Maastopyörää ähkyyn asti (ja oho, ilmosin)

Ekat kisani ensi kuussa eivät ole triathloneja, vaan multisportia ja maastoduathlonia. Se tarkoittaa sitä, että pitäisi osata polkea maastopyörällä. Ekana maastopyöräkesänäni olin mielestäni parempi kuin nykyään, koska luonnollisesti kuvittelin olevani luonnonlahjakkuus ja rymistelin isolla egolla vaikeisiinkin paikkoihin sen kummemmin jännäämättä. Nyt olen jo ehtinyt kaatua niin monta kertaa, että itseluottamukseni on lähtenyt laskuun, ja nössöilen, minkä kerkiän. Ja yleensä nössöily estää onnistumisen paikoissa, missä muuten voisikin onnistua.

Siksi pitää treenata lisää! Supersuunnistaja bongasi Suomen ladulta maastopyöräkurssin, minne minä ilmottauduin ekana ja hän sitten perässä. Kurssi alkaa huomenna. Eli viimeistään kuukauden päästä olen ihan suvereeni polkukikkailija. Eiks nii?

Mutta treenaan minä muutenkin. Viime keskiviikkona menin ensin kaverin kanssa Hulliksille ja kahville, ja lähdin sitten sulattelemaan muffinssia parin tunnin maastopyörälenksukalle. Mulla on tapana polkea aina lähinnä kevyen liikenteen reittejä ja sitten poiketa niiltä välillä metsän puolelle, kun sopiva polku pistää silmään. Ja niin toimin taas.

Sininen hetki meren rannalla

Polkuja poljeskelin lähinnä lenkin alussa Laajalahdessa, mutta Otaniemestä alkaen seurailin aika pitkälti vain rantaraittia ja tein vain ihan pieniä poukkoiluja poluille. Lähdin kuitenkin maastopyörällä liikenteeseen, koska en jaksanut ajella minnekään liikennevalojen ulottumattomiin autolla. Tapiolasta on vähän masentavaa lähteä liikkeelle maantiepyörällä, koska iso osa lenkkiajasta menee siirtymiseen paremmille teille. Nyt kyllä kevyen liikenteen väylätkin alkavat olla jo lakaistu, joten sen puolesta ei enää tarvitse pyöräteitä vältellä. Mutta on silllä maantiepyörällä silti kivempaa ajaa maantiellä. Tähän minun "välillä poluille" -tyyliini voisi sopia hyvin myös cyclocrossi, mutta pyörätelineessä ei ole just nyt tilaa ja hankintalistalla on taas jonoa. Ei siis fillarikaupoille tänä vuonna... :) Ja sitä maastopyörän käyttöä piti treenata!

En muistanut ottaa valoja mukaan, joten ehdoton lenkin takaraja oli auringon lasku. Ehdin kuitenkin himaan hyvissä ajoin ennen sitä, kunhan olin ensin polkenut 36 km ja rapiat minuutin alle kahdessa tunnissa. Ne polut hidastavat menoa. En todellakaan ole (vielä) mikään lahjakas posottelija niillä.