pH-dieetti, osa II

Tämä selkeästi mielipiteitä jakava ruokavalio onkin kähtalaisen monimutkainen asia, johon tutustuminen on minulta vielä kesken. Olen viime aikoina lueskellut jonkin verran solujen aineenvaihdunnasta, ja palaankin asiaan, kunhan tiedän asiasta tarpeeksi.

Tällä kertaa keskityn pelottelemaan eli referoin "happaman elämäntavan" vaikutuksista sairauksiin.

Ruokavaliosta johtuvan asidoosin vaikutusta sairauksiin on tutkittu paljon. Tutkimukset ovat osoittaneet, että
asidoosin vaikutukset kehossamme voivat suoraan myötävaikuttaa erilaisten sairauksien syntyyn.

Syöpä kukoistaa happamassa ympäristössä. Kasvainten pH on aina hapan, koska niiden glukoosiaineenvaihdunta on kiihtynyttä ja happamien kuona-aineiden poiskuljetus on siihen suhteutettuna liian hidasta. Emäksiset mineraalit kohottavat syöpäkasvainsolujen solun ulkopuolista pH-arvoa estäen etäispesäkkeiden muodostumista. Käyttämällä erittäin emäksisiä mineraaleja pH-arvon nostamiseen, syövän kasvu (ja imusolmukkeiden puuttuminen asiaan) voidaan siis estää. Tutkimuksessa oli todettu, että jopa leivinjauheen (NaHCO3) nauttiminen suun kautta auttoi syöpäkasvainten ympäristön neutralointiin, mikä haittasi niiden leviämistä. Itse kasvainten sisäiseen happamuuteen ei ruokavaliolla pystytty vaikuttamaan.

syöpäsolu

Emäksisten mineraalien nauttiminen ja niiden lisääminen ruokavalioon hidastaa myös osteoporoosia.
Emäksiset mineraalit hidastavat luun hapertumista eli kalsiumin irtoamista luista. Ja päinvastoin: Happoja muodostavien ruoka-aineiden erittäin runsas nauttiminen aiheuttaa metabolisen asidoosin. Tämä johtuu siitä, että osa kehon happoja neutraloivasta emäsbufferista koostuu luuston mineraaleista: kun keho on happamassa tilassa, paratyroidihormoni kiihdyttää kalsiumin poistumista luista ja hampaista liiallisen happamuuden puskuroimiseksi tai neutraloimiseksi. Vuosien kuluttua tuo kalsiumhävikki johtaa osteoporoosiin. 

Myös yleiset havainnot eri puolilta maailmaa tukevat kasvisperäisen ravinnon hyötyjä, sillä kulttuureissa, joissa käytetään runsaasti eläinproteiinia, myös luuston terveys on heikompi. Tosin ristiriitaisiakin tuloksia on julkaistu; näissä virtsan alhaisen pH-arvon tai siihen erittyvän kalsiumin ei ole todettu olevan yhteydessä osteoporoosiin. (Tähän ei ole tarjota linkkiä) Kuitenkaan kehon alkalisoimisesta ei ole tiedossa samanlaista haittaa kuin happamoittamisesta saattaa olla. Siksi itse näkisin, että emäksisen ruokavalion noudattaminen on ihan hyvä tavoite.

Tämä luu ei katoa

Sama kato käy luuston lisäksi lihaksille, jotka myös toimivat osana emäsbufferia. Tästä yksi oire onnkin krampit kovan jumppaamisen jälkeeen, kun kroppa neutraloi maitohappoja. Minulle opetettiin jo pienenä koripallistina, mitkä ruuat vähentävät maitohapon erittymistä (väärääkin tietoa sain - appelsiini oli muka pahasta) ja opastettiin ainakin kesän treenikaudella syömään magnesiumia.Lijaskadolle ei vaan taida olla tautinimikettä (kynismi? :D) kuin luukadolle.

Emäksiset mineraalit eli magnesium ja kalsium, ovat ratkaisevassa asemassa myös sydän- ja verisuonitautien ennalta ehkäisyssä ja niiden nauttiminen lisäravinteena vähentää kipua reumaattisesta niveltulehduksesta kärsivillä potilailla. Tästä asiasta voi halutessaan lukea lisää täältä, kun kerran koko artikkeli on netissä eikä vain abstrakti.

Tänään tapaan taas personal trainerin, ja ajattelin kysellä kiperiä aineenvaihdunnasta ja ruoka-aineiden ruuansulatuksessa kokemista kemiallisista reaktioista (ne ihanat kaavat olivatkin aina kemmassa mun lemppareita...). Palaan siis asiaan.

Kavitaatio - siis mikä?

Tämä ei liity personal traineriin mitenkään, mutta epätoivoisiin yrityksiini kaventua kylläkin. Kirjoitankin nyt sitten tällaisen täytejutun tähän väliin. Jatkan paremmasta elämästä kirjoittamista, kunhan ehdin lukea erilaisista ruokafilosofioista lisää ja jutella rainerini kanssa.

City Dealissa oli taannoin tarjous kavitaatio-hoidosta, ja pienen googlaamisen jälkeen päätin kokeilla. Hinta oli alennuksenkin jälkeen melko suolainen 390€. Alentamaton hinta oli järkyttävät 1390€ (ja kuulemma hoitoja joku niillä hinnoilla jopa ostaa).

Kavitaatiossa rasvasoluja hajoitetaan ultraäänellä. Rikottujen solujen sisält sitten lähtee aineenvaihdunnan mukana pois - ainakin jos muistaa juoda vettä eikä hanki lisää rasvasoluja huonolla elämällä. Kavitaatiota väitetään kauneushoitoloiden sivuilla ainoaksi leikkausta vaatimattomaksi toimenpiteeksi, joka on todettu lääketieteellisesti tehokkaaksi. Mitään virallisia tuloksia en ole nähnyt. Sinänsä rasvasolujen räjäyttely eroaa perinteisestä laihdutuksesta sillä, että rasvasolut lähtevät kokonaan: dietatessahan ne vain tyhjenevät. Eli kavitaatio on ikään kuin rasvaimua ilman leikkausta.

 Rasvasolujen solukalvo siis hajoaa ultran vaikutuksesta. Kun rasvakudos on rikottu, rasva vapautuu triglyseridien muodossa solujen väliseen välikudosnesteeseen ja hajoavat heti glyseroliksi ja rasvahapoiksi. Vesiliukoinen glyseroli siirtyy verenkiertoon, jonka mukana se kulkeutuu maksaan tai sitä energiana käyttäviin soluihin. Liukenemattomat vapaat rasvahapot sitoutuvat niitä kuljettaviin proteiineihin ja kulkeutuvat vähitellen maksaan tai muihin niitä energiaksi tai rakennusaineiksi tarvitseviin soluihin. Maksassa vapaita rasvahappoja käsitellään normaaliin tapaan kuten mitä tahansa esimerkikisi ruoasta saatua rasvahappoa. Mutta tämä vaatii sen, että samalla ei mussuteta muuten tarpeeksi tai liikaa uutta polttoainetta - muuten rasva varastoidaan uudelleen vararavinnoksi.


Kolmen kavitaatiohoitokerran lisäksi diiliin kuului kerta RDT-alipaineimuhierontaa, joka tehostaa rasvan- ja kuona-aineiden poistumista elimistöstä. Sen pitäisi vaikuttaa eritoten selluliittiin.

Oliko hoidosta sitten mitään iloa? Minulta mitattiin joka kerta reiden ympärys 9 cm pakaran alta ja ekan ja vikan hoitokerran välillä oli häipynyt molemmista reisistä 1,3 cm. Mittasin reidet vielä itse viikko vikan hoidon jälkeen. Puuha ei ollut ihan helppoa itselle tehtynä, joten tulos ei ole eksakti, mutta molemmista reisistä on saattanut lähteä vielä 0,5-1 cm lisää. Ja lopulliseen tulokseen voi mennä vielä viikko. Hoppas...

Parin sentin katoamista ympärysmitasta ei huomaa silmällä, enkä ole sen kummemmin tyyppaillut housujanikaan. Selkeä ero entiseen on takareisien selluliitin määrän vähentyminen. Ja olin minä huomaavinani hamessa ja korkkareissa heiluessani, että reisilihakseni erottuisi aavistuksen selvemmin. Maksaisinko hoidoista täyttä hintaa? No en vitussa. Tuo tarjous nyt oli sen verran halpa, että kokeilu ei keljuta. Ja ihan kiva alkusysäys tämä on timmimmän kropan metsästykselleni.


Kuvat How to diets ja We heart it

Jos metsään haluat mennä nyt...

... niit takuulla eksyt? No, lähellä oli, kun tänään menin Espoon Akilleksen järkkäämille iltarasteille - vaikka metikkönä olikin oma lähimetsäni eli Leppävaaran urheilupuisto.

Suunnistuskärpänen puraisi minua, kun katsoin kesällä Jukolan viestiä telkkarista (okeesti: TV ja alkoholi ovat pahimmat ylenpalttisen urheilun aiheuttajat: olen lupautunut juoksemaan sekä maratonin että puolikkaan, kun olen ollut tukevasti humalassa. Ja nyt ramppaan ihan innoissani metsässä, kun erehdyin möllöttämään yhtenä lauantaina kotisohvalla ja katsomaan telkkaria. Eli pelatkaa vaan varman päälle älkääkä juoko kaliaa tai tuijatko töllöä. Menkää sen sijaan vaikka jumppaamaan.). Siitä innostuin rekryämään säbäjoukkuettani iltarasteille, ja nyt löysin itseni niiltä toistamiseen.

Tänään vedin vain helpoista helpoimman D-radan, koska minulla oli tunnin aikaraja: piti ehtiä leffaan. Vaikka rata olikin iisibiisi ja metsä tuttu, onnistuin pummaamaan pahasti tokan rastin. Itsetunto nousi liikaa ekan rastin loistavan noudon jälkeen, ja ylpeys kävi taas lankeemuksen edellä. On se vaan niin jännää, kuinka sitä on itsetuntonsa huipulla ennen metsään menoa, mutta metsässä sitä vaan nöyrtyy. Myös vitosrastia jouduin etsimään vähän liian kauan, kun en huomannut sähkölinjaa, mutta muuten rastit menivät ihan timangisti. Aika oli 54:29, ja metsässä tuli rämmittyä pummauksen ansiosta viitisen kilsaa (suurimman osan ajasta kyllä viiletin kuntopolkuja pitkin).

Suosittelen suunnistamista muillekin. Se on mukavaa aivojumppaa hyvän aerobisen treenin ohessa. Lisäksi jos on yhtä surkea suunnistaja kuin minä, saa lenkille ihan kivasti pituuttakin. Karttaa lukiessa ei edes huomaa urheilevansa. :)

Espoon iltarasteja voi bongailla Akilleksen sivuilta. Itse olen menossa suorittamaan varmaan seuraavan kerran Uusmäkeen D:n tai C:n ja sitten lokakuussa sunnuntairasteja, joiden ajankohta sopii minulle tiistaita paremmin. Siellä voi sitten ainakin vetää pidemmän kaavan mukaan eli ainakin C:n. Mukaan vaan! Porukalla on kivempaa eksyä! ;)

Jos suunnistustaito on ruosteessa, voi karttamerkkejä kerrata netistä. Myös rastnmääritteitä ja kompassin käyttöä voi sieltä opiskella.

Kuvat täältä ja täältä

pH-dieetti, osa I

Ruokavalio, joka pyrkii ylläpitämään kehon luontaista happo-emästasapainoa kutsutaan pH-dieetiksi. Se on melkoisen iso ja monimutkainen asia, joten kirjoitan siitä monessa erässä. Tässä ekassa setissä on yleistä lätinää.

Veren pH-arvo on 7,365. Keho pyrkii ylläpitämään tätä arvoa kaikin mahdollisin tavoin. Sillä on pieni emäksinen puskurijärjestelmä, jolla se ylläpitää kehon emäksisyyttä. Tämä puskuri on tarkoitettu poistamaan kehossa luontaisesti olevia happamia aineenvaihdunnan sivutuotteita: luontaiset elintoimintomme, aineenvaihdunta ja kuona-aineiden sekä myrkyllisten aineiden poistaminen kehosta johtaa pieniin määriin happamia sivutuotteita, joita puskurijärjestelmä neutraloi.

Kun solu toimii ja tuottaa energiaa, syntyy happamia kuona-aineita eli jätteitä, jotka solu siirtää sisältään sitä ympäröivään nesteeseen. Nämä jätteet siirtyvät hien, ulosteen virtsan ja muiden eritteiden mukana ulos elimistöstä. Tämä on normaalia aineenvaihduntaa. Ongelmia syntyy siinä vaiheessa, kun solu tuottaa enemmän jätettä, kuin elimistö ehtii poistamaan. Tämä vastaa kaikkien tuntemaa ilmitä eli vesistöjen rehevöitymistä: Kun ihminen laskee vesistöön ravinteita, se rehevöityy. Tällöin veden happipitoisuus laskee, mikä heikentää kalojen elinmahdollisuuksia. Samalla tavalla solu elää vedessä. Jos solua ympäröivä neste happamoituu, siinä alkaa kasvaa hiivoja, sieniä ja bakteereja. Tässä ympäristössä solun on vaikea toimia ja tuottaa energiaa. Elimistö auttaa solua kaikin mahdollisin tavoin eli poistaa jätteitä ja siirtää happoja pois tärkeiden energiaa tuottavien solujen ympäriltä. Jos happoja on liikaa, elimistö ei pysty poistamaan niitä.

Kun nautimme happamia elintarvikkeita, kehomme siis joutuu työskentelemään ylikierroksilla ylläpitäessään happo-emästasapainoa. Kehomme ei siis varsinaisesti heti happamoidu,  vaan ensin se rasittuu.

Kehon happamoitumista kutsutaan asidoosiksi. Taistellakseen tätä vastaan, elimistömme ottaa emäksisiä aineita muun muassa luustosta ka lihaksista. Elimistö myös laimentaa happoja hamstraamalla vettä, jolla se laimentaa happoista elimistöä. Kehossa ilmenee tämän seurauksena turvotusta. Rasvan avulla elimistö siirtää happoja pois tärkeistä elimistä, ja rasvoihin sidotut hapot varastoidaan rasvakerrokseksi eri puolille elimistöä - eli kertyy fläsää.

Happamoitumista aiheuttavat muun muassa liha, maitotuotteet, kananmunat, viljatuotteet, korkean sokeripitoisuuden hedelmät, etikkaa sisältävät ruuat, hiilihappoa sisältävät virvoitusjuomat, tuoremehut ja muut mehut, kahvi, tee, sokeri ja keinotekoiset makeutusaineet sekä puhdistettu suola. Lisäksi mitä enemmän syömäämme ruokaa on käsitelty ja muokattu, sitä enemmän se happamoittaa kehoamme.

Elimistöä happamoittavat myös ympäristön saasteet, tupakointi, lääkkeet ja stressi. Lisäksi kova fyysinen harjoittelu elimistön äärirajoilla tuottaa elimistöön luontaista happamuutta eli maitohappoa. Siksi varsinkin treenaavien ihmisten pitäisi kiinnostua ruokansa happo-emästasapainosta.

Emäksöiviä ruoka-aineita ovat kasvikset, juurekset, avokado, kookospähkinä, sitruuna, lime, greippi, idut, hippiviljat kuten kvinoa, tattari, hirssi ja speltti, osa siemenistä ja pähkinöistä sekä osa kylmäpuristetuista öljyistä. Emäksöivän ruokavalion perustana on lehtivihreää sisältävät kasvit, hyvät kylmäpuristetut öljyt ja hyvä suola (esim. ruususuola tai valkaisematon merisuola).

