sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Sunnuntain reenit

Kiitos eilisen 10 min venyttelyni tai rautaisen lihaaskuntoni, mutta eipä olleet reidet tai pakarat yhtään kipeät tänään. Eivätkä edes polvet, mistä olin vähän jopa yllättynyt. Päätin sitten pyöräillä vähän lisää. Pyöräilin saman keikan kuin viime viikonloppuna. Sain ajasta pois muutaman minutin, mutta kadotin matkasta myös mystisesti yhden kilometrin. Ekalla kerralla ajoin kyllä kerran harhaan yhdelle bussipysäkille, mutta ei siinä nyt kilsaa tullut. GPS ei olekaan erehtymätön! (Tosin enpä minä ole sitä luullutkaan ainakaan sen jälkeen, kun yhtenä aamuna juoksin sen mukaan Kuopion pohjoispuolelta Venäjälle) Statsit sanovat näin:
  • matka: 27,10 km
  • kesto: 1 h 13 min 36 s
  • keskinopeus 22,1 km/h
  • maksiminopeus: 53,0 km/h (hiukan epäilen kyllä)
  • kulutus: 1016 kcal
Sports tracker pysäyttää tallennuksen aina, kun liikun alle 2 km/h (eli liikennevaloissa) ja Polar nauhoitteli koko ajan. Panin ne peräjälkeen päälle. Polarin aika sanoo 1:15:40, mistä voimme päätellä mun seisseen valoisa yhteensä 2 min. Välillä kyllä tuntui, että yksissä valoissa olisi mennyt tuo aika... :)

Koska olen tänä viikonloppuna pyöräillyt, niin päätin tasapuolisuuden vuoksi kiusata vähän yläkroppaanikin. Menin siis bodaamaan. Ja pääliikkeinä olivat tällä kertaa pena ja ylätalja. Niistä tein siis pyramidit.

Salilla tulee orvo olo (kuva)

Penaa tein perussetin 6-3-1-3-6. Lämppäsin ensin kympin sarjan pelkällä tangolla ja sitten tein sarjat. Painoja oli 52,5kg kutosissa, 55 kg kolmosissa ja ykkösen tein 62,5 kg:lla. Ylätaljassa tuplasin kutoset, koska en nostanut painoja eli sarja oli 6-6-3-1-3-6-6. Ennen varsinaista sarjaa lämppäsin 12x30 kg ja 8x 40 kga sarjat. Ja pyramidissa painot olivat 65 kg, 72,5 kg ja 80kg. Noita 2,5 ja 5 kg lisäyksiä teen pistämällä lukot pakan päälle. Pakassa kilot menevät kymmenen välein.

Näiden lisäksi tein empparivatsojani eli torture twistia 2x30s ja 1x20s. Säälittävä tuo vika sarja kyllä Onhan tässä jo jonkin aikaa jaksettu vemputtaa 3x30s... Mutta ei siis tänään. Ja hartioita ja käsiä virvoin vielä tekemällä vipareita (12x6 kg, 15x5kg, 17x4kg) ja ojentajaa (yhdistetty ranskis ja pullover 2x15x10 kg).

Tämä on nyt kuudes viikko tätä saliohjelmaa, ja tarkoitus olisi tehdä tätä 8 viikkoa. Tämä tarkoittanee sitä, että en ehdi nostaa penapainoja omaan painooni. Kun ykkösiinkin pitäisi saada melkein 15kg lisää. Onneksi sentään kyykyssä ja ylätaljassa riuhdon itseäni painavammilla painoilla.

Venyttelin salilla vielä jalat, lonkankoukistajat ja peban. 15 minuuttia sain siihen elämääni tuhlattua. Olen tässä tuuminut, että venyttelyn kanssa voisi taas vähän tsempata. Alussa Jukka (PT siis) sai minut lupaamaan, että venyttelen joka treenin päälle ainakin 6 min (etu- ja takaraeidet sekä pakarat siis), mutta olen välillä vähän "unohtanut". Nyt ajattelin koettaa venyä 10 min jokaisena treenipäivänä. Uimahallissa ei esim. tule ikinä venyteltyä, mutta jos sitä edes töiden jälkeen himassa saisi venyteltyä... Kerron toki, jos epäonnistun surkeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti