Lantiossa ei ole ketään kotona

Sellainen tuomio tuli, kun kävin pari viikkoa takaperin fyssarilla Kotkan Ergo Selkäklinikalla. Kuten blogin pidempiaikaiset lukijat tietävät, on jaloissani vikana vaikka mitä. Tämä on syynä kai siihenkin, että olen jotenkin onnistunut koko elämäni ajan kompensoimaan liikkuessani lantioni työskentelyä, ja lihakset ovat jääneet kehittymättä. Tästä seuraa esimerkiksi kohtalaisen surkea tasapainoni ja huono juoksuasentoni.

Miksi menin Kotkaan asti kuulemaan tämän? Jaa-a. Sitä ihmetteli Ergon Juha Hiltunenkin. :) Meidän työterveyslääkärimme Tapsa (joka sattui olemaan myös alppimaajoukkueen lääkäri Sotšissa) on jostain syystä Juhan suurimpia faneja, ja on jo useamman vuoden ajan passittanut alpinisteja Juhan pakeille. Ja viimeksi kun kävin lääkärissä valittelemassa polviani, hän ehdotti, että kävisin teettämässä Juhalla itselleni jumppaohjelman. Ja minähän teen mitä vaan poppakonsteja, että saan liikkua. Hondan nokka siis kohti itää ja Kotkaan kuulemaan kunniani.

Helpompi versio kylkisillasta. Vaikeammassa ylempää jalkaa koukistetaan
ruhon edessä kohti nenää. Mutta siinä minä heilun vielä niin paljon, että vikoissa
sarjoissa tyydyn nostelemaan koipeani.

Olen käynyt nyt Kotkassa kaksi kertaa. Ekalla kerralla Juha tutki minua ja antoi ensihätään muutaman jumppaliikkeen, joita voin tehdä TRX:llä. Toissaviikolla sain uudet, oikeammista kohdista tukevat pohjalliset ja kokonaisvaltaisemman saliohjelman. Minun pitää nyt jumpata se läpi 2-3 kertaa viikossa ja kommentoida Juhalle kolmen viikon jälkeen, miltä tuntuu. Sitten ohjelmaa tarvittaessa hienosäädetään. Kokonaan uuden ohjelman saan joskus parin kuukauden kuluttua, kun nykyinen ei tunnu enää missään.

Ohjelmassa on kaikenmoista kuten rinnallevetoa yhdellä jalalla seisten, penkillenousua smithissä polvennostolla ja varpaillenousulla, pari erilaista lankutushenkistä rimpuilua TRX:ssä ja pohkeita jalkaprässissä kahdella ja yhdellä jalalla. Olen jo todennut, että liian väsyneenä ohjelmaa ei kannata tehdä, koska väsyneenä tasapainoni ei riitä suurimpaan osaan liikkeistä. Lisäksi ohjelmaan menee tuhottomasti aikaa (melkein puolitoista tuntia, jos teen kaikkien fyssarin liikkeiden lisäksi yläkropalle edes penan ja leuanvedot). Minun pitää siksi nykyään suunnitella treenini hyvin, että ehdin tehdä kaiken tarpeellisen. Motivaatio on kuitenkin kohdillaan, koska takaraivossa jyskyttää Joroisen puolimatka, missä lantiota pitäisi jaksaa kannatella hyvässä juoksuasennossa puolimaran verran vielä neljän tunnin urheilun jälkeenkin.

Hei, me ollaan Korsossa!

Rogaining on kivaa, mutta näemmä vieläkin iloisemmaksi voi tulla, kun huomaa yllättäen olevansa ihan entisillä kotihoodeillaan. Näin pääsi käymään tänään Vuorikiipeilijä M:lle, kun olimme taas rogaamassa. Viime viikonloppuna juostiin kaksi tuntia, ja nyt Vantaan metsissä vietettiin jopa kolme rattoisaa ja aurinkoista tunteroista.

Vuorikiipeilijä M leimaa ekalla rastilla

Vielä eilen meitä oli lähdössä reissuun kolme urheaa suunnistajaa: minä ja Vuorikiipeilijä M joukkueena ja Supersuunnistaja ihan sooloillen. Mutta koska ToinenNainen ei saanut tälle päivälle seuraa tavalliselle pitkikselle, kysyi Supersuunnistaja häntäkin mukaan. Ja niin me molemmat pakkasimme rogaining-tyttöystävämme auton takapenkille ja hurautimme lentokentän lähimaastoon rogaamaan.

Polkuselfie

Lentokoneet ovat muuten hurjan äänekkäitä, kun ne lentävät alhaalla pienen suunnistajan yli. Melkein keskittyminenkin herpaantui, kun Norwegian kaasutteli korvan juuressa kohti korkeuksia. Mutta onneksi vain melkein. Tai yksi vähän isompi pummi meille tuli jossain tunnin paikkeilla, kun juoksimme metsässä vähän väärää polkua. Mutta rasti löytyi pienen eestaaskirmailun jälkeen, emmekä joutuneet jättämään alkuperäisestä suunnitelmastamme pois kuin yhden kolmosen rastin ja pari "ehkä jos ehditään" -vaihtoehtoa. Eikä ainoa syypää tähän ollut edes tuo isoin pummi, vaan maasto ja "ratamestarin erikoinen" (josta kerron lisää myöhemmin).

