Pimeässä on pimeetä

Terveiden kirjoissa ollaan taas! Tai ainakin henkisesti. Tuli nimittäin tehtyä eilen jotain tosi sairasta eli kokeiltua yösuunnistusta. Kukakohan kaheli senkin lajin on keksinyt? "Hei, mennään pimeeseen metsään ja koetetaan löytää sieltä pois!" Kaiken lisäksi eilen illalla satoi.

Kartta, kompassi ja otsalampun kajo

Onneksi henkilökohtainen suunnistusvalmentajani oli pitämässä mua kädestä kiinni ja otsassa oli kyrvän sijaan iso lamppu, niin homma sujui ihan kivasti. On muuten vaikeeta puuhaa tuo! Ensinnäkin päätä pitää heilutella ihan sikana, että on mitään mahiksia bongailla kiviä ja muita maamerkkejä. ja vaikka sitä koettaa tehdä apinan raivolla, niin kolmen metrin päässä olevaa jyrkännettä ei silti meinaa millään nähdä. Toiseksi juokseminen pimeässä on tosi vaikeeta. Ei auta edes otsalamppu tai kaiksi (supersuunnistaja hölkötteli mun perässä, niin mulla oli tavallaan tuplavalaistus). Silti tulee nössöiltyä ihan sikana. Juoksin poluilla paljon hitaampaa kuin normaalisti ja jonkassa en uskaltanut juosta käytännössä ollenkaan. Tosin silloin en varmaan ainakaan olisi bongannut niitä jyrkänteitä - niin monta polun risteystäkin tuli missattua juostessa.

Tärähtänyt suunnistaja

Mutta ihan kivasti ilman isompia pummeja tuo meni. Tai siis olisihan niitä pummeja tullut jollei ope olisi vähän vinkannut, että nyt olet lähdössä, kuule, ihan väärään suuntaan. Suuntavaistokin nimittäin kärsii pimeässä. Pari onnistumisen elämystä tuli myös koettua: yksi suoraan oppikirjasta tempaistu rastin lähestyminen (vahingossa löysin :D) ja kerran bongasin oikean polun ennen supersuunnistajaa: hän väitti, että oikea polku olisi vasta eessäpäin, mutta myönsi sitten mun olleen oikeassa, kun kävimme vähän hakemassa vauhtia niityltä. Lisäksi bongasin useammankin pistekumpareen, vaikka yleensä ne ovat mielestäni saatanan keksintöjä, kartanpiirtäjien mielikuvituksen tuotetta ja vailla mitään yhteistä nimittäjää ja siten täysin mahdottomia bongata. Mutta nyt niitä näin - ja vielä pimeessä!

Loistava suunnistaja

Olin vielä vähän aikaa sitten lähdössä ihan innoissani ensi kesän Jukolaan, mutta nyt olen sitä mieltä, että voisinkin ehkä reenata vähän enemmän. Nyt (helppo) C-ratakin tuotti välillä vähän liikaa haasteita. Ja maastokin oli helppo ja paljon polkuja sisältävä, koska se oli Espoon keskuspuistossa.

Koska mulla on pyhä aikomus opetella juoksemaan metsässä ja vaikka suossakin, niin suunnistelu sopisi paremmin kuin hyvin nyt syksyn ohjelmaan. Saatanpa siis mennä koluamaan lisää C-ratoja pimeässä ja aikataulujen salliessa joitain B-ratoja valoisan aikaan. Nythän on mitä riemukkain suunnistusaika, kun metsissä alkaa olla märkää! :)