sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Telttailutuokio Nuuksiossa

Olemme menossa Supersuunnistajan kanssa Ruotsin Lappiin heinäkuun loppupuolella, joten ajattelimme, että voisimme ennen sitä harjoitella vähän telttailua. Joten lauantaina pakattiin teltta ja makuupussi rinkkaan, annettiin hyvänyön rapsutukset kisuille ja suunnattiin auton nokka kohti Nuuksiota.

Meidän leiri

Menimme Nuuksioon vasta aika myöhään illalla. Taisimme parkkeerata Salmijärven leirintäalueen parkkikselle joskus klo 21 ja 22 välillä, minkä jälkeen kävelimme pari kilsaa Pikku-Parikaksen rannalle, minne pystytimme telttamme. Teltta nousi pystyyn ihan kivasti. Edes hyttyset eivät kiusanneet liikaa. Sisäteltan kanssa oli hitusen arpomista, mutta ihan kivasti sekin sitten lopulta asettui. Varsinaisen suorituksen sujuttua hyvin saatoimme rentoutua: Supersuunnistaja harrasti vähän yöongintaa, ja minä söin. Kuulemma joku kalakin söi vähän, mutta mitään ei järvestä noussut.

Hämärähommia

Puolenyön jälkeen aloimme harkita nukkumaanmenoa, mutta päätimmekin vielä kävellä järven ympäri, koska ei ollut pimeää. Ja ihan kiva, että menimme, koska rannassa oli hitsin paljon kiiltomatoja. Supersuunnistaja ei ollut kuulemma nähnyt niitä ikinä aikaisemmin. Mutta ne taitavatkin olla yleisempiä täällä etelässä. Sika siistin näköistä, kun rantaheinikossa on pieniä, vihreitä valoja. Tuli keijumetsäisä olo.

Aamulla treenasimme lisää Trangian käyttöä, vaikka minä vanhana kaukopartiotaistelijana olen oppinut homman jo intissä, ja kokkailimme aamiaista. Ja sen jälkeen kiersimme järven uudelleen valoisalla. Valoisan aikaan pääosassa olivat murkut. Järven reunoilla oli 11 aktiivista murkkupesää ja yksi hylätty. Ja järvi oli tosi kirkas. Siinä kasvoi lumpeita ja pohjan näki selvästi. Ihku mesta. Onginnan jälkeen nörtti luki iPadilla hesaria ja toi toinen taas onki. Tällä kertaa särki ihan oikeasti nappasi, mutta mä päästin raukkaparan takaisin järveen (koska menin apuun sen koukusta irroittamaan). Valitettavasti unohtui ottaa kuva saaliista.

Niin nättiä

Sitten olikin jo aika lähteä kotiin takaisin kissojen luo. Kävelimme vielä ihan rinkkoja testaillaksemme tunnin lenkuran: ensin suuntasimme Iso-Parikaksen rantaa pitkin Poikkipuoliaisen rantaan paikkaan nimeltä Paratiisi. Mielestäni meidän leiripaikkamme näytti kyllä kivemmalta kuin Paratiisi parkkipaikan vieressä... Paratiisista marssimme sitten pienempää metsäpolkua toiselle hiekkatielle ja sitä pitkin takaisin autolle.

Tämä ei ollut mikään uniikki juttu

Oikein kiva keikka oli, ja sopivaa kevytliikuntaa tässä Rokuan alla. Vähän kyllä jänskättää jo. Huomenna aion urheilla vielä ihan oikeasti ja käydä iltarasteilla. Sitten keskitynkin vain relaamaan ja jännittämään. Ja ehkä vähän pakkaamaankin.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Valivali, uliuli, seliseli

Aloitetaan positiivisella asialla, koska mä nyt olen aina vaan niin perhanan positiivinen: tänään rullaluistelin ekan työmatkani, jonka aikana en kaatunut! Se oli kotimatka. Töihin mennessäkin pyllähdin vasta viime metreillä. Tästä se lähtee! Rokua Geopark Challenge ja monen kymmenen kilsan luistelu on vasta ensi viikolla. Tässähän ehtii oppia vielä vaikka mitä!


Sitten sitä ulinaa! Katabolia on niin totta! Tänään salilla oli ihan surkeeta! Ei yhään pullottavaa bodarisuonta missään! Ja leukojakin meni ihan naurettavat määrät (eli myötäotteella 4-3-3 ja vastaotteella 4-3-3). Ainoa, mikä pullotti, oli maha (juhannus taitaa näkyä, haha)! Mulla oli kova tavoite tiputtaa Vantaan triathloniin kolmisen kiloa, että menisin tosi lujaa. No, en tiputtanut. Ja nyt juhannuksena tuli pari lisää. Vielä en voi alkaa edes mitenkään miinuskalorioida, koska Rokualla pitää jaksaa sportata toista vuorokautta. Onneksi elokuussa alkaa taas perinteinen karkkilakko! Voin sitten kiristellä itseni hyvään talvikuntoon, kun kukaan ei näe mun fantastisia absejani.



Kun mä lopettelin leukoja, niin leuanvetopaikalle tuli setä. Keksustelu alkoi sillä, että hän kysyi, että onko tilaa, ja minä totesin, että teen enää yhden sarjan ja se menee kyllä tosi nopeesti. Hän sitten totesi, että harva nainen vetää edes yhtä leukaa. Mä totesin takaisin, että riippunee naisista, mutta joo, eipä taida kaikki niitä jaksaa treenata. Setä varmasti tarkoitti lauseensa kehuksi, ja toki mä sen sellaisena otinkin. Mutta pieni, räyhäävä telaketjufeministi mun sisälläni haluaa nyt sanoa, että alkakaas loputkin tyttöset vedellä niitä leukoja, että voidaan näyttää kaiken maailman sedille närhenmunat!



En oo muuten menossa viikonloppuna Kiskoon triathloonaamaan. Kisa on ihan liian lähellä Rokuaa ja mulla on edelleen ihan liian flunssa. Rippeet onneksi vaan. Toivo elää, että olen ensi viikolla terve kuin pukki. Tämähän tarkoittaa sitten sitä, että mulle tulee tänä kesänä triathlonia vain kaksi olympiamatkaa - eli vähemmän kuin multisportia! En mä voi kyllä enää millään ilveellä kutsua itseäni triathleetiksi. En kyllä voi kutsua itseäni multisporttaajaksikaan - ne kun ovat niitä kovia tyyppejä. Mä oon vaan tällanen säälittävä häröpallo, joka ei osaa valita lajiaan...



En oo menossa loppukesästä myöskään Tour de Helsingille. En halua. Se on liian iso tapahtuma, ja alussa on ahdistava ruuhka. Giro d'Espoo oli kiva, kun jengiä oli vähän, ja heti alussa pääsi polkemaan vapaasti. TDH:lla ei pääse. Niin siksi olen kallistunut sille kannalle, että en mee. Teen mieluummin jotain, mistä nautin koko ajan.



Mitään muuta valitettavaa mulla ei taida enää ollakaan. Enkä ainakaan vielä ole skippaamassa mitään muuta suunniteltua tapahtumaakaan. Pitäisiköhän juttu lopettaakin johonkin positiiviseen? Sen "jonkin" keksimiseen meni muuten melkein yhtä kauan aikaa kuin tuohon 4 kappaleen mittaiseen valittamiseen ja selittämiseen. Oon mä vaan positiivinen tyyppi! Mutta joo, se positiivinen juttu: salilla on ollut tällä viikolla oikein kivaa. Olisinhan mä ehtinyt salille tässä männäkuukautenakin, mutta ei ole kamalasti huvittanut. Ja sitten olen pelännyt lihasjumeja ennen kisoja. Mutta nyt mun on tehnyt oikeasti mieli mennä salille. Ja tänään olin salin jälkeen pitkästä aikaa saunassa. Vaikka ulkona onkin kuuma, niin olihan se mukavaa ja rentouttavaa!

Fiiliskuvat Rokua Geopark Challengen mediasivulta, kuvaaja Tapani Launonen (joka jo Facebookissa kyseli, että millaiset kisakynnet meinaan Rokualle tehdä - hahaa)

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannuksen näennäisurheilut

Juhannus oli mun osaltani aika rauhallinen - niin sporttisesti kuin humpallisestikin. Oltiin tosiaan supersuunnistajan kotiseuduilla Pohjanmaalla. Mulle reissu oli suorastaan elämysmatkailua, koska pääsin kokeilemaan uutuuksia "ampumaurheilun" ja "moottoriurheilun" saralla eli ampumaan ilmakiväärillä ja ajamaan traktoria. :) En ole siis kumpaakaan ennen koettanut. Ilmapistoolilla olen muistaakseni joskus sata vuotta sitten ampunut. Mutta ilma-aseet ovat kyllä aika outo joukko mulle.

Kohta mennään!

Traktori on melkein niin kuin maastoauto, mutta siinä on pienempi tilannenopeus ja isompi ratti. Ja sai sitä ohjata vähän enempi: auto kääntyy herkemmin. Oikein lystikästä oli ajella sillä pitkin pientä metsätietä. Alussa vähän jänskätti, että koska menen metsään, mutta lopussa opena ollut supersuunnistajan iskä sai jo suositella mulle matalampaa vaihdettakin. Mutta mulla taitaa olla taipumusta maastohurjasteluun. Nimim. G-Mersu ei mennyt kyljelleen, kun puska oli edessä...

Tähtäilyä

Ilmakiväärillä otettiin vain viiden paukun sarjat. Voitin normaalisti vähän isomman kaliiberin pyssyllä viattomia, pieniä ja pörröisiä hirviä lahtaavan supersuunnistajan, mikä on toki tärkeintä. Vähän häiritsi se, että supersuunnistajan sisko - joka oli meistä vähiten aseiden kanssa räplännyt - pieksi kaikki. Ilmakiväärissä oli suunnattoman herkkä liipasin, ja ainakin kaksi viidestä laukauksestani meni sarjaan "oho". Eli olisin kyllä hitosti parempi, jos tottuisin pyssykkään! Ensi kerralla testaamme (eli kisaamme taas raivoisasti) supersuunnistajan hirvikivääriä.

Käytiin me lenkilläkin, mutta se oli niin tylsää hommaa, etten jaksa siitä sen kummemmin jaaritella. Mutta kerronpa sen sijaan mun uusimmasta kriisin aiheesta: edellisellä Pohjanmaan visiitillä eli kuusi viikkoa sitten sovittelin supersuunnistajan suunnistuspaitoja, joista yksi kiristi silloin haukkarista. Mutta eipä kiristänyt enää! Sen siitä saa, kun erheytyy harrastamaan kaiken maailman kestävyyskotkotuksia! Katabolia iskee! Tänään kipitinkin sitten heti aamusta treenaamaan salille rintaa ja käsiä. Ennustelen lihaskipua loppuviikolle...

Ja sitten loppukevennykseen, joka ei liity urheiluun ilmakiväärikisankaan vertaa. Mä olen jollain nörttiyden tasolla tosi kiinnostunut vaakunoista. En siis jaksa mitenkään opiskella heraldiikkaa, mutta tiiraan automatkoilla aina innoissani vaakunoita. Mun ehdoton lempparivaakuna on Kauniaisten tappajaorava:

Raateluorava verisine kynsineen
Kaikki muutkin punakyntiset (ja muutkin) eläinhahmot ovat kivoja. Supersuunnistaja osuvasti totesikin, että toivottavasti Kurikka ei ole maksanut vaakunastaan yhtä paljon kuin esimerkiksi Lapua. Mahtaisi keljuttaa saada samalla rahalla sahalaitainen viiva, kun toisilla on kynsiään lakkaavalla karhulla ratsastava häjy!


Mälsä vaakuna on Jurvalaisten vika!
Gustaf von Nummersilla taas oli näkemystä!
Tutkailin noita Pohjanmaan vaakunoita oikein Wikipediasta ja totesin siellä olevan käynnissä jonkun hassun kärppäkisan. Etelä-Pohjanmaalla on vaakunassa kolme kärppää:


Pohjanmaa korottaa neljällä iloisesti hymyilevällä kärpällä:



Ja Pohjois-Pohjanmaa täräyttää kehiin kuusi kärppää:



Keski-Pohjanmaalla on vain yksi elukka, mutta se onkin näätä, joka on isompi ja syö kärppiä välipalaksi.

