Vieteistä parhain sä oot

Ei, tänään(kään) emme saa nauttia seksivau-pornoavautumisesta. Eli en meinaa kirjoitella sukupuolivietistä. Koska paras, (minulla) suurin ja kaunein vietti on toki kilpailuvietti! Tän syvällisen tutkielman voisi sanoa olevan vaikka jatkoa mun 1,5 vuoden takaiselle pohdinnalleni urheilun ja liikunnan eroista. Huomaa, että olen ollut vihainen: ihan kamalia lauserakenteita tuolla. :) Mutta asiaan.

Wikipedian mukaan vietti on käyttäytymismalli, joka yksilöllä on ilman ennakkokokemusta. Sitä ei saa pois tai lisää, mutta sen kautta tapahtuvaa käyttäytymistä voi vahvistaa tai tukahduttaa.

On lienee kaikille blogin lukijoille tullut selväksi, että mua on joko tahallaan tai (luultavimmin) ihan vahingossa  kasvatettu erittäin kilpailuhalua vahvistavalla tavalla. 10-vuotiaana aloitetulla koripalloilulla saattaa olla osuutta asiaan, mutta on mulla kyllä muistikuvia aikaisemmastakin elämästä ja siitä suuresta vitutuksesta, jos en olekaan pärjännyt jossain satunnaisessa kisailussa x.

Tässä kuvassa näkyy metsästysvietti

Mä pidän mun kilpailuvietistäni ja ruokin sitä mielelläni. Se ilmenee mun elämässäni muillakin sen osa-alueilla kuin urheilussa: mun entisessä ja nykyisessä parisuhteessani siivous ja muut tylsät kotityöt hoidettiin ja hoidetaan "leikkimielisillä" kilpailuilla. Eikä mikään asia ikinä ole niin pieni tai vähäpätöinen, etteikö siitä kannattaisi lyödä vetoa. Ja kaikki leuanvetohaasteen kaltaiset pikkuhupailut ovat kuin luotuja minulle. pakko osallistua. Kamala, sisäinen pakko.

Mä olen kuitenkin aika laiska, joten jos en olisi kilpailullinen ihminen, olisin varmaan läski sohvaperuna. Kuten tuossa aikaisemmassakin postauksessa totesin, niin mä en ole mikään hyvän olon kuntoliikkuja. Mä tarvitsen tavoitteita ja keinoja mitata ne. Ja mulle niitä keinoja ovat olleet koris- ja säbäsarjat ja kaiken maailman kuntourheilutapahtumat.

Olen joistain triathlonblogeista lukenut, että ihmisillä on vaikeuksia poistua omalta mukavuusalueeltaan. Mulla ei ole ikinä ollut sitä ongelmaa. Päinvastoin mä olen taipuvainen yliyrittämiseen, ja useammin lähden liian kovaa kuin sopivan hiljaa. Mua ei ikinä ennen kisaa jännitä itse kisaaminen - sehän on hauskaa. Mua lähinnä pelottaa, kuinka pahalta kisa tulee taas kerran tuntumaan, kun painan verenmaku suussa kuin viimeistä päivää.

Eli vaikka rakastan kilpailua ja kilpailuviettiäni, niin on siinä huonojakin puolia. Joskus kilpailen sellaisissa asioissa, missä ei pitäisi kilpailla. Klassikkoesimerkki on tietysti hikketyttöjen raivokas taistelu kympeistä - mihin myönnän syyllistyneeni. Olin kauan relisteröitymättä jopa HeiaHeiaan, koska pelkäsin ylikuntoa: ei olisi mitenkään mahdoton skenaario, että pakottaisin itseni jumpalle ihan vaan siksi, että minulla olisi eniten tunteja kasassa. Tästä on jopa ennakkotapaus:

Meille maksettiin töissä muistaakseni vuonna 2010 Liikuttaja-nimistä palvelua, missä meitä "kuntotestattiin" palvelun alussa ja lopussa ja palvelun aikana pidettiin harkkapäiväkirjaa. Minulle tuli pakonomainen tarve nostaa jatkuvasti aktiivisuustasoani järjestelmässä ja liikkua eniten. Kehitin suorastaan epäterveellisen kisan yhden työkaverin kanssa kärkisijasta - ja menin vielä häviämään. Mutta lopussa ei vaan aika ja kroppa riittänyt enempään. Kyllä minä lisäsin silloin muun liikunnan lisäksi venyttelyä ja kävelylenkkejä ihan vaan saadakseni "helppoja tunteja", mutta en kuitenkaan vaihtanut kovempia treenejä siihen. Loppupalautteessa valkkutyyppi sanoi, että olen riehunut itseni lähimmäksi ylikuntoa koko firman silloisen historian aikana. No, olinpahan kärkipaikalla edes jossain... ;)

Missä kassi, siellä kissa. Tänkin on kai pakko olla joku vietti?

Kysyin supersuunnistajaltakin sen kuuluisan toisen mielipiteen mun kilpailuviettini hyvyydestä. Hänkin on sitä mieltä, että se on pääpiirteissään kiva asia, koska se tekee musta tavoitteellisen - mikä sitten on vaan positiivista. Ainoa huono puoli tässä hurjassa pärjäämisen tarpeessa on, että jos kaikki ei mene putkeen, niin minua alkaa ottaa päästä, ja alan känkkäränkäksi.

Munkaan kilpailuviettini ei kuitenkaan toimi kaikessa. Jos asia ei mua kiinnosta, niin ei mua saa asiasta juuri kiinnostumaan, vaikka kuinka kehittäisi siitä kisan. Esimerkiksi imurointikisan voisin hävitä ihan mielelläni.

Muutenkin olen ollut havaitsevinani pientä aikuistumista ja harmaiden sävyjen löytymistä mustan ja valkoisen välistä tässä vuosien kuluessa. Ja kun luin tuota vuoden 2011 tekstiäni nyt uudelleen, en voi sanoa enää olevani ihan niin kovempaa, jumalauta -meiningillä kohkaamassa. Viimeaikaiset tapahtumat ovat taas osaltaan rauhoittaneet minua jonkin verran, enkä aio enää ihan vaan elämän lepposiiden nimissäkään juosta kisasta toiseen suuna päänä. Mutta silti olen vakaasti sitä mieltä, että siinä ei ole mitään väärää, jos yrittää lenkkipolulla juosta mahdollisimman monta selkää kiinni. Pieni kilpailu piristää - ja ruoskii ainakin minua parempiin suorituksiin.

Joo, urheilurintamalla ei mitään uutta. Siksi tänään pohdittiin syvällisiä.

Leuanvetohaaste: tänään 29, yhteensä 435

Goggeliguu!

Ja välineurheilu sen kun jatkuu! Tänään tohisen uimalaseista. Kuten taannoin ulisinkin, hajosivat mun sairaan upeen väriset TYRin lasini alta aikayksikön (aikayksikön ollessa n. 4 kk), joten piti tutkia plehapuolen uusia tuulia. Koska tokihan aina pitää olla lasit ja varalasit.

Mulla on mun luotto-TYRit, jotka ostin viime kesän alussa Vantaan Triathlonin jostain kojusta. Ne on mageet! Niissä on UV-suoja ja peililasit, joten niillä on kivaa uida ulkona. Lisäksi ne tuntuvat hyvältä päässä. Siitä huolimatta niistä jää kaameat rinkulat silmien ympärille, mikä ei aamu-uinnin jälkeen ole aina kauhean kivaa. Mutta nimenomaan ulkona TYRit ovat aivan ihanat, joten ne ovat mun viralliset kisalasini. Tarvitsin kuitenkin niiden lisäksi toiset lasit, etteivät TYRit kulu turhaan talvikaudella. Ja en näytä aamulla töissä ihan ihmisrauniolta.

Älä tyri, valkkaa tyri!

Supersuunnistaja tilasi juuri Wiggleltä ihanan väriset Zoggsit, joita kokeilin viime viikolla. Niiden käyttökokemus oli suunnilleen yhtä miellyttävä kuin TYRien - ja rinkulakokemus silmien ympärilläkin oli samaa luokkaa. Zoggsit tosin huurtuivat, mitä TYRit tekevät aniharvoin. Ihanasta värimaailmasta huolimatta nämä taitavat jäädä multa itseltäni siis kaupan hyllylle. Eivät ne kuitenkaan ole ihan ilmaiset plehat.

Supersuunnistajan miettiessä omaa lasihankintaansa, harrastin minäkin raivoisaa googlausta asian tiimoilta. Syksyn uimavalkkukin suositteli mulle Malmstenin laseja kirjavien TYRien hajottua. Kun ne saivat hyväksyviä lausuntoja myös sellaisissa auktoriteettipiireissä kuin Juoksufoorumilla, päätin ottaa suuren taloudellsen riskin ja tuhlata 5 € näihin puolivalmistelaseihin. Malmstenit ovat kai oikeiden kilpauimareiden suosiossa. Tai niin ainakin väittää intternetti. Ja tänään sitten uin niillä.

Zoggsit ovat sievät kuin joulukarkki!

Ensin mun piti pysähtyä kiristämään kuminauhaa, koska lasien vasen puoli vuoti. Mutta, kun kiristin kuminauhan, alkoivat lasit pelittää. Koska Malmsteneissa ei ole kumireunusta, näyttää maailma niiden kanssa ihan erilaiselta. Näkökenttä on tavallaan laaja, mutta kulma laseissa on tosi vekkuli ja monistaa esimerkiksi yläviistossa olevia asioita. Parilla ekalla piikillä en meinannut tajuta, kun allas loppuu, ja onnistuinkin täräyttämään vasemman keskisormeni päätykaakeliin, kun se tuli vastaan yllättäen kesken käsivedon. (Supersuunnistaja muuten raateli oman kätensä tänään radanvälimakkaraan, joten meillä oli aika tapaturmapitoinen aamu-uinti.)

Malmstenit toimivat hyvin siihen asti kunnes erehdyin ottamaan ne hetkeksi päästä. Kun laitoin ne takaisin, alkoivat ne painaa sietämättömästi. Vaihdoin sitten loppuajaksi TYReihin. Mutta aion kuitenkin antaa Malmsteneille toisen mahdollisuuden, koska niissä on potentiaalia. Luulen, että painamiseen vaikuttaa kuminauhojen asettelu takaraivolla. Ja toisin kuin tuossa Kuningaskuluttajan vertailussa, ei mulla hurtunut Malmstenit ollenkaan. Huomasin muuten jutun uudelleen luettuani, että mulla on jäänyt noista laseista se mehupillipala pois. Virittelin sen laseihin äsken, mutten jaksanut ottaa uutta kuvaa.

Ruotsalaiset ammattilaislasit

Mutta täydellisten uimalasien etsintä jatkuu kuitenkin edelleen. Normaalien urheilukauppojen Speedot ja Arenat ovat huurtuneet mulla aina ihan tosi nopeasti, enkä siksi oikein luota niihin enää. Speedon Fastskineja mulle on kehuttu, mutta enpä ole vielä kokeillut. Joku voisi kehua lisää, niin saattaisin intoutua kokeilemaan. ;)

Ja nyt sitten kaikki innokkaana jakamaan lasisuosituksia kommenttiboksiin! Minkä merkkisissä laseissa sä uit? Miksi? Mitkä lasit ovat parhaat altaassa ja mitkä avovedessä? Tuleeko laseista aina rinkulat silmien ympärille?

Eilen unohtui taas tää laskuri, mutta mukana ollaan vielä:

Leuanvetohaaste: tänään 28, yhteensä 406

Avannossa

Kaverini akrobaatti H on jo useamman vuoden aikonut kokeilla avantouintia. Ja koska itse olen sellainen satunnainen "tilaisuus tekee avantouimarin" -henkinen tapaus, lupasin lähteä kuskiksi ja seuraksi. Koska Oittaalla ei taida olla joka päivä sauna lämpimänä, suuntasimme tänään töiden jälkeen Hondan nokan kohti Vantaan Kuusijärveä.

Kuusis oli kyllä aika eri näköinen kuin kesällä. Oli hassua katsella samaa rantaa jäässä ja lumessa, missä viime kesänä tuli triathloonattua helteessä. Joku hiihti otsalampun kanssa viime kesän Vantaa triathlonin uintilenksukan takasuoraa.

Tuttu ranta, uusi lookki

Savusauna maksoi 10 € per pää, ja se oli sekasauna, jossa saunottiin uikkareissa. Pohdimme pukkarissa vähän jalkinevalintaa släbäreiden ja sukkien välillä. Minä päädyin lopulta neopreenisukkiin ja akrobaatti H villasukkiin ja niiden alle puettuihin toisiin sukkiin. H käytti myös hanskoja ja pipoa, Minä olin kevyemmällä varustuksella liikenteessä ja jätin pään ja kädet paljaiksi.

