Tähtiä kuin Otavassa, poikia on Jukolassa...

Ja sitten on se illan kirkkain tähti eli meitsi. Tosin juoksin Venlojen viestissä enkä Jukolassa. Mutta sama tapahtuma kuitenkin. Enkä mä ehkä oikeasti ollut mikään superstara, vaikka en pummannutkaan ihan yhtä pahasti kuin Tampereen Pyrinnön ankkuri...

En kuulu (ainakaan vielä) supersuunnistajan seuraan, mutta kävin kuitenkin edustamassa sitä, että seuralle saatiin kokonaiset viisi naisten joukkuetta. Minä juoksin nelosjoukkueen ankkuriosuuden.

Tein sitten uhkaamani kisakynnet. Ja osallistuin kisaankin.
Tosin ei oo varmaa jakoa, kun vastassa on tällasia taideteoksia.

Ankkuriosuus on siitä kiva, että siinä ei ole kaikilla rasteilla hajontaa, ja metsään on ehtinyt muodostua kunno polut. Ei siis tarvitse juurikaan osata suunnistaa, vaan riittää, kun ottaa suunnan seuraavalle rastille, ja seuraa oikeaa polkua. Tosin maastosta riippuen polut voivat olla selvempiä tai vähemmän selviä.

Minä pummasin toki heti ekan rastin, koska polku kulki toisen rastin kautta, ja aloin epäillä itseäni. Ei olisi pitänyt: sama polku vei kyllä perille asti. Minä kuitenkin otin vähän pakkia tienristeykseen ja suunnistin ihan oikeasti perille. Mutta hävisin ainakin minuutin ja useamman sijan heti alkuunsa.

Mikäs tää on? Lahjakasta moniajoa eli juoksua ja kartanlukua lähtösuoralla.

Sitten alkoi kulkea. Pääsin niin sanottuun "Jukola-moodiin" eli tajusin ottaa joka rastilla suunnan ja sitten harrastaa vapautunutta polkujuoksua. Vähän pyrin vilkuilemaan karttaa ja pysymään varmuuden vuoksi kärryillä siinä, missä olin menossa. Muuten sitten seurasin iloisesti polkuja ja peesasin muita.

Koska en ole ihan niin taitava kuin nuo kokeneet suunnistajat, niin jäin muutamasta "junasta", kun jäin hakemaan sitä suuntaa sekä hidastaessani kartanlukuun. Tein sitä kuitenkin suurimmaksi osaksi juostessa - juoksin vain hitaammin, kun luin karttaa.

Vikalla rastilla. Siinä oli joku muukin.
Nätissä jonossa juostiin pari vikaa rastiväliä.

Pari pummia minulle kuitenkin tuli: rasteilla 15 ja 16 piti oikeasti suunnistaakin, kun jollain hiekkakuopan tyylisellllä alueella ei ollut kunnon polkuja, mutta siellä oli hitosti oikeita hiekkateitä. Ja kun olin lähdössä sieltä kuopalta (olikohan se joku motocross-rata?) pois, niin tein perinteisen "kartta väärin päin" -mokan, missä hävisin taas harmittavan paljon sijoituksia. En onneksi lähtenyt väärään suuntaan. Arvoin vain kauemmin kuin muut.

Maasto oli tosi helppoa juosta, ja matkalla oli vain yksi tosi paha mäki, joka piti mennä osittain nelivedolla. No, oli matkalla pari mutaisaa ojaa ja kosteikkoa, joista yhteen upposin polvea myöten. Mutta aika pitkälti sai ravata tasaista kangasmetsää.

Ja yleisölle esiteltiin lennokas loppukiri!

Hävisin sijoituksia omalla osuudellani tasaisesti noin 20 jokaisella väliaikapisteellä. Eli yhteensä sijoitus laski mun osuudellani 111 sijaa. :) Lisäksi vitosjoukkueen ankkuri oli minua jokusen minuutin nopeampi. Mutta se ei ole niinkään mun mokani vaan valmennusryhmän. Kyllä meidän kakkosjoukkuekin meni ja voitti ykkösen. Sattuuhan noita. Tuloksia voi ihmetellä Jukolan sivuilta.

Minä olen aika tyytyväinen suoritukseeni. Vähän lujempaa olisin voinut juosta, koska en ollut kamalan puhkipoikki maaliin tullessani. En, vaikka otin raivoisan loppukirinkin. Mutta halusin ottaa varman päälle ja pysyä kartalla enkä juosta ihan päättömästi lujaa. Pitää jatkossa treenata tuota juoksemista ja kartanlukua - ja nopeampaa suunnan ottamista mun uudella hienolla peukalokompassilla (jossa on paljon värejä, mm. pinkkiä!).

Kivaa oli! Voin lähteä uudestaankin!

Jukolassa oli paljon kouruuksia. Tästä koirakaverista
tuli mieleen mun oma Unskini. Kävin moikkaamassa rekkua monta kertaa.

Illalla katsoin Jukolan lähdön ja seurasin kisaa screeniltä siihen asti, että supersuunnistaja tuli ekalta osuudelta vaihtoon. Sitten menimme kaljalle ja nukkumaan. Aamulla kävimme katsomassa jämien yhteislähdön ja supersuunnistajan joukkueen ankkurin maaliintulon. Sitten olikin aika pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata auton nokka kohti mökkiä, missä kisut olivat porukoillani päivähoidossa. Möksällä kävimme sitten saunomassa, ja meikä dippasi jäätävän kylmässä Päijänteessä (10 astetta).

Loppuun vielä terkkuja Rahkamuijalle: Mä olen täysin ihastunut tähän leuatukseen. Että jos et koko Suomea (tai maailmaa) saanutkaan leuattamaan, niin mut sait. Piti sitten kikkailla Jukolassakin. Ja tällä kertaa sitten suunnistusromppeissa.

Pakollinen "kai toi teksti näkyy" -asemointi.
Kuvassa näkyy myös mun uudet hienot Salomonit,
jotka ovat nyt ihan mudassa ja odottelevat pesulle pääsyä.

Jukolan pääsponssi on Suomen suurin kuntokoulu eli
puolustusvoimat. Tässä on PaSin korvaaja eli  Patria AMV. En todellakaan muista mallinumeroa.