tiistai 4. syyskuuta 2012

Uintia ja jälkipuintia

Taisin olla eilen jo aika palautunut viikonlopulta, koska tuplasuoritus alkoikin taas tuntua ihan hyvältä idealta: eihän Midnight Runin tai TDH:n tuloksia voi verrata tähän vuoteen, jos runilla ei taas himmaile TDH:a varten ja TDH:lla ole jumissa juoksusta... Ja onhan se nyt vaan munakkaampaa tehdä molemmat. Ensi vuonna voisi tehdä molemmat vaikka hyvin.

Eka meinasin skippailla maanantain säbätreenit, mutta päädyinkin vain irkkailemaan valmentajalle ja pyytämään veskalle iisejä treenejä. Sainkin sitten siinä torjuntojen lomassa venyteltyä koipiani, ja olo oli illalla jo ihan mainio.

Tänään kyllä tuntui uinnissa, että jotain on taidettu viikonloppuna tehdä. Uinti on siitä jännä laji, että se lakkaa heti sujumasta, jos akka on yhtään jumissa. Onneksi huomenna on hieroja, niin lähtee akasta jumit.

Opettelin tässä muuten käyttämään lisää tuota vekkulia Poolmatea. Nyt osaan nauhoittaa sillä jo settejä. Eli voin aina vaihtaa settiä, kun vaihdan tyyliä. Ja siten saan nätisti ajat ja matkat per setti. Tänään laitoin mittarin käyntiin vasta kahden kierroksen jälkeen, koska en osannut palata logeista nauhoitusmoodiin. Onneksi Olli tuli altaaseen ja pelasti. Mutta alla statseja. Siitä puuttuu siis 100m vaparia, jotka ehdin uida Ollia odotellessa. Ja näemmä poolmate luuli olevansa 50 m altaassa, joten tässä on sitten laskettu kierroksia (siis eestaas), vaikka yleensä Poolmate laskee altaanmittoja. No, sattuuhan sitä. Eli oikeasti allaolevat statsit ovat luultavasti ihan tuubaa. Mutta tässä ne ovat silti.

Totally:
  • aika ilman taukoja 26 min 36 s
  • 24kierrosta
  • matka 1200 m
  • keskimäärin 8 vetoa per altaanmitta
Vapari:
  • 6 min 34 s
  • 12 kierrosta
  • 600 m
  • keskimäärin 12 vetoa per kiekka
  • keskinopeus 65 s/100m
Selkä:
  • 7 min 9 s
  • 12 kierrosta
  • 600m
  • keskimäärin 12 vetoa per kiekka
  • nopeus 71 s/100m (hitaalta ja hankalalta se tuntuikin)
Rinulin nauhoitus on näemmä mennyt reisille. Jatkamme harjoituksia. Seuraavaksi opettelen vaihtamaan asetuksia.

Olen muuten tässä tajunnut yhden Poolmaten huonon ominaisuuden lisää: näyttö on aivan surkea. Polarissani on paaaaaljon parempi taustavalo ja isompi fontti. Ja siitä oikeasti näkeekin jotain a) vedessä b) päädyssä vähän huuruisilla laseilla. Poolmatesta on toivotonta saada mitään selvää kakkulat päässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti