keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Hippivenyttelyä ja tuntitestaussuunnitelmia

Koska maanantaina oli kokonaisvaltainen jumi, päätin jättää päivän urheilun siihen säälittävään aamulenkkiyritelmään. Sen sijaan ajattelin, että pieni lihashuolto voisi olla poikaa. Esportissa oli sopivasti illalla Hot Stretching -tunti, joten päätin korkata sillä Esportin tuntikokeiluni. Enkä ole ennen ollut edes hot jooga -salissa, joten sitäkin oli kiva päästä kokeilemaan.

Meninpä siis iltasella Esportiin ja shoppasin taas lisää sporttigearia: tällä kertaa ihkupinkin joogamaton. Halvin (eli se pinkki) matto maksoi 22 euroa, kun maton vuokra oli hävyttömät 5 euroa. Eli kunhan "joogailen" viisi kertaa, on matto maksanut itsensä takaisin. Lisäksi voin venytellä sen päällä kotonakin.

Miisu venyy mihin asentoon vaan ilman joogamattoakin

Oletin meneväni ihan "tavalliselle" venyttelytunnille, joka vain tapahtuu kuumassa huoneessa. Siis tiedättehän: taustalla soi kiva pimpelipom-musiikki ja ohjaaja venytyttää kansaa sulavasti venytyksestä toiseen siirtyen. Mutta eihei! Joogasalissa venytään ilmeisesti joogaisasti. Vetäjä oli ärsyttävän notkea parrakas pikkuhippi. Pimpelipomia soi sentään taustalla, mutta liikkeet eivät olleet tavallisia vaan enemmänkin sellaista joogaa kansanmiehille -tasoa. Tuttuja joogailuita olivat ainakin se joku sotilasposetus ja maailman hirvein seisova koira (vai mikä lie), jota vihaan ehkä enemmän kuin pistekumpareita rastimääreinä (ja se on paljon se!). No, nuokin asennot oikeasti venyttävät kireää ruumista useammastakin kohtaa. Siinä vaiheessa, kun aloimme työnnellä energioita ylös, alas ja sivulle kohti vuoria (kyllä, push the energy to the side, to the mountains - WTF?) olisi vähemmän henkistynut urheilijanraato mieluummin venyttänyt vaikka lonkan koukistajia. Ja osaan asennoista en vaan päässyt - lähinnä polvien takia. Silleen mulle on käynyt myös joogassa...

Mutta oli mulla tunnin lopuksi vetreämpi olo, eikä perberiosastokaan enää vihoittele niin pahasti. Eli kannatti kärsiä minuuttitolkulla koira-asennossa. Tunnilla venytettiin lähinnä takareisiä, pebaa, selkää ja kylkiä, mutta mä nyt olin niin kokonaisvaltaisesti jumissa, että kaikki kelpasi. Ja on yleinen ongelma ihan maallisemmillakin venyttelytunneilla, että etureidet jätetään venyttämättä. Niiden venyttämistä on kai jotenkin vaikeaa ympätä siihen kivaan flowhun, jossa sulavasti vaihdetaan venytyksestä toiseen (sen pimpelipomin tahdissa). Mutta se ei tosiaan ole pelkästään hippi-Antonion puute, vaan mun kokemuksellani ihan yleinen ongelma.

Mutta tulipahan korkattua sitten Esportin jumppatunnit. Kunhan syys saa ja kisakausi loppuu, alan testailla noita enemmänkin. Katselin jo, että mahtaisinkohan ehtiä vielä tällä viikolla johonkin pilatekseen core-stretchingiin tai uudelleen hot stretchingiin - tekee mieli kokeilla vielä toista ohjaajaakin, koska siellä lämpimässä huoneessa oli kuitenkin ihan kiva pötkötellä. Spinningeihin menen vasta, kun ulkona ei tee enää mieli polkea. Se voi olla piankin, koska pimeä tulee jo niin aikaisin.

Perberi kesti muuten myös eilisen säbämatsin, joten loppuviikosta voisi ehkä uskaltaa jo juostakin. Säbää on nyt kesätauon jälkeen takana kolmet treenit ja yksi höpöliigamatsi. Torjunnat menivät eilen ihan kivasti, mutta heitot olivat vielä vähän kesälaitumella. No, onneksi tässä ehtii vielä treenata, koska X-kaato ja eka divariturnaus ovat samana viikonloppuna, ja minä ilmoitin huilaavani pelit.


maanantai 16. syyskuuta 2013

Ennätystehtailua

Koetin tänään mennä aamulenkille crossfittaaja M:n kanssa. No, kävelyksi meni, kun sattui vielä niin kovaa arseen ja vasempaan jalkapohjaan. Bärssiosasto saattoi jopa hitusen aueta kävelyllä, mutta jalkapohja on edelleen kipeä. Ihan urpo ideahan se oli lähteä tänään jo lenkille, mutta oli sisäinen pakko, kun viime viikolla jäi aamulenkkitreffit välistä sen flunssan takia.

M kysyi, että oliko eilinen aikani uusi enkkani, ja olihan se. Edellisen puolimaran olen kiskaissut Turussa vuonna 2007. Tarkistin äsken aikani, ja se oli näköjään 2:14:57. Tuolloin mun polveni oli leikattu puolisen vuotta aikaisemmin, enkä ollut juossut vielä muutenkaan paljoa. Oikeastaan tuosta mun juoksuinnostukseni lähti. Tosin se lopahti joksikin aikaa seuraavan polvileikkauksen jälkeen, kun luulin, etten enää pystyisi juoksemaan.

Tulipa siinä lenkillä sitten todettua, että tämä kesä oli silkkaa ennätystulitusta. Tuli tehtailtua enkka sekä triathlonin olympiamatkalla, kympillä että puolimaralla. Tosin näillä kisamäärillä se ennätysten rikkominen ei ole vielä järin vaikeaa... Mutta hauskaa se on silti!

Tässäpä vielä kaikille ihailtavaksi eilinen juoksu. Olen aika ylpeä tuosta mun tasaisesta vauhdistani.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Melkein kahteen tuntiin

Tänään oli sitten aika lunastaa yksi vuoden tavoitteista eli juosta puolimara. Olen huomaavinani jo pientä kisaväsymystä, koska viime aikoina olen lähtenyt tapahtumiin asenteella "Onks pakko?" No, ihan hyvä, kun tuli lähdettyä, koska ihan hyvinhän se sitten kuitenkin kulki (vaikka ihan oikeasti ylimenokausi sais tulla jo...).

Kaisaniemen juoksu juostaan Töölönlahden ympäristössä kolmessa 7 km lenksukassa. Reitillä on kaksi pahaa mäkeä: ensin yksi pitkä ja loivahko ja myöhemmin toinen lyhyempi ja tosi jyrkkä. Ja sen jyrkän ylämäen jälkeen on junaradan toisella puolella (radan yli menee silta) sitten jyrkkä alamäki, joka alkaa olla jo melkein niin jyrkkä, että siinä on ainakin minulle hitusen haastavaa päästellä rullaillen alas. Mutta kai se onnistui, eikä tullut kulutettua reisiä jarruttelussa.

Ennen kisaa tomera "oon mä täällä" -pose

Lähdin taktiikalla, että höntsäilen ekan kiekan ja katson sitten, olisiko mulla saumoja alittaa 2h. Ja kerrankin tuli lähdettyä sopivan hiljaa. Oikeastaan se on ihan helppoa tuollaisella pidemmällä matkalla, koska ei sellaista voi vaan juosta kovaa. Kaksi ekaa kiekkaa menivät oikein mainiosti ja posottelin sellaista 5:40 min / km keskivauhtia. Mua sattui kyllä aika paljon oikeaan kankkuun, joka on vihoitellut jo jonkin aikaa, mutta kipu oli ihan siedettävän rajoissa. Vikalla kiekalla persekipu itse asiassa hellitti melkein kokonaan, mutta jaloista loppui ihan muuten vaan puhti.