Laituri ja joku kokeneempi jääkarhu keskellä avantoa

Ensin oli minun vuoroni rikastuttaa elämääni uudella kokemuksella, kun pääsin ekaa kertaa savusaunaan. Kokemus oli varsin miellyttävä ja löylyt lempeät. Ja sitten oli H:n elämysmatkailun vuoro, kun suuntasimme saunasta rantaan. Ihan saunan vieressä oli pienempi kastautumisavanto, mutta me suuntasimme isommalle lätäkölle laiturin viereen.

Avantoon menossa. Molskis vaan!

Minä näytin mallia uimalla pienen kiekan portailta toisille, ja akrobaatti H kävi perässä dippaamassa yllättävän reippaana. Menimme saunaan ottamaan pienet välilöylyt ja toistimme avantokokemuksen. Tarkoitus oli vielä löylytellä, mutta tokan kerran jälkeen saimme niin hyvät adrenaliinikohinat päälle, että päätimmekin mennä enää suihkuun ja pukea päälle. Eli saunakokemus jäi tällä kertaa vähän köykäiseksi, mikä on sinänsä harmi, koska sauna oli hyvä. Eli voin lähteä toistekin, jos joku haluaa seuraa.

Kotimatkalla iskikin sitten mojova nälkä. Eli kai siinä on ihan vissi perä, että avantouinti jotain kuluttaa. Onneksi supersuunnistaja tuli kotiin heti minun jälkeeni, niin pääsin äkkiä syömään!

Asioita, jotka voisivat aiheuttaa keski-ikäiselle treenaajalle harmaita hiuksia

Ei ollut pidempiä ruuveja satulaan, ei. Sen sijaan kaupassa oli hieno korokekiekko ja matto. Myös kissa tykkäsi matosta ja silpoi sen ekana yönä. Meni sitten tiistain aamu-uinti vähän myöhempän, kun vietimme reilut puoli tuntia liimaten maton palasia yhteen ja teippaamalla reunat ennaltaehkäisemään lisää väkivaltaa.

Tänään koitti eka treeni trainerilla, kun aamusella katsoin Satuhäät ja kokeilin aika-ajotangon kanssa ajamista. Ilmeisesti asento ei ollut ainakaan vielä optimi, koska istuminen alkoi tuntua pidemmän päälle väärissä paikoissa. En sitten tiedä, onko satula huonosti, vai onko tämä vain tottumiskysymys. Kokeilen nyt vielä vähän aikaa, koska syksyn eka spinningikin aina sattuu istumaosastoon. Eli satulan vaihto sattuu. Piste.

En oo tarpeeksi kyyryssä ja pylly on liian takana
satulassa, koska olen tottunut olemaan taempana.

Mitään sen ihmeempää ei olekaan tapahtunut, paitsi korkeintaan mun päässäni. Olen pohtinut elämää suurempia asioita, ja ajattelin listata niitä myös tänne lukijoiden iloksi. MIelipiteitä saa myös kertoa.

1. Olen viime aikoina lukenut ihan liikaa maantiepyörän ja aika-ajopyörän eroista. Esimerkiksi tämä juttu sai pohtimaan, olenko enemmän kuntoilija, joka haluaa pärjätä kisoissa vai saita kuntoilija, joka yrittää pärjätä kisoissa.
2. Olen jo melkein kaivanut sukset kellarista. Nyt mietin, pitäisikö koettaa voidella suksia (mulla on voiteita vielä aiemmilta vuosista) vai laittaa niihin taas teipit. Vai menisiköhän viime vuoden teipit vielä ainakin alkutalven?
3. Miten ihmeessä mä jaksan vetää helmikuussa leukoja? Ensi kuussa pitää varmaan alkaa suunnitella jo aikatauluja, koska loppukuun määrät eivät kyllä mene yhdellä sessiolla. Ja pitää varata ainakin enemmän hieronta-aikoja.
4. Jos en halua samanlaista ylibookattua kesää kuin viime vuonna, niin mun pitää valkata kisoja. Jos haluan ainakin MaastoMittelöihin, Tahkolle ja luultavasti myös Hollolan maastotriathloniin, niin uskallanko bookata enää mitään muuta? Tartu Mill Triathlonissa pääsisi haistelemaan kansainvälisiä tuulia ja uimaan joessa. Ja Vantaa on jo melkein perinne. ÄÄÄÄÄ! Onko pakko valita?
5. Mitä hittoa split squat on suomeksi?

Leuanvetohaaste: tänään 22, yhteensä 253

Voi, tätä materialismin riemujuhlaa

Kuten joku saattoi eilisen kuvan paketin kyljestä tavatakin, niin traineri on saapunut taloon. Olen tässä jo jonkin aikaa jahkaillut, että sellainen pitäisi hankkia. Mutta sitten kuulin huhuja, että se on kovin äänekäs peli, niin alkoi arveluttaa, että voinko polkea sillä ikinä himassa, vai suuttuvatko kissat ja supersuunnistaja. Ja maksavathan mokomat. No, ääsääs totesi, että hän ei suutu ja päätti hankkia sen mulle synttärilahjaksi. Voi, kun mua hemmotellaan!

Traineri. Vain pyörä puuttuu.

Itsehän ostin itselleni vain ne aika-ajotangot - ja nekin käytettyinä. Tämä päivä oli siis teemaltaan pyörän virittelyä. Välissä piti käydä uimassa treenit Märskyssä, mutta muuten heiluin aika pitkälti fillarin kimpussa. Trainerin virittäminen meni vielä ihan helposti, mutta tankojen kanssa olin välillä vähän pihalla ja selvittelin sekä kokeilemalla että googlaamalla, että miten päin minkäkin osan pitää mennä. Mähän en siis tiedä fillareista tai saatika sitten niiden oheisroinasta juuri mitään. Kumin osaan vaihtaa. Jee.

Säädöt: voi päättää, leikkiikö ajavansa maantiellä vai vuoristossa.

Sain vinkin aika-ajotangon myyjältä, että kannattaa koettaa siirtää satula mahdollisimman eteen. jotta se olisi suoraan poljinten päällä kuten aika-ajopyörässä. Jos fillareiden geometria kiinnostaa, niin siihen voi tutustua vaikka tuolla ja ajo-asennon erosta on hyvä kuva tuolla.

Tästä pitäisi tulla röhnötystanko. Huomaa hämäävä ruuvjekku.

Onnistuihan se, kun vähän pyöritteli palasia.

Sain myös vinkin, että  voisin kokeilla kääntää satulan tangon, niin saisin sen vielä edemmäs. No, se ei sujunut ihan niin kuin elokuvissa, koska satula meni kääntämisen jälkeen vähän väärään kulmaan. Tai sitten mulla pitäisi olla pidempi ruuvi, että saisin satulan nokan enemmän etukenoon. Ajattelin huomenna käydä kysymässä yhdestä (eli lähimmästä hyvästä) pyöräkaupasta ruuvia. Jos sieltä ei löydy, niin luovutan, ja tuuppaan satulan vain niin eteen kuin sen oikein päin olevalla tangolla saan.

Testing. Huomaa innovatiivinen eturenkaan pidike (pohjevenytin).

Mutta käyn nyt kuitenkin kysymässä, koska lahjaan ei kuulunut eturenkaan telinettä. Sellaisen aion käydä joka tapauksessa huomenna haltuuni haalimassa. Saas nähdä, maltanko mennä illalla salille mavettamaan, vai katsonko vaan satulasta trainerin mukana tullutta dvd:tä.

Leuanvetolaskuri: tänään: 19, yhteensä 190

Juoksujalkaa

Taisi taas vahingossa tulla blogitauko. Mulla on ollut vaan yksinkertaisesti liikaa tekemistä ja liian vähän sanottavaa. Mutta tänään tapahtui jotain mainitsemisen arvoista: mää juoksin!

Tein Esportissa vaihtoharjoituksen, jossa ensin pyöräilin ja sitten juoksin. Ja sitten palasin satulaan ja aloitin saman ruljanssin alusta. Tätä jatkoin kolme kierrosta. Tarkoitus oli vähän kokeilla juoksentelua ja ennen kaikkea treenata jalkojen hermotusta, että pyöräilystä juoksuun siirtyminen olisi helppoa. Juoksin aina vain 3 kertaa Areenan lenksukan, koska alusta on kuitenkin aika kova. Ja ennen kutakin juoksua poljin fillarilla 20 min. Pyöräilyä olisi pitänyt ehkä harrastaa kauemmin alle, mutta olin vielä aika puhki eilisestä kahden spinutunnin putkesta. Juokseminen oli kyllä kivaa! Eikä se edes tuntunut pahalta missään osassa kehoa. Olisi tosiaan pitänyt polkea enemmän alle, että olisi saanut edes sellaisen kisafiilishapot jalkoihin. Ajattelin, että vetojen tekeminen polkiessa kompensoisi aikaa, mutta ei tainnut.

