sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Miten kengännauhat solmitaan?

Haha, onnistuinpa sitten vielä muuttamaan tätä viikkoa suunnitellusta: en mennyt tänään spinnaamaan, koska myöhästyin. Tai en edes lähtenyt yrittämään ehtimistä, kun huomasin, että nyt on kiire. Ja miksi minä myöhästyin? No siksi, koska SIIVOSIN! Eli ehkä huonoin syy ikinä. Ja huolestuttavinta tässä on, että tämä ei ole edes ensimmäinen kerta. Myöhästyin noin kuukausi sitten torstain säbätreeneistä, koska imuroin niin apinan raivolla, etten muistanut katsoa kelloa. Ei näin. Ei todellakaan näin. :)

Koska missasin spinun, menin sitten lenkille. Ja menin sinnekin myöhässä ja olin siellä liian kauan - ja myöhästyin isänpäiväpäivälliseltä. Meinasi sisko perheineen kuolla nälkään minua odotellessa. Lenkki oli ihan jees. Juoksin urheilipuiston pururataa, joka on tosi mäkinen lenksu. Otin päivän teemaksi alamäessä rullaamisen. Eli en jarruttanut yhtään (tai koetin olla jarruttamatta), vaan annoin askeleen rullata ja päästelin niin kovaa, kun mäki vei. Se oli yllättävän hankalaa. Jarruttelu tulee selkärangasta. Ylämäistä lyhyet spurttasin ja pidemmät laahustin ylös etäisesti juoksua muistuttavalla tyylillä. Mutta en kävellyt, koska spandexeissa ei kävellä! :) Reilu 6 km tuli lenksukan pituudeksi.

Lenkillä korkkasin vihdoin uudet lenkkarini. Ja niitä nauhoitellessa tuli mieleen, että mahtaako kengännauhojen kikka kolmonen olla ihan yleistä tietoa. No, siltä varalta, että ei ole, näytän nyt, miten lenkkarien nauhat kannattaa solmia.

Kaikki varmaan tietävät lenkkareissa sen toisen reiän siinä ylimpänä. Sen, mitä osa ihmisistä ei käytä. Ja jos senkin nauhoittaa, niin usein solmu usein painaa ikävästä nilkan päällä. Eli tuon vapaan reiän tuossa kuvassa.


Minä en nyt kuollaksenikaan saa mieleeni, keneltä tämän nauhoitustavan opin, mutta joku tuttu maratoonari se taisi olla. Ellei ollut joku fyssari. Mutta joskus vuosituhannen alussa minä tämän opin. Eniveis, sitä vikaa reikää kannattaa käyttää, koska sen kanssa lenkkari pysyy paremmin jalassa. Mutta koska se solmu tulee normisti nauhoitettaessa liian ylös ja painaa, pitää tosiaan kikkailla. Ja näin se käy.

1. Ota kenkä. Ignoroi nauhoja syövä kissa.


2. Riistä kissalta kengännauha. Pujoita nauha ulkoa kengän sisään ja anna kissan taas hetki pelmuta nauhan pään kanssa, kun otat kuvaa (tai älä, jos olet ankara).


3. Ota vastakkaisen puolen nauha ja pujota se lenksusta. Pahoittele kissalle, että nauhan pää lyhenee koko ajan.


4. Laita kenkä jalkaan. Kiristä narut ja solmi ne. Nyt solmu ei paina, koska se on yhtä alhaalla kuin alemmasta reiästä solmiessa, mutta naru kiristää myös taaimaisesta reiästä asti. Profit. Kissakin luovuttaa siinä vaiheessa, kun kengät pukee jalkaan.


5. Eiku juoksemaan.

Vanhemmissa lenkkareissani (toisissa niistä, toiset lensivät jo roskikseen) minulla on pikanauhat, jotka ovat häijyn hyvät triathlonkisoissa. Ne ovat kuminauhaa, joten niitä ei tarvitse solmia ollenkaan. Niissä on pienä pompuloita, jotka kiristävät nauhat. Siten ne ovat jokaisesta välistä juuri sopivan kireällä. Ja ne voi tosiaan sujauttaa jalkaan tosi nopsaan ilman solmuja.

Kun pujoittelin nauhoja, päiden pompulat, jotka joutui toki pujottamaan useimmin, "aukesivat". Mutta niitä ei onneksi tarvinnut mihinkään. Mutta niiden auettua nauhat vähän pitenivät, joten solmin ne. Näissä nauhoissa on muuten se hyvä puoli, että ne eivät ikinä aukea ja kenkä ei löysty. Tai vaikka tuo solmu aukeaisikin, olisivat nauhat edelleen kireällä. Ostin nuo Kuopion triathlonista yhdeltä ständiltä. Maksoivat 8€. Suosittelen.


Tuossa kengässä ei ole kuvassa pohjallista, koska minulla on erilliset oman jalan mukaan tehdyt tukipohjalliset, jotka ovat kuvanottohetkellä jalassa olevissa lenkkareissa. Käytän tukipohjallisia kaikissa urheilukengissä paitsi pyöräilykengissä. Sellaisiakin suosittelen, jos kärsitte ylipronaatiosta tai muusta vastaavasta.

Mutta sellaista. Toivottavasti nauhoitusvinkeistä oli joillekin apua.

//EDIT: Nyt muistan! Ei ollutkaan tuttu juoksija, vaan opin kikan Elixiristä Samuli Vasalalta. Silloin ennen vanhaan Elixirissä oli vielä urheilua ja ohjeita urheiluun eikä pelkkää tuotesijoittelua. Nykyään kannattaa katsoa ennemmin Sisua Ylen kakkoselta.

2 kommenttia:

  1. Siivoaminen ei todellakaan ole turha syy myöhästyä urheilusta. Sehän on itsessään urheilua, jos on tarpeeksi tehokas - ja saa aikaan vähintään yhtä hyvän olon itsessä!

    Propsit kissansitomisohjeista.

    VastaaPoista
  2. Olen eri mieltä. Siivoaminen on korkeintaan hyötyliikuntaa, eikä mun imurinheiluttelussa kyllä mitenkään tule hiki. Ja mun suhteeni hyötyliikuntaan lienee jo selvä. :)

    Ja muutenkin on erittäin epäsopivaa myöhästyä joukkueen harjoituksista, kun on ilmoittanut tulevansa paikalle. Ja maksan mä siitä kuntosalinkin jäsenyydestä, joten spinning olisi rahoille vastinetta - toisin kuin se imurointi.

    VastaaPoista