Urheilu vs. liikunta

On pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta jo jonkin aikaa, mutta on ollut muka liian kiire. Mutta nyt, kun Tiiti suitsutti mua niin nätisti, niin pakkohan sitä on kirjoittaa (ja urheilla) lisää. Syvä kiitos kauniista sanoista. Menin niin epänormaalin iloiseen tilaan, että typotin. Monta kertaa:

Tämä on irkki. Ei mikään galtsu, vaan oikea irkki. Nih.

Mutta sitten asiaan. Olen monta kertaa miettinyt liikunnan ja urheilun eroja. Minähän olen siis urheilija. ja olen vielä sellainen urheilija, joka vihaa hyötyliikuntaa. Mä kyllä pyöräilen välillä töihin, mutta oikeasti tulisin mieluummin autolla (ja teenkin sen, kun keksin hyvän tekosyyn kuten viimeksi tänään). Jo ennen suuria tihkusateita Mäkelänrinteen urheilulukiossa piti aamun 1,5h koristreenien jälkeen käydä salamana suihkussa ja maalata naama, että varmasti ehti ajoissa koululle, että sai auton mahdollisimman lähelle ulko-ovea. Ja kyllä keljutti, jos joutui parkkeeraamaan sinne alakentälle, missä nykyään seisoo se uimakeskus: koulun ovelle saati luokkaan oli useampi sata metriä matkaa!

Nyt tästä asiasta motivoi mouhuamaan se kaikkein hauskoin (Tiitinkin mielestä) jumppaplogi eli Liikkis, missä Nelliina kertoi siitä, kuinka iivil lääkäri vihjaisi, että kandeisko rajottaa. Itselle palasi mieleen elävästi tammikuu 2010, kun oma (kylläkin tosi mukava) iivil lääkärini sanoi, että sun kyllä kannattaisi lopettaa toi koris, jos haluat kävellä vanhana. Ja kyseessä kun oli vielä oikeesti hyvä ortopedi eikä mikään urpo yleislääkäri, niin kai se oli sitten pakko uskoa. Minä muuten itkin siellä vastaanotolla sen lääkärin edessä ja kyselin kyyneleet poskella laji kerrallaan, mitä saisin vielä harrastaa. Eli on se vaan ihan hemmetin iso asia, uskokaa pois!

Weheartitin fitspirationia

Ei Nelliinan kirjoitus vielä mitään patoja avannut, vaan jutun saamat kommentit. Kommentoijissa muutama tyyppi päivitteli, ettei tajua, miksi pitää harrastaa kilpaurheilua, kun siinä rikkoo paikat.Osa hiffasi, että on ja ehdotteli hyviä fyssareita ja kiropraktikkoja. Ja tässä se otsikon nimeämä ero onkin: liikuntaa harrastavat ne, jotka haluavat pysyä niin hyvässä kunnossa, että ovat vanhoinakin vireitä. Urheilua harrastavat ne, jotka rakastavat urheilua. Usein nämäkin haluaisivat olla vanhana hyvässä kunnossa (jotta voisivat urheilla), mutta eivät ole valmiita luopumaan mistään (urheilulajista siis, polven eturistisiteistä esim. ei aina haittaa luopua, jos sen jälkeen voi urheilla lisää) sen vuoksi.

Liikkujien on kai välillä kamalan vaikeaa tajuta urheilijoita: liikkujilla ei kai yleensä ole juurikaan kilpailuviettiä, ja osa heistä ei edes sinänsä diggaa endorfiinikänneistä. Toki niitäkin on, jotka diggaavat, ja he sitten liikkuvat / kuntourheilevat lujaa. Koska itse olen tällainen ällösti kaikkia suvaitseva ja urheileva ihminen, väitän pokkana, että me urheilijat tajuamme liikkujia. Ehkä se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska itse muistan ainakin joskus epäilleeni onko kilpailuvietitön kaveri vain laiska, kun ei treenaa raivoissaan ollakseen paras. Mutta ehkä kaikkia ei oikeasti vain kiinnosta.

