Koeajolla

Maanantaina korkkasin uudet kiekkoni. Ajoin autolla Bembölen kahvituvalle, etten joutuisi käkkimään valoissa vaan saisin testailtua ihan oikeaa keskivauhtiani. Tosin käkin kuitenkin Siikarannan lähellä, kun korjasin aerobarieni käsinojia lähemmäs tankoa ja siirsin satulaa eteen päin. Olin ilmeisesti ollut ihan reikä päässä, kun siirsin asetuksia viime maantiepyöräilyn jälkeen takaisin aika-ajoasentoon, koska ne olivat kaikki pielessä. Reilu kymppi tuli kituuteltua, mutta loppumatka menikin sitten tosi kivasti. Asento taitaa alkaa löytyä. Harkitsen silti meneväni bike fittingiin.

Keskinopeus ei muuttunut mihinkään, mutta päivä ei ollut kyllä mikään paras ainakaan jalkojen kannalta. Ei oikeen lähtenyt. Toivottavasti lauantaina lähtee (ja kiekoista on oikeasti hyötyä).

Yllättävän vähän ruma se on. Tulisiko pinkeillä tankonauhoilla nätimpi?

Eilen kävin aamulla polkujuoksemassa taas Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Tavoitteeni on oppia polkujuoksemaan ainakin 8 min / km -vauhtia. Eilen mentiin 8:16 min / km -vauhtia, kun viikkoa aiemmin hidastelimme vielä 8:37 min / km -vauhdilla. Kyllä tää tästä. Joku päivä pitää käydä juoksemassa yksin ilman puhumista, niin voi keskittyä pelkkään steppailuun ja olla tosi nopee.

Eilisen illankin vietin metsässä, kun menin suunnistamaan Akrobaatti H:n kanssa. H ei ollut suunnistanut sitten kouluaikojen, joten homma oli leppoisaa tallustelua ja enemmänkin teknistä suunnistustreeniä kuin juoksutapahtuma. Kerran tuli pummi, kun H vaikutti hyvin itsevarmalta enkä väittänyt vastaan ja käskenyt meitä enemmän vasemmalle. Mutta kai sekin kasvattaa . (myös opea...) Suunnistus oli kuulemma kivaa, ja sovimme, että menemme toistekin. Kyllä siitä neidistä vielä ihan hyvä metsäpeto tehdään.

Jos haluatte hyvät naurut, lukekaa tämä Juoksufoorumin ketju. Minä ainakin käkätin ääneen.

Hurjan kiva viikonloppu

Lauantaina polkaisin kukonlaulun aikaan Kuusijärvelle toimitsemaan. Olin Vantaan triathlonissa hommissa vaihtopaikalla. Sekä kisaamassa että toimitsemassa oli paljon tuttuja, ja mulla oli sateesta huolimatta koko päivän oikein hauskaa. Harmikseni en tajunnut ottaa kameraa mukaan. Vaihtopaikalta olisi saanut hyviä kuvia. Ensi vuonna voisin mennä sekä toimitsemaan että kiskaisemaan itse sprintin. Vähän olin kade kaikille kisaajille, mutta onneksi ensi viikonloppuna pääsee jo itse kisaamaan! Minun Team Elina Jouhki -käsinauhani pääsi urheilemaan minua ennen, kun lainasin sitä kaverille, joka ei ollut vielä omaansa ehtinyt saada. Hyvin kisasivat E ja nauha: olivat nopeampia kuin Martina Aitolehti. ;)

Meikä seinällä

Lähdin polkemaan Kuusikselta himaan ennen viimeistä lähtöä, koska halusin ehtiä illaksi katsomaan roller derbyä Kallion urheilutalolle. Musta kyseistä lajia on hauska seurata, mutta aina ennen olen nähnyt liian selviä pelejä. Kallio vastaan Helsinki -matsi kulkee nimellä kesäklassikko ja sillä oli hyvät saumat olla jopa tiukka peli. Ja olihan se. Kerrankin sai jännitää ihan viimeiseen jamiin asti. Derbyn säännöt ovat mulle muuten jo aika selvät, ja alan tajuta taktiikkaakin, mutta multa menee yhä täysin ohi, mistä pelaajat joutuvat aina jäähylle. Väärästä taklaamisesta joo, mutta minä en yhtään bongaa niitä huitaisuja. Mutta ei se mitään. Osasin silti kiljua "Mene, mene! MENE NY!", kun yammeri harhautti pakkaa.

Hämishetkeni. Se oli lyhyt.

Jos mahdollista, niin sunnuntai oli vielä lauantaitakin hauskempi, vaikka mun helluntaiheilani lähtikin jo aamuvarhain Nuuksioon juoksemaan. Minä norkoilin yöpuvussa vielä pari tuntia, kunnes Akrobaatti H saapui kihlattunsa kanssa noutamaan mut ja Vuorikiipeilijä M:n kalliokiipeilemään. Suhasimme Vantaan Ikean lähelle, missä on kiipeilykallio nimeltä Käärmekalliot. Tänne muistin ottaa melkoisen kamera-arsenaalin mukaan, mutta unohdin ladata akut. Pokkari ei käynnistynyt ollenkaan ja kypäräkamerastakin loppui akku parin videon jälkeen. Lisäksi mokailin sen kanssa perinteisesti eli käynnistin kameran vasta palatessani maan pinnalle. Hah. Saatte edelleenkin odotella videoita, koska toistuvasti joko a) sammutan kameran, kun koetan aloittaa nauhoitusta b) suuntaan kameran päin honkia c) en osaa käynnistää nauhoitusta. Onneksi kännykkäkamera sentään lauloi.

Välillä pääsin myös ylös asti

Vaikka kiipeily oli melkoisen kevyttä ja sisälsi paljon hengailua, oli se täynnä uuden kokemista. Sen lisäksi että kiipesin ihan ekaa kertaa ulkona, myös liidasin ekaa kertaa. Tosin liidausreitti oli niin positiivinen, että seinän saattoi kontata ylös. :)

Vuorikiipeilijä M kiipeää Nepalin varmuudella

Käärmekallioilta siirryimme vielä vähän matkan päähän Rollareille, missä kokeilimme vielä kahta vähän kinkkisempää seinää. Sitten olikin aika palata kotiin ruokapatojen äärelle. Spagetin sulateltuani vietin vihdoin laatuaikaa Supersuunnistajan kanssa, kun ajelimme toiselle Espoon Myllylammista. Minä uin siellä kilsan ja juoksin päälle neljä. Koetin yllyttää Supersuunnistajaakin kokeilemaan avovesiuintia, mutta ei kuulemma jaksanut. Mua vähän huolettaa, että miten mahtaa herralta sujua suunnistaminen vedessä jos hän ei yhtään treenaa avovesiuintia ennen Hollolan maastotriathlonia. Vedessä kun ei suunnisteta kartan kanssa. :) Mutta ehkä hän motivoituu treenaamaan heinäkuussa, jos Hollolassa menee uinti mutkitteluksi - ja minä voin saada jopa sellaiset keulat, että hän pyyhältää ohi vasta juoksuosuudella!

Akrobaatti H:lla nousee jalka!

Menoa ja meininkiä siis riitti viikonloppuna, vaikka en itse kisakarkeloihin osallistunutkaan. Mutta nyt painun nukkumaan, että jaksan lähteä aamulla poluille Vuorikiipeilijä M:n kanssa. Ohjelmassa on viimeistelylenkki ennen lauantaita.

Pink Wheels

Nyt ne ovat täällä! Mun höyhenenkevyet kisakiekkoni! Koska fillarini maksoi vain 1500€, en viitsinyt törsätä pelkkiin kiekkoihinkaan tonnia. Siksi hankin sopuhintaiset, mutta kuitenkin puolet vanhoja kiekkojani kevyemmät Cosmic Elitet.

Hankin niihin tulevaisuuden varalle mustat renkaat, mutta tälle kesälle tilasin pinkerot. Ihan kokopinkit eivät renkaat ole, mutta close enuf. Kyllä näillä #TeamElinaJouhkia edustetaan! Vielä viikonloppuna en uusia kiekkoja korkkaa, koska Darby Thomaskin sanoo, että treenit pitää ajaa raskailla kiekoilla. Koeponnistan ne kuitenkin ensi viikolla jo ennen viikonlopun kisaa.

Renkaiden lisäksi postissa saapui tänään myös Team Elina Jouhkin käsinauha. Se on luonnollisesti yhtä ihkupinkki kuin renkaatkin, mutta sen lisäksi myös herkkää pitsiä! Käsinauhnan meinasin pukea jo huomenna, kun menen Kuusijärvelle toimitsemaan.

Hieman esteetikon silmää kirvelee se fakta, että sekä fillarini että triathlonpukuni ovat puna-valko-mustat. Pinkki ja punkku eivät ole ihan ihanin väriyhdistelmä. Mutta tämä onkin hyväntekeväisyyttä eikä mitään kauneuskisailua! Pitää vaan mennä niin lujaa, ettei kukaan huomaa mun riiteleviä värisävyjä. :)

Tsemppiä kaikille huomisen kisaajille!

I accidently rogaining

Oho, en ilmonnu, vaan Supersuunnistaja hoiti homman. Olisi ehkä pitänyt, koska toi tyyppi "ei jaksanut" (ultralle aikova kestävyysurheilija jaksaa yllättävän vähän asioita...) keksiä uutta nimeä meidän tiimille, vaan mentiin samalla leffalla kuin Spring Adventuressa. Booooring! Tapahtuma oli joka tapauksessa Kalevankierroksen 2 + 2 h rogaining. Eli 2h rogaa lauantaina ja toinen mokoma sunnuntaina osittain samoilla rasteilla. Mä olin mukana vain lauantaina. Sunnuntaina Supersuunnistaja sai juosta sielunsa kyllyydestä (ja voittaa koko leikin), kun minä kävin vähän kyykkäämässä.

Mainostin. Tällä kerralla yllytin antamaan rahan sijaan soluja.

Rogainingin yleisin virhe on sohlata reittivalinta vartissa ja sitten puuhastella kaikkea muuta. Mekin olemme sortuneet moiseen aina aiemmin ja yliarvioineet ehtimistämme. Nyt harrastimme korkeampaa matematiikkaa ja ennustamista, kun arvioimme keskivauhdiksemme 9-10 min/km. Koska minä hölkyttelen peruslenkillä helposti 6 min/km, epäilin polkujuoksevani suunnilleen 8 min/km. Ja koska suunnistaessa pitää välillä rypeä rämeiköissä, niin pessimistinä keskivauhtia piti vielä hieman hidastaa. Ja sitten päädyttiin tuohon kymppiin. Sitten vaan viivotin käteen ja laskemaan. Kartan mittakaava oli veikeä 1:11300, mikä toki helpotti laskemista. Kolmen yritelmän jälkeen saimme kun saimmekin aikaan suunnitelman, missä juoksimme mahdollisimman paljon poluilla, haimme kivasti rasteja ja ehdimme 2 tunnissa takaisin lähtöpaikalle.

Puussa oli iso maja. Valitettavasti
ei ollut aikaa kiivetä ylös.

Ja ei kun matkaan. Tällä kertaa mukana ei ollut muuten edes multisportissa käyttämäämme "talutushihnaa", vaan juoksin ihan omien aamiaisleipieni voimalla. Jalat olivat hieman jumissa edellisen päivän fillaroinnista, mutta juoksu kulki silti yllättävän hyvin. Supersuunnistaja oli ajatellut, että mä suunnistaisin osan matkasta, mutta mun suunnistamiseni jäi kahteen (helppoon) rastiväliin, koska mun piti lähinnä keksittyä askeltamaan juurien yli ja olemaan liukastumatta märillä kallioilla. Polkujuoksu on aika jännää puuhaa.

Välillä maasto hidasti. Ihan pikkasen.

