Hei, me ollaan Korsossa!

Rogaining on kivaa, mutta näemmä vieläkin iloisemmaksi voi tulla, kun huomaa yllättäen olevansa ihan entisillä kotihoodeillaan. Näin pääsi käymään tänään Vuorikiipeilijä M:lle, kun olimme taas rogaamassa. Viime viikonloppuna juostiin kaksi tuntia, ja nyt Vantaan metsissä vietettiin jopa kolme rattoisaa ja aurinkoista tunteroista.

Vuorikiipeilijä M leimaa ekalla rastilla

Vielä eilen meitä oli lähdössä reissuun kolme urheaa suunnistajaa: minä ja Vuorikiipeilijä M joukkueena ja Supersuunnistaja ihan sooloillen. Mutta koska ToinenNainen ei saanut tälle päivälle seuraa tavalliselle pitkikselle, kysyi Supersuunnistaja häntäkin mukaan. Ja niin me molemmat pakkasimme rogaining-tyttöystävämme auton takapenkille ja hurautimme lentokentän lähimaastoon rogaamaan.

Polkuselfie

Lentokoneet ovat muuten hurjan äänekkäitä, kun ne lentävät alhaalla pienen suunnistajan yli. Melkein keskittyminenkin herpaantui, kun Norwegian kaasutteli korvan juuressa kohti korkeuksia. Mutta onneksi vain melkein. Tai yksi vähän isompi pummi meille tuli jossain tunnin paikkeilla, kun juoksimme metsässä vähän väärää polkua. Mutta rasti löytyi pienen eestaaskirmailun jälkeen, emmekä joutuneet jättämään alkuperäisestä suunnitelmastamme pois kuin yhden kolmosen rastin ja pari "ehkä jos ehditään" -vaihtoehtoa. Eikä ainoa syypää tähän ollut edes tuo isoin pummi, vaan maasto ja "ratamestarin erikoinen" (josta kerron lisää myöhemmin).

Välillä rasteille osuttiin muiden kanssa samaan aikaan

Minulta meinasi loppua energiat parin tunnin kohdalla, mutta apuun tuli Vuorikiipeilijä M:n salainen ase: Saksan armeijan sairaan pahanmakuinen kofeiinisuklaa. Se ja ISO Pätkis nostivat tunnelmaa välittömästi ja takasivat, että jaksoin posottaa viimeisenkin tunnin ihan iloisena. Vuorikiipeilijä M oli todella energinen koko kisan, eikä kärsinyt edes hänelle tyypillisestä viimeisen vartin väsähdyksestä. Ehkä kofeiinisuklaa on paras eväs ikinä, kun pitää jolkotella metsässä useampi tunti.

Ja metsässä oli melkein ruuhkaa isojen pisteiden rastien läheisyydessä

Kevät-rogainingissa oli tosiaan kaksi ratamestarin jekkua: seudun isoimman nyppylän päällä oli viiden pisteen rasti, jolla sai käydä niin monta kertaa kuin halusi, kunhan välissä kävi aina jollain muulla rastilla. Mäen alla oli pari kahden pisteen rastia, joten mäelle olisi voinut helposti kivuta kolmekin kertaa. Me emme ehtineet kiivetä kertaakaan, vaikka tämä oli toki koko ajan optiona.

Muutamat olivat reissussa pyörillä - onneksi poluilla mahtui myös ohittelemaan.

Toinen ratamestarin erikoisuus oli pieni alue, jolle oli ahdettuna 10 yhden pisteen rastia - joilla ei ollut rastilippuja vaaan ainoastaan leimasimet. Kartta oli myös hyvin pienipiirteistä aluetta. Me kävimme hakemassa alueelta kolme ykköstä, mutta totesimme hommaan menevän saatuihin pisteisiin nähden aivan liikaa aikaa. Jatkoimme matkaa muualle, kun sekoilu alkoi ärsyttää liikaa, ja nappasimme vikan ykkösen ohimennen puolivahingossa. Supersuunnistaja oli löytänyt suvereenisti kaikki paitsi yhden rastin (jonka me kyllä sitten löysimme - se oli se meidän vahinkomme).

Maalimeitsie: minä unohdin hymyillä, kun koitin saada meidät molemmat
ja maalin samaan kuvaan. Ja setä tuli maalin eteen :D

Me saavuimme maaliin hyvissä ajoin ajassa 2:53:40 (eli olisimme voineet ehkä käydä kerran siellä mäellä...), keräsimme tasan 80 pistettä ja olimme siten sijalla 82/138. Supersuunnistaja ja ToinenNainen "ottivat rauhallisesti", koska olivat molemmat palauttelemassa - ja juoksivat nelisen kilometriä, 29 pistettä ja 67 sijaa meitä paremmin. Perussettiä siis. Hauskaa oli ja tulipahan juostua pitkä pk-lenkki. Suunnistus on kivaa!