Älä kerro lääkärille

Eräs työkaverini on kehittänyt kaveripiirissään termin "value-mies". Value-mies on sellainen henkilö (hän voi siis olla myös nainen, kuten vaikka lautamies tai puhemies), joka koettaa aina saada parhaan mahdollisen diilin. Omalle työlle esim. kilpailutuksessa tai tarjousten perässä juoksemisessa ei lasketa hintaa.

Stadisprintin aamupäivä ja eka rasti on (vihdoin) löytynyt

Minä tein viime viikonloppuna kunnon value-miehen ratkaisun, kun päätin kisata kevään ensimmäisissä suunnistuskisoissa. Minulla on ollut nilkka jo jonkin aikaa vähän kipeänä, ja viime viikon keskiviikkona pääsin vihdoin nilkkaspesialistille. No, hänpä pätkäisi minulle heti diagnoosiksi jännetupen tulehduksen ja kuukauden juoksukieltoa. Mutta minä olin valitettavasti ehtinyt jo ilmoittautua sekä stadisprinttiin että Helsinki City-O:hon. Ajatuskin niiden väliin jättämisestä tuntui pahalta - pahemmalta kuin nilkkakipu (joka itse asiassa hellitti huomattavasti heti torstaina).

Tässä lähestyn tuulispäänä päivän suurinta pummia.

Tein sitten torstain ja perjantain aikana päätöksen, että juoksen ainakin ekan sprintin ja päätän sitten aina kisa kerrallaan, mitä teen. Ekassa sprintissä tuli ihan lopussa niin paha pummi, että minulle tuli henkinen pakko ottaa iltapäivällä revanssi. Eikä ihana aurinkoinen sää nyt varsinaisesti kannustanut jäämään kotiinkaan. Helsinki City-O oli sprinttejä huomattavasti pidempi kisa, mutta se on konseptina niin kiva, etten sunnuntainakaan pystynyt jäämään kotisohvalle.

Vihdoin maalissa. Tämän kuvan otti kilpasiskoni Aija Salo.

Kisakeskuksena oli molempina päivinä minun vanha kouluni eli Mäkelänrinteen lukio. Oli ihan nostalgista käydä sisällä katsomassa, miltä koulussa nykyään näyttää. Vallilan ja Pasilan ympäristö oli myös ihan loistavaa suunnistusmaastoa omine pikantteine erikoisuuksineen: välillä suunnistettiin melkein sisällä, kun juostiin Pasilan katetuilla kevareilla ja kahteen kerrokseen rakennetun Pasilan kanssa sai muutenkin olla tarkkana kuin porkkana. Helsinki City-O:ssa taas päästiin melkein luontoon, kun pörrättiin Pasilan lisäksi Kumpulan ja Vallilan siirtolapuutarhojen ympäristössä.

Iltapäivän sprintti aluillaan.

Ensimmäinen sprintti tuli tosiaan räimittyä ihan loppusuoralla, mutta minä sentään sain tuloksen. Yhtä hyvin ei käynyt neljälle kilpasiskolle, jotka hylättiin. Supersuunnistaja näki ainakin kahden D40-kisaajan juosseen yhden rastin (sen, minkä minä pummasin) ohi. Muiden kahden toilailuista ei ole tietoa. Kaikki kisan Heidit saivat muuten hylsyn. Nomen est omen.

Pasilan kannella kakkoskerroksessa...

Iltapäivällä meni vähän paremmin - myös Heideillä, koska ketään ei hylätty. Minunkin pummini vähän pienenivät, ja voitin kaksi muuta D40-tätiä. Aamulla olin tuloksen saaneista tokavika, joten petrasin suoritustani, jos asiaa tarkastelee loppupäästä.

Helsinki City-O:ssa jalkani olivat ihan jankissa, ja juoksu oli aika raskasta. Nilkkakin kipeytyi vähän Vallillan metsäosuuksilla, mutta se kesti kuitenkin koko matkan, kun pääsin suunnistuksen loppupuolella tasaiselle alustalle. Reittisuunnitelmani oli ehkä alkupuolella vähän höpö, mutta silti tein tähän astisen urani nopeimman ajan Helsinki City-O:ssa. Tietenkin reittejä on vähän paha vertailla, kun paikka vaihtuu joka vuosi, mutta vertailen silti. Kun ottaa ajasta pois melkein vartin kympin radalla, on pakko olla onnistunut jossain.

... Ja alhaalla katutasossa.

Tuloksista kiinnostuneet ohjaan tuonne. Mutta tässä tiivistelmä mun sankaroinnistani:

• Stadisprintti ap: 19:56 25/26
• Stadisprintti ip: 19:21 24/26
• Sprintin yhteistulos: 20/21
• Helsinki City-O N 10 km: 1:21:22 sij. 38/94

Supersuunistaja osallistui vain Helsinki City-O:hon, koska hän ei pidä sprinteistä. Hän missasi yhden rastin ja sai siitä 10 minuuttia sakkoa. Sillä tipahti tuloslistassa 18 sijaa. Hupsista.

Meitsi ja meitsin koulu. Just äsken eli 1998 pääsin tuolta pois.

Tänään aloitin sitten sen juoksukiellon, jota noudatan joko sen kuukauden tai niin kauan, että nilkka ei ole enää kipeä. Toivottavasti kipu menee ohi viimeistään vappuun mennessä.