Katselin tänään boksilta Prisman dokkarisarjaa E-koodeista.
Dokkareissa oli hauska, utelias lähestymistapa asiaan, eikä se keskittynyt kiljumaan, kuinka vaarallisia lisäaineet ovat. Toki atsoväriaineista puhuttaessa mainittiin kiva pikkuseikka, että niiden, etenkin keltaisen, on todettu aiheuttavan hyperaktiivisuutta lapsilla - ja silti niitä ei ole kielletty. Mutta samalla tuotiin esille se fakta, että väriaineitakin on erilaisia: synteettisiä (kuten ne atsot) ja luonnollisia kuten kirvoista saatava karmiini.
Väriaineiden lisäksi ekassa jaksossa puhuttiin aromivahventeesta eli vanhasta kunnon superiivilistä natrumglutamaatista. Ja jopa tässä asiassa dokkari jätti kiljumatta ja totesi, että natriumglutamaatti hajoaa jo suussa natriumiksi ja glutamaatiksi. Ja vaikka natriumglutamaattia yleensä syytetään päänsärystä ja ruuansulatusvaivoista, niin syllinen on itse asiassa sen puolikas eli glutamaatti. Pelkkää glutamaattia esiintyy useissa luonnon omissa ruoka-aineissa kuten tomaateissa ja parsakaalissa. Ddokkarissa melkoisen kehno ihmiskoekin, jossa "todistettiin", että samanlaisia oreita kuin kinkkiruuasta, tulee myös luonnon omaa glutamaattia sisältävistä ruoista. Tosin, olen tietämättäni harrastanut itselläni vastaavaa ihmiskoetta, ja epäilen, että olen viimeaikoina altistunut hieman liikaa luonnollisille glutamaatinlähteille - varsinkin käytyäni sienimetsällä. :)
 |
| Siinä se luonnon oma glutamaatti istuu keskellä soppaa |
Aromeillehan ei ole E-koodeja, mutta lisäaineita nekin ovat. Ja ne olivat ekan jakson kolmas aihe. Monet aromitkin tulevat luonnosta, erilaisista eksoottisista kasveista. Mutta nekin ovat rajun kemistintyön tuloksia ja siten kaukana luonnollisesta, vaikka ne rehuista lähtöisin ovatkin.
Toisessa jaksossa käsiteltiin säilöntäaineita, joita on yleensä vaikeampi vältellä kuin väriaineita tai aromeita. Varsinkin kun kohta tulee talvi, ja tuoreen kotimaisen kasvihuonetomaatin syöminen on varmaan suurempi ilmastorikos kuin autolla töihinmeno. Toki säilöntäaineissakin on luonnollisempia ja vähemmän luonnollisia vaihtoehtoja.
 |
| E300 ja E440 tulevat ja hyökkäävät! |
Dokkarissa käytettiin aika paljon aikaa siihen, kun selitettiin suolan toimintaperiaatetta säilöntäaineena. Tosin se oli ihan perusteltavissa, koska (myrkyllinen) kaliumnitraatti käyttää vähän samantapaista toimintaperiaatetta bakteerintapossa. Ihan kiva kohta oli, kun dokkarissa vähän "räjäytettiin" kaliumnitraattia, joka on siis myrkyllistä ja helposti syttyvää - ja sitä on pakatut lihavalmisteet pullollaan. :)
Hyvä pointti dokkarissa oli, että ADI-arvoa eli sitä, kuinka paljon tiettyä lisäainetta saa syödä turvallisesti päivässä, on mahdotonta laskea itse: kaikkien tuotteiden tuoteselosteissa ei käytetä E-koodeja, ja vaikka käytettäisiinkin, ei tuoteselosteessa kerrota, kuinka iso osa ADI-arvosta annoksesta tulee. Niistä Kakkosjakson hipsunhauska ihmiskoe olikin juontajan "syön niin paljon E-koodeja kuin suinkin kykenen". Sinänsä tuollaiseen kokeeseen olisi ihan hauskaa osallistua: saisi syödä ihan sikana herkkuja - koska nehän sitä prosessoidun elintarviketuotannon aatelia ovat. Ja voiko juustokakkupirtelö olla pahaa? :D
Toimittaja onnistui syömään päivän kestäneissä gomorran bileissään viittäkymmentä lisäainetta. Niistä 32:lle ei ole määritelty päivittäistä maksimiannosta, koska kenenkään ei oleteta kykenevän syömään niitä niin paljoa, että niistä olisi haittaa (siis normaalissa ruuassa). Laskennat suorittanut lääkärikin sanoi olevansa järkyttyneempi siitä suolan, sokerin ja rasvan määrästä, jotka toimittaja päivässä itseensä ahtoi. Ja pakko myöntää, että ihan hienot keot ne olivat. Mutta lisäaineissa ylittyi vain yhden lisäaineen päivittäinen raja - ja se lisäaine oli kaliumnitraatti. Eli riski ei taida kuitenkaan olla ihan kamalan suuri. Ja taidamme päivän aikana tosiaan hengittääkin enemmän karsinogeeneja kuin syödä niitä. Mutta siinä asiassa olen hyvin eri mieltä toimittajan kanssa, että onko väliä, onko aine luonnollinen vai synteettinen. Minä sanon, että on. Siitähän mouhoilin jo eilenkin.
 |
| Voiko se olla pahasta, jos siitä tulee hyvä mieli? |
Itse olen lisäaineista sitä mieltä, että on eri asia syödä kaktuksessa kasvaneen onnellisen kirvan verta kuin öljystä monilla kemikaalisilla reaktioilla uutettua väriainetta. Ja on siinäkin eroa, että salaattipussini on pumpattu täyteen typpeä, jota hengittelen koko ajan muutenkin, kuin että makkarassani on tunnettua karsinogeeniä. Mutta koska en todellakaan ole jaksanut opetella luontaisten lisäaineiden kuten karmiinin tai pektiinin E-koodeja, tyydyn yleensä välttelemään tuotteita, joissa niitä ei ole kirjoitettu auki, ja joista en koko tuoteselostetta ymmärrä. Olen kyllä laiskuuttani hyväksynyt jokusen stabilointi- ja säilöntäaineen säilykkeissäni - koska olen ainakin vielä liian laiska ja lyhytjänteinen liottaakseni papuja. Onneksi ne ovat kai yleensä niinkin vaarallisia aineita kuin sitruunahappo tai c-vitamiini.
Lisäksi minua hieman arveluttaa se, että kaikki lisäaineet on testattu vaarattomiksi vain erillään. Niiden yhteisvaikutuksia ei ole pahemmin taidettu testata. Ja ihan samoin kun C-vitamiini edistää raudan imeytymistä ja kalkki estää sitä, voivat lisäaineetkin yhdessä aiheuttaa mitä jännimpiä oireita kehoissamme. Siksi minä yleensä en jaksa kiljua, kun näen E-koodin, mutta suosin kuitenkin tuotteita, joihin on käytetty korkeintaan viittä raaka-ainetta.
Toka jakso on muuten nähtävänä Ylen areenassa vielä kuusi päivää. Käykää kurkkaamassa. Ja kolmas on vielä tulematta. Vastinetta tv-lupamaksulle... ;)
Kuvat: weheartit