Mä lähdin matkaan lähinnä juostakseni pitkän polkujuoksulenkin, enkä kisaamaan sata lasissa. Siksi ehdin leikkiä turistiakin ja ottaa reippaasti fotoja. Esteitä olisi polkujuoksumielessä saanut varsinkin tokavikalla rastivälillä olla vähän vähempi (oikeesti, sillä pirun polkupätkällä oli varmaan 50 kaatunutta puuta), mutta muuten oli oikein kivaa. Vaikka jalka painoikin, ja pylly sekä polvi välillä vähän vihoittelivat, en mä vetänyt missään vaiheessa kilareita enkä tainnut edes kiroilla. Olin siis oikeasti yllättävän hyvällä tuulella koko kisan.

Minäkin löysin rastille! Ja vielä juosten!

Uhkailin jossain vaiheessa, etten pysty piriformikseni kanssa ottamaan loppukiriä, mutta otin sen silti, vaikka ei olisi edes tarvinnut. En vaan osaa olla ilmankaan. Olimme maalissa huikeat 4 min ennen aikarajaa ja keräsimme 31 pistettä eli kaikki mitä aioimme ja yhden bonusrastin. Eli suunnitelma piti timanttisesti! Ja keskivauhdiksikin tuli ihan vähän vajaa 10 min/km. Meidän tuloksellamme sijoituttiin vähän puolen välin alapuolelle.

Niissä miljoonassa polulle kaatuneessa puussa oli
kussakin kolme miljoonaa kääpää.

Kun pääsimme kotiin, kipaisimme suihkun kautta Funky Burgeriin purilaiselle. Sen jälkeen mä ehdin ottaa vartin power napsit, minkä jälkeen menimme leffaan katsomaan Kapteeni Amerikkaa. Lauantai sisälsi siis kaikki Maslown'n tarvehierarkian peruspilarit: sporttia, hyvää ruokaa, päikkärit ja väkivaltaviihdettä. En valita.

Pieni sielu ja välineurheilua

Perjantaina oli vapaapäivä, ja kävimme Supersuunnistajan kanssa fillarilenkillä. Lenkkiä ennen kävin tilaamassa kevyemmät kisakiekot Punaiseen Paholaiseeni. Nyt pitäisi vaan hommailla netistä pinkit kumit, vaikka ne eivät kyllä yhtään sovi fillarini väreihin. Mutta ehkä shokkiarvo on sitten sitäkin parempi. Hankin kiekkoihin kyllä mustatkin kumit, mutta jos hyvät pinkit köytyvät, niin vaihdan ne täksi kesäksi. Tosin pitäisi tilata nopsaan, koska Sääksi triathlon on 2 viikon päästä.

Mutta takaisin perjantaihin! Shoppailun jälkeen suunnattiin auto Bembölen kahvituvalle, pantiin se parkkiin ja nostettiin fillarit telineestä. Supersuunnistajalla on vain maastopyörä, eikä hän meinaa hankkia siihen edes sileitä kumeja Tahkoa varten. Hän on kyllä ihan kova polkemaan, ja herätti juuri viikko sitten kauhua ja kunnioitusta Giro d'Espoolla 28 km/h -ryhmässä. Minkä vehkeissä häviää, sen sisussa voittaa... Minä en kuitenkaan tällä kertaa lähtenyt maastopelillä liikenteeseen, kuten yleensä yhteislenkeillä, vaan maantiepyörälläni. Supersuunnistaja meinasi pysyä peesissä.

Ulkona taisi lennellä lokkeja. Miisu närkästyi,
kun kuvaaja häiritsi kyttäystä.

Luojan kiitos hän ei pysynyt! Egoni ei olisi ehkä kestänyt sitä. Mulle on ihan okei olla paskempi maastopyöräilijä ja juoksija. Ja sekin on ok, että Tahkolla Supersuunnistaja luultavasti menee ohi juoksuosuudella. Olenjopa  jo alkanut totuttautua ajatukseen, että jossain vaiheessa hän kenties oppii uimaan mua kovempaa. Mutta mä en jumaliste häviä maantiepyörällä maastopyörälle! En, vaikka siellä olisi mikä Lance Armsrtong polkemassa! (Tai ehkä mä Lancelle häviäisin kyllä...)

Iltapesu on meillä päin joukkueurheilua

Pitäisi varmaan kyetä olemaan niin hieno ihminen, että osaisi aina ja kaikkialla olla iloinen toisen puolesta. Ja kyllähän mä yleensä olenkin. Vaikka mä olenkin kova kilpailemaan, ja Supersuunnistajan voittaminen jossain on ehkä kaikkein siisteintä, koska hän on mun mies ja lempikilpakumppanini, niin kyllä mä yleensä häviän hänelle ihan suosiolla. Tässä oli kyse nimenomaan kilpavarustelusta ja siitä, että maantiepyörästä on maantiepyöräilyssä oikeasti jotain hyötyä. Eli mulla oli tarve voittaa Supersuunnistajan fillari, ei itse miestä - se oli sitten ihan vaan kiva plussa. :)

Mutta onneksi sain sitten venailla Supersuunnistajaa useampaankin otteeseen: ensin halusin tarkistaa Velskolan risteyksessä, että olen menossa oikeaan suuntaan. Sitten odotin häntä samasta syystä (aika vähän kyllä!) Rinnekodilla ja lopuksi Bodmintie ja Röyläntien risteyksessä. Ja mä en polkenut edes mitenkään täysiä: kisavauhtia koetin polkea, vaikka koko ajan ja varsinkin ylämäissä vähän pelotti, että koska Ääsääs polkee ohi. Keskityin sitten hokemaan itselleni, että "Tee vaan oma treeni. Tee vaan oma treeni." Luulin jossain vaiheessa Röyläntiellä, että Supersuunnistaja olisi ihan perässäni ja soimasin itseäni, miten surkea olenkaan, kun en edes välineillä pärjää. Ja pakko myöntää, että olin pienisieluinen ja vahingoniloisesti tyytyväinen, kun jouduin odottamaan Supersuunnistajaa Bodomintien risteyksessä niin kauan, että epäilin jo toisen ajaneen harhaan.

Timanttiananas meinasi joutua parempiin suihin, joten
se piti pelastaa hyllyn päälle. Unski ei syö kukkia. Se on vaan sidekick.

Ihan kiva 37 km lenkki tuo kuitenkin oli. Keskinopeus ei ollut mulla kovin korkea, koska pysähtelin niin monta kertaa venailemaan Supresuunnistajaa ja vielä muutaman kerran säätämään fillaria: olen viimeksi ajanut ilman aika-ajotankoja ja satulaa piti siksi siirtää eteen ja ylös. Ja olihan tuolla reitillä jokunen mäkikin...

Uusi välilehtii

Olin tuossa jokin aika sitten polkujuoksemassa Vuorikiipeilijä M:n kanssa. M halusi kokeilla polkujuoksua, ja koska minä en suostu hänen (tai kenenkään muunkaan) kanssa normilenkille, niin sovimme polkujuoksutreffit Keskuspuistoon.

Lenkin jälkeen janotti

Lenkillä juttelimme kisoista, ja Vuorikiipeilijä M ehdotti, että listaisin kaikki kisani ja tulokseni blogiini. Hauska idea! Listasta voi helposti tarkkailla omaa kehitystä tai sen puutetta. Joten olkaapa hyvä: tuossa otsikon alla näkyy nyt uusi välilehtivalikko, ja toisella välilehdellä ovat kaikki minun "uuden ajan kestävyysurheilukisani". Otin siis mukaan kaikki blogin aikaiset kisat ja jätän muinaiset Venlojen viestin pummailuni ja ainokaisen maratonini historian hämärään, minne ne kuuluvatkin. :)

Melkoiset mittelöt

Lauantaina kisailtiin sitten toista kertaa ikinä Maastomittelöt. Ja minä ja Supersuunnistaja olimme mukana ekaa kertaa. Toiselle meistä kerta jää kuulemma viimeiseksi, koska ratamerkinnät eivät olleet ihan joka kohdassa sellaiset, että olisi saattanut posottaa tuhatta ja sataa. Meitä hitaampia se ei haitannut niin pahasti... Sai hengähtää hetken, kun mutkassa pälyili, että minne pitää seuraavaksi juosta.

Kisa alkoi aamuysiltä pyöräilyllä. Maastopätkää oli 18 km reitistä noin 5 km, joten porukka ehti hieman hajota ennen polulle kurvaamista. Vähän ruuhkaa siellä silti tuli, kun mamikset taluttelivat likaa vaikeampia paikkoja. Oli ihan hyvä, että olimme käyneet Supersuunnistajan kanssa tutustumassa reittiin, koska jo ihan alussa joltain kilpailijalta meinasi mennä usko omaan reitinlukutaitoon ennen seuraavaa rastimerkkiä. Pitäisi kyllä olla reittimerkkejä niin tiuhaanniin, että jokaiselta merkkinauhalta näkee aina helposti seuraavan.

Meikä juoksee! Enkä ees ole kamalan
tuskaisen näköinen! (kuten yleensä)
Kuva: Matti Lukkanen / Maastomittelöt

Meikäläinen tykitteli ihan kivaa vauhtia ainakin kolmanneksen teknisestä pätkästä, kunnes vauhti loppui hankalassa ojan ja kallioisen rinteen yhdistelmässä ja päätin ottaa lähituntumaa maastoon. Sen jälkeen jalkauduin yleensä ajoissa, mutta onnistuin toki kaatumaan vielä noin puolivälissä - ja siinä vaiheessa Supersuunnistaja ohitti minut. Hölmöilin myös maasto-osuuden jälkeen, kun meinasin ajatuksissani lähteä uudelleen polulle - eli juoksureitille. Osa kilpasarjasta oli kuulemma polkenut sitä juoksureittiä pitkäänkin. Minä havahduin sentään 5 metrin jälkeen - päästettyäni pari kilpailijaa ohi. Onneksi minua lohdutti takaisin hiekkatielle päästyäni yksi kilpasarjan tyttö, joka kertoi olevansa vasta fillariosuudella, koska eksyi pahasti. Kilpasarja starttasi kuitenkin 2h ennen meitä kuntosarjalaisia ja suoritti molemmat lenkit kahdesti. Eli minun 5 metriäni ei ollut vielä kovin paha pummi. Pyöräilyyn meni aikaa minulta 1:11.04.

Juoksu lähti kulkemaan heti häkellyttävän hyvin, ja pysyin Berliinin maratoonarin peesissä yli 4 km. Vaikka jossain siinä nelosen ja vitosen välillä vähän hyydähdin (ja arvoin reittiä, koska osa reittimerkeistä oli kadonnut), niin sain vielä ihan lopussa herra maratoonarin vielä kiinni. Eli jaoin voimani (ihan vahingossa kylläkin) oikein loistavasti. Juoksuun aikaa meni 1:24:50. Polkujuoksu on oikeasti kauhean paljon kivempaa kuin maantiellä köpsyttely. Tuleeko musta nyt sittenkin joku polkujuoksija triathonistin sijaan? No ei, koska pyöräily on kuitenkin kaikkein kivointa!

Viuh! Siviilien ohitus pientareen kautta! Supersuunnistaja tuli
vastaan kannustamaan mua loppukiriin.

Toisin kuin triathlonissa, ei tässä kisassa saanut urakkaa lopettaa juoksuun, vaan piti polkaista vielä kolmisen kilometriä maaliin. Minulla oli vähän vaikeuksia ottaa viimeisiä mehuja itsestäni irti, ja joku jamppa ohittikin minut muutaman sata metriä ennen maalia. Taidan olla erikoistunut loppukireihin lähinnä juosten. Mutta aika sama. Vähän puuhastelun makua koko hommassa oli muutenkin, koska en ollut ehtinyt perehtyä tarpeeksi siihen juoksupuoleen. Vaikka ohitinkin juostessa pari tyyppiä. Melkoisen uskomatonta! Tai sitten surullista: jotenkin ärsyttää olla huonompi pyöräilijä kuin joku sellainen tyyppi, joka on minua huonompi juoksija. :D

Loppuaika oli 2:44:06 ja sillä sijoittui kuntosarjassa sijalle 34 (49 maaliin päässyttä ja 8 hylsyä) ja naisissa sija oli 5/12. Kyllä mua hiukan huvittaisi mennä ensi vuonna kokeilemaan, että paranisikohan aika, kun vähän reenaisi...