Omnom! Kärppiä!


En voi sille mitään, mutta noista kärpistä tulee mieleen tämä (paras!) sarjakuva. :D Hauskaa maanantaita kaikille!

Vaakunakuvat ovat Wikipediasta.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Haastetta pukkaa

Jenni haastoi mut taas, joten vastaillaanpas kyssäreihin. Ja haasteen ohjeistus on tällä kertaa tällainen:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


Aloitetaan kohdasta yksi. Eli 11 faktaa. 

  1. Olen oikeasti 174,5 cm pitkä, mutta sanon aina olevani 175 cm.
  2. Olen pikkusisko. Tosin isosisko on minua fyysisesti pienempi.
  3. Vin Diesel on lempinäyttelijäni. Eikä sillä ole mitän tekemistä näyttelijäntaitojen kanssa.
  4. Koetan verestää ruotsin taitojani lukemalla kirjoja ruotsiksi. Aloitin helposti lukemalla lastenkirjaa, jonka olen lukenut pienenä suomeksi.
  5. Maaliman kolme parasta herkkua ovat suklaa, jäätelö ja suklaajäätelö.
  6. En ole koskaan lukenut Tarua sormusten herrasta. Sen sijaan olen Narnia- ja Potter-fani.
  7. Tykkään fantsujutuissa ensteks paljon noidista. Kakkosena tulevat vampyyrit. Zombit ovat vähän meh.
  8. Pukeudun välillä aika pissismäisesti, koska pelkään muuten pukeutuvani tätimäisesti.
  9. Aina, kun vien kissat hoitoon, minulle tulee heti ikävä niitä ja pelkään, että ne luulevat minun hyljänneen ne.
  10. Sanoin aina ennen puhuvani paremmin C#:a kuin ruotsia. Nykyään se ei ehkä pidä enää paikkaansa, koska en ole koodannut varmaan vuoteen ja olen treenannut kovasti ruotsia.
  11. Olipa kerran elämä on lapsuuteni lempisarja. Mikä selittänee tuota vastausta Jennin kysymykseen numero 10.
Nää kultsit lähtivät muutama tunti sitten hoitoon jussin ajaksi - ja nyt jo on ikävä!


Jennin kyssärit tulevat sitten tässä:

1. Onko sinulla juhannussuunnitelmia? (Tai jos vastaaminen venyy juhannuksen jälkeen, mitä teit?) 
On. Meikä lähtee supersuunnistajan kotiseuduille Pohjanmaalle (och det förklarar stället nummer 4 i förra delen... :D). 
2. Mikä on parasta kesässä? 
Triathlon. Tokaksi parasta on multisport ja kolmanneksi parasta ehkä suunnistus. :)
3. Entä odotatko jotain tulevalta syksyltä?
Luxemburgiin pitäisi matkata yhden Jennin vieraaksi...
4. Mikä on seuraava reissusi ja minne se suuntautuu?
Heinäkuussa mennään Ruotsin lappiin.

Sodankylässä yöllä baarin sulkeuduttua

5. Mikä on paras kesäreissukohde asuinmaassasi?
Olin viime vuonna Sodankylän filmifestareilla (jotka olivat nyt viime viikonloppuna). Ne olivat varsin kiva tapahtuma, ja yötön yö on kyllä hauska kokemus tällaiselle etelän vetelälle. Myös samaan aikaan järjestettävä Jukolan viesti (missä olin sitten tänä vuonna) on mahottoman kiva ja hyvin järjestetty tapahtuma. Eli kulturellit Sodankylään ja sporttiset ensi vuonna Kuopioon! 
6. Entä paras talvireissukohde?
Tosi tyypillistä (ja tylsää) olisi mainita tähän joku laskettelukekus. Mutta koska mä en enää näillä polvilla laskettele,  niin keksin muuta. Mä olin viime talvena ekan kerran Nuuksiossa talvella. Oon köpsötellyt siellä kesäisin kyllä moneen otteeseen. Ja se oli aika ihana winter wonderland. Sinne (tai muihin kansallispuistoihin) kannattaa mennä (myös) talvella!

Noux i vinter

7. Mikä on mieleenpanunein retki tai matka lapsuudestasi?
Meidän perhe telttaili paljon ympäri Suomea (ja myöhemmin myös Ruotsia) kesäisin, kun mä olin ihan pieni. Meillä oli Saab 90 ja hieno teltta, jossa oli erikseen olkkari ja makkari. Parhaiten on jäänyt mieleen keikka Poriin ja Yyteriin. Sain leirintäalueella kivoja kavereita, ja mulla oli muutenkin tosi hauskaa.
8. Mikä on ensimmäinen lapsuusmuistosi?
Tää on tosi paha, koska kun on katsellut lapsuuden kuvia, niin en osaa enää sanoa, mikä on aito muisto ja mikä on  kuvista katsottua. Joten en osaa sanoa. Enkä oikein usko, että moni muukaan osaa vastata. Tai ehkä joku, jolla ei ole kameraa.
9. Mikä oli paras joulu- tai synttärilahja, ja kuinka vanha olit silloin?
Mä sain ekana joulunani lahjaksi äitini tekemän kissalelun. Se on oranssista froteesta ja sen häntä, tassut ja korvat  ovat äidin minkkikaulurista. Se sai nimekseen Maikki Harjanteen Minttu-kirjojen kissan mukaan Tuusanuuska.  Sille on joskus 80-luvulla tehty raidallinen kaulaliina, koska sen kaula kului puhki halaamisesta. Ja se on tottakai vieläkin tallessa ja päässyt jo kunnioitettavaan 34 vuoden ikään. :)

Tuusanuuska a.k.a. Kolli

10. Mikä oli lapsuutesi toiveammatti, ja miksi et päätynyt sille alalle (vai päädyitkö)?
Lääkäriksi minä suurimman osan ainakin kouluikääni halusin. Erikoistumisala vaan vaihtui kirurgista urheilulääkäriksi ja sitten patologiksi. Ei tullut lääkäriä, kun jäin pääsykokeissa rajasta 8 pinnaa ja päädyin TKK:lle "ryyppäämään vuodeksi" - eli ryyppäsin 7,5 vuotta ja minusta tuli DI.
11. Mikä haave tai tavoite elämässäsi on tällä hetkellä lähimpänä toteutumista?
Pitäisi lyödä hynttyyt yhteen tuon supersuunnistajan kanssa. Viime hirvestyskaudella unelmoin kovasti, että  edes nukkuisimme viikolla yhdessä, vaikka emme muuten ehtisikään nähdä.

Sitten pitäisi haastella. Mä en osaa sanoa, millä blogilla on alle 200 lukijaa. Eli pahoitteluni, jos aliarvioin lukijakuntanne. Päätin nyt haastaa blogeja, joita luen ja jotka eivät ole ainakaan vielä kaupallisella alustalla. Eli ovat ainakin pienehköjä, jos eivät pieniä. Toivottavasti tykkäätte haasteista. Oho, kysymykset meinasivat unohtua.


  1. Mistä blogisi nimi tulee?
  2. Teitkö uuden vuoden lupausta? Jos, niin mitä sille kuuluu?
  3. Mikä on kauneinta, mitä sinulle on sanottu?
  4. Venyttely - uhka vai mahdollisuus?
  5. Mikä on raivostuttavin sana, mitä urpot käyttävät?
  6. Mikä on viimeisin kokemasi sykähdyttävä kulttuurielämys?
  7. Kiroiletko? Millä sanalla useimmin?
  8. Jos leivot, niin kaavitko loput taikinat kulhosta suuhusi?
  9. Mitä sinun pitäisi tehdä enemmän?
  10. Mitä vieraita kieliä puhut?
  11. Jos pitäisi tehdä vaikutus ruokapöydässä, niin mitä kokkaisit?

Haasteen saavat Suomen lahja Black Milkin liikevaihdolle, blogiskenen uusi kameranero, leuatusidolini, tiitin epäkaupallinen, lihaksikkaampi ja vähemmän whinettävä puoli, triathloonaava uussavolainen, multa kauan kadoksissa ollut rintamamiestalon sisustaja ja seurakaverikin.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kesäkuun työmatkaurheilu - done!

Ja kuukauden laji oli... tittidii... polkupyöräsuunnistus! Näin niitä uusia lajeja vaan plopsuu, kun ideoi. En voi kyllä omia ideaa itselleni, koska kuulin taannoin HiQ Xtreme -joukkuetoverini Samin kertovan pomollemme, että hän treenaa fillarisuunnistusta työmatkoilla pistämällä karttatelineeseen ulkoilukartan ja valkkaamalla joka kerta eri reitin. Että kiitos vaan hyvästä vinkistä!

Älä tee niin kuin Miisu - think outside the box!

Minulla on nyt multisport-joukkueemme aivojen eli supersuunnistajan karttateline lainassa. Lätkäisin siihen sen Saminkin käyttämän pääkaupunkiseudun ulkoilukartan ja lähdin polkemaan. Minä OSAAN kyllä polkea töihin ilman karttaakin, mutta tein nyt molempiin suuntiin pienen lenksukan ja suunnittelin reitin kartalla ennen suoritusta. Ja sitten pyrin koko ajan pysymään kärryillä siitä, missä kohdassa karttaa olen kulloinkin, ja noudattamaan suunnitelmaani. Varsinkin se kartalla pysyminen on yllättävän hankalaa. En kovin kovaa polkenut, kun tihrustin kartasta teitä. Mutta se passasi mainiosti, koska olen vielä ihan kesälentsun kourissa.

Kartta ja fillari - molemmat telineessä

Paluumatkalla minä jopa pummasin, kun poljin Laajalahden entisen kaatopaikan läpi - enkä ole ennen juurikaan siellä liikkunut. Eli piti kerran tehdä uukkari, koska en halunnut muuttaa suunnitelmaa lennosta. Se olisi ollut liian helppoa. Osasin siis polkea koko ajan kotiin. Halusin vaan tehdä sen tiettyä reittiä, jotta jouduin lukemaan sitä pirun karttaa.

Suosittelen kyllä tuota kikkaa kaikille, joiden mielestä pelkkä pyöräily on tylsää ja jotka eivät halua tohottaa kauhean kovaa. Ja toki niillekin, jotka haluavat oppia suunnistamaan pyöräillessä.

Mä tykkään townhouseista. Tuossa parin kilsan päässä on
tällaisia söpöliinejä oikein yksi kadunpätkä täynnä

Ja kertauksena taas kaikki tähän asti harrastetut lajit:

  • Tammikuu: talvijuoksu
  • Helmikuu: hiihto
  • Maaliskuu: talvipyöräily
  • Huhtikuu: maastopyöräily
  • Toukokuu: rullaluistelu
  • Kesäkuu: polkupyöräsuunnistus

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Tähtiä kuin Otavassa, poikia on Jukolassa...

Ja sitten on se illan kirkkain tähti eli meitsi. Tosin juoksin Venlojen viestissä enkä Jukolassa. Mutta sama tapahtuma kuitenkin. Enkä mä ehkä oikeasti ollut mikään superstara, vaikka en pummannutkaan ihan yhtä pahasti kuin Tampereen Pyrinnön ankkuri...

En kuulu (ainakaan vielä) supersuunnistajan seuraan, mutta kävin kuitenkin edustamassa sitä, että seuralle saatiin kokonaiset viisi naisten joukkuetta. Minä juoksin nelosjoukkueen ankkuriosuuden.

Tein sitten uhkaamani kisakynnet. Ja osallistuin kisaankin.
Tosin ei oo varmaa jakoa, kun vastassa on tällasia taideteoksia.

Ankkuriosuus on siitä kiva, että siinä ei ole kaikilla rasteilla hajontaa, ja metsään on ehtinyt muodostua kunno polut. Ei siis tarvitse juurikaan osata suunnistaa, vaan riittää, kun ottaa suunnan seuraavalle rastille, ja seuraa oikeaa polkua. Tosin maastosta riippuen polut voivat olla selvempiä tai vähemmän selviä.

Minä pummasin toki heti ekan rastin, koska polku kulki toisen rastin kautta, ja aloin epäillä itseäni. Ei olisi pitänyt: sama polku vei kyllä perille asti. Minä kuitenkin otin vähän pakkia tienristeykseen ja suunnistin ihan oikeasti perille. Mutta hävisin ainakin minuutin ja useamman sijan heti alkuunsa.

Mikäs tää on? Lahjakasta moniajoa eli juoksua ja kartanlukua lähtösuoralla.

Sitten alkoi kulkea. Pääsin niin sanottuun "Jukola-moodiin" eli tajusin ottaa joka rastilla suunnan ja sitten harrastaa vapautunutta polkujuoksua. Vähän pyrin vilkuilemaan karttaa ja pysymään varmuuden vuoksi kärryillä siinä, missä olin menossa. Muuten sitten seurasin iloisesti polkuja ja peesasin muita.

Koska en ole ihan niin taitava kuin nuo kokeneet suunnistajat, niin jäin muutamasta "junasta", kun jäin hakemaan sitä suuntaa sekä hidastaessani kartanlukuun. Tein sitä kuitenkin suurimmaksi osaksi juostessa - juoksin vain hitaammin, kun luin karttaa.


Vikalla rastilla. Siinä oli joku muukin.
Nätissä jonossa juostiin pari vikaa rastiväliä.

Pari pummia minulle kuitenkin tuli: rasteilla 15 ja 16 piti oikeasti suunnistaakin, kun jollain hiekkakuopan tyylisellllä alueella ei ollut kunnon polkuja, mutta siellä oli hitosti oikeita hiekkateitä. Ja kun olin lähdössä sieltä kuopalta (olikohan se joku motocross-rata?) pois, niin tein perinteisen "kartta väärin päin" -mokan, missä hävisin taas harmittavan paljon sijoituksia. En onneksi lähtenyt väärään suuntaan. Arvoin vain kauemmin kuin muut.

Maasto oli tosi helppoa juosta, ja matkalla oli vain yksi tosi paha mäki, joka piti mennä osittain nelivedolla. No, oli matkalla pari mutaisaa ojaa ja kosteikkoa, joista yhteen upposin polvea myöten. Mutta aika pitkälti sai ravata tasaista kangasmetsää.

Ja yleisölle esiteltiin lennokas loppukiri!

Hävisin sijoituksia omalla osuudellani tasaisesti noin 20 jokaisella väliaikapisteellä. Eli yhteensä sijoitus laski mun osuudellani 111 sijaa. :) Lisäksi vitosjoukkueen ankkuri oli minua jokusen minuutin nopeampi. Mutta se ei ole niinkään mun mokani vaan valmennusryhmän. Kyllä meidän kakkosjoukkuekin meni ja voitti ykkösen. Sattuuhan noita. Tuloksia voi ihmetellä Jukolan sivuilta.

Minä olen aika tyytyväinen suoritukseeni. Vähän lujempaa olisin voinut juosta, koska en ollut kamalan puhkipoikki maaliin tullessani. En, vaikka otin raivoisan loppukirinkin. Mutta halusin ottaa varman päälle ja pysyä kartalla enkä juosta ihan päättömästi lujaa. Pitää jatkossa treenata tuota juoksemista ja kartanlukua - ja nopeampaa suunnan ottamista mun uudella hienolla peukalokompassilla (jossa on paljon värejä, mm. pinkkiä!).

Kivaa oli! Voin lähteä uudestaankin!

Jukolassa oli paljon kouruuksia. Tästä koirakaverista
tuli mieleen mun oma Unskini. Kävin moikkaamassa rekkua monta kertaa.

Illalla katsoin Jukolan lähdön ja seurasin kisaa screeniltä siihen asti, että supersuunnistaja tuli ekalta osuudelta vaihtoon. Sitten menimme kaljalle ja nukkumaan. Aamulla kävimme katsomassa jämien yhteislähdön ja supersuunnistajan joukkueen ankkurin maaliintulon. Sitten olikin aika pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata auton nokka kohti mökkiä, missä kisut olivat porukoillani päivähoidossa. Möksällä kävimme sitten saunomassa, ja meikä dippasi jäätävän kylmässä Päijänteessä (10 astetta).

Loppuun vielä terkkuja Rahkamuijalle: Mä olen täysin ihastunut tähän leuatukseen. Että jos et koko Suomea (tai maailmaa) saanutkaan leuattamaan, niin mut sait. Piti sitten kikkailla Jukolassakin. Ja tällä kertaa sitten suunnistusromppeissa.

