusjohtajallemme viime syksynä, ja sain innostettua mukaan myös yhden hengen markkinointiosastomme sekä pari muuta ihanaista kollegaa. Ja 28.5.2016 minä järjestelin elämäni ensimmäistä urheilutapahtumaa.

Ennen lähtöä kisaajille järkättiin lämmittelyjumppa

Koetimme tehdä tapahtumasta sellaisen matalan kynnyksen tapahtuman, johon olisi helppo osallistua. Sen lisäksi, että tapahtuma oli osallistujille täysin ilmainen, sai puolimaran juosta myös joukkueena. Reitti koostui neljästä 5,17 km kierroksesta, joten joukkueet saivat vaihtaa juoksijaa aina kierroksen jälkeen.

Juoksijoiden edellä polki talkootöissä ollut Teekkarisuunnistaja

Minä elän varmaan jonkinlaisessa urheilukuplassa, koska kuvittelin saavani paikalle vähintään sata juoksijaa. Ilmeisesti puolimara on kuitenkin suhteellisen kova tavoite taviskuntoilijalle, joten viime hetken sairastapausten ja muiden peruutusten jälkeen lähtöviivalle saatiin melkein 30 yksilöjuoksijaa ja neljä joukkuetta.

Supersuunnistaja tulossa maaliin miesten sarjan voittajana

Vaikka osallistujamäärä oli hieman vaatimaton, saimme kuitenkin kasaan oikein kivan juoksutapahtuman. Juoksijaa saapui kierrokselta suhteellisen tasaisesti, ja saimme nähdä jopa pari loppusuoravääntöä, kun juoksijat kiersivät vielä maaliin tullessaan Otaniemen kentän ympäri. Ja mikä tärkeintä, juoksijoilla näytti olevan kivaa.

Päivän tiukin loppusuorataistelu

Supersuunnistaja oli juoksemassa ja voitti miesten sarjan. Mutta niin oli kotona nätisti pyydettykin. :) Minulla oli pieni pelko persiissä, että muutama muu juoksija saattaisi pistää hänet koville, mutta ainakin eräs kova haastaja joutui perumaan osallistumisensa. Supersuunnistajan taktiikka oli ollut vetää eka kierros niin kovaa, ettei kukaan pääse peesiin ja lopussa vahingossa ohi. Taktiikka toimi mainiosti, ja Ääsääs sai nauttia rauhassa johtopyöräilijän seurasta.

Kisan upein maalituuletus

Reittiin vielä palatakseni: on muuten pirun vaikeaa mitata sitä. Piirsin ensimmäisen version karttapalvelussa pääsiäisenä. Vapun jälkeen mittasin sen livenä Garminilla ja potkupyörällä. Tällöin reitti osottautui liian lyhyeksi, joten tein siihen lisälenkin. Kun juoksin reitin lisälenkin kanssa reitin merkittyäni, se olikin taas liian pitkä. Tuunasin sitä vielä kerran ja sain pyöräilemällä suunnillen haluamani mitan. Tässä vaiheessa oli jo kisa-aamu, joten totesin, että aivan sama, saa luvan kelvata. Mutta ihan hyvin olin kai onnistunut mittaamaan. Kärkikolmikon rannetietokoneet mittasivat matkaksi 21,03-21,2 km.

Supersuunnistaja pääsi podiumille! Jee!

Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut. Järjestely oli ainakin minun mielestäni tosi kivaa, ja voisin järkätä urheilutapahtumia toistekin. Pitänee soluttautua johonkin järjestelyporukoihin - ellen sitten keksi perustaa ihan omaa tapahtumaa. HiQ täyttää 21 kuitenkin vain kerran, joten ihan samalla konseptilla tätä juoksukisaa ei ainakaan enää tule.

Kiitos paljon kaikille osallistujille ja talkootöissä ollelleille teekkareille! Oli kivaa!

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Firman fillariporukan kesäretki eli Giro d'Espoo

Meidän töissä on ollut jo useamman vuoden perinteenä, että firma maksaa porukan polkemaan Giro d'Espoota. Minä en ollut 2014 enkä 2015 mukana, koska joku muu kisa dossasi giron, mutta muuten olen ollut.

Lähdön hetki

Firmasta meitä oli liikkeellä 9 henkeä: yksi meni ajamaan lujaa vapaan vauhdin porukkaan ja me loput lähdimme kesäretkelle 30 km/h ajoryhmän eteen tavoitteena ajella koko matka noin kolmeakymppiä. Myös Supersuunnistaja tuli polkemaan. Hän ei halunnut ajaa ajorymässä, koska testaili kesän triathlonin täysmatkaa varten, millaisella keskarilla hän mahtaa jaksaa ajella yksinään.

Meidän pinkkioranssi tiimimme näytti hienolta!

Omassa ryhmässä on kiva ajella, koska siinä ei tule ikävää jojo-liikettä, mitä isommissa rymissä ilmenee varsinkin mäissä. Meidän oman ryhmämme keulilla oli terhakkaat SS-joukot (etunimien, ei aatteen mukaan nimettynä :D) ja me vähän vähemmän polkeneet nautiskelimme peesistä ja kauniista kesäpäivästä.

Toinen action-kuva

Kolmenkympin vauhtiryhmä otti meidät kiinni vähän ennen Veikkolaa, ja ajelimme sitten sen mukana taukopaikalle asti. Päätimme päästää ryhmän taukopaikalta edellemme, ettei se ottaisi meitä pian taas kiinni. Oli tosiaan hauskempaa ajella pienessä porukassa kuin ryysiksessä. Supersuunnistaja ei pitänyt taukoja, ja hän oli porhaltanut ohitsemme meidän odotellessamme kolmenkympin ryhmän siirtymistä reitille.

Vielä yksi kuva herrojen hanureista.

Olimme lähteneet ehkä hieman ahnaasti liikkeelle, ja vähemmän pitkiä lenkkejä tehneillä alkoi puhti hiipua tauon jälkeen. Varsinkin Bodomin mäet vaativat vähän jerkkua reisistä. Minä olin ollut alusta lähtien hidas ylämäissä, mutta en juurikaan hidastunut loppua kohden, vaan tein aika tasaisen suorituksen. Toisaalta minä olenkin tottunut jumppailemaan sen kuutisen tuntia putkeen, joten Bodomille päästäessä minun diesel-koneeni oli vasta lämmennyt.

Maalisuora

Olimme sopineet ajavamme kimpassa Jorvin mäelle asti. Mäessä kukin sai revitellä ihan oman jaksamisensa mukaan ja paahtaa viimeiset kymmenen kilsaa urku auki. Porukkamme hajosikin mäessä ihan totaalisesti, kun SS-joukot ja muut kovat jätkät painelivat menojaan ja me muut tulimme sitten omaa vauhtiamme vähän perässä.

Jee! Me tehtiin se! (Kaksi sankaria taitaa olla vielä matkalla)

Minä olen yleensä loppukiri-ihminen ja nytkin sain ihan hyvän haipakan päälle viimeisille kilsoille. Ohitin Jorvin mäessä ja sen jälkeen monta ihmisrauniota - myös Supersuunnistajan noin viitisen kilsaa ennen maalia. Kiristin vielä lopussa ihan viimeiset mehut, koska työkaverini O roikkui peesissäni, ja pelkäsin koko ajan, että hän painelee loppusuoralla ohi. Ei painellut. Sekuntia aiemmin pääsin maaliin. :)

Supersuunnistaja tuli maaliin minuutin minun
jälkeeni. Ehkä siksi hän ei hymyillyt yhtä
leveästi kuin minä. ;)

Peesailemalla pääsee pitkälle: tein oman uuden enkkani Girolla - vaikka ajelinkin ihan nätisti sykkeet pk-alueella. Loppuaikani oli 3:50:41 ja sillä irtosi naisissa 15. sija. Kaikkia tuloksia voi ihmetellä täällä.




lauantai 21. toukokuuta 2016

Toukokuun laji: MOBO

Minulla oli kova aikomus päästä tässä kuussa kokeilemaan uutena lajina skikejä, mutta en löytänyt mistään pääkaupunkiseudulta sellaisia vuokralle. Suomen latu vuokraa skikejä kyllä muualla Suomessa, mutta ei täällä.

