Olen jo jonkin aikaa uinut vaparia siten, että otan happea joka kolmannella vedolla eli vuorotellen molemmin puolin. Koen, että pääsen siten suorempaan ja saan varatalon kierron toimimaan tasapuolisesti molemmille puolille. Ainoa vika tässä tyylissä on, etten voi potkia kovin raivoisasti, koska menen hapoille. Eli happi ei riitä.
Otan happea luontevammin vasemmalta, mutta olen tosiaan treenannut joka kolmannella vedolla hengittelyn jo ihan luontevaksi. Pelkästään oikealta hengitellessä minun pitää vielä keskittyä aika paljon siihen, että vartalon kierto menee suunnilleen symmetrisesti molemmille puolille. Tuppaan siis kääntymään enemmän sille hengityspuolelle. Sama vika on kyllä vasemmalta happea ottaessa toiseen suuntaan, mutta ei niin vahvasti, koska sillä tyylillä olen opetellut uimaan joskus silloin alakouluikäisenä.
Triathlonkoulun valmentaja Markokin taannoin kehoitti, että ottaisin happea joka toisella vedolla, koska tällainen n00b jaksaa uida siten paremmin. Kisoissa uinkin sitten niin, että aloitin hengittelyn joka kolmannella ja vaihdoin rytmin joka toiseen, kun aloin väsähtää.
Kuvitukseksi kesäinen uintikuva |
Mutta nyt on sitten statseja tehokkuudesta. Poolmate ilmoittaa ajan, matkan ja vetojen lisäksi efficiency indexiä (alempana EI). Se kertoo vedot plus ajan, joka menee 25 metrin uimiseen. Eli mitä pienempi indeksi, sen parempi. Ja tätä lukua minun oli tarkoitus nyt näiden tyylien välillä stalkata. Nopeus on Poolmatessa muuten sitten 100 metriin käytetty aika sekunteina.
Kaikki setit olivat 10 altaanmittaa eli 250 m paitsi viimeinen, jossa ehdin uida 50 m enemmän ennen kuin tuli puoli tuntia täyteen. Tosin uin kyllä melkein 31 min, koska lähdin vimpalle kiekalle, kun kello näytti jotain 29 min ja rapiat. Mutta mieluummin liikaa kuin liian vähän. :)
Eka setti: alkuverkkaa ja kaikkia tyylejä sekaisin
- 5:38 min
- keskimäärin 13 käsivetoa altaanmitalla
- nopeus 135
- EI: 47
Toka setti: happea vasemmalta
- 5:42 min
- keskimäärin 12 käsivetoa altaanmitalla
- nopeus 136
- EI: 46
Kolmas setti: happea oikealta
- 5:38 min
- keskimäärin 12 käsivetoa altaanmitalla
- nopeus 135
- EI: 46
- 5:37 min
- keskimäärin 12 käsivetoa altaanmitalla
- nopeus 134
- EI: 46
- 7:52 min
- keskimäärin 16 käsivetoa altaanmitalla
- nopeus 157
- EI:55
Olin vähän pettynyt, että tehokkuudessa ei ollutkaan eroja. Ekan setin huono tehokkuus saattaa selityyä sillä, että olin vielä kylmä ja kankea. Eli ihan sama, miten uin, kunhan en ui rinulia. :) Ja varmuuden vuoksi voisin olla vielä kamalasti sekoittamatta tyylejä.
On kyllä pakko sanoa, että fiilikseltä kevyimmiltä tuntuivat setit 2,3 ja 5. Viitonen ehkä siksi, että hartiani olivat jo ehtineet väsyä, ja siksi tyylinvaihdos oli tervetullut juttu. Eli ehkä jatkossakin otan happea joka kolmannella tai sitten vasemmalta. Ainakin kisoissa. Oikeaa puolta voisi treenata ihan vaan jo sen vartalonkierron parantamisen takia.
Mä olen miettinyt tota, että treenaisi hengittämisen kummaltakin puolelta, mutta se tuntuu vaan niin orvolta. Normaalisti altaassa uidessa otan happea joka neljännellä tai kuudennella vedolla oikealta puolelta (selkeästi parempi puoli mulla hapenotolle), ja sitten välillä yritän ottaa joka viidennellä, mutta siinä ei tunnu saavan tarpeeksi happea, vaikka joka kuudes riittäisikin, varmaan koska ei ole niin luontevaa. Joka kolmannella hapenotto taas tuntuu jo aika räpiköinniltä, vaikka myönnänkin kisoissa hengittäväni hengästyessäni joka toisella.
VastaaPoistaVartalonkierron toimimista pelkästään toiselta puolelta hengitettäessä pitäisi munkin tsekata. Epäilen, ettei ole ihan symmetrinen, mutta vaikea itse tarkistaa.