tiistai 25. syyskuuta 2012

Kaukalossa ja altaassa

Eilen oli syksyn eka säbämatsi, joka oli harjoituspeli. Voitimme sen hienosti 2-4, vaikka joukkueemme kokoonpano kokikin kesän aikana suurta vaihtuvuutta. Ekassa erässä olikin havaittavissa pienoista haparointia yhteen pelaamisessa, mutta kolmoserässä alkoivat hyökkääjätkin löytää toisiaan ja syöttöpeli parani selkeästi.

Tällä kertaa urheiluvaate-esittelyssä
triathlonkamojen vastakohta eli hopparivaatteita
muistuttavat veskan kamat

Minä itse pelasin ihan jees. Tai siis oikeastaan hyvin. Kaksi päästettyä maalia eivät olleet niin sanotusti "minun" eli en voinut niille mitään, kun pakit oli pelattu jo aikaa sitten kebabkiskalle. Toinen maaleista oli poikittaissyöttö, johon ei ehtisi erkkikään ja toinen oli hasardi pallontavoitteluhässäkkä maalin edessä, jossa lopputulema oli epätoivoista poukkoilua ja päätyminen rähmälleen maalin eteen, kun reikäpallo jo lepäsi selän takana. Mutta tein mitä pari hitsin hienoa haamutorjuntaakin: Toinen oli ihan supermunkki, kun ihan sattumalta nostin jalkani viimeisenä toivoneleenä sopivasti pallon eteen. Silloinkin taisi olla kyseessä juuri sellainen poikittaissyöttö, jota pakit eivät saisi päästää tapahtumaan, kun veska ei niille oikein mitään yleensä voi. Ja toinen sitten oli enemmän jo taitoa sisältävä ylenpalttisen notkeuden ja oikeanaikaisen jalanojennuksen seuraus. Molemmista tuli hyvä mieli. Avasin myös pari kertaa keskikentälle aika kivasti.

Salibandyveskan varusteisiin kuuluu kypärä ja sen
mukana tyyliin kuuluu aina yhtä sievä helmet hair :)

Oli kyllä kivaa, että saatiin onnistuminen alle ennen viikonlopun turnausta. Itse en kyllä turnauksessa pelaa. Annoin suosiolla sen joukkueemme paremman veskan hoidella sunnuntain turnauksen, kun itse keskityn palautumaan lauantain XGlow-Kaadosta. Säbän alimmat divarit pelataan siis turnausmuodossa: noin kerran kuussa on kaikilla lohkon joukkueilla kaksi peliä, jotka kaikki pelataan samassa paikassa saman päivän aikana. Ja lopulta turnauksista koostuu sitten (muistaakseni) kolminkertainen sarja.

Tänään aamulla oli vuorossa taas uintia. Ehdin nukkua ihan liian vähän (n. 6h) ja sen kyllä huomasi. Eipä ole aikoihin ollut uinti niin tuskaista kuin tänään: tekniikka oli ihan hukassa, puhti oli poissa ja jostain kertyi limaakin kurkkuun, jota piti sitten välillä pysähtyä yskimään pois, että henki kulki.

Poolmate oli taas mukana matkassa, ja jatkoin sen stalkkailua varsinkin rinulin kanssa. Vaparin se laskee tosi nätisti oikein, mutta rinulia se ei kyllä edelleenkään osaa. Tosin nyt Poolmate missasi vain yhden altaanmitan kummassakin rinulipätkässä (yhteensä niitä oli molemmissa 10). Poolmaten nettisivujen vinkeissä oli, että pitkä liuku saattaa auttaa gadgettia tajuamaan, että nyt käännyttiin. Koetin sitäkin, mutta enpä nyt tietenkään osaa sanoa, auttoiko se asiaan. Eli en voi suositella Poolmatea kuin niille, jotka uivat lähinnä vaparia ja selkää. Ja se on pakko sanoa, että Poolmaten näyttö on huono. Mutta olen siitäkin tainnut urputtaa jo aiemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti