Länkynlää (eli en keksi otsikkoa)

Viime viikko oli melkoisen perussettiä lukuunottamatta sitä epänormaalia sunnuntain suunnistuskertaa. Ja lauantaina oli säbässä divariturnaus. Mä sain pelata toisen kahdesta pelistä. Voitettiin molemmat, ja ollaan edelleen hanakasti mukana lohkon kärkikahinoissa. Vika turnaus ensi kuun puolivälissä on siis huisin jännä. Tai oikeasti pitää kyllä käydä tajunnanräjäyttävä munkki, että noustaan kolmosdivariin, mutta onhan se nyt ees vähän kivaa, jos ees melkein noustaan.

Sunnuntaina kävin vielä iltasella uintitreeneissä. En ihan ehtinyt kuuden vuorolle (tai olisin ehtinyt, mutten jaksanut kiirehtiä), niin menin seiskaksi. Siellä sainkin sitten oman radan. Valkku olisi valmentanut ja selittänyt enemmän kuuden vuorolla, mutta kellotteli hän mulle nytkin vedot. Ja mä vähän veikkaan, että olin suunnistuksesta niin väsynyt, että olisin jäänyt täydemmällä vuorolla muiden jalkoihin. Ja nyt me tuunattiin mulle vähän pidemmät palautukset.

Kuvitukseksi kuva treenikassista kissalla. Kyllä, on se siellä:
häntä näkyy tuossa oikeassa alakulmassa pohjallisen vieressä :)

Uin ekaa kertaa ämpärin kanssa. Eli vyötärölle kiinnitetään vyö, josta lähtee naru, jonka toisessa päässä on pieni muoviämpäri, jonka pohjassa on reikiä. Se sitten jarruttaa. Ämpäriä käytetään kuulemma aina pullarin kanssa. Eli pelkästään käsivetoja 5 x 100m vedot. Sen jälkeen uitiin samanmoinen setti vaparia ja vikana oli 5 x 100m vaparia lättäreillä ja pullarilla. Ennen tätä kauheaa vetokimaraa oli vähän skullausta. Tosi kova treeni oli, ja hyvin tuli uni iltasella.

Koska mun huonompi polveni vähän kipeytyi ja turposi sunnuntain suunnistelusta ja oli illalla vielä vähän jäykkä, jätin tänään aamulenkin väliin. Meinasin koklata sitä huomenissa. Huomenna olisi tarkoitus mennä myös kiipeämään. Sunnuntain uintitreenejä ei tällä viikolla ole, joten pitänee koettaa ehtiä kaksi kertaa hallille ihan itsekseen. Keskiviikon treenit ovat mulle vähän huonot, koska keskiviikkona Fressillä on paras spinning, minkä jälkeen en kyllä jaksaisi uida lujaa. Ja keskiviikon uintitreenit ovat melkoinen yövuoro ainakin mun mummoisalla päivärytmilläni. Siksi käyn vain sunnuntaisin. Juoksua ja fillarointia taitaa tulla tällä viikolla ihan tarpeeksi tai ehkä jopa ylenmäärin, mutta uintia ja punttista saattaa olla haastavaa saada ohjelmaan kaksi annosta kumpaakin. Toisaalta onhan pyhinä aikaa...

Ja loppuun taas tärkeät statsit: kehon huoltoa eli pilatesrullailua, avaavia pilateshenkisiä liikkeitä ja venymistä 1h 15 min ja surkeat 33 leuanvetoa. Mun leukailumotivaationi on kuopassa. Kehonhuoltotavoitehan loppuu tähän viikkoon. Kerran mokasin, eli melkein hyvin on mennyt. Mutta toivo elää, että vaikka lopetankin laskemisen pääsiäiseen, niin tapa venyä telkkaria katsoessa jäisi päälle.

Ja seitsämäntenä päivänä hän kirosi

Tänään oltiin korttelirasteilla. Siis talvisuunnistelemassa pitkin teitä ja kevyen liikenteen väyliä, koska talvella metsässä on paljon lunta. Annoin supersuunnistajan uhkailla, kiristää ja pakottaa minut suunnistamaan parisuhdeurheilun varjolla. Menimme yhdellä emitillä, ja meikä sai hoitaa suunnistamisen supersuunnistajan keskittyessä kannustamiseen eli nauramiseen.

Ja ihan hanuristahan koko tapahtuma oli. Ensinnäkin mukana matkassa olisi pitänyt olla nastoja juttuja kenkien pohjissa ja toiseksekin lumensuojasäärystimet. Ekojen puuttuminen oli ihan oma moka, mutta säärystimien mukaan ottamista oikeasti harkitsin. Mutta supersuunnistaja sanoi, että en mä niitä tartte, koska suunnistus tehdään teitä pitkin. No, hän ei olisikaan tarvinnut, koska ei tainnut kertaakaan itse kahlata rastille asti - ne kun olivat aina muutaman metrin tieltä tai polulta jonkan puolella - perkele.

Se löysi rastin. Jee! Huomaa kuiva tie taustalla -
mutta suunnistaja seisoo toki hangessa

Rastien suunnittelijat ovat varmaan tosi ikäviä ja pahansuopia ihmisiä. Miksi muuten he ihan kiusallaan tökkisivät ne rastit aina mäen päälle tai muuten vittumaisiin koloihin? Tai sitten ne saatanan kätyrit asettelevat peräkkäiset rastit silleen keljusti, että pientä ihmisparkaa alkaa houkuttaa mennä suorempaa reittiä suon poikki - mikä kesällä voisi olla ihan kuljettavissa oleva reitti, mutta talvella huijattu raukkaparka uppoaa hankeen reittä myöten. Ja sitten se parisuhteen osapuoli, joka osaa suunnistaa (ja on muuten joskus suunnitellut rasteja - NIINPÄ!!) kikattelee mielessään ja toteaa, että olisi itse valinnut sen pidemmän reitin tietä pitkin, mutta kertoo tämän varmuuden vuoksi vasta sitten, kun toiselta on varpaat kastuneet. Ihan vaan "opetusmielessä". Joopa joo.

Suunnistajat ovat myös julmia ja edesvastuuttomia vanhempia: rasteilla oli mukana monta perhettä, missä söpöt pienet lapsukaiset oli tuotu suunnistamaan. Ja iskä ja äiskä odottelivat iloisesti hymyillen siinä tien varressa, kun pilttiparka kahlasi kinoksessa rastille. Toisaalta tämä sai minut myös ymmärtämään supersuunnistajaa - kai se rankka lapsuus suunnistuskoulussa jättää jälkensä.

Ilme kertoo kaiken? No, oikeesti tässä vaiheessa oli ihan kivaa

Mä muuten tykkään sarkasmista, jos ei joku tiennyt. :) Ihan oikeasti oli siis oikein kivaa. Paitsi ehkä järven jäällä juostessa, kun siinä oli niin pirusti irtolunta ja homma meni tarpomiseksi (ja meillä vammaisurheilijoilla kipeytyi paikat). Oli nätti sää, en pummannut muuten kuin sen suossakahlailurastin, ja parin ekan rastin jälkeen alkoi homma luistaakin. Tai no, riippunee, keneltä kysyy: supersuunnistaja oli ajatellut, että meillä meinisi 6 km reittiin noin 40 minuuttia - meni 1h 20 min...

En kyllä osaa mitenkään lukea karttaa juostessa. Kaikki tiet ja polut vaan pomppivat silmissä. Oikeet suunnistajat kun tekevät niin aina tylsillä, suorilla tiepätkillä. He myös katsovat ennen rastille tuloa, minne meinavat porhaltaa seuraavaksi, eivätkä vietä mitään kovin pitkää pit stopia millään rastilla, vaan leimaavat käytännössä vauhdista. Itsehän käytän toki tovin jos toisenkin rastin leimaamisen jälkeen kartan pyörittelyyn ja pään raapimiseen. Tai onnistuin mä nyt pari kertaa vähän ennakkosuunnittelemaan vauhdikasta poistumista rastilta. Toivo siis elää.

Vaikka läski pääsi pikkasen jäätymään (mutta suli kyllä suihkussa) ja kiroilin tosi söpösti enemmän kuin alkuvuonna yhteensä, niin tarkoitus olisi mennä taas ensi sunnuntaina viettämään laatuaikaa kartta kourassa. Paree saada sitten paljon munaa siitä hyvästä, perkele. Siis pääsiäismunaa. Mitä te oikein kuvittelitte?

Säbä on kovaa urheilua... välillä

Eilen oli taas höpöliigapeli. Vastustaja oli ihan söpö vaaleanpunaisissa paidoissaan, mutta ei ne pelata osanneet. Taisin mä päästä torjumaan pari kertaa joka erässä. Vikassa erässä pääsin heittämäänkin pari kertaa piikille puoleen kenttään kivan avauksen. Mutta aika seisoskelua tuo peli oli: maksimisyke oli hurjat 128. :) Niin ja peli oli mulle myös nollapeli. Jee!

Onneksi kävin siis ennen peliä juosta köpsöttelemässä 38 minuuttia. Meni ihan eri tahtiin kuin maanantain aamulenkki. Kaikki tukkoisuus oli tiessään ja kilometrivauhti oli koko ajan alle 6 min / km. Ehkä se venyminen kannattaa.

Säbämatsi oli niin myöhään, että tuli taas kukuttua melkein yhteentoista ennen kuin alkoi nukuttaa. Siksi skippasin aamusalin, kun piti kuitenkin olla palsussa tasan kahdeksalta. Voi olla, että tästäkään viikosta ei siis tule kovin bodauksellista, koska lauantai menee säbän divariturnauksessa ja sunnuntaina pitäisi mennä suunnistamaan korttelirasteja.

Koska viikon teema taitaa olla siis juoksentelu, niin jaetaankin tässä sitten asteen mageempi lenkkarimainos. Nauttikaa.

Kuva on ruutukaappaus tuosta videosta

Tyytyväinen asiakas

Tilasin taas monta rullaa placebo-teippiä, että pääsen juoksemaan. Ja valkkasin värit ihan itse! Ja nyt kehun pyyteettömästi verkkokauppaa, josta teipit ostin, koska olen siihen niin pirun tyytyväinen. Mua ei siis ole lahjottu kuin hyvällä palvelulla.

Kauppa on MediVendo, jonka löysin ihan vain googlaamalla kinesioteippikaupppoja. Valintaan vaikutti hiukan hinta ja eniten se, että heidän myymälänsä on melkein tuossa naapurissa, ja saatoin valita toimitustavaksi noudon myymälästä enkä postitusta.

Punainen ja musta sopivat pyörään, pinkki sopii
juoksutakkiin ja turkoosi oli muuten vaan kiva väri.

Mutta eipä mun tarvinnut mitään noutaa: mä asun kaupan pitäjän postireissun varrella, niin sain sitten ihan ilmaisen toimituksen kotiovelle. Kuis kuulia se on? Olen tilannut noilta teippiä jo kahdesti, ja molemmilla kerroilla Tapio on kiltisti kantanut teipit mulle himaan. Ekalla kerralla Tapsa soitti, et sopiiko tuoda ja tokalla kerralla pisti mailia, että mä lähden nyt postiin ja kokeilen matkalla, että ootko kotona. Onneksi olin. :)

Harmi vaan, että tuo myös melkein naapurissa oleva asiamiesposti lopettaa, ja jatkossa Tapsan postireissut suuntautuvat toiseen suuntaan. Mahdankohan enää sitten saada toimitusta kotiin saakka? No, olen niin vakuutettu jo hyvästä palvelusta, että ehkä mäkin voin hurauttaa joskus kotimatkalla heidän kauttaan...

Hyvää palvelua on aina kauhean kiva saada! Jos joku muukin on joskus saanut, niin kehukaas sitä vaikka kommenttiboksissa.

Jäällä ja jäässä

Ei mennyt sitten sunnuntai ihan niin kuin elokuvissa. Ensinnäkin jääsuunnitelmat vähän vaihtuivat: kun meidän piti lähteä ajelemaan kohti Kirkkonummea, Volvosta oli akku tyhjänä. Se taisi suuttua, kun kävimme lauantaina koeajamassa Hondaa. :) No, kiltti isi tuli antamaan virtaa, mutta emme viitsineet lähteä kuitenkaan enää ihan hevonkuuseen, vaan tyydyimme Matinkylän rantaan. Jäällä oli muutama muukin eli suomeksi porukkaa niin paljon, että hyvä kun ei jää alta pettänyt. Kauempana merellä ruuhka onneksi hellitti. Mietimme, että olikohan posse kävellyt lavaväylälle, kun niin kaikki katosivat. :) Käppäilimme tosi hiljalleen, mutta matkaa tuli silti taitettua 8 km ja rapiat. Ja ihan mielettömän ihana sää ja ihan mielettömät maisemat! Siis ihan mieletöntä!

Iloinen ulkoilija

Kotona sitten väsytti ja vähän palelikin. Jäällä kun oli tullut pikkasen hiki, niin autossa (joka käynnistyi!!!) iski pieni vilu päälle. Oli melkoista henkien taistoa, että sain itseni taaas Volvoon ja nokan käännettyä kohti Kiloa ja uintitreenejä. Postiivista oli, että auto käynnistyi taas ja pääsin hallille. :) Treenit menivät yllättävän kivasti, vaikka minua laiskotti pahemman kerran. Ja luulen, että hiffasin jotain oleellista. Lättärit ovat kyllä melkoiset vehkeet: aina, kun uimme niiden kanssa, meikäläinen oivaltaa jotain uutta käsivedosta. Pitänee ostaa omat.

Jäällä oli myös leijalautailijoita. Toisella oli vähän
vaikeuksia saada leija pysymään taivaalla.

Mutta eihän sunnuntai olisi ollut ihan urvelo, ellei vielä olisi tapahtunut jotain pälliä. Auto kyllä starttasi kotimatkallakin, mutta meikä unohti venytellä treenien jälkeen! Katselin vain tyytyväisenä boksilta Sinivalkoista valhetta, kunnes alkoi nukuttaa (n. klo 21... Mummo!). Muistin venyttelyn vasta punkassa, mutten jaksanut enää nousta. Enkä muutenkaan kyennyt peiton alta pois, koska paleli. Siksi epäonnistuin surkeasti viikon kehonhuoltotavoitteessani, koska venymistä ja foam rollausta kertyi yhteensä vain säälittävät 42 min. Hyi, Minttu! Ja leukojakin vetelin vain surkeat 31 kpl. Eihän tällainen peli vetele! Enkä minä tällä menolla yli kymmentä leukaa!

Muuten viikko oli ihan mukava ja melko kevyt. En nyt jaksa laskea muita jumppailuja yhteen. Menen ennemmin vaikka katsomaan sen hemohes-dokkarin loppuun JA venyttelemään.

Aurinkoinen Aktia

Olin eilen kevään viimeisessä Aktia maantiejuoksu cupin kisassa. Crossfittaaja M on menossa duunin maksamana Helsinki City Runille (itse olen menossa silloin rogainingiin Lahteen), ja minä ehdotin hänelle Aktiaa kivaksi välietapiksi. Koetin saada aiemminkin kanssani juosseen hepanomistaja I:nkin mukaan, mutta I ei ole kuulemma ehtinyt juosta - vaikka sanoikin aiemmin, että kympin voi aina juosta vaikka kylmiltäänkin.

No, me menimme kisoihin sitten ihan kahdestaan. Tai ei ihan, koska oli paikalla jokunen muukin, jopa jokunen tuttu. Sen verran oli jengiä mukana, ettei kummankaan tarvinnut pitää perää. Ensin mietin, että pitäisikö minun juosta M:n vauhtiin ja pitää hänelle seuraa, kun kerran hänet mukaani pyysin, mutta sitten itsekkyys iski, ja päätin koettaa omaa enkkaa. Ja se oli kuulemma ihan ok. :)

Valmiina kympille!

Myös supersuunnistaja motivoi minua lupaamalla imuroida tänä viikonloppuna, jos aikani on alle 55 min. Ja jos pääsisin alle 50 min, hän imuroisi kokonaisen kuukauden. Mehän emme siis asu yhdessä, niin imurointia ei muuten voi mitenkään velvoittaa. Minä itse en pidä imuroinnista juurikaan enempää kuin kissani, joten panokset olivat kovat,. Ei kun munaravia siis!

Olen monesti (esimerkiksi viime kesän Espoon rantakympillä) aloittanut kympin juoksemisen liian kovaa, ja hyytynyt pahasti. Koetin siis nyt lähteä maltillisesti ja tavoitella tosissani vain sitä yhtä imurointia. Juoksu kulki ihanassa säässä kuin unelma. Ja vaikka onnistuin liukastumaan ja pyllähtämään alkuverkan aikana, ei itse kisassa ollut mitään pito-ongelmia.

Tulin maaliin hyvässä kunnossa ja hyvällä fiiliksellä. Jaksoin myös juosta pienen loppukirin ylämäkeen, mikä sekin viittaa siihen, että kovempaakin olisi päässyt. Nyt kello pysähtyi aikaan 00:52:37, mikä oli harmittavan lähellä kuukauden imurointivapautta. Mutta aika oli kuitenkin uusi henkilökohtainen ennätykseni, joten en mitenkään voi olla tyytymätön. Lisäksi ikuistavoitteeni täyttyi, enkä ollut sarjani vika ja olin juuri ja juuri puolivälin paremmalla puolella (9/19).