Mutta koska olen sittemmin oppinut suvaitsemaan nautiskelijaliikkujia, niin odotan samaa myös heiltä. Siksi vedin Nelliinan puolesta (aiheesta tai ei - sillä ei ole merkitystä) kaameat hernarit nenäontelooni, kun luin niitä muutamia kommentteja, jotka komppasivat lääkäritätiä ja ihmettelivät, mitä järkeä on urheilla niin, että paikat hajoaa. Mutta kerrotaan se nyt vielä kerran, jos vaikka tyypit eivät oikeasti tiedä uskomisen sijaan: siinä on sellaista järkeä, että jos ei urheile täysiä, niin pää hajoaa. Kun on kilpailuhenkinen ja rakastaa jotain lajia, niin on pakko olla jos ei nyt ihan paras, niin mahdollisimman hyvä. Ja se pään hajoaminen on vielä paljon todennäköisempää kuin paikkojen hajoaminen. Siis kyllähän kaikki urheilijat ovat rikki joskus, mutta niin isoja vammoja, ettei enää pystyisi ikinä treenaamaan, tapahtuu kuitenkin aika harvoille. Siksi me jotkut laitamme vaan sormet ristiin ja tossut tai luistimet jalkaan - ja annamme palaa.

Weheartit puhuu asiaa

 Minä olen kategroisoinut urheilijat ja liikkujat tiivistetysti tällä tapaa:

• Liikkujan tavoite on abstrakti "parempi olo" ja "hyvinvointi". Urheilijan tavoite on konkreettisempi: menestys säbäsarjassa tai ajan parantaminen maratonilla esimerkiksi.
• Liikkujalle liikunta on ennen kaikkea hyvää oloa ja hyvää mieltä. Urheilijalle urheilu on monesti myös pahaa oloa, mutta myös hitosti sitä hyvää mieltä. Toki urheilija kokee myös sitä pahaa mieltä, kun ei pääse tavoitteeseensa - mutta toisaalta epäonnistumiset motivoivat yrittämään lisää. Jos liikkujalle tulee paha mieli esimerkiksi liian koreografisella jumppatunnilla, hän ei opettele koordinaatiota vaan vaihtaa jumpan toiseen.
• Liikkuja on itselleen armollisempi (asia, mitä allekirjoittanut opettelee jatkuvasti) ja urheilija ei ole. Siksi urheilijat ovatkin niin usein pää kainalossa: spiritus, altius, fortius, saatana!

Koska maailma ei ole mustavalkoinen, niin suurin osa meistä on jostain näiden esimerkkien välimaastosta. Ja tunnustan minäkin, että vaikka minulla on erittäin (siis ERITTÄIN) kehittynyt kilpailuvietti, niin se ilmenee voimakkaammin toisissa lajeissa kuin toisissa. Ja vastaavasti ei tuntuisi yhtään niin pahalta luopua niistä lajeista, joissa kilpailuvietti ei iske niin täysillä. Mutta pahalta se tuntuisi, koska kyllä se nyt AINA vähän iskee.

Joten älkää tulko meille, et onks järkee. On. Ihan sikana. Ja ähäkutti, te ette ikinä tule tajuamaan, miltä tuntui tuuli Petäjästä Lontoossa. Tai kuinka Satu Mäkelä-Nummelaa mahtoi vituttaa. Minä väitän, että minä tajuan. Koska minä olen joskus kokenut jotain samantapaista.

Palauttelu(alku)viikko

Kauheeta, kun en taaskaan ole ehtinyt nakutella mitään. On ollut olevinaan kiireitä.

Kuopion jälkeen pidin 2 päivää lepoa ja sitten palasin taas ruotuun. Käväisin tiistaina tekemässä aamusella salilla lämpän ja lihashuoltoa: ensin tein vähän tasapainotreenejä ja sitten venyttelin kunnolla. Sainkin siten jumit hyvin auki ja jaskoin illalla käydä polkemassa 45 km. Fillarointi kulki ihan kivasti, joten kaipa sitä sitten oli jo tullut palauduttua tarpeeksi.

Keskiviikkona menin aamulla puntille. Olen salitreenin kanssa vielä peruskuntokaudella, mutten ole vähään aikaan noudattanut ohjelmaani. Mutta treenin teen kiertoharjoitteluna pienillä tauoilla ja toistoja on kussakin sarjassa kymmenestä ylöspäin. Suunnitelmissa olisi, että TDH:n jälkeen vaihdan ohjelmaa tähän.Tällä viikolla alkaa myös Fressin syyslukkari, ja ohjelmassa on kaikkia kivoja uusia jumppia kuten ABS 30 min ja paluun tekevä kuntonyrkkeily. Eli syitä käydä Fressillä riittää. Kunhan aikakin vain riittäisi...

Torstaina kävin aamu-uimassa 1,25 km. Minulla on ollut jo jonkin aikaa lainassa Ingan Poolmate, koska Inga totesi, että se laskee päin honkia, eikä hän halua käyttää sitä. Kyse saattaa olla siitä, että Inga ui rintaa ja meitsi vetelee vaparia: minulla kun mittari on toiminut moitteettomasti. Pitänee testata Poolmatea myös selkää uimalla ja sillä rinulilla. Rinulin käsiveto on enemmän eestaas kuin nämä rattaan lailla myllyttävät vapari ja selkä: siinä mittari saattaakin hyvin luulla, että nyt käännyttiin. Palaan asiaan, kun olen kokeillut lisää. On muuten harvinaisen urpon näköistä, kun minulla on molemmissa ranteissa kello: sykemittari vasurissa ja Poolmate oikeassa.

Perjantaina ja lauantaina lenkkeilin. Juoksen edelleen todella hitaasti, mutta nykyään juoksu on lähes aina todella hyvin rullaavaa. Pitäisi juosta vaan vetoja, että saisi vauhtikestävyyttä ja pääsisi Midnight runilla kovempaa. Kai tässä vielä ehtii? Lisäksi lauantaina kävin uimassa 1,5 km, kun kerrankin olin ihanan kirkkaan Päijänteen rannalla. Pohja on paljon kivempaa katseltavaa kuin kaakelit. Ja Päijänteessä sinne pohjaan jopa näkee.

Eilen minulla oli niin kaamea kanuuna, etten tehnyt mitään. :)

Kesä on mennyt aika pitkälti aerobisten lajien parissa. Vaikka en olekaan mikään kreisi muotibloggari, joka haluaa syksyn tulevan, että voi laittaa niskaan ihania pörröneuleita ja sitten käpertyä sohvannurkkaan teekupin kanssa, niin minullakin alkaa olla pienoinen syyshinku: minulla on tahtotila bodata enemmän. Ja siihen puuhaan talvi nyt vaan on hiton hyvää aikaa: kesällä on pakottava sisäinen tarve liikkua ulkona, koska on niin hyvä sää. Syksyllä ja talvella pimeään aikaan taas salin loisteputket toimivat kuin kirkasvalohoitona. Talvella ulkoliikuntaa tekee mieli harrastaa oikeastaan vain viikonloppuisin valoisaan aikaan ihanilla keväthangilla. Mutta onneksi niihin on sentään vielä aikaa...

Kuopio triathlon

Ja nyt onkin sitten vuorossa lauantain kisan syväanalyysi. Suoritin siis lauantaina kesän päätavoitteeni eli triathlonin olympiamatkan (1500m / 40 km 10 km) Kuopion vilpakassa kesäaamussa aikaan 3.03.43,4. Kallavesi oli 17-asteista ja lähdön aikaan (eli klo 9) asteita ei ollut ilmassakaan kovin montaa yli kymmenen.

Lähtö tapahtui juosten rannalta, ja se oli miesten ja naisten kuntosarjan sekä SM-ikämiessarjojen yhteislähtö. Mukana oli ihan ministeritason kisaajaa, kun Alex Stubb starttasi 40-vuotiaiden miesten SM-sarjassa. Minä jättäydyin kiltisti lähdössä vähän taaemmaksi, koska en uskonut olevani ihan samalla tasolla uinnissa kuin 35-40-vuotiaat SM-äijät.

Jo perinteeksi muodostuneet fillarin väriset kisakynnet

Uinti suoritettiin kahtena 750 metrin lenkkinä, joiden välissä noustiin rannalle. Uinti kulki muuten ihan mukavasti, mutta rillit menivät huuruun. Siksi reittini ei ollut ekalla kiekalla ihan optimi. Tokalla kiekalla sitten käytin muutaman sekunnin siihen, että huljuttelin lasejani vedessä, jotta näin niillä jotain. Luulen, että se kannatti. Uintiaikani meni hieman yli budjetoidun (30 min) ollen 00:34:54. Olin uinnissa 28. 59 naisten kuntosarjan kisaajasta.

Sitten lähdettiin fillaroimaan. Märkkäri lähti hyvin päältä, mutta kenkien saamisessa jalkaan oli haasteita: uinnin jälkeen huippasi niin, että oli melko vaikeaa seistä yhdellä jalalla. Tuo huippaaminen on käsittääkseni ihan normaalia, kun nousee pitkän vaakatasossa tapahtuneen reippailun jälkeen pystyyn. Pitäisi varmaan opetella se huippujen suosima kengät kiinni fillarissa -taktiikka, ettei tarttisi temppuilla yhdellä jalalla. Sitten tarttisi tosin temppuilla pyörän päällä. :) Kenkiä pukiessa reidet vähän kramppailivat, ja nuijin niitä vähän nyrkeillä. Syytän kylmää vettä. Koska ilma oli aika holotna, puin triathlontoppini päälle pinkeron juoksutakkini - joka sopi timanttisesti väriterapauttisiiin kinesioteippeihini (ks. kuvat alla) Nappasin naamaan pari fruktoositablettia ennen kuin poimin fillarin telineestä ja lähdin köpöttämään ulos vaihdosta.

Fillarointi sujui tosi kivasti. Se tehtiin neljässä kympin lenkissä, ja jo ekan lenkin aikana sain hyvän flown päälle ilman sen kummempia maitohappoja. Kisa oli peesauskieltokisa, eli kenenkään perässä ei saanut ajaa 10 metriä lähempänä ja ohittaessa piti jättää 3m väliä. Metrit olivat välillä aika lyhyitä, koska varsinkin kapeissa mutkissa tuli vähän ruuhkaa. Minä ohittelin varmaan viisi kertaa saman naisen kanssa, ja aloinkin muutaman ohituksen jälkeen heittää hänen kanssaan herjaa: "Mä meen nyt taas ohi. Tuu sä kohta." "Mä meen nyt, mut hyydyn varmaan tohon mäkeen, niin ohita sit." jne. Ehdimme ohitellessa jopa keskustella siitä, kuinka lenksun pisin mäki alkoi kahdella vikalla kiekalla painaa jaloissa. Hän ohitti minut vielä vikalla fillarilenkillä kaksi kertaa, minkä jälkeen itse aloin hieman himmailla juoksua varten ja ajattelin, etten enää saisikaan häntä kiinni (koska olen paska juoksemaan). Mutta hoin vain itselleni, että tee oma suoritus, ettet hyydy. Ja niin teinkin. Luulin selkeästi pyöräileväni paaaaaljon hitaammin (budjetoitu 1:45) kuin oikeasti poljinkaan. Fillariaika oli 1:29:49 ja olin fillaroinnissa 24. nopein. Fillarointi onkin minun vahvin lajini näistä kolmesta.

Päätöntä menoa maaliviivalla

Sitten juoksuun. Olin kitannut polkiessa yhden pullollisen urheilujuomaa, ja nappasin vaihdossa mukaani yhden geelin. Energiatasot olivat siis hyvät, kun lähdin jolkottelemaan. Vantaan kisojen kaameista hapoista oppineena säästelin tosiaan paukkuja pyöräilyn viimeisillä kilometreillä. Sen lisäksi olin treenannut eritoten pyöräilystä juoksuun vaihtoa käymällä aina juoksemassa muutaman kilsan fillarilenkin päälle. Ja tämä auttoi: en hapotellut oikeastaan ollenkaan. En minä millään mittarilla mitattuna kovaa juossut, mutta juoksin ja vieläpä ihan kepeästi. Juoksun aikana pilvetkin kaikkosivat, ja sää alkoi olla kesäinen. Jos olisin ollut fiksu, olisin jättänyt takin vaihtopaikalle. Nyt se oli aika lämmin. Mutta ei Suomen kesässä sentään mitään lämpöhalvauksen uhkaa ollut.