Kuvitukseksi pieni teaseri huomisen
juttuaiheesta. Ja kissa.

Tulipa muuten löydettyä Intternetistä oikeutus mun joulubulkille. Ja vielä oikein kunnon auktoriteetilta eli Darby Thomakselta. Hän kirjoittelee blogissaan, että off seasonilla kannattaa vähän pläskistyä, ja siitä on vain pelkästään hyötyä. Hyötyä tulee kolmesta syystä: 1. Aerobinen vastus kasvaa, kun joutuu raahaamaan isompaa ruhoa paikasta toiseen 2. Voimat kasvavat paremmin samaisesta syystä 3. Palautuminen nopeutuu, kun on "normaalimpi" rasvaprosentti. Joo, varsinkin toi viimeinen kohta on tosi oleellista mulle, kun oon tällanen kuivan kesän orava. Eiku ai nii, en ookaan. ;) Triathlonistinaisen optimi BMI olisi kuulemma 20. Sinne on vielä matkaa... 15 kiloa, jos oikein laskemaan aletaan. :D Ihan vakavissaan voisi todeta, että mullahan on ihan liikaa turhaa lihasta yläkropassa (ja turhaa läskiä pyllyssä, mutta ei puhuta nyt siitä) oikeaksi triathleetiksi. Mutta kun salilla on niin kivaa (enkä ole oikea triathleetti vaan wannabehäröpallo)! Ihan mielenkiintoinen juttu se siteeraamani juttu silti oli. Kannattaa vilkaista.

Leuanvetolaskuri: tänään 18, yhteensä 171

Lintu vai kala?

Minulla on tapana käyttää syntymäpäivääni tekosyynä tehdä ja ostaa kaikkea kivaa pitkin tammikuuta. Olen varannut jo erikoispitkän hieronta-ajan ja kasvohoidon. Ja ensi viikolla kotiutan kaverin vanhat aika-ajotangot. Mutta ei siinä vielä kaikki: Eilen ajelimme kavereiden kanssa Pyhtäälle lentämään.

Sirius Sport Resort on Porvoon motarin varteen rakennettu venäläisten turistien houkutin, missä voi surffata, lentää ja juoda samppanjaa. Tosin jälkimmäistä pitää tehdä vasta vikana, koska kännissä ei saa lentää tai surffata. Ja jonkun pitää olla kuski, koska mesta on keskellä ei mitään. Me otimme tällä kertaa pelkkää lentelyä, vaikka surffiakin olisi saanut kaupan päälle pikkurahalla. Otimme viiden hengen porukalla kaksi perhepakettia, niin jokainen sai lentää 4 minuuttia.

Lentoputki on iso tuubi, jossa virtaa ilmaa alhaalta ylös. Siellä sitten pötkötellään ilman päällä, ja (Puumanmetsästäjä-Stigin näköinen) ohjaaja opastaa kääntelemään raajoja siten, että asennosta tulee ihanan symmetrinen, ja hän voi antaa lentelijän lentää itsekseen. Metkaa puuhaa. Voisinpa lentää toistekin. Silloin voisi koetta osata vaikka muuttaa itse korkeutta. Nyt en vielä ihan kamalasti ehtinyt tajuta, mitä minkäkin raajan heiluttelu tekee.

Tänään olikin sitten koko viikon pelkäämäni 30 minuutin testiuinti. Se tuntui yllättävän vähän pahalta. Mutta minä koetinkivi lähteä rauhassa liikkeelle, koska puoli tuntia on pitkä aika. Ihan en tavoitteeseeni eli 1500 metriin päässyt. Ope laski matkakseni 1425 m ja Garmin 1475m. Ope oli varmaan oikeassa, koska jouduin pari kertaa muuttamaan rytmiä ohitustilanteiden takia. En kuitenkaan uskonut ihan täysillä siihen 1500 metriin, joten olen ihan tyytyväinen. Kesällä pitäisi olla joka tapauksessa ihan mahdollista uida olympiamatkan uinti alle puoleen tuntiin, koska märkkäri päällä pääsee lujempaa. Ja tietty kehityn vielä ihan kamalasti ennen kesää.

Leuanvetolaskuri: tänään 12, yhteensä 78.