Kaisaniemen juoksu juostaan Töölönlahden ympäristössä kolmessa 7 km lenksukassa. Reitillä on kaksi pahaa mäkeä: ensin yksi pitkä ja loivahko ja myöhemmin toinen lyhyempi ja tosi jyrkkä. Ja sen jyrkän ylämäen jälkeen on junaradan toisella puolella (radan yli menee silta) sitten jyrkkä alamäki, joka alkaa olla jo melkein niin jyrkkä, että siinä on ainakin minulle hitusen haastavaa päästellä rullaillen alas. Mutta kai se onnistui, eikä tullut kulutettua reisiä jarruttelussa.
 |
| Ennen kisaa tomera "oon mä täällä" -pose |
Lähdin taktiikalla, että höntsäilen ekan kiekan ja katson sitten, olisiko mulla saumoja alittaa 2h. Ja kerrankin tuli lähdettyä sopivan hiljaa. Oikeastaan se on ihan helppoa tuollaisella pidemmällä matkalla, koska ei sellaista voi vaan juosta kovaa. Kaksi ekaa kiekkaa menivät oikein mainiosti ja posottelin sellaista 5:40 min / km keskivauhtia. Mua sattui kyllä aika paljon oikeaan kankkuun, joka on vihoitellut jo jonkin aikaa, mutta kipu oli ihan siedettävän rajoissa. Vikalla kiekalla persekipu itse asiassa hellitti melkein kokonaan, mutta jaloista loppui ihan muuten vaan puhti.
Vikoille parille kilsalle sain kiriapua ja seuraa, kun synttärisankari supersuunnistaja tuli mua vastaan käytyään ensin voittamassa miesten kuntosarjan. Kiriapu ei kuitenkaan siinä vaiheessa enää riittänyt, vaan lopussa kello pysähtyi aikaan 2:01:42. Kahden tunnin haamurajaa siis tavoittelin. Tuolla ajalla oltiin naisten kuntosarjassa kymmenentenä 44 akan joukossa - eli yli puolenvälin, jee!
Päätavoite oli kuitenkin selvitä puolikkaasta ilman kipeitä polvia. Siinä onnistuinkin. Minua sattui kisan jälkeen vain pyllyyn, pohkeisiin ja vasempaan jalkapohjaan. Lisäksi oikeassa jalassa on iso rakko. Myöhemmin myös alaselkä meni jumiin, mutta polvet ovat jopa lihasten jäähdyttyä ihan ookoo.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että annan itselleni luvan osallistua ensi kesänä triathlonin puolimatkalle. Tahko, here I come!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti