Kisahistorian päivitys

Olipas ihan kamala homma päivittää taas blogin kisahistoria. Olin tehnyt sen viimeksi joskus vuoden 2017 alkupuolella, joten kaivelin nyt tammikuussa kolmessa erässä kaikkien vanhojen kisojen tulokset netistä.

Karhunkierroksella

Pitäisi ehkä jaksaa päivittää listaa aina, kun käy kisaamassa, niin ei olisi niin hirveä homma. Minä kuitenkin itse pidän siitä, että voin tsekkailla vanhoja aikoja, kun tekee mieli katsella, onko sitä tullut kehityttyä. Ja varsinkin toistuvista kisoista kuten Espoo Trail Run ja Tokoinranta Park Run on hyvä saada kaikki tulokset samaan paikkaan, niin niitä on helppo vertailla.

SM-roga

Kuvitukseksi valitsin vuoden 2018 lempikuvani. En tehnyt blogiin mitään vuoden 2018 yhteenvetoa, niin kuvat saavat nyt puhua puolestaan.

Kolilla Vaarojen maran jälkeen

Vuoden 2019 kisoista en ole vielä päättänyt mitään, mutta mielessä on ainakin seuraavaa:

• joku polkujuoksu, josta saa IRTF-pisteitä. Minulla ei ollutkaan niitä tarpeeksi, eikä Supersuunnistaja voittanut vielä UTMB-arvonnassa
• Paljon sprinttisuunnistuksia
• Pari lyhyttä triathlonia: siis sprinttejä ja perusmatka
• Venlojen viestiin pitänee taas lähteä

Eiköhän tästäkin taas kiva vuosi saada aikaan!

41 vuotta = 41 kierrosta

Täytän tänään 41 vuotta. Kun viime vuonna vietin tasakymppejä hurjilla spinningbileillä, niin tänä vuonna juhlat olivat huomattavasti pienimuotoisemmat: menimme Supersuunnistajan kanssa Esport Areenalle juoksemaan.

Kierroksella 26

Minä päätin juosta yhden kierroksen per ikävuosi. Areenan kierros on sisäradalla 390,04 m ja toisen ja kolmannen radan viivalla juostessa matka on 400 m. Minä juoksin ensimmäiset 40 kierrosta sisäradalla ja viimeisen kierroksen kolmannella. Näin matkaksi tuli melkein tasan 16 km. Supersuunnistaja juoksi alussa kovempaa, mutta viihdytti minua viimeiset 10 kierrosta, kun minua alkoi sattua vähän joka paikkaan.

Takasuoralla

Areenan alusta on tosi kova, joten polveni olivat vähän kovilla. Lisäksi jalkani olivat vähän tukossa eilisestä punttiksesta, joten joku ihastuttava hermopinne kiusasi lenkin loppupuolella. Mutta tulipahan tehtyä. Olen nukkunut päikkärit miesten 15 km hiihdon ja naisten ampumahiihdon yhteislähdön välissä ja jalkateriä vähän kolottaa. Mutta nyt hieman jo lepäiltyäni tuntuu kyllä siltä, että tämä pöljyys pitää tehdä joskus uudelleenkin.

Kierrosajat

Pelkäsin, etten osaa laskea, joten panin kelloni laskemaan puolestani. Eli painelin itselleni kierrosaikoja joka kierroksella. Koska sain täten nätisti kierrosajat talteen, päätin exportata ne Garminista ja tehdä kaikkien iloksi kauniin käppyrän. Korkeammat kierrosajat ovat niiltä kierroksilta, kun olen pitänyt juomatauon. Ja lopussa otin tietysti loppukirin.

Kokonaisuudessaan aikaa meni 1 tunti 49 minuuttia ja 6 sekuntia. Eli loppukiri olisi pitänyt aloittaa vähän aikaisemmin. ;)

Loppiaisperinne

Loppiaisroga on meidän perheessä perinne. Olemme olleet molemmat kerran rogaamassa ilman toisiamme: minä 2013 työkavereiden kanssa ja Supersuunnistaja 2015 ToisenNaisen kanssa. Siinä välissä kävimme pyöräilemässä Loppiasirogan yhdessä 2014. Ja vuodesta 2016 lähtien olemme roganneet joka loppiainen yhdessä. Sanoisin, että ikimuistoisimpia ovat olleet ne kerrat, kun on järkyttävän kylmää. Viime vuosi oli kokemuksista ehkä mälsin, koska silloin ei ollut edes lunta. Mutta eipä näemmä ollut myöskään vuonna 2014.

Alkuruuhkassa kohti ekaa rastia.

Mutta tänä vuonnapa oli! Ja suunnistus oli helppoa. Minulle se oli helppoa, koska seurasin vain supersuunnistajaa. Ja hänelle se oli helppoa, koska minä olin niin hidas, että joka rastille oli jo polku valmiina, kun me ehdimme rastiympyrään asti.

Suuri pelto, jossa ei ollut hankikantoa = raskasta

Olimme jopa ensimmäisellä rastilla viimeisten joukossa, koska myöhästyimme lähdöstä (taas kerran) puolisen minuuttia. Vessassa oli vähän jonoa ja kenkien sitomisessa meni yllättävän kauan aikaa. No, ei meille lopussakaan kiire tullut, niin tuo puolen minuutin missaaminen ei ollut järin kamalaa.

Kisan kivoin tunnelmakuva Ormträskin rannalta

En tiedä kultaako aika muistot vai painaako vain ikä, mutta viime ja tänä vuonna on minulla ollut suuria ongelmia jaksamisen kanssa. Ja muistaakseni ennen ei niinkään. Mutta ehkä tosiaan keski-ikä on aiheuttanut sen, ettei joulun mässäilystä palaudu enää loppiaiseen mennessä. Osasyy voi olla myös siinä, että ratamestarina toiminut työkaverini S on jokseenkin viehtynyt kukkuloihin ja kumpareisiin. En kyllä osaa sanoa, montako vuotta S on rataa suunnitellut, mutta ainakin 2018 ja 2019.

Rastilla 51 törmäsimme kaikkiin eri suuntaan samaa reittiä kiertäviin,
ja saimme otatettua meistä kimppakuvan.

Tällä kertaa osasimme kuitenkin arvata minun lähtötasoni vallan oikein, ja varmaan ekaa kertaa ikinä noudatimme suunnitelmaamme just emmekä melkein. Tosin suunnitelma oli aika järkyttävän pessimistinen (alle 30 km 8 tuntiin). Ja silti Supersuunnistaja sai kiskoa minua narussa jo melkein alusta alkaen. Maalissa olimme 7 h ja 17 minuutin jälkeen. Olisimme ehtineet vielä ihan hyvin hakea kohtalaisen lähellä olleen kakkosen tai kolmosen. Mutta ei sitten kiinnostanut tänäkään vuonna tarpeeksi. Viime vuonna jälkikäteen harmitti. Nyt jostain syystä ei. Onkohan kilpailuviettini rikki?

Winter wonderland

Mutta tulipahan taas vietettyä monta tuntia laatuaikaa, oltua ulkona, nähtyä hienoja maisemia ja muutamia tuttujakin. En nyt ihan heti näe mitään syytä, miksemme taas ensi vuonna olisi myöhästymässä startista.

Uuden vuoden lupauksia ja muuta kivaa

Uuden vuoden juhlat eivät olleet täällä järin railakkaat: minä nukahdin sohvalle puoli kahdentoista aikoihin. Heräsin puoliltaöin ja siirryin suosiolla sängyn puolelle. Kehnoa suoritusta saattoi selittää päivällä juostut 10 x 200 m vedot ja ravintola Kylän maittava mutta aika tuhti dinneri (ja halpa samppanjapullo).

Kuvituksena tilanteita tämän päivän sulkispeleistä.

Keksimme dinnerillä aivan huikean idean: sovimme Supersuunnistajan kanssa kisaavamme tänä vuonna universumin mestaruudesta kolmiosaisessa mailapeliturnauksessa. Lajeina ovat sulkis, racketball ja padel. Yhden matsin voitosta saa aina ISOn Pätkiksen tai Pätkis-jäätelön. Jos voittaa kaikki kolme lajia, saa vielä Pätkis-suklaalevyn. Ja kuonnollisesti se, kumpi voittaa enemmän pelejä, on toki universumin mestari. Kävimme tänään vähän treenaamassa sulkista, mutta tämän päivän pelit eivät olleet vielä osa varsinaisia turnajaisia. Hyvä niin, koska hävisin erin 2-3.

Tämän lisäksi minä intouduin taas kerran leuanvetohaasteeseen. Siinä vuoden ekana päivänä vedetään yksi leuka, tokana 2, jne. Olen tehnyt tämän ekan kerran jo muutama vuosi sitten, ja sain helmikuussa niskani todella pahasti jumiin. Nyt ajattelin lopettaa tammikuun lopussa, ja tehdä sen jälkeen vähän järkevämpiä sarjoja. Leukoja on joka tapauksessa nyt vaivatonta vedellä, koska sain vihdoin hankittua meille uuden leuanvetotangon makkarin ovenkarmiin.

Ettei elämä olisi tylsää, intouduin myös mukaan KPK 24/7 Tammiputkulaan. Se on vähän niin kuin Helmetin lukuhaaste, mutta urheillen: haasteessa on 31 teemaa, joista pitää ottaa kuva kun liikkuu lihasvoimin vähintään 30 minuuttia. Teemoja on erilaisia kuten kiva nimi, järjetön sää ja taidekuva. Joka päivälle pitää valita eri teema. Tänään minun teemani oli sydän.

Kisakalenterissakin on tietysti jo ensimmäiset merkinnät. Ensi viikonloppuna on perinteinen Loppiaisroga, mihin minä ja Supersuunnistaja suuntaamme joukkueella nimeltä Risto Räppääjä ja pullistelija. Helmikuun alussa minä lähden taas uimareiden kanssa Vierumäelle hiihtämään 24 tunniksi. Tällä kertaa meillä on neljän hengen joukkue, joten hiihtääkin saa ainakin tarpeeksi.

Tämän takia olen bookannut itselleni tammikuun täyteen hiihtotunteja: 13.1. menen Suomen Ladun vapaan hiihdon peruskurssille, ja heti kahden päivän päästä on hiihtojoukkueemme oma yksityisopetus. Viimeistelen osaamiseni vielä 31.1. Suomen Ladun jatkotekniikkakurssilla. Tarvitaan siis enää lunta, jotta voisi treenata.

Päivän putkulakuvani. Se on sydän.