sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Suunnitelmat uusiksi

Joopa joo. Heti piti säätää, kun menin ja julistin suunnitelmani julkisiksi. Mutta ei onneksi paljoa. En päässyt torstaina säbätreeneihin, joten tällekin viikolle tuli lepopäivä. Mutta se ei haittaa, koska ensi viikolle olisi tiistaille luvassa taas säbämatsi.

Muuten tämä viikko meni ihan suunnitelmien mukaan. Olin äsken juoksemassa viikon "pitkän" lenkin, joka oli huimat 11 km. Tosin matka on tosi summittainen. Sports tracker alkoi pomppia jo alkumatkasta, joten sammutin sen. Ja mittasin reitin sitten karttapalvelusta. Juoksin tosi hitaasti, koska aikaa tuohon 11 km kului 1h 16 min. Mutta ei juoksu missään vaiheessa tuntunut kulkevankaan. Lenkille oli tosi kiva lähteä, ja olikin sitten tosi kurjaa, kun ei juoksu kulkenut.

Eilinen säbämatsi oli tosi upea: nousimme 0-2 tappiosta 3-2 voittoon. Edes nuo 2 vastustajan maalia eivät harmita, koska ne olivat taas sellaisia, joille en oikein voinut mitään. Eka oli poikittaissyöttö maalin kulmalle ja toinen oli meidän pakin oma maali. :) Molemmat maalit tulivat ekassa erässä. Tokassa erässä me aloimme jo herätä ja teimme yhden maalin ja vikassa erässä meillä oli jo ihan raivoisa taistelu.

Kättelyt pelin jälkeen - mä olen jo livahtanut pois kuvasta

Vaikka veskarointi ei ole mitään kauhean rasittavaa urheilua, niin silti minua väsytti aika lailla alkuillasta, ja selvisin salille vasta vähän ennen kasia. Sielläkin laiskotti aika paljon, mutta sain sentään kyykkäiltyä ihan kivasti. Ja lisäsin askelkyykkyyn painoja. Ensi kerralla voisi laittaa takakyykkyynkin.

Ensi viikolle tuli tosiaan yksi säbäily lisää, ja se näyttää nyt sitten tältä:

ma säbä
ti uinti + säbämatsi
ke aamulenkki + kuntonyrkkeily
to hieronta
pe punttis + vedot
la pitkä lenkki
su spinning + punttis

Edelleenkin kuntonyrkkeily on hieman kysymysmerkki. Sunnuntain spinukin saattaa olla, mutta toivottavasti ei ole. Lauantaina on siskon miehen synttärit, mutta ajattelin bailata silleen aikuisen sivistyneesti ja lähteä nukkumaan aikaisemmin kuin yksikään muista vieraista. Pitää tehdä niin ihan jo sen kunniaksi, että olen varmaan nuorin paikalla - pitäähän minun toki silloin olla myös tylsin. Mietin kyllä vielä, että tekisinkö sittenkin spinun ja puntin lauantaina ja lenkin sunnuntaina. No, ei sitä varmaan vielä tarvitse päättää. Tärkeintä on, että kaikki oleellinen tulee tehdyksi.

Vielä en jaksa miettiä viikkoa 44, koska se menee kuitenkin vielä pari kertaa uusiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti