Kilpisjärvi-Tornio all day long

Nyt muutaman vuoden unelmoimani Maratonpyöräily on sitten koettu. Ja oli kyllä kivaa! Homma ei ollut juuri ollenkaan rankkaa. Pahiten väsyivät satulaa vasten olevat asiat sekä kämmenet. Kun housujen pehmuste ei enää auttanut, tuli käsille kasattua ehkä vähän liikaa painoa. Sitten pyöräilyhanskoista huolimatta kämmeniinkin alkoi sattua.

Kilpisjärvi ja sumuinen Saana

Mutta kyllä silti kannatti! Huolto oli niin hyvin hoidettu, että Tour de Härkätien kaltaisia energiapuutoksia ei tullut lainkaan. Meillä oli 5-6 taukoa päivässä eli lisää banskua, leipää ja suklaata sai aina 30-40 km välein. Vedin koko reissussa vain pari geeliä.

Lähtö Kilpisjärveltä

Retki alkoi torstaina, kun pakkasimme fillarit rekkaan, itsemme bussiin, ja ajelimme Torniosta Kilpisjärvelle. Bussikuskillamme oli aika raskas kaasujalka, ja parissa töyssyssä bussi suorastaan hyppäsi ja otti vähän pohjakosketusta. Joku takapenkin veikkonen totesi myöhemmin, että pelkäsi pariin otteeseen bussin katkeavan. Pääsimme kuitenkin ehjinä perille Kilpisjärvelle. Ilta meni majoittuessa ja syödessä, mutta ehdin minä käydä pulahtamassa Kilpisjärvessäkin ja napata taas uuden järven Suomen Ladun kesäuintihaasteeseen. Taitaa olla muuten pohjoisin uintini ikinä.

Taukopaikalla

Perjantaina päästiin vihdoin polkemaan. Meidän kolmeakymppiä keskarina polkeva ryhmämme lähti liikenteeseen klo 7:30. Koko reissun pahin mäki on melkein alussa, kun Kilpisjärven kyliltä noustaan Suomen maanteiden korkeimpaan kohtaan. Minä sain tietysti vetovuoron juuri ennen the mäkeä, enkä osannut oikein käyttää vaihteitani. Piiputin sitten mäessä aika pahasti. Onneksi sen jälkeen alkoi alamäki, ja loppupäivä kului varsin mukavasti - myös vetovuorot. Vaikka olin tuunannut fillarini asetuksia sitten Joroisten, istuin silti vähän väärin, ja selkäni kramppaili taas vähän. Mutta sen sai helposti heiluteltua auki, kun oli oma vuoro kruisailla peesissä aurinkokannella.

Tässä kuvassa näkyy sekä Suomea että Ruotsia

Pelkäsin jonkin verran alun mäen lisäksi ekan päivän lopun vapaataivalta. Viimeisen taukopaikan jälkeen sai polkea vapaata vauhtia yöpymispaikkaamme Äkäslompoloon. Me lähdimme polkemaan rauhassa pienessä porukassa, mihin keräsimme matkalta mukaan hyytyneitä yksittäisiä polkijoita. Viimeiset kilsat menivät ihan yllättävän kivuttomasti. Maisemat olivat todella hienoja, joten ei tarvinnut tuijotella pelkkää matkamittaria. Jaksoin vetääkin porukkaa muutamaan otteeseen, mistä tuli hyvä fiilis.

Porukkaa ansaitulla palautusjuomalla ekan päivän jälkeen

Me meinasimme ajaa harhaan vähän ennen Äkäslompoloa, koska Finntriathlon Levi oli merkannut jo seuraavan päivän pyöräreittinsä. Eräässä risteyksessä luki isolla "PYÖRÄILY" ja nuoli vasemmalle. Onneksi joku porukstamme tiesi risteyksen olevan väärä, ja me kävimme vain tekemässä pienet uukkarit väärällä tiellä. Muutama onnekas toisesta ryhmästä oli polkenut 30  km ekstraa, kun olivat kääntyneet väärin.

Vapaataipaleen alkaessa innokkaimmat lähtivät minun vielä syödessä.

Illalla saunottiin ja syötiin. Äläslompolon geokätköt olivat liian märkiä, joten ne jäivät hakematta. Kävely teki kuitenkin hyvää jaloille. Ja vaikka geokätköt jäivätkin nappaamatta, sain sentään uuden järven listalleni kesäuintihaasteeseen. Äkäslompolo oli kuin kylpyvettä verrattuna Kilpisjärveen. Mutta hyttysiäkin oli enemmän.

Tokan päivän lähtöön järjestäytymistä

Toinen pyöräilypäivä alkoi myös puoli kahdeksalta. Reitti oli vähemmän mäkinen kuin ekana päivänä, mutta jalatkin olivat väsyneemmät. Vetovuorot tuntuivat rankemmilta, joten minä välttelin niitä jonkin verran aurinkokannen puolella. Ihan perällä ei ollut kuitenkaan kiva ajaa, koska jojoliike korostui siellä. Lauantaina jojoiltiinkin huomattavasti enemmän kuin perjantaina, koska osalla porukasta oli enemmän menohaluja, ja osa alkoi jo väsähtää. Siksi jono katkesi useampaan otteeseen, ja sitä jouduttiin odottelemaan kasaan. Ja tämä tuntui tietysti jonon loppupäässä jojoiluna.

Maalissa ollaan!

Ennen viimeistä taukopaikkaa tapahtui retken ainoa kolari. Yhdeltä porukasta puhkesi rengas, ja häntä väistelleet muut pyöräilijät kolaroivat keskenään. Minä olin sen verran taempana, että ehdin pysähtyä ennen isoa kasaa, mutta takaa tullut mies kaatui minun jalkoihini, ja minäkin rojahdin sitten hänen päälleen. Onneksi ainakin selvisin tästä vain säikähdyksellä. Muilla ei käynyt ihan niin hyvä tuuri, koska parista aika hurjan näköisestä ilmalennosta seurasi aivotärähdys, naarmuja ja turvonnut polvi. Kaikki polkivat kuitenkin maaliin asti. Kolarin jälkeen porukka yleisesti vähän rauhoittui, ja loppumatka ajettiin ihan nätisti 30-31 km/h.

Kaikki naiset kukitettiin ja halattiin.

Tapahtuma oli tosi kiva ja ainakin naisten majoituksessa oli hyvä yhteishenki. Suoritus oli myös yllättävän helppo, ja jalat aukesivat lopullisesti, kun kävelimme sunnuntaina geokätköjen perässä ja maanantaina Seinäjoen asuntomarkkinoilla, Nyt on jo ihan hyvä fiilis lähteä ylihuomiseen Retki-rogainingiin.

Palkinnot: kaksi saatua ja yksi itse itselle hankittu :)