Tässä perusteet. Jatkossa perehdyn tarkemmin solujen toimintaan ja pelottelen itseäni ja lukijoita happaman elämäntavan aiheuttamilla sairauksilla. :)

Kuvat: We heart it

Viikko Helsinki City Triathloniin

Ihan pikapäivitys vaan.

Putsasin tänään päivällä fillarini ketjut ja rattaat tärpätillä ja öljysin ketjut uudelleen.

Sen jälkeen menin kokeilemaan, mihin aikaan 10 km fillarilla ja 3 km jalan taittuvat - peräjälkeen. Aiemmin tällä ja viime viikolla olen jo kellottanut aamu-uinneilla 300m vapareita (7:05, 7:20 ja 6:55). Tänään piti sitten koklata ne kaksi muuta lajia.

On kyllä pakko sanoa, että juokseminen heti polkemisen jälkeen oli hieman hapottavampaa kuin muistinkaan. Onneksi uimastadikan maasto on vielä mäkistä. No, tämän päivän perusteella minulla saattaa olla aavistuksen verran mäkivaraa: 10,09 km fillarilla meni aikaan 25:49 ja 3,01 km juosten aikaan 19:14.

Vaihdoistahan minulla ei ole mitään hajuakaan, mutta ainakaan fillaroinnista juoksun vaihdossa ei varmaan mene minuuttiakaan: minulla kun ei ole klosseja, niin ainoastaan pistän fillarin telineeseen, otan kypärän pois ja käännän numeron eteen. Uinnin jälkeen pitää toki pukea jotain päälle. Mutta nyt näyttäisi siltä, että minulla olisi vaihtoaikaa huimat 8 min ja pääsisin silti alle tunnin.

Tässäpä  ne minun valmistautumiseni minitriathlonille sitten olivat, koska ensi viikko menee lähinnä Espoo Cinéssä epäurheillessa. Sen lisäksi ehdin vain pelata vähän säbää, käydä suunnistamassa ja toivottavasti edes pari kertaa myös salilla. Jos menen uimaan tiistaina tai torstaina aamulla, niin voin vielä polskia pari kolmesatasta.

Kuolema uhkaa muovipullossa?

Juttelimme toissapäivänä irkissä veden juomisesta, ja siitä keskustelu siirtyi muovipulloihin ja niistä veteen irtoaviin kemikaaleihin. Niistä pelätyimpiä ovat bisfenoli-A ja ftalaatit. Bisfenoli on tunnettu karsinogeeni ja ftalaateista osa aiheuttaa hedelmättömyyttä. Muiden mouhuja niistä voi lukea useammasta blogista. Esimerkiksi Kemikaalicoctail on mouhunnut bisfenolista useamminkin. Ja samaa voi lukea monesta muustakin blogista.

Koska olen itse vähän laiska googlaamaan ja lukemaan puolueetonta dataa, ajattelin kysyä mielipidettä siltä hipiltä, joka saa vastaamisesta rahaa - eli raineriltani. Tosin tätä juttua kirjoitellessani tuli sitten googlattua enemmänkin...

Tääkö mut tappaa?

Hitusen hipahtava Rainer oli myös sitä mieltä, että uhka on olemassa, mutta pieni. (Ok, kysymyksenikin oli johdatteleva, koska sanoin lukevani blogeja hippifiltterillä ja olevani itse sitä mieltä, että vain ruuan kuumentaminen muoviastiassa on oikeasti pahasta). Rainer totesi, että tieteellistä näyttöä asiasta on paljon - samoin kuin on vastakkaistakin näyttöä. Mutta, kun lähteitä lukee, niin ylläripylläri vastakkainen näyttö tulee muovitehtailta...