Vikoille parille kilsalle sain kiriapua ja seuraa, kun synttärisankari supersuunnistaja tuli mua vastaan käytyään ensin voittamassa miesten kuntosarjan. Kiriapu ei kuitenkaan siinä vaiheessa enää riittänyt, vaan lopussa kello pysähtyi aikaan 2:01:42. Kahden tunnin haamurajaa siis tavoittelin. Tuolla ajalla oltiin naisten kuntosarjassa kymmenentenä 44 akan joukossa - eli yli puolenvälin, jee!

Päätavoite oli kuitenkin selvitä puolikkaasta ilman kipeitä polvia. Siinä onnistuinkin. Minua sattui kisan jälkeen vain pyllyyn, pohkeisiin ja vasempaan jalkapohjaan. Lisäksi oikeassa jalassa on iso rakko. Myöhemmin myös alaselkä meni jumiin, mutta polvet ovat jopa lihasten jäähdyttyä ihan ookoo.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että annan itselleni luvan osallistua ensi kesänä triathlonin puolimatkalle. Tahko, here I come!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Pimeässä on pimeetä

Terveiden kirjoissa ollaan taas! Tai ainakin henkisesti. Tuli nimittäin tehtyä eilen jotain tosi sairasta eli kokeiltua yösuunnistusta. Kukakohan kaheli senkin lajin on keksinyt? "Hei, mennään pimeeseen metsään ja koetetaan löytää sieltä pois!" Kaiken lisäksi eilen illalla satoi.

Kartta, kompassi ja otsalampun kajo

Onneksi henkilökohtainen suunnistusvalmentajani oli pitämässä mua kädestä kiinni ja otsassa oli kyrvän sijaan iso lamppu, niin homma sujui ihan kivasti. On muuten vaikeeta puuhaa tuo! Ensinnäkin päätä pitää heilutella ihan sikana, että on mitään mahiksia bongailla kiviä ja muita maamerkkejä. ja vaikka sitä koettaa tehdä apinan raivolla, niin kolmen metrin päässä olevaa jyrkännettä ei silti meinaa millään nähdä. Toiseksi juokseminen pimeässä on tosi vaikeeta. Ei auta edes otsalamppu tai kaiksi (supersuunnistaja hölkötteli mun perässä, niin mulla oli tavallaan tuplavalaistus). Silti tulee nössöiltyä ihan sikana. Juoksin poluilla paljon hitaampaa kuin normaalisti ja jonkassa en uskaltanut juosta käytännössä ollenkaan. Tosin silloin en varmaan ainakaan olisi bongannut niitä jyrkänteitä - niin monta polun risteystäkin tuli missattua juostessa.

Tärähtänyt suunnistaja


Mutta ihan kivasti ilman isompia pummeja tuo meni. Tai siis olisihan niitä pummeja tullut jollei ope olisi vähän vinkannut, että nyt olet lähdössä, kuule, ihan väärään suuntaan. Suuntavaistokin nimittäin kärsii pimeässä. Pari onnistumisen elämystä tuli myös koettua: yksi suoraan oppikirjasta tempaistu rastin lähestyminen (vahingossa löysin :D) ja kerran bongasin oikean polun ennen supersuunnistajaa: hän väitti, että oikea polku olisi vasta eessäpäin, mutta myönsi sitten mun olleen oikeassa, kun kävimme vähän hakemassa vauhtia niityltä. Lisäksi bongasin useammankin pistekumpareen, vaikka yleensä ne ovat mielestäni saatanan keksintöjä, kartanpiirtäjien mielikuvituksen tuotetta ja vailla mitään yhteistä nimittäjää ja siten täysin mahdottomia bongata. Mutta nyt niitä näin - ja vielä pimeessä!

Loistava suunnistaja

Olin vielä vähän aikaa sitten lähdössä ihan innoissani ensi kesän Jukolaan, mutta nyt olen sitä mieltä, että voisinkin ehkä reenata vähän enemmän. Nyt (helppo) C-ratakin tuotti välillä vähän liikaa haasteita. Ja maastokin oli helppo ja paljon polkuja sisältävä, koska se oli Espoon keskuspuistossa.

Koska mulla on pyhä aikomus opetella juoksemaan metsässä ja vaikka suossakin, niin suunnistelu sopisi paremmin kuin hyvin nyt syksyn ohjelmaan. Saatanpa siis mennä koluamaan lisää C-ratoja pimeässä ja aikataulujen salliessa joitain B-ratoja valoisan aikaan. Nythän on mitä riemukkain suunnistusaika, kun metsissä alkaa olla märkää! :)

lauantai 7. syyskuuta 2013

Pakkolomaa

Tälle viikolle tulikin sitten otsikon mukaista toimintaa, kun flunssa iski keskiviikkona. Silloin oli jo hassu olo töissä, ja jätin säbätreenit väliin. Torstaina en jaksanut enää mennä toimistolle, vaan yritin etätyöskennellä puolisen päivää, minkä jälkeen luovutin ja menin nukkumaan. Ja samaa puuhaa harrastin koko perjantainkin. Tosin viime yönä ei sitten nukuttanutkaan.

Väliin jäi säbätreenien lisäksi yksi aamulenkki, sali, seinäkiipeily ja tänään vielä eka HelTrin uimatreenivuoro. Ää-ä! Mutta pakko tässä on taukoilla, koska ensi viikon viikonloppuna pitäisi juosta köpsyttää 21 km ja metrit päälle.

Pupulla on plehat

Mutta tauti ei estä ostamasta lisää sporttigearia. Supersuunnistaja tilasi itselleen TYRiltä uimalaseja, ja kun minä näin nämä kuvassakin olevat riemunkirjavat yksilöt, jotka olivat vielä alessa, niin en voinut vastustaa. Ja kyllähän tyttö nyt aina varalasit tarvii. Nää on kaikessa riemunkirjavuudessaan niin hirveet lasit, että nää on jo mageet!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Oho, ilmosin (ja triplana vielä)!

Nonni. Nyt on ilmottu loppuihinkin syyskuun tapahtumiin. Puolimaratoniksi valikoitui Kaisaniemi, koska synttärisankari supersuunnistaja sanoi, että voisi tulla mukaan juoksemaan. Minä sitten ilmoitin itseni lisäksi hänetkin ja annoin puolimaratonin synttärilahjaksi. Paljon onnea vaan!

Toiseen tapahtumaan ilmottautumisen oikeasti hoiti supersuunnistaja. Mutta nyt hän sitten vuorostaan ilmoitti mut mukana. Tapahtuma on X-kaato eli Suomen vanhin ja pimein multisportkisa.

Pimeässä rastilla viime vuoden X-Kaadossa

Kolmas juttu ei ole kisa, vaan Mirjamin vinkkaama fillaritestailu. Ilmosin aamu kympiksi, mikä vähän jänskättää, koska edellisillaksi on tiedossa humppausta teekkarien kanssa. Ja senhän tietää, mitä niissä kinkereissä tuppaa käymään... Viime vuonna olin tosin sitsailemassa vähän vastaavasti aamuneljään, ja seuraavana päivänä menin urheasti maastopyöräilemään. Tosin vasta iltapäivällä... Nyt on varattuna  kaksi maantieratsua ja yksi täysijousitettu maastofillari. Pitänee varmaan bookata iltapäivälle taas R&A-leffa ja hampparin syöntiä. Missä on Helsingin parhaat kasvis- tai kalaburgerit?

Syyskuun jälkeen voikin sitten ottaa rennosti, viettää ylimenokautta, käydä luovuttamassa verta ja vahvistamassa kulmien kestopigmentointeja. Mutta vielä tämä kuu sykitään. Kunhan nää pohkeet vaan aukeaisivat...

maanantai 2. syyskuuta 2013

Suunnitelmat uusiksi

Oon tässä sellasta tuumaillut, että en meniskään tuonne Espoon rantapuolikkaalle. Se kun on vaan viikkoa ennen X-kaatoa, niin eihän siitä palaudu erkkikään. Ja mä en ehdi maaliin ja nätiksi ennen kuin pitää lähteä sitsaamaan. :)

Mutta tuli uhottua tälle vuodelle tavoitteeksi puolimara, niin kai sellanen pitäisi kiskasta. Ensi viikonloppuna olisi Vuosaarijuoksu ja seuraavana Kaisaniemen juoksu. Ovat molemmat vielä paljon pienempiä tapahtumia kuin tuo Espoon kansanryntäys, mikä on vaan hyvä juttu. Musta on näin vanhemmiten tullut joku erakkoluonne, koska musta on kivempaa urheilla sadan kuin tuhannen ihmisen kanssa. Ja halvempiakin ovat.

Tällä kertaa en kuvita kissoilla, vaan Nuuksio Classicin lähdöllä

Vuosaarijuoksu menee vaan mun ekojen uimatreenien kanssa päällekkäin, ja vähän arveluttaa, että mahtaakohan nämä koivet aueta ensi lauantaihin mennessä. Mun virallinen tavoite on vain kokeilla, että pystyykö näillä polvilla juoksemaan puolimaratonin. Se on siis mun edellytys, ennen kuin annan  itselleni luvan ilmottautua triathlonin puolimatkalle. Mutta jos nyt yhtään itseäni tunnen, niin tietty se kilpailuvietti iskee päälle, ja huomaan jossain vaiheessa yrittäväni 2h alitusta. Tai ainakin koetan parantaa muinaista puolimara-aikaani, joka on 2h 15 min. Joten kai se olisi ihan kivaa olla kuosissa. Sunnuntai 15.9. on vaan yhden kivan tyypin synttäripäivä. Tosin on kuulemma ihan ok, että meen juoksee. En vaan tiiä, että uskonko. Vaikka onhan se yleensä just noin kiva, että vois oikeesti ollakin.

Huomenna olisi vika päivä ilmottautua sinne Espoon puolikkaalle ennen kuin hinta nousee. Se kyllä taitaa tulla skipattua tyylikkäästi. Viimeistään torstaina pitäisi sitten valita noiden kahden muun väliltä. Onkos kellään kokemuksia Kaisaniemestä tai Vuosaaresta? Kaisaniemestä saa ainakin kivan, punaisen paidan. Kiva tyyppi kertoi niin. :)

Tää oli viimeisiä hetkiä, kun muut näkivät
voittaja-Monosen selän. Se on toi musta tossa keulilla.

Tuo puolimaratavoite on kummitellut takaraivossa koko kesän, mutta tulihan sitä luvattua tammikuussa muutakin. Kerrataas:

  1. Nostan penkistä oman painoni. Ainakin kerran.
  2. Teen vähintään 10 leukaa.
  3. Triathlonin olympiamatka alle 3h.
  4. Giro d'Espoo koko matka 28 km/h -ryhmän mukana.
  5. Juoksen puolimaran. Ja edellistä ennätystä voisi parantaa.
  6. Juoksen kympin ennätykseni. Ainakin alle 55 min, mieluiten alle 50 min.

Ykkönen ja kakkonen ovat unohtuneet täysin. Hoplaa. Parhaillaan kevättalvella leukoja taisi mennä 9. Nyt menee varmaan jotain neljä. (Joo, meni. Kävin koklaamassa.) Voisihan sitä ottaa vaikka sen 20 pull ups challengen taas ohjelmaan, kun on leuanvetotankokin saatu jo viriteltyä himaan. Pitäisi ehtiä saavuttaa nuo molemmat vielä syksyn aikana. Tarttee vaan jonkun samaan aikaan salille, että voi koklata tota maksimia nyt.

Viuh vaan, ne menee metsään!
Kolmonen, nelonen ja kutonen ovat done. Alle 3h on triathloonattu kahdesti, ja Girolla otin 28 km/h -ryhmästä jopa irti satasen paikkeilla. Eli oikeestaan en totellut haastetta, mutta ehkä nopeampi saa olla. Kohtaan kuus uus enkka on tehty kahdesti ja molemmilla kerroilla alitin sen 55 min ja ylitin 50 min. Mutta onneksi marras- ja joulukuussa vielä ehtii kympitellä, niin voin sitten alittaa sen 50 minuuttiakin.

Eli syksyn teema taitaapi olla juoksulla maustettua bodausta. Mutta kun vaan osaisi valita tapahtuman, missä juoksee...