Pakollinen "kai toi teksti näkyy" -asemointi.
Kuvassa näkyy myös mun uudet hienot Salomonit,
jotka ovat nyt ihan mudassa ja odottelevat pesulle pääsyä.

Jukolan pääsponssi on Suomen suurin kuntokoulu eli
puolustusvoimat. Tässä on PaSin korvaaja eli  Patria AMV. En todellakaan muista mallinumeroa.



tiistai 11. kesäkuuta 2013

Jee ja pöh!

Hyvät uutiset ensin: joskus periksiantamattomuus kannattaa. Emme sittenkään olleet vikoja No Limit Adventuressa. Olimme toki vikoja maaliin tulleita, mutta yksi sekapari keskeytti. Vähän spekuttelimme, että olikos nyt reilua, että puro-questista sai vain 10 min sakkoa per rasti. Kaksi kärkijoukkuetta oli jättänyt kaikki rastit hakematta ja saivat sakkoa vain sen 30 min - ja me kulutimme yli 90 min etsimässä sitä kolmatta rastia. Mutta se kai on sitä taktikointia, mitä me multisport-untuvikot emme vielä osaa. Olimme alussa rastiväliaikojen perusteella vielä ihan kivasti 4.-6. sijalla, mutta tosiaan tipahdimme sitten siinä kadonnutta rastia etsiessämme. Tuloksia voi ihmetellä multisportt.fi-sivulla. Löytyisiköhän X-Kaadossa jo kaikki rastit ja tulisi kiva sijoitus?

Kuvitukseksi No Limitin quest-paikan pyörämeri

Sitten mälsempiä juttuja. Mulla tuli kurkku kipeäksi sunnuntaina illalla, ja meno jatkui eilen samanlaisena. Tänään ei kurkku enää ollut kipeä, mutta mulla oli muuten kipeä olo. Tiedättekö sen "kuumeisen tunteen ilman kuumetta"? Päätä ja muutenkin joka paikkaa särkee ja väsyttää. Menin kuitenkin aamulla töihin, mutta lähdin sieltä pois muutaman tunnin etuajassa. Nyt olen sitten koko illan vuorotellen nukkunut ja vuorotellen katsellut boksilta Suurinta pudottajaa ja juonut viinimarjamehua. Toivottavasti tämä menee nopsaan ohi, kun lauantaina olisi se Venlojen viesti.

Onneksi mulla on tapana olla tälleen kipeä vain 1-2 päivää ja sitten olen taas ok. Olin syksyllä ja talvella muistaakseni kahteen otteeseen poissa töistä 1-1,5 päivää ja nukuin tällaisen vastaavan olon pois. Viimeksi pomo syytti mua ylikunnosta, mutta en kyllä itse siihen usko. Mä luulen, että tämä on tavallinen flunssa, mutta mun valkosolut ovat vaan niin hurjan tehokkaita, ettei se iske muhun kunnolla. Musta tuntuu, että ylipäätään bakteerit iskevät muhun paljon paremmin. Viime vuosina mun kovimmat taudit ovat olleet turistiripuleita ja keuhkoputken tulehdus - taitavat olla yleensä bakteeriperäisiä juttuja molemmat. Supersuunnistaja pelotteli mua mykoplasmalla, mutta en mä siihenkään usko. Kun ei nää taudit ikinä kestä kauaa. Mykoplasma on kyllä sellainen tauti, josta tavallaan voisi olla ylpeä - onhan se nuorten urheilijoiden tauti. Olisihan se kivaa kuulua noihin molempiin ryhmiin. :D

Lommottomilla lakoilla ja ilman viiltohaavaa kisaamaan
vähän poikkeavalla tavalla? :)
Loppuun vielä yksi hauska juttu, koska aina pitää lopettaa positiivisesti. Kaveri ehdotti, että osallistuisin suunnistuskynsilläni tähän skabaan. Onhan niissä taustalla hauska idea, mutta eipä taitaisi silti olla mitään jakoa. :) Mutta jos vaikka lauantaiksi taiteilisi rastikynnet 2.0, niin ne voisi jo ihan vitsillä tuonne pistääkin...