Juoksu suoritettiin neljässä 2,5 km lenkissä ja maasto oli kohtalaisen tasaista. Koetin pitää yllä tasaista vauhtia ja jokainen kiekka taisikin mennä ihan hitusen alle 15 min. Juostessa oli hauskaa, kun vastaantulevat ja ohittelevat tutut kannustivat toisiaan. Heitin minäkin vikalla kiekalla olleelle Riikalle femmat, kun tulimme vastaan (Riikka oli minua 13 min nopeampi). Juoksu meni hienosti budjetin (1h) mukaan ja loppuaika oli 00:59:02. Olin juoksussa vasta 37., mutta en olettanutkaan parantavani sijoitustani juoksussa vaan korkeintaan pitäväni sen. Tosin onnistuin ottamaan loppukirin - minkä aikana ohitin sen samaisen naishenkilön, jonka kanssa olimme kirittäneet toisiamme koko fillaroinnin ajan. Eli voitin! Eroa meille tuli maalissa 5 sekuntia. Kiitos vaan kiristä, Sanna!

Virallinen maalipousaus
(vaikkakin pöljällä ilmeellä)

 Uinti hieman harmittaa, ja vaikka alitinkin tavoiteaikani (3:15) reippaasti, niin harmittaa se, etten päässyt maaliin alle kolmessa tunnissa - se kun jäi niin lähelle. Ja eihän sitä nyt periaatteesta koskaan voi liian tyytyväinen itseensä olla.

Olympiamatka oli tosi kiva, ja polvetkin kestivät sen mainiosti. Pitää nyt miettiä, että lähdenkö ensi vuonna Kuopioon alittamaan sen 3h vai lähemmäs esimerkiksi Pajulahteen. Eri kisat kun eivät ole ihan vertailukelpoisia, koska maasto ja matkatkin vaihtelevat. Pajulahdessa taidetaan polkea "vain" 38 km.

Portaiden kävely sattui polviin lauantai-iltana ja sunnuntaina. Reidetkin olivat kipeät sunnuntain ja maanantain. Tänään aamulla harrastin vähän lihashuoltoa, ja nyt on jo ihan palautunut olo.

Triathlon on uusi juoksu

Ei tästä mun triathlon-hypetyksestä tule loppua ollenkaan. Mutta minkäs sille voi, kun on niin kiva laji. Pitää jakaa teidänkin kanssa pari kivaa asiaan liittyvää "uutista":

Ekanakin Kuopion triathlonin sivuilla kerrotaan, että tapahtuma on loppuunmyyty. Kasvua edellisvuodesta on siis hilpeät 56%. Melko hyvin. :)

Sitten FB:stä bongasin meidän kilahtaneiden omasta ryhmästä tämmösen tiedonjyväsen:

Aika reipas jäsenmäärän kasvu. Taitaa triathlon olla nyt kuuminta hottia muuallakin kuin vaan mun päässäni.

Ja tosiaan, meitsi harkitsee liittyvänsä. Tai oikeastaan olen jo päättänyt liittyä, mutta en ole saanut aikaiseksi. HelTrillä on kuitenkin uimatekniikkaa pari kertaa viikossa, yhteisiä lenkkejä, kuntopiirejä ja spinning kerran viikossa. Lisäksi jäsenet pääsevät Töölö Gymille 7€ / kerta. Mä nyt olen Fressin jäsen ja saan siellä puntata ja spinnata sieluni kyllyydestä, mutta voisin mä noista uimatekniikoista ja kuntopiireistä sen 40€ vuodessa maksaa. Mä voisin maksaa sen jopa ihan vaan rakkaudesta lajiin.

Tuo mainittu rykäsy on kesäisin Vantaan kuusijärvellä järjestettävä leikkikisasarja. HelTri treenaa kesätiistaisin Kuusijärvellä ja kerran kuussa treenien paikalla onkin "kisat". Mulla on tiistaisin aina practical-treenit, mutta kai sinne Kuusijärvellekin voisi edes joskus ehtiä. Ainakin sitten ensi kesänä.

