Hieman suunniteltua kosteampi lauantai

Lauantaina oli meidän säbäjengin kauden päättäjäiset. Nousivat penteleet kolmosdivariin ja ihan ilman minua! Onnea akoille vaan. Ihan vähän olen kade, kun en enää voinut olla mukana kevään upeassa loppukirissä (ei yhtään tappiota) ja vähän tuuriakin sisältäneessä nousussa (meidän piti voittaa vikan turnauksen kaikki pelit ja parin muun joukkuen hävitä tai pelata korkeintaan tasan...). Mutta välillä pitää valita.

Meitsi surffaa

Olin tosiaan kuitenkin mukana kauden päättäjäisissä, ja pääsin taas kerran Pyhtäälle Sirius Sportiin. Viimeksi kävin siellä lentämässä tammikuussa, koska olen vanha. Nyt surffattiin. Ja pakko sanoa, että surffaus oli oikeastaan hauskempaa kuin lentäminen: sitä sai tehdä vähemmällä rahalla paljon enemmän. Yksi vuoro oli aina tunnin, ja kun meitä oli radalla noin kuusi kullakin, niin surffata ehti oikein mainiosti.

Vanha lumilautailija oppi jopa ohjaamaan!

Kun lentämisessä ehti saada vain vähän esimakua hommasta pääsemättä kunnolla jyvälle, niin surffissa ehti kokea ihan selkeän kehityskaaren. Ensin aloiteltiin vatsalaudalla, ja sitten siirryttiin seisoskelemaan ja käytettiin narua apuna. Kun se alkoi sujua, päästettiin narusta irti ja lopuksi vielä harjoiteltiin veteen menoa ilman narua. Ja kovimmat jätkät koettivat vielä temppujakin kuten käännöksiä ja ollieta. Minä tyydyin tulemaan kaatumatta pois - vaikka kaatuminenkin oli aika kivaa. :)

Ekalla kerralla meno oli tosin tätä...

Kun palasimme pääkaupunkiseudulle, menimme vielä istumaan iltaa yhden joukkuekaverin duunipaikkaan. Mutta se ei suinkaan ole syynä tämän jutun otsikolle, vaan aamuohjelmani ennen Siriukseen lähtöä. Kävin nimittäin poljeskelemassa Maastomittelöiden MTB-reittiä läpi. Yhdessä kohdassa oli oja ja paljon mutaa. Meikältä tyssäsi vauhti ja luonnollisesti kaaduin juurikin sinne ojaan.

Tuo iso lätäkkö muotoutui
minun ahteristani!

Lätäkkömesta oli ihan hiekkatien vieressä, ja tokihan sitä pitkin paineli juuri joku sauvakävelijä meikän pannuttaessa. Eli yleisöpuolikin oli kunnossa. :) Eipä sillä, kun katseli vaatteitani kaatumisen jälkeen, ei kohtalostani ollut mitään epäselvyyttä. Tämä pieni - vaikkakin vilpakka - takaisku ei kuitenkaan minua juurikaan hidastanut, vaan poljin reittiä niin pitkälle, kuin suinkin ehdin. Tunnin jälkeen piti kääntyä takaisin, jotta ehdin Siriuksen autokyytiin. Paluumatka sujui nopeammin, kun reitti oli jo tuttu, eikä tarvinnut pälyillä niin kauaa karttaa - mutta toisaalta oli ihan hyvä, että minulla oli aikaa paneutua myös pyörän pesuun.

Ei ole tuo reitti ihan triviaali. Pitää treenata sitä nyt joka viikko ennen kisoja, että on edes teoriassa mahdollisuus polkea se kokonaan kaatumatta läpi.