Tajusin viikolla, että hitto vie, kuu loppuu kohta. Ja kun niitä skikejä ei löytynyt, piti äkkiä keksiä jotain muuta. Sitten muistin MOBOn eli kännykällä toimivat kiintorastit. MOBO on keksitty Virossa, ja se tuli Suomeen pari vuotta sitten. Minun on pitänyt kokeilla sitä siitä lähtien. MOBO-rasteja on nykyään ihan kiitettävästi ympäri Suomea. Täällä Espoossa reittejä on neljä ja Helsingin puolella niitä on kolme.

Leppävaaran MOBOn starttipaikka. Seikkailupuisto Huipun kopin seinässä oli
ohje kartta ja eka rasti leimattavaksi.

MOBO-suunnistus oli kivaa, vaikka kännykkä kädessä olikin vähän hassua juosta. Rasteja ottaessa saa olla tarkkana, koska MOBOn rastikyltit eivät ole mitenkään isoja. Jos ei ole tosi varma rastipisteestä, ei rastia välttämättä löydä ihan vaan summanmutikassa päätä pyörittelemällä. Oikeat kankaiset rastiliput näkee usein kauemmaskin, ellei ratamestari ole jemmannut niitä jonnekin kuoppaan tai solaan. MOBO-kyltti on lähes poikkeuksetta vähän jemmassa, koska ne olivat ainakin Leppävaarassa kiinni puiden rungoissa.

Rastit löytyivät kuitenkin yhtä lukuunottamatta hyvin. En tosin juossut mitenkään huimaa vauhtia, koska minulla oli tänään todella huono päivä jalkojen suhteen, ja niitä kolotti useammastakin kohdasta. Lisäksi olin muuten vaan jumissa ja väsynyt. Koska huomenna pitää jaksaa polkea taas Espoon ympäri, päätin olla riuhtomatta väkisin kunnon juoksua ja ottaa homman tekniikkatreeninä. Poluilla ja hiekkateillä sentään hölkkäilin vähän.

Ruutukaappaus kännykästä. Ruudulla näkyy
karttaja kompassi. Kamerasymbolista pääsee
leimaamaan qr-lukijasoftan avulla.

Suunnistuksen jälkeen kävin harrastamassa tuttua lajia mutta uudessa paikassa: menin ekaa kertaa Leppävaaran uuteen maauimalaan. Jo oli aikain. Minusta tuntuu, että kaikki muut ovat käyneet testaamassa uuden ulkoaltaan ennen minua. Jopa uintia harrastamaton siskoni ehti maauimalaan jo viikolla. :) Mikäs siinä uiskennellessa, kun aurinko paisteli, radat olivat leveät, eikä ruuhkaakaan ollut. Minun radallani oli kaksi muuta uimaria. Jakauduimme altaan pituudelle hyvin tasaisesti, joten käytännössä tuntui melkein siltä, kuin olisi yksin uinut.

Koska kuukauden uusia lajeja on ollut jo viisi, ajattelin, että olisi kivaa tehdä niistä yhteenveto tämän postauksen loppuun. Kun muutama vuosi sitten harrastin työmatkaliikuntahaastettani, tykkäsin silloinkin kirjata joka kuussa kaikkien edelliset kuukausien lajit postauksen loppuun, joten teen tästä lähtien samoin tässä haasteessa.

  • Tammikuu: CXworks
  • Helmikuu: CrossFit
  • Maaliskuu: Luistelu hokkareilla
  • Huhtikuu: ratsastus
  • Toukokuu: MOBO

torstai 19. toukokuuta 2016

Kurrerundan

Minun piti mennä tänään ainoastaan aamulla uimaan, ja työpäivän jälkeen oli tarkoitus vain lojua sohvalla. Supersuunnistaja kuitenkin kysyi eilen, mitä meinaan tehdä tänään illalla ja ehdotti juoksukisaa Kauniaisissa. Tänään oli Granipäivä ja osana sitä järkättiin Kurren kierros eli Kurrerundan.

Tapiolan uimahalli tänään aamulla

Matkoina oli 10 km tai 5 km kuntosarja. Suostuin toki helpottamaan suoraan töistä tulevan Supersuunnistajan logistiikkaa kurvaamalla paikalle autolla ja tarjoamalla siten säilytyspaikan puvulle ja muille rojuille. Ajattelin sitten, että voisin ihan hyvin myös itse juosta jotain ja ajaa uudet lenkkarini sisään. Uusia kamojahan kannattaa aina kokeilla juuri kisoissa. Minä harrastan sitä tämän tästä.

Mietin kauan, kummalleko matkalle lähden, koska tp-jänteeni oli vihotellut vähän viime viikonlopun juoksentelun jäljiltä, mutta toisaalta kuntosarjoja ei meidän perheessä ihan kamalasti arvosteta. Päätin lopulta kisakeskukseen kävellessäni osallistua siihen sarjaan, missä on enemmän osallistujia - eli potentiaalisesti minua hitaampia juoksijoita. Matka oli sitten femma.

Valmiina juoksuun uusissa tossuissa.

Supersuunnistajaakin kolotti joka paikasta (jopa kuulemma hampaita särki alkuverkan aikana). Hän tunnusti, että oli itsekin harkinnut juoksevansa vitosen, mutta ylpeys ei mitenkään antanut periksi. Ääsääs lähti sitten kympille, vaikka juokseminen kiinnosti kuin kilo kiviä.

Minä olin ensin unelmoinut alittavani 25 minuuttia, mutta alkuverkka sujui niin tahmeasti, että en oikein jaksanut uskoa asiaan. Juoksu lähti kuitenkin kulkemaan aika vauhdikkaasti ja olin vielä jossain kolmen kilsan kohdalla tavoitevauhdissa, vaikka jokainen kilometri olikin edellistä hitaampi. Minä se vaan aina lähden liian kovaa. Jossain kolmen ja neljän kilsan kohdalla väsähdin kuitenkin tosi pahasti, eikä minkäänlaista mainittavaa loppukiriä oikein irronnut. Tuttu (meidän firman käyttämä) rekrytointikonsulttikin paineli ohi loppusuoralla. Lenkkarit olivat kevyet, mutta oikeaan jalkapohjaan tuli rakko. Toivottavasti se on ohimenevää.

Muka innokkaat juoksijat

Mutta ei niin paljon mälsyyksiä ettei jotain hyvääkin. Minua ilahdutti kisassa eritoten kolme asiaa:

  1. Pystyin pitämään koko matkan juoksuasennon melko hyvin kasassa. Eivät ole menneet kaikki talven tekniikkatreenit hukkaan.
  2. Olin suhteessa aika kova mäissä. Juoksin koko matkan parin naisen peesissä ja saavutin heitä aina ylä- ja varsinkin alamäissä. Taas kerran on tekniikka kunnossa, mikä on kivaa.
  3. Tulipahan tehtyä kova treeni. Koska olen sisimmältäni laiskempi kuin meidän kissat yhteensä, en saa juostua kovia VK-treenejä ellei minulla ole lappua rinnassa. Joten välillä on ihan hyvä maksaa 15 euroa, jotta saa niitä VK-lenkkejäkin ohjelmaan.
Eipä tuo tuloksellisestikaan ihan paskasti mennyt. Olin 8/40. Hyvin valittu sarja, koska kympillä olisin ollut varmaan korkeintaan kahdeksas sieltä väärästä päästä.