Tässä on videota tämän viikon rykäsystä:

Lauantaita ootellessa, jäitä poltellessa

Taas on ollut blogissa hiljaisempaa. Ja tämä johtuu toki vain ja ainoastaan siitä, että olen lauantaita verukkeena käyttäen laiskotellut minkä ehdin. Olen mä käynyt järvessä ja altaassa uimassa ja fillaroinut parina päivänä töihin, mutta siinäpä se. Niin ja säbää oli maanantaina. Ei siis mitään ihmeellistä.

Kun ajelin äsken uimahallilta töihin, tuli Ylex:ltä uutiset. Ja uutisissa oli aika typerä uutinen kinesioteipeistä. Niistä on kuulemma tullut muoti-ilmiö Lontoossa. Joo, se on nimenomaan urheilijahipsteriyttä liimata itseensä iloisen värisiä teippejä. Se on ihan sivuseikka auttaako se mihinkään. Kunhan on hip ja ennen kaikkea cool.

Joo, se on faktaa, että kinesioteipin vaikutusten syytä ei ole tutkittu paljoa, ja sen toimivuudesta ei ole tieteellistä näyttöä. Mua aina sapettaa ihan tuelta kaikki länsimaisen lääketieteen uskovaiset. Ihan kuin kinesioteippi ei voisi auttaa, jos sitä ei ole tutkittu.

Mulle henkilökohtaisesti on ihan yksi paskanhailee, onko kyse placebosta tai jostain oikeasti fysiologisesta korjausvaikutuksesta, jos mä pystyn seikkailu-urheilemaan ja juoksemaan asvaltilla kympin, vaikka mulla ei ole enää rustoa polvessa. Tietääkö muuten joku, voiko placebo-efekti poistaa muitakin fyysisiä oireita kuin kivun? Mun polvi nimittäin kuumenee (tai, no, lämpenee) silloin, kun se rasittuu väärin. Se johtuu kai kudosärsytyksestä tms. kun luut hinkkaavat yhteen. Jos se rasittuu tosi pahasti väärin, se turpoaa, kun keho erittää sinne nesteitä, etteivät ne luut hinkkaisi yhteen. Turvonnut se ei ole sitten tammikuun lumilautailun, mutta kuumennut se on - ja silloin mulla ei ole ollut polvi teipattuna. Esim. Rokualla mulla oli tuossa huonommassa eli oikeassa polvessa teipit ja vasemmassa ei. Ja vasen polvi kipuili ihan vähän pyöräilyn loppuvaiheessa. Oikea ei vaivannut ollenkaan. Eikä kumpikaan polvi kuumotellut. Voisiko toi olla vain placeboa?

Uutisessa haastateltiin kahta "asiantuntijaa" (eli lääkäriä), joista toisen rooli oli ulista, että ei ole tutkittu, ja toinen totesi sellaisen iloisen itsestäänselvyyden, että urheilijoilla on tapana kokeilla kaikkea, mikä on sallittua ja mikä voi auttaa suorituksessa. Ihme juttu, jos on mahdollisuus tehdä sitä, mitä rakastaa, ilman kipua, niin tyyppi menee ja kokeilee!

Kinesioteippi kun ei edes tee mitään pahaa. Jos se oikeasti toimii, niin sehän poistaa kivun syyn eikä vain kipua kuten särkylääkkeet. Pahinta, mitä se tosiaan tekee, on , että se aiheuttaa idiootteja uutisointeja ja mulle verenpaineen nousua heti aamusta.

Mä ostin juuri muuten kolme uutta rullaa kinesioteippiä: pinkin, mustan ja vihreän. Turkoosi oli loppu. Ja en jotenkin raaskinut törsätä vielä siniseen ja punaiseen (vaikka punainen sopisi kyllä mun fillariin). Nyt voin tehdä polveeni hienoja monivärisiä teippauksia. Lauantaina taitaa lähteä kokeiluun pinkkimusta yhdistelmä. Sit oon kyllä ensteks muodikkain!

Haastelua

Nelliina haastoi minut tänään sellaiseen blogeissa kiertävään faktahaasteeseen. Siistii. Mua ei olekaan ennen haastettu. Kiitos paljon.

1. The person nominated must share 11 facts about themselves.

2. The person nominated must answer the questions the tagger
( the person who nominated them) set for them.

3. The person nominated must choose 11 people to tag (nominate)
and create 11 questions for them to answer. 
Then they must go to their pages and let them know they were nominated! 
There are no tag backs!

 

11 faktaa:

 

1.  Aloitin koripallon 10-vuotiaana ja lopetin 32-vuotiaana. Pidin kaksi välivuotta, joten taisin pelata sitten 21 vuotta.
2. Lempivärini on ruskea, paitsi treenivaatteissa se on pinkki.
3. Jos minun pitäisi olla satuolento, haluaisin muuten olla jedi, mutta koska heidän pitää elää selibaatissa, haluaisin olla Xena-tyyppinen soturiprinsessa.
4. Olen niin valosaasteen turmelema kaupunkilainen, että näin ensimmäisen tähdenlentoni vasta aikuisena.
5. Lempiliikkeeni salilla on yhden jalan kyykky taaemman jalan ollessa penkillä.
6. Tykkään porkkanoista, mutta syön niitä harvoin, koska olen laiska kuorimaan niitä.
7. Kauheinta, mitä minulle voisi tapahtua, olisi että vammautuisin niin, että olisin riippuvainen muiden huolenpidosta. Tämä ei kuitenkaan estä minua tekemästä mitään (mm. hyppimään korkealta, ajelemasta maastopyörällä jne.), joten sitä ei kai voi luokitella peloksi.
8. Lempihedelmäni on päärynä.
9. Tykkään tehdä listoja ja asettaa asioita paremmuusjärjestykseen.
10. Minusta miesuimarit ovat parhaanmuotoisia urheilijoita.
11. Minun tekisi ihan kamalasti mieli tapetoida kämpästäni seinä tai kaksi.

Kysyttyä:

1. oletko tavoitteellinen ihminen?

Ai olenko? No totaalisen. Minusta on tehty ihan luonneanalyysi, että minä motivoidun tuloksista.

2. mitä kivaa sinulle on sattunut tänään?

Minut haastettiin ekaa kertaa blogihaasteeseen. Jee. Tarkottaako tämä, että olen skenessä? :D Lisäksi kaksi työkaveria palasi töihin ja näki työpisteilleen tehdyt office pranksit.

3. salkkarit vai kaunarit?

Olen joskus katsonut kumpaakin, enää en kumpaakaan. Salkkareita katsoin viimeksi, joten valitaan se.

4. jos sinulla olisi juuri nyt kädessäsi tennispallo, mitä tekisit sillä?

Heittäisin sen kissalle.

5. tiedätkö mikä rotvalli on?

No, daa, tietty. Se on katukivetys.

6. lapsuutesi suurin idoli?

En ole ikinä isosti fanittanut ketään. McGyver ja oikeista ihmisistä Olli-Pekka Laitila (ToPon sentteri joskus 90-luvulla).

7. kuvaile itseäsi yhdellä ainoalla sanalla, joka kertoo sinusta eniten?

Äänekäs.

8. kuinka angstinen teini olit/olet?

Olin urheileva hikke, joten en hankkiutunut hankaluuksiin tai mitään vastaavaa, mutta kotona huusin aivan kamalasti. Kun äitini kuulusteli minua kokeisiin, tappelimme aina. Isä lähti aina kävelylle, kun minulla oli seuraavana päivänä kokeet.

9. missä olet tällä hetkellä?

Kotona sohvalla.

10. tärkein tekninen laitteesi?

Läppäri.

11. mitä haluaisit että kysyn sinulta?

Sen pitäisi olla jotain, mihin osaan vastata (mieleen tuli ekana vain vaikeita kysymyksiä). Mitä tarvitsen ja haluan juuri nyt? Ja vastaan, että tarvitsen venyttelyä ja haluan rakkautta.

Mitä minä haluan tietää?
Koska tämä on tällainen jumppablogi, niin kysyn aika jumpahtavia kyssäreitä.

1. Lempiurheilulajisi?  
2. Tykkäätkö Star Warsista?
3. Jos sinun pitäisi tehdä vaikutus, mitä kokkaisit?
4. Paras urheilumuistosi?
5. Mitä lajia haluaisit kokeilla?
6. Michael Phelps vai Usain Bolt?
7. Pitikö sinun googlata jompikumpi edellisistä?
8. Paras treenibiisi?
9. Paljonko nousee penkistä vai onko sinulla hajuakaan?
10. Mitä syöt yleensä aamiaiseksi?
11. Monetko kengät sinulla on?

11 haastettavaa on aika paljon. Katsotaas, montako kekkaan lennosta. Hastetaan siis: Tiiti, Jenni, Viivi, Hanna, Little M, A. Sinivaara ja Luru. Johan siinä on kuin poikia Jukolassa. Saavat riittää.

Maailman paras hieroja

Minulla on aivan ihana hieroja. Elämäni ensimmäinen hierontakokemus oli urheiluhieronta, ja olenkin aina tykännyt kovista otteista. Spa-hierojat ja muut öljynlevittelijät jätän mielelläni muille. Minua pitää rusikoida. Ja Mikahan rusikoi. Hänellä on myös todella isot kämmenet, niin se rusikointi tuntuu vieläkin paremmalta.

Sen lisäksi, että Mika hieroo hyvin ja kyselee aina ennen hierontaa, mitä kaikkea olen jumpannut (että osaa hieroa oikein), hän on mitä loistavin asiakaspalvelussa. Esimerkkinä eilinen käyntini. Kun soittelin viime viikolla aikaa, oli hänellä jo kovin täyttä sille ja tälle viikolle. Hän ehdotti ensin päiväaikaa tälle viikolle, mutta koska työt taas alkoivat, en päässyt. Hän sitten lupasi ottaa minut vastaan tiistaina klo 20, vaikka virallisesti pulju menee silloin kiinni. Tai siis hän itse ehdotti sitä.

Kun tulin paikalle, keskustelu meni kutakuinkin näin:

Mika: "Mitäs saisi olla?"
Minä:"Jos selkä otettaisiin."
Mika: "Mitä sä olet tehnyt?"
Minä: "Mä olin toissaviikolla 24 tunnin seikkailu-urheilutapahtumassa."
Mika: "Sun jalat on varmaan aika jumissa."
Minä: "Joo, mutta toi selkä on vielä enemmän jumissa, niin jos otettaisiin kuitenkin se."
Mika: "No, jos mä hieron sekä selän, että jalat?"
Minä: (katson kelloa) "No, jos sä vaan jaksat."
Mika: "Joo. Ja ei tänne enää tänään ketään tule."
Minä: "Paljonko se maksaa? Mulla on vain kuuskymppiä mukana?" (mestassa käy vaan käteinen)
Mika: "No, viiskymppiä."
Minä: "Selvä."

Sain sitten 45 minuutin sijaan 1,5 h hierontaa. Ja kun katsoin tänään heidän webbisivunsa, niin sain näemmä vielä kympin alennusta. Siis aivan mieletöntä palvelua! Mika hieroi etu- ja takareiteni, lonkankoukistajani, pakarani, selkäni ja niskani. Ja minua suorastaan huippasi, kun nousin hierontapöydältä. Selkeästi jokin jumi niskassa aukesi.

Eikä tässä vielä kaikki. Mika itse pelaa futista ja hieroo vaikka kuinka montaa eri urheilijaa. Hänen kanssaan on aina hauska jutella, ja hänellä on paljon kivoja tarinoita asiakkaistaan. Toki hän ei nimiä mainitse, koska vaikenemisvelvollisuus. Eli hän on sekä hyvä että viihdyttävä hieroja. Olen käynyt hiljaisillakin hierojilla, ja niissä keskittyy liikaa siihen, että sattuu. Paljon parempi, kun voi jutella. Hierojalla kun ei edes voi lukea kuten vaikka kampaajalla (vaikka minä kyllä juttelen aina kampaajallakin).

Löysin luottohierojani viime vuoden lopulla parjatun Grouponin tarjouksen kautta. Eli vaikka diileistä kuulemma suuri osa on täyttä kuraa, niin helmiäkin löytyy. Mika sanoikin, että 70% diililäisistä on tullut uudelleen. Eli hyvä diili siis hänellekin. Kannattaa olla hyvä ja varsinkin hyvä asiakaspalvelija.

Ja mikä tämä maailman paras mesta on? No, se on se aiemminkin blogissa hehkuttamani Hieronta Kellari (joo, ehkä yhtä ärsyttävä nimi kuin mies on hyvä! :D)