Kun hullut pantiin numerojärjestykseen

Vitsistähän se lähti. Ehdotin joskus syystalvella ihan läpällä rogainingista innostuneelle Milkalle, että mitäs jos lähdettäisiin 24 tunnin kisaan ensi kesänä. Luulin hänen vastaavan, että ei todellakaan tai ainakin tajuavan, että vitsailen. Mutta Milkapa vastasi joo. Ja ei siinä sitten auttanut muuta kuin sitoutua itsekin mukaan. Varoitin Milkaa, että polkisin viikkoa aiemmin 500 km ja raihnaisten nivelieni takia emme varmaan voisi juosta paljoakaan. Sovimme, että olisimme kuitenkin koko ajan liikkeellä - oli se sitten kävelyä tai jotain muuta. Kun vielä pääsimme mukaan työnantajamme "sponsoriohjelmaan" eli HiQ Starsiin, oli HiQn äMMät todellisuutta.

Mihis meidän pitää lähteä? Tutkimme kisakeskuksessa isoa karttaa ennen starttia.

Arvoimme keväisen Yö-Rogainingin perusteella, että voisimme ehkä kyetä etenemään 24 tunnissa noin 80-90 km. Juoksu- ja kävelynopeuksien lisäksi laskimme mukaan vähän pummivaraa, mikä oli näin jälkikäteen ajateltuna varsin fiksua. Suunnistuksellisesti tämä viikonloppu nimittäin ei mennyt aivan vihkoon. :)

Silta suolla

Olimme sopineet juoksevamme ensimmäisen 12 tunnin aikana maltillisesti, jotta jaksaisimme varmasti edes kävellä loppuun asti. Lähdössä päätimme kuitenkin juosta, koska silloin paikalla oli edes muutama katsoja. Ja tärkeintä on näyttää hyvältä. Starttikäskyn jälkeen lähdimme jolkottamaan muun porukan perässä kohti lähintä rastia. Minä huomasin heti, etten taida olla ihan palautunut Maratonpyöräilystä. Juoksujalka oli heti alussa hieman raskas. Olimme suunnitelleet peesaavamme 8 tunnin sarjassa kisaavia Supersuunnistajaa ja ToistaNaista ekalle rastille, mutta he katosivat taivaanrantaan alta aikayksikön. Onneksi lähes kaikilla joukkueilla oli sama valinta ekaksi rastiksi, joten sinne löysi ihan hyvin suunnistamattakin. Eka rasti on meille molemmille yleensä vaikein, ja sinne on kiva mennä peesaamalla. Ekan leimauksen jälkeen homma alkaa yleensä rullata paremmin.

Tuonne huipulle pitäisi mennä. Avohakkuualueet ovat <3. NOT.

Suunnistus sujui ihan kivasti vielä kolmen ensimmäisen rastin ajan, mutta sitten tuli pummien pummi. Kiersimme karttaa eri suuntaan kuin suurin osa samalla alueella liikkuvista joukkueista, ja olimme etelän rasteilla ennen kuin niille ehti muodostua jukolahenkisiä polkuja. Olimme siis omillamme. Kartta ei ole rogainingissa yleensä suunnistuskartta, vaan tavallinen maastokartta. Siinä ei ilmoiteta mitenkään, kuvaako korkeuskäyrä mäkeä vai kuoppaa (suunnistuskartan käyrissä on pieniä väkäsiä, jotka kertovat "suunnan") ja yksityiskohtia on muutenkin vähemmän. Lisäksi mittakaava oli messevä 1:40 000, mikä toi suunnistuskarttaan tottuneelle omat haasteensa. Seli seli. Lopputulema oli, että kiersimme rastia numero 84 noin tunnin löytämättä sitä. Lopulta luovutimme, koska halusimme pysyä aikataulussa.

Vatut olivat hyviä, mutta vattupuskat raapivat
sortsireisiä aika ikävästi.

Pyörimme myös seuraavaa rastia etsiessämme pienellä niemellä suorastaan lahjakkaan kauan, mutta sen rastin sentään lopulta löysimme. Tässä vaiheessa suunnistusitsetuntomme alkoi kuitenkin olla lähellä nollaa. Seuraavaksi karisi muu urheiluitsetunto, kun etenimme paikallisella luontopolulla nimeltä Ilvespolku hurjaa 18 minuutin kilometrivauhtia. Epäilimme jo avaruusolentojen abduktiota tai muuta aikahyppyä, koska aika tuntui vain kadonneen jonnekin. Kaupan päälle saimme niskaamme sadekuuron, joka oli onneksi kesäisen lämmin. Onneksi seuraavan rastin otto meni kuin suoraan oppikirjasta, joten saimme fiilikset taas plussan puolelle.

Rasti joka oli polun varressa ja löytyi siksi heittämällä. "Meidän tasoisemme
rasti" kuten Milka totesi.

Seuraavat rastit menivät ihan hyvin, mutta jätimme yhden metsän keskellä olleen ysin hakematta. Emme enää alkupään pummien jälkeen uskoneet löytävämme sitä. Lisäksi halusimme ehtiä yhden pakollisen "metsäsuunnistuspätkän" ennen pimeän tuloa. Vähän harmitti jättää 9 pinnaa hakematta, mutta koska lauantaina (saati sitten sunnuntaina) suunnistuksen jumalat eivät olleet meidän puolellamme, oli ratkaisu varmasti oikea.

Ilvespolulla. Puissa olevat neliöt loistivat pimeässä, mikä auttoi yöllä, mutta
osa reitistä oli merkattu myös keltapäisillä kepeillä, jotka näkyivät huonosti
eivätkä loistaneet.

Kahdeksan tunnin paikkeilla alkoi jaloissa tuntua siltä, että niihin saattaisi tulla rakkoja. Paikkailin jalkoja kuitenkin vasta hämärän laskeuduttua, kun pysähdyimme muutenkin vaihtamaan pidempää vaatetta päälle. Siinä vaiheessa minulla oli jaloissa jo vesikellot, jotka tyhjensin "steriilisti" kisanumeroa paikallaan pitävän hakaneulan avulla. Harrastelimme molemmat tätä toimenpidettä vielä muutaman kerran yön aikana.

Tärkeät vehkeet

Pimeän laskeuduttua lähdimme taas kerran Ilvespolulle, mikä oli iso virhe. Polku ei ole kaikilta osin ihan timantissa kunnossa (joku paikallinen oli kuulemma varoittanut Supersuunnistajaa asiasta), ja me saimme oppia tämän kantapään kautta. Kuljimme polkua vajaan kilometrin avohakkuualueella, missä polku oli kasvanut täysin umpeen, eikä merkkikeppejä meinannut nähdä kasvillisuuden seassa. Lisäksi yöllä nousi hillitön sumu, mikä haittasi näkyvyyttä. Kun Ilvespolku ylitti metsäautotien, vaihdoimme tielle. Se vei rastille vähän pidempää reittiä kuin polku, mutta oli paremmin kuljettava. Totesimme, että luotto ilvespolkuun oli mennyttä, ja jatkossa suosisimme teitä.

Leimaus. Kaikilla joukkueen jäsenillä oli oma SI-tikku, ja leimata piti 90
sekunnin sisällä.

Seuraavalla rastivälillä käytiin kiivas keskustelu siitä, hakisimmeko kolme rastia, joista saisi yhteensä 22 pistettä, mutta jotka vaatisivat suunnistustaitoja ja metsässä rämpimistä. Pitkän ja syvällisen väittelyn jälkeen pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen siitä, että skippaisimme rastit,mutta hakisimme sitten pohjoisesta yhden optionaalisen kymmenen pisteen rastin.

Mitä myöhemmin kuulin maastosta, oli ratkaisu todennäköisesti oikea. Toiseen suuntaan kulkiessa rastit olisivat olleet vielä helppoja, mutta meidän olisi pitänyt löytää pimeässä metsässä polun pää, mikä on valoisassakin vaikeaa. Lisäksi maasto oli kuulemma meidän suunnittelemallamme reitillä ihan hanurista, joten ainakin reittiä olisi pitänyt osata tuunata.

Sininen hetki lauantain viimeisellä valoisalla rastilla

Yö meni yllättävän hyvin. Mitä nyt ainoa "suunnistusyritys" metsän läpi johti tietysti täysin amatöörimäiseen pummiin ja ainakin kilometrin lisälenkkiin. Pysyimme kuitenkin suunnilleen aikataulussa. Aamun sarastaessa meille tuli toinen isoista pummeistamme, kun harhailimme metsässä puolisen tuntia löytämättä rastia. Tällä kertaa suurin syyllinen oli varmaan vähäiset energiat. Olimme päättäneet syödä vasta rastin jälkeen tulevalla juomarastilla. Näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt pitää ruokatauko ja yrittää sen jälkeen uudelleen paremmilla voimilla. Toinen syy pummiin olivat korkeuskäyrät: luulimme etsivämme mäkeä, vaikka rasti olikin kuopan pohjalla. Katselin myöhemmin illalla Garminin käppyröistä, että olimme pörränneet koko ajan kuopan ja tien välissä olleella mäellä.

"Jalkahoito" kolmen aikaan yöllä tien varressa

Jätimme sunnununtain puolella vielä yhden rastin hakematta, koska suurin pelkomme oli, että meille tulisi lopussa kiire ja joutuisimme juoksemaan kilometrejä ehtiäksemme ajoissa maaliin. Sinänsä ihan hyvä veto, koska ryssimme aamusella parin kilometrin metsätaipaleella suunnistuksen aivan totaalisesti. Metsässä oli riemukas avohakkuualue, ja kartassa olleiden soiden reunojen havainnointi oli meille aivan mahdotonta. Lisäksi minä olin aivan tuskissani jalkojeni kanssa, koska tässä vaiheessa minulla oli myös lähes koko päkiän kattava iso rakko oikeassa jalassani,ja möykkyisellä avohakkuualueella loikkiminen oli tuskaista. Jos meillä olisi ollut vielä ajallisesti kiire, olisivat hanskat saattaneet lentää tiskiin.

Hämähäkkien verkot ovat yleensä hienoja. Nämä paraabelit olivat erityisen hienoja.

Olimme täysin hukassa keskellä talousmetsää ehkä tunnin. Lopulta päätimme kävellä itään, koska silloin osuisimme lopulta väistämättä isommalle tielle. Tielle päästyämme olimme vielä kauan epävarmoja sijainnistamme, ja meinasimme jättää kaksi viimeistä rastia hakematta. Meillä oli kuitenkin tässä vaiheessa vielä yli neljä tuntia aikaa. Jonkin aikaa eestaas palloiltuamme keksimmekin kompassin avulla, missä kohdassa tietä olimme, ja saimme kuin saimmekin haettua kaksi viimeistä rastia. Lopulta ne löytyivät varsin helposti. Se auttaa, kun tietää, missä kohdassa kartalla ollaan. :)

Via dolorosa. Nämä isot kivet tuntuivat väsyneissä, lionneissa ja rakkoisissa
jalkapohjissa todella pahalta.

Enää piti jaksaa kulkea maaliin. Meillä oli aikaa ruhtinaallisesti, joten sovimme, ettei enää tarvitse jaksaa juosta. Olen kyllä aika ylpeä siitä, että hölköttelimme vielä sunnuntaiaamunakin alamäkiä ja muita helppoja tiepätkiä. "Kotimatkalla" tie oli kuitenkin niin isoa murkulaa, että minun piti lähinnä keskittyä hengittämään. Vaihdoimme molemmat ajouraa sen mukaan, kumpi niistä sattuo olemaan tasaisempi, koska jokainen kivi tuntui jalkapohjissa tuskaiselta.

Olimme maalissa jo ennen kello yhtätoista, joten ihan jokaista skipattua rastia ei olisi tarvinnut jättää väliin. Rastit siis loppuivat kesken. Mutta eipähän tullut kiire. Saimme kokoon 139 pistettä, ja olimme sillä naisten sarjassa 6/13. Vaikka suunnistuksellisesti suoritus oli täyttä tuubaa, olen tyytyväinen sijoitukseemme paremmalla puoliskolla ja siihen, että olimme koko ajan liikkeessä. Kaikkia tuloksia voi tarkastella tuolla. Kilsoja kertyi kaikkiaan 80-90. Molempien urheilumittareiden akut kyykkäsivät ennen maalia, joten tarkka kilometrimäärä jää arvoitukseksi.

Hyvin liotetut muumiojalat

Tein muuten amatöörimäisen mokan ja unohdin leikata varpaankynnet ennen kisaa. Montakohan kynttä irtoaa? Ajattelin julistaa aiheesta pienen leikkimielisen kisan: lähimmäksi arvannut saa minulta rogassa syömättä jääneet suklaapatukat (Maxi Tupla ja ISO Pätkis), koska en itse niitä voi enää syödä. Minulla on alkanut taas perinteinen herkkulakko, joka kestää joulukuun alkuun. Vaikka patukat ovat nähneetkin maailmaa normikarkkeja enemmän, ovat ne ihan ehjiä ja hyvässä iskussa. Osallistua voi kommentoimalla tähän postukseen. Tasapelissä arpa ratkaisee. Ilmoitan voittajan joskus tässä kuussa, kunhan kynnet karisevat ja tulos selviää. :D