Midnight run ja uusi kympin enkka

Lauantai oli perheen ja suorastaan koko suvun juoksupäivä: aamupäivällä supersuunnistaja kävi ekaa kertaa polkujuoksukisoissa ja osallistui Nuuksion polkumaratoniin. Samaan aikaan siskon lapset juoksivat Espoo-päivän kunniaksi järjestetyn minimaratonin (1 km). Jopa se nuorempi apina, 2,5 v) kipitti sen. Hyvä V! Ja illalla tyttöjen vanhemmat ja minä osallistuimme Midnight Runiin.

Valmistautuminen oli parempaa kuin viime viikolla, mutta eipä sekään mennyt ihan niin kuinströmsössä. Nukuimme Nuuksion jälkeen päikkärit, ja päivällisen teossa kesti luulua kauemmin. Tästä seurasi, että söimme vain pari tuntia ennen mun lähtöäni. Koetin olla syömättä liikaa, mutta se on aika haastavaa, kun tekee niin pirun hyvää ruokaa.

Sisko ja sen mies olivat minun kanssani samassa lähdössä, vaikka meinasivatkin juosta hiljempaa. Meidän piti verkkailla yhdessä, mutta he viettivätki verryyttelyajan vessajonossa. Minä juoksin muutaman kierroksen korttelin ympäri ja vaatenaulakkona toiminut supersuunnistaja vahti kamoja.

Vielä hymyilyttää

Lähtö oli tietysti myöhässä (EDIT: ei ollutkaan - en vaan tiennyt, että kaikki lähtivät varttia yli), kuten se usein isoissa tapahtumissa on. Onneksi ei sentään satanut kuten viime vuonna. Minä lähdin liikkeelle ihan liian kovaa, mikä kostautui 5-6 km kohdalla. Silloin tuli koko matkan hitain kilsa. Ensisijainen tavoitteeni oli tehdä uusi enkka eli alittaa kevään Aktiajuoksun 52:37. Kakkostavoite, joka oli vähän vaikeampi tavoittaa, oli juosta alle 50 min. Ja siksi lähdinkin alussa lujaa ja koetin koko ajan pysyä alle 5 min / km -vauhdissa. No, en pysynyt. Siinä vitosen jälkeen tuli tosiaan juostua useampi yli 5 min kilsa eikä vikan kilsan loppukirikään enää auttanut. Tosin tiesin sen jo kauan aiemminkin. Mutta koska vikan kilsan alkaessa oli mennyt vasta 47 min ja rapiat, tiesin, että pystyisin alittamaan 52 min. Ja sen teinkn - hurjalla 7 sekunnin marginaalilla.

Ja kyllä tuntui pahalta! Mutta niinhän sitä pitääkin - muuten ei mene tarpeeksi lujaa. Vähän vähemmän pahalta tosin olisi voinut tuntua, koska meinasin oksentaa Katajanokalla. Eikä maalissakaan tehnyt vielä mieli banaania - saati sitten olutta, joka myös kuului sponsoripakettiin. :)

Pakkohan sitä on uudesta enkasta tosi iloinen olla. Vähän jossituttaa, että jos en olisi lähtenyt alussa ihan niin lujaa, niin olisinko hyytynyt vähemmän ja alittanut sen 50 min. Mutta kai se on ihan hyvä, että vähän jää nälkä. Minä ja crossfittaaja M nimittäin innostuimme taas Aktia cupista ja suunnittelimme ostavamme cupiin oikein sarjalipun. Huomenna me menemme yhdessä aamulenkille, koska olemme nykyään lähes naapureita. Onneksi hänkin haluaa juosta hiljaa, koska näillä pökkelöjaloilla ei vielä vähään aikaan juosta kovaa.