Alumiini on varma valinta

Mutta tässä kaikille kolme kikkaa, joilla muovista liukenevien kemikaalien määrää omassa ravinnossa saa pienennettyä. Ne allekirjoitan myös minä (ja minähän olen suuri mielipidevaikuttaja ja -auktoriteetti):

1. Älä kuumenna ruokaa mikrossa muoviastiassa. Kemikaaleja irtoo muovista enemmän, kun muovia kuumennetaan. Sulata / lämmitä sapuskasi siis keraamisessa astiassa.
2. Älä seisota vettä pullossa. Muovi alkaa erittyä veteen jos vesi seisoo siellä monta päivää. Toki sitä erittyy sekunnista yksi, mutta muutamassa päivässä ja kuukaudesa sitä vaan erittyy enemmän.
3. Jos käytät muovipulloa, käytä kovaa muovia olevaa pulloa. Muoveja on paljon erilaisia. Pullojen pohjassa on aina pienen kolmion sisällä numero, josta näkee, mitä tavaraa muovi on. Käsittääkseni, jos numero on 1 (PET), 2 (HDPE), 4 (LDPE), 5 (PP) tai 6 (PS), voi pulloa huoletta käyttää. Niiden valmistamisessa ei käytetä bisfenolia Ja ainakin minun juomapulloistani (sellaisista kupasta ostetuista urheilujuomapulloista) toinen on kakkonen ja toinen nelonen. PET-muovi on sitä ohutta rapsakkaa matskua, josta ainakin lähdevesipullot ja -kanisterit tehdään. (Ja nyt sitten pitää korjata, jos olen käsittänyt väärin! Kolme ekaa eli PET- ja PE-muovit toistuivat useammassakin maininnassa vaarattomina, ja kahdesta vikasta en ole varma. Ja yksikään lähde ei ollut ns. tieteellinen.)

Etsi tätä

Itse ajattelin silti vaihtaa yöpöydän LDPE-juomapulloni vesilasiin, ja kaataa aina treenin lopuksi loput vedet pois juomapulloistani, koska muut kemikaalit. Minulla on kuitenkin nyt kaksi aika uutta treenipulloa, joten en ole ihan heti ostamassa alumiinista butelia. Katsotaan nyt, josko sellaista toivoisi joulupukilta.

Minulla ei muuten ole nyt himassa yhtään limupulloa, joten en voi tiirata niiden pohjaan. Voisiko joku katsoa kokiksensa pohjaan ja kertoa, mitä siellä lukee?

Kuvat täältä, täältä ja täältä

Kankea ja toispuolinen

Minä siis. Tänään oli eka treenikerta valkun kanssa, ja teimme testejä.

Ensin testattiin liikkuvuutta. Pääsin pötköttelemään aamukasteiselle Eläintarhan kentän nurmelle jännä ilmapussi selkäni alla. Pussissa oli kiinni painemittari, joka heilahti heti, kun selkäni kaari alkoi laskea. Sitten valkku nosti molempia koipiani vuorotellen ylös ja testasi takareiden kireyttä. Normaalilla liikkuvuudella jalan pitäisi nousta noin 45 asteen kulmaan ennen kuin selän kaari alkaa painua. Minulla vasuri nousi melkein 40 asteeseen, mutta oikea puoli pääsi vain säälittävään 30 asteeseen.

Pakaraa testattiin normi pakaravenyytysasennosta modatussa asennossa. Siis tämä, mutta maaten:

Ja taas syynättiin paineita. Minulla viisari ei heilahtanut kummallakaan puolella ennen kuin alkoi painaa tuon päälimmäisen jalan polvea pois päin kropasta.

Etureittä ja lonkan koukistajaa testattiin pöydällä: siinä piti maata selällään persaus reunalla, polvet sylissä. Sitten toinen jalka päästettiin roikkumaan reunan yli. Oikeasti polven pitäisi laskea alemmas kuin lantio ja etureisi ei saisi kovettua venytykseen. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä... Tosin lonkankoukistajani ei ole kovin kireä, koska olen aina pelännyt ankkapersettä ja sitä (minulle) innokkaasti venyttänyt. Etureisi sen sijaan oli senkin edestä...

Lopuksi tuli puheeksi ryhti, ja katselimme vähän hartioitani ja vääntelimme käsiä. Ilmeisesti minulla ei ole kireät rintalihakset (no, niitä olenkin venytellyt silloin, kun olen venytellyt), vaan käsivarren ulkosyrjällä oleva joku pikkulihas, joka kiskoo hartioitani lysyyn (enpä muista sen nimeä). Sain sillekin lihakselle muutaman "venytyksen" (ne ovat enemmänkin vain liikkuvuutta lisääviä liikkeitä, koska sitä pientä, syvällä olevaa lihasta on aika mahdotonta venyttää). Siinä sivussa opin tekemään tämän venyytyksen oikein (hartia alas):

On muuten ihana vatsa tytöllä. Mulle kans tommonen!

Tiesin kyllä, että liikkuvuus on heikoin lenkkini, koska venyttelen suunnilleen yhtä paljon kuin Seppo Räty. On ihan mahdotonta, että jaksaisi venytellä 2-3h treenin jälkeen, kuten oikea ohje kuuluu. Joskus venyttelen aerobisen treenin jälkeen, mutta yleensä minulla on muka niin kiire, etten ehdi, ja venyttely jää. Nyt lupasin ottaa aikaa joka treenin jälkeen 10-15 min venymiseen. Ja arvatkaa vaan, venyttelinkö, kun tulin fillarilla toimistolle... :D

Tiesittekö muuten, että lihakset menevät kasaan 0.1mm viikossa? Tämä nyt ei käytännössä ole juuri mitään, mutta 10 vuodessa se tekee jo 5 cm, joka onkin jo aika paljon. Tästä syystä mummelit ovat vähän kumaraisia.Tämä kiva knoppitieto sai taas minunkin venyttelymotivaationi kasvamaan. Meinaan ihan aikuisten oikeasti venytellä illalla salitreenin jälkeen!

Tulevaisuus?

Venymisen jälkeen minäkin pääsin vihdoin loistamaan. Testasimme juoksentelemalla aerobista sykerajaani (n. 150) ja palautumistani. Ensin sain juosta 500m normaalilla hölkkävuhdillani, minkä jälkeen syynättiin syke (144). Sitten lähdimme juoksemaan yhdessä, kunnes syke oli 140. Siinä vaiheessa pysähdyttiin ja harrastettiin syvää itsetutkiskelua: olenko hengästynyt? No, enpä ollut. Jatkettiin juoksua, kunnes syke nousi 150:een. Ja sitten taas seis ja hönkimisen arviointia. Nyt piti vähän ottaa syviä henkäyksiä puheen lomassa, joten aerobinen raja oli löytynyt. Jee.

Vikaksi sain vetäistä armotonta munaravia 300m, jotta hengästyin ns. vitusti ja menin kunnolla hapoille. Sitten ihailtiin, kun sykkeeni alkoi hiljalleen laskea (maaliin tullessa se oli 182). Tästä valkku sai osviittaa sille, kuinka nopeasti palaudun.

Ihan vikana ennen töihin fillarointia teimme pari juoksijan koordinaatioharjoitusta, joissa olin aika taitava. Hyvä minä! Toisessa tehtiin polvennostokävelyä siten, että lantio pysyi edessä. Toisessa taas koetettiin optimoida kantapään kulkureittiä tuomalla sitä suorinta tietä kohti pakaraa. Molemmissa liikkeissä kyynerpäissä piti koko ajan pitää sama kulma, ja kädet saivat heilua vain hartioista: eihän juostessakaan pitäisi tehdä haukkareita.

Lopputuomio siis oli, että olen oikealta puolelta kankeampi eukko, joka palautuu haipakkaan, ja jonka juoksutekniikka on ihan ok. Luvassa on siis venymistä ja ihkuja intervallitreenejä.

Vähän kasin jälkeen lähdin polkemaan töihin. Matka oli varsin tapahtumarikas: poljin melkein auton alle ja sain ampiaisenpiston. Komea treenari on selvästi riski, kun treenin jälkeen ei osaa katsella ympärilleen. :) Ampiaiselle nyt ei mitään voi: Ne nyt vaan ovat ihan huluja syksyisin, kun kuningatar on ne hyljännyt. Onneksi minä en ollut se, jolle meistä kahdesta kävi huonommin. Minä olen vielä elossa. Muahaha.

Kuvat: Vogel ja She-fit.com ja Posture Support Resources