Yöjuoksu ja Highway to Hell

Olipas rankka viikonloppu. Nyt ei enää satu aivan kokonaisvaltaisesti, joten voin jo kirjoittaa. Huomenna mennään pitkästä aikaa töihin lepäämään. Tosin nyt syynä on vähän erilaisia rientoja kuin joskus parikymppisenä (kun tuota viimeksi harrastettiin). Lauantaina kun oli ohjelmassa 10 km kirmailu Keskustassa eli Midnight Run ja reisien turmio viimeisteltiin 140 km pyöräilyllä Tour de Helsingissä sunnuntaina.

Yö oli klassisesti synkkä ja myrskyinen, kun Midnight Runin lähtölaukaus kajahti Senaatintorilla 10 minuuttia myöhässä eli klo 21.10. Minulla oli kertissadetakki juoksukamojen päällä (heitin sen pois sitten alkutaipaleella), joten varsinaisesti ei tullut kylmä. Eliittilähdölle saattoi tulla. Jannut kun olivat kuulemma osa ihan pikkuruisissa vaatteissa.

Sateessa ei kuvakaan tarkennu

Minä ja Inga olimme ottaneet tavoitteeksemme 55 minuutin alittamisen ja lähdimmekin minun normaalia lenkkivauhtiani nopeammin liikkeelle. Mutta pitäähän sitä kisoissa vähän repiäkin. Onneksi jätin keskiviikkona kuntonyrkkeilyn väliin, koska juoksu luisti nyt ihan fantsusti. Minä en todellakaan ole mikään hyvä juoksija, mutta saimme Ingan kanssa pidettyä hyvää 5:31 min / km keskivauhtia, ja minä pääsin loppukirin ansiosta maaliin Ingaa 9 sekuntia aiemmin kellon naksahtaessa tasan 56 minuuttiin. Tavoite jäi siis minuutin päähän, mutta fiilis oli hyvä. En halunnut repiä liikaa, että paukkuja riittäisi sunnuntaillekin. Keksin muuten jo syynkin alisuorittamiselle: unohdin kisakynnet!

Midnight Run oli varsin hauska tapahtuma, ja reitillä oli paljon kivaa ohjelmaa. Loppusuoran ilmapallokuja vaan haisi tosi pahalle (ilmapallomuoville) ja aiheutti väsyneelle ja hengästyneelle juoksijalle vähän etomista, mutta onneksi sujahdin muodostelmasta nopeasti läpi.

Heti maalissa ryystin siellä jaetun Valion Pro feel -juoman ja kotimatkalla mussuttelin 2,5 banaania ja mehua. Himassa sitten venyttelin, söin miniluumutomaatteja (tomaateissa on kai jokin aine, joka auttaa palautumisessa) sekä vikan banaaninpuolikkaan ja lutrasin jalkoihini Ice Poweria. Nukkumaan pääsin hetkistä ennen puolta yötä: nukkumisaikaa oli siis 8h. En kyllä käyttänyt sitä kokonaan, kun heräsin jo seiskan jälkeen.

Sunnuntaina oli sitten ohjelmassa se kovempi koitos, joka osottautuikin kovemmaksi kuin osasin arvatakaan. Minulla oli aamulla hieman juminen olo, mutta annoin silti poikien yllyttää minut 30 km/h -lähtöryhmään. Emme päässeet Tuukan ja Jepen kanssa ihan jäniksen perään kiinni, minkä takia vauhti jojoili pahasti - ja jojoilu väsyttää aina. Minä jaksoinkin kolmenkympin ryhmän vauhdissa vain ekalle taukopaikalle asti eli 39,7 km kohdalla.

Tässä vaiheessa vielä hymyilyttää

 En malttanut odottaa 29 km/h -ryhmää, vaan lähdin tauon jälkeen pienemmän ryhmän peesiin - missä en sitten pysynyt kovin kauaa. Jouduinkin sitten itse uhmaamaan tuulta ja tuiverrusta ja polkemaan yksin, kunnes 29 km/h -ryhmä sai minut kiinni vähän ennen toista taukopaikkaa. Siellä törmäsinkin Tuukkaan, joka oli myös tiputtautunut pois kolmenkympin ryhmästä.

Tauon jälkeen pääsimme mukavasti 29-ryhmän keulille, ja siinä olikin kivaa polkea siihen asti, kunnes minulla alkoivat jalat kramppailla noin 95 km kohdalla. En pystynyt polkemaan enää mäkiä putkelta, koska etureidet kramppasivat heti. Koetin juoda, mutta energiajuomani oli saanut jo aiemminkin vatsani kipeäksi. Tipuin sitten tästäkin ryhmästä, kun maasto muuttui mäkiseksi.

Onneksi nyt minun ei tarvinnut polkea kauaa yksin, vaan pääsin kolmen miehen peesiin seuraavalle taukopaikalle asti. Siellä täytin toiseen pullooni vettä ja toiseen kilpailutarjoajan energiajuomaa ja söin jottalitran suolakurkkuja kramppeihini. 28 km/h -ryhmä piti tauon tällä paikalla, ja hätähousu-Minttu teki viimeisen virheensä ja koetti päästä niiden ryhmän jäsenten peesiin, jotka eivät pysähtyneet. Enpä onnistunut, koska reidet eivät edelleenkään toimineet mäissä ollenkaan. Poljin sitten aika kauan yksin ja peesailin ohiajavia pikkuryhmiä aina seuraavaan mäkeen asti. Mäissä tipuin edelleen kyydistä.

28 km/h -ryhmä sai minut kiinni, kun maaliin oli hieman alle 10 km. Ajelin sitten ryhmässä loppuun, ja vaihteeksi tuntui jopa jotenkin mukavalta polkea. Maaliin pääsin ajassa 5:04:08. Olin naisissa 59/159 eli alle puolenvälin. Jee! Oli muuten pisin ikinä yhdeltä istumalta polkemani matka.

Meidän firmasta oli mukana joukkuekisassa 3 joukkuetta, joista paras oli hienosti seitsämäs, johtajien joukkue 13. ja minun höpötiimini oli 21. Joukkueita oli kaikenkaikkiaan 53, eli täälläkin oltiin puolenvälin paremmalla puolella.

Oli kyllä silti ihan kamalaa. varsinkin ne viimeiset 50 km. Mutta kokemus oli ehdottomasti kokemisen arvoinen: taas kerran tuli testattua, kuinka sisu vie pitkälle ja mind voittaa matterin. Vaikka aika ei kummassakaan kisassa ollut loistava, niin näitä suorituksia pitääkin tarkastella reidentappokokonaisuutena.

Lähtisinkö uudestaan? Molempiin kisoihin joo. Kerrasta ei opita kuin korkeintaan uusia urheilulajeja! :D Sen verran ehkä opin, että voisin olla menemättä noihin enää peräkkäisinä päivinä. Ehkä vuorovuosin? Ja ensi kerralla en anna hullujen himopolkijoiden yllyttää itseäni, vaan kuuntelen kroppaani. Olisin ollut varmasti paljon onnellisempi, jos olisin polkenut koko matkan 28 km/h -ryhmässä. Mutta sitä suuremmalla syyllä pitää mennä uudelleen polkemaan ja korjaamaan virheitä.

// EDIT: Nyt olenkin TDH:lla 70/172. Näemmä tulokset eivät ole vielä valmiit. :) No, kai voin olla aika varma, että olen puolivälin sillä puolella, millä kuuluukin olla.