Välillä rasteille osuttiin muiden kanssa samaan aikaan

Minulta meinasi loppua energiat parin tunnin kohdalla, mutta apuun tuli Vuorikiipeilijä M:n salainen ase: Saksan armeijan sairaan pahanmakuinen kofeiinisuklaa. Se ja ISO Pätkis nostivat tunnelmaa välittömästi ja takasivat, että jaksoin posottaa viimeisenkin tunnin ihan iloisena. Vuorikiipeilijä M oli todella energinen koko kisan, eikä kärsinyt edes hänelle tyypillisestä viimeisen vartin väsähdyksestä. Ehkä kofeiinisuklaa on paras eväs ikinä, kun pitää jolkotella metsässä useampi tunti.

Ja metsässä oli melkein ruuhkaa isojen pisteiden rastien läheisyydessä

Kevät-rogainingissa oli tosiaan kaksi ratamestarin jekkua: seudun isoimman nyppylän päällä oli viiden pisteen rasti, jolla sai käydä niin monta kertaa kuin halusi, kunhan välissä kävi aina jollain muulla rastilla. Mäen alla oli pari kahden pisteen rastia, joten mäelle olisi voinut helposti kivuta kolmekin kertaa. Me emme ehtineet kiivetä kertaakaan, vaikka tämä oli toki koko ajan optiona.

Muutamat olivat reissussa pyörillä - onneksi poluilla mahtui myös ohittelemaan.

Toinen ratamestarin erikoisuus oli pieni alue, jolle oli ahdettuna 10 yhden pisteen rastia - joilla ei ollut rastilippuja vaaan ainoastaan leimasimet. Kartta oli myös hyvin pienipiirteistä aluetta. Me kävimme hakemassa alueelta kolme ykköstä, mutta totesimme hommaan menevän saatuihin pisteisiin nähden aivan liikaa aikaa. Jatkoimme matkaa muualle, kun sekoilu alkoi ärsyttää liikaa, ja nappasimme vikan ykkösen ohimennen puolivahingossa. Supersuunnistaja oli löytänyt suvereenisti kaikki paitsi yhden rastin (jonka me kyllä sitten löysimme - se oli se meidän vahinkomme).

Maalimeitsie: minä unohdin hymyillä, kun koitin saada meidät molemmat
ja maalin samaan kuvaan. Ja setä tuli maalin eteen :D

Me saavuimme maaliin hyvissä ajoin ajassa 2:53:40 (eli olisimme voineet ehkä käydä kerran siellä mäellä...), keräsimme tasan 80 pistettä ja olimme siten sijalla 82/138. Supersuunnistaja ja ToinenNainen "ottivat rauhallisesti", koska olivat molemmat palauttelemassa - ja juoksivat nelisen kilometriä, 29 pistettä ja 67 sijaa meitä paremmin. Perussettiä siis. Hauskaa oli ja tulipahan juostua pitkä pk-lenkki. Suunnistus on kivaa!

Maaliskuun uusi laji

Viimeksi yläasteella varmaan joskus herran vuonna 1993 ja heti perään nyt 2016. Luistelua voi siis ihan hyvillä mielin kutsua mulle uudeksi lajiksi, kun en ole jäällä aikaa tällä vuosituhannella viettänyt. Lisäksi luistelin tänään hokkareilla koulussa käytettyjen kaunokeiden sijaan, joten elämys oli kaikin puolin uusi.

Illan menopelit jalkoihin viritettyinä

Kun pääsin tänään töiden ja aivan liian pitkän autopesujonon jälkeen kotiin, olin aivan liian ryytynyt edes ajatellakseni trainerilla poljeskelua. Päästäkseni pälkähästä ehdotin Supersuunnistajalle treffejä Tapiolan Jääpuutarhassa. Kiltisti Ääsääs lähtikin viettämään kanssani laatuaikaa, ja minä pääsin horjumaan hokkareilla hitaampaa kuin radalla viipottaneet vaahtosammuttimen kokoiset penskat.

Minä ja hienosti valaistu Kulttuuritalo

Kaaduin puolituntisen aikana vain kerran ja ohitin yhden vielä itseänikin epävarmemman luistelusankarin. Ei mennyt yhtään hullummin siis! Kovin kovaa en tosin uskaltanut luistella, koska minulla ei ollut kypärää. Jalkapohjat hommassa väsyivät, mutta en nyt ehkä silti kutsuisi suoritustani liikunnaksi. Tulipahan edes ulkoiltua.

Tämä on muuten sensaatioimaisen ajoissa suoritettu kuukauden uusi laji! Ei mennyt edes vikalle viikolle! Siitä annan itselleni kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.

Tässä vielä taidonnäyte ensimmäisen kierroksen jälkeen. Huomatkaa talon puolesta tarjottu taustamusa!

Soitellen sotaan

Tänään kisattiin Turku Rogaining Wintersprint ja minä ja Vuorikiipeilijä M olimme lähtöviivalla, Supersuunnistajan jäädessä kuluttamaan Esportin juoksurataa. Wintersprint on vähän erilainen roga, koska aikaa reittisuunnitteluun on  vain 15 minuuttia ennen lähtöä. Mitään reittejä ei ehdi siis piirrellä, vaan lähinnä tulee katsottua, minkä nurkan jättää koluamatta ja mihin suuntaan lähtee liikkeelle. Lisäksi kartta oli vähän erikoisempi, koska siinä oli käytetty