Garmin-statseja: kierrosajat. Aika tarkkaan on mittari osannut
mitata matkan, koska Aktia on kuulemma ihan tarkka kymppi.
Eka kilsa on alamäkeä, vitonen ylämäkeä, kutonen
alamäkeä ja kymppi taas ylämäkeä. Seiskalla olen tainnut katsella
maisemia, koska se on ihan mukavaa tasamaata alamäen jälkeen. :)

Crossfittaaja M:kin oli tyytyväinen tulokseensa, ja sai juoksusta uskoa ja uutta puhtia puolimaratreeneihinsä. Eli kaikki tavoitteet täyttyivät. Ja sääkin oli niin upea, että olisihan se ollut silkka häpeä jäädä himaan kökkimään.

Tänään olisi tarkoitus mennä jäälle kävelemään, kunhan tuo supersuunnistaja herää. Ja illalla on taas uintitreenit.Vähän pitäisi vielä venytelläkin, että saan viikon kiintiöt täyteen. Tämä viikko on ollut tosi laiska niin leuanvetojen kuin venyttelynkin suhteen. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Pyöräilykauden avaus

Tänään tein jotain taas ekaa kertaa elämässäni: pyöräilin talvella töihin. Tämä ei ole kokonaisvaltaisesti mitenkään ooh ja uuh - varsinkaan kun mun työmatkani on sen hurjat 6 km, mutta mulle se on kuitenkin eka kerta. Ja pyöräilin mä sentään ilman nastoja, mikä on jo melkoisen urheaa näillä pääkallokeleillä - ja vedin toki lipat yhdessä jäisessä mutkassa. :)

Olisin mä toki voinut pyöräillä töihin kiertotietä ja tehdä hommasta kestoltaankin oikean urheilusuorituksen, mutta enpä jaksanut. Sen sijaan tein mennessä pit stopin punttiksella, missä treenailin yläkroppaa. Ai kamala, kun sattui leuanvedot käsiin. Osasyyllinen on eilinen kiipeily ja toinen on liian isoksi päässeet kämmenten kovettumat. Määrät jäivät siis vähän vähäisksi. Olisinhan minä voinut toki käyttää hihnoja apuna, mutta se tuli mieleen sopivasti vasta ylätaljaillessa.

Suuri bodauselämys tapahtui vipareita tehdessä, kun huomasin, että olkapäässäni pullistelee suoni. Aiemmin suonet ovat erottuneet vain kyynervarsissani (missä ne näkyvät melkein aina). Nyt sellainen tuli esille ihan uudessa paikassa - ja välittömästi mulle tuli tosi kiree ja superbodarimainen olo. Maltan tuskin odottaa otsa- ja kaulasuonten pullistelua.

Menopeli punttiksen pihassa

Kotiinkin poljin suorinta tietä, koska halusin ehtiä vähän lepäillä ennen illan spinningiä. Joten tämän kuun työmatkaurheilu oli tuli tehtyä vähän vasemmalla kädellä. Mutta on tää kevättalvipyöräily selkeästi eri laji kuin kesäpyöräily: ilman nastoja sai välillä keskittyä kuin kinttupoluilla ikään. Lisäksi mulla ei ollut klossit käytössä, koska pelkäsin, että varpaat paleltuvat pyöräilykengissä. Poljin siis vaelluskengissä.

Ei toi reitti nyt ihan kamalan jäässä ollut: suurin osa tiestä oli jo ihan sulaa ja vain hiekoituksen peitossa. Mutta pääsin mä vähän poljeskelemaan kieli keskellä suuta sileiden jääpintojen yli. Röpelöjää oli aika pitävää ja suhteellisen helppoa polkea, kun ensijännityksestä pääsi.

Hassunhauskan työmatkahaasteen tähänastiset lajit ovat siis olleet:

• Tammikuu: juoksu (lumessa)
• Helmikuu: hiihto
• Maaliskuu: talvipyöräily

Ensi kuussa taitavat alkaa jo kesälajit. Sain muuten supersuunnistajalta vanhan Laajalahden korttelirastikartan. Nyt voin siis suunnistaa töihin! Eiväthän ne rastit tietenkään maastossa enää ole, mutta voi niitä silti hakea. Ehkä haen osan aamulla ja osan kotimatkalla. Mutta tämä on edessä vasta joskus kesällä - jos vaan kehtaan juosta aamuseiskalta kartta kädessä pitkin Espoota. Mä en ole oikein hyvä olemaan outo.