Eikä palellut yhtään!

Loppiaisesta on ollut ainakin somessa paljon kuuraripsi- ja pakkaslukemakuvia, enkä minä halua tietenkään olla tässä asiassa pekkaa pahempi. Minun ja Supersuunnistajan loppiainen kului iloisesti ulkosalla, kun kävimme viettämässä laatuaikaa ja rogasimme vaihteeksi yhdessä. Joukkueen nimi jatkoi tuttua leffateemaa ja oli tällä kertaa eräs lempileffoistani eli Imperiumin vastaisku. Hieman lämpötila hirvitti etukäteen, koska sää oli vielä kylmempi kuin viime vuonna. Silloin Ääsääs kävi rogaamassa ensimmäistä kertaa ToisenNaisen kanssa.

Lähdön hetkellä: minä ja Hannibal Lecter. :)

Mutta kylmä, kuten muutkin säätilat, on vain varustelukysymys. Pakko hehkuttaa tähän ihan alkuun, että minun varustukseni osui todella nappiin. Ei ollut liikaa päällä eikä tullut kylmä kuin kerran pummatessa. Kyllä kannatti myöhästyä lähdöstä viitisen minuuttia, kun vaihdoin vielä viime hetkellä päällimmäiset tuulipuvunhousut hieman paksumpiin talvijuoksutrikoisiin (kisakynsien somettelu ei tietenkään vienyt aikaa).

Ihana talvisää

Mitä minulla sitten oli päällä? Alimmaisena minulla oli tekninen urheilukerrasto, ja sen päällä jalassa kahdet talvijuoksutrikoot. Yläosassa minulla oli ohut juoksuun tarkoitettu fleecehuppari ja sen päällä talvijuoksutakki, joka on kevyesti topattu. Kenkiin olin tunkenut urheilusukat sekä vaellussukat ja kenkävalinta oli Salomonin varrellinen talvilenkkari, jossa on nastoja juttuja pohjassa. Käsissä minulla oli rapuhanskat, joissa oli sisällä hanskanlämmittimet. Naamalla pidin ihan tavallista buffia ja päässä minulla oli tietysti pipo. Parin tunnin jälkeen lisäsin käsiini vielä ohuet juoksuhanskat, koska oli kivampaa syödä ja leimata rasteilla, kun käsissä oli koko ajan edes jotain. Lisäksi rapuhanskani olivat hieman hionneet ja siksi jäätyneet, joten alushanskat olivat siksikin mukavat. Juomarakon letku jäätyi kaksi kertaa. Onneksi alussa sain sen sulatettua pakkaamalla sen reppuun lämpimällä vedellä täytetyn rakon viereen. Toinen jäätyminen tapahtui vasta kisan lopussa, ja silloin pärjäsin jo pelkillä geeleillä ja Supersuunnistajan vesillä.

Viiden minuutin ulkoilun jälkeen oli jo hienot, valkoiset ripset

Vaatetta oli sen verran rutkasti, että tosiaan ehdimme reittisuunnitteluun käytetystä koulun jumppasalista ulos vasta hieman myöhässä. Mutta eipä tuo haitannut, kun aikaa oli kuitenkin kahdeksan tuntia. Hyvin ehti vielä leikkiä turistia ja ottaa fotoja. Meillä oli muutenkin taktiikkana kävellä noin puolet reitistä, etten minä ihan tappaisi jalkojani. Ja olinhan minä ollut juuri kipeänäkin. Kävelimme kyllä varsinkin metsässä aika paljon, mutta jalat olivat silti ihan puhki lopussa. Mutta palataan siihen myöhemmin. :)

Rastit oli sijoiteltu taktisesti hienoihin paikkoihin

Kylmässä säässä on se hyvä puoli, että on yleensä kirkasta. Ja pakko sanoa, että oli kyllä tähän mennessä kaunein tämän talven päivä. Sää veteli vertoja syksyn KK-rogainingin ihanan kuulaalle syyspäivälle.

Rasteille oli helppo löytää polkuja pitkin

Olimme suunnitelleet reittiimme vaihtoehtoisia poistumisteitä, koska ideana oli, että koska vaan voi luovuttaa, jos tulee kylmä, alkaa sattua liikaa johonkin kohtaan tai alkaa muuten vaan vituttaa. Tämä oli kaunis idea, mutta ei toiminut sitten käytännössä. Supersuunnistaja keksi juuri ennen lähtöä, että mitäs jos sittenkin kiertäisimme reitin päinvastaiseen suuntaan. Minä olin aluksi hieman epäileväinen, koska yleensä reittisuunnitelman kanssa sooloilusta ei hyvä heilu. Mutta suostuin kuitenkin. Lähdimme optimistisina kiertämään vielä pisintä suunnitelmaamme.

Ja löytyihän niitä rasteja!

Valoisan aikaan suunnistus sujui mainiosti. Reittisuunnitelmassa havaittiin vain yksi tyhmä päätös, kun haimme keskellä suota olevan vitosen rastin, vaikka nopeammin olisi voinut kerätä yhden kakkosen ja yhden kolmosen isoja baanoja juosten. Mutta olimme silti neljän tunnin kohdalla melkein reittimme kaukaisimmassa pisteessä. Totesimme siinä vaiheessa, että meidän ei tarvitse jättää kuin pari rastia kartan alakulmasta hakematta, ja ehdimme mainiosti maaliin. Yhtään pummia ei siis valoisan aikaan tullut. Suunnistaminen oli tosin helpompaa kuin Jukolassa, koska kaikille rasteille meni nätti, lumeen tallattu polku, jota oli helppo seurata.

Kuuraiset koivikot olivat henkeäsalpaavan hienoja

Pimeää tuli viiden aikoihin, kun kisaa oli vielä kolme tuntia jäljellä. Mutta otsalamppujen kanssa rastipolut löytyivät helposti myös pimeässä. Meillä oli reitillä myös paljon tiejuoksua, joten vaikka lämpötila laski edelleen, ei meille tullut edes kylmä.

Minä, S&M-henkinen Ääsääs ja aurinko

Kostautuihan se sooloilu kuitenkin lopulta. Meidän piti tosiaan jättää kartan oikea alakulma käymättä ja suunnistaa metsän läpi länteen kohti maalia. Valitsimme kuitenkin keskellä metsää rastilta lähtiessämme väärän polun (kuka nyt kompassia käyttää?) ja löysimme itsemme lopulta juuri sieltä kartan oikeasta alakulmasta, kun aikaa oli enää 1,5 tuntia. Koska olimme jo "ihan lähellä" yhtä viiden pisteen rastia, kävimme hakemassa sen lohdutukseksi. Tämä oli ehkä minun tyhmin päätökseni, koska rasti oli mäen päällä, ja rastille kipuamiseen meni yllättävän paljon aikaa. Kun pääsimme rastilta takaisin tielle, oli aikaa enää alle tunti, ja matkaa maaliin ainakin 8 km. Minun jalkani luulivat, etteivät ne enää missään nimessä kykenisi juoksemaan, mutta niin sitä vaan sai pistettyä töppöstä toisen eteen, kun oli pakko. Sattui kamalasti ja vitutti sitäkin enemmän.

Liikkeellä oli muitakin

Kun aikaraja umpeutui ja me olimme vielä pari kilsaa maalista, huomasin, että olin kaiken kukkuraksi hukannut emitimme. Pidin koko kisan ajan emitiä oikeassa hanskassani, koska siten se pysyi lämpimänä, toimi ja oli helppo ottaa esille. Loppukirin aikana se oli päässyt tippumaan, kun olin ottanut pariin otteeseen hanskan pois kädestäni syödessäni geelejä. Viimeinen tunti oli ollut muutenkin ihan hirveä, ja tämä takaisku meinasi katkaista kamelin selän, ja saada minut luovuttamaan eli itkemään ja kävelemään. Supersuunnistaja kuitenkin onnistui kuin tsemppaamaan minut jaksamaan maaliin asti.

Aurinko värjäsi taivaan nätin punaiseksi

Onneksi kyseessä ei ollut kuitenkaan oikea kisa, ja saimme tuloksen, kun ilmoitimme maalissa saapumisaikamme ja listasimme hakemamme rastit myöhemmin sähköpostilla. Myöhästyimme lopulta 13 minuuttia, joten eipä sitä vikaa vitosta tosiaan olisi kannattanut hakea. Mutta tällaista tämä rogaining on - aina on varaa jossitella. Matkaa kertyi lopulta hieman yli 40 km ja pisteitä saimme sakkojen jälkeen 60. Tuloksista selviää, että olimme tukevasti tuloslistan puolivälissä, joten ei keikka ihan metsään mennyt. Aika kultasi muistot jo siitä viimeisestä tunnistakin, joten nyt voin ihan pokkana todeta, että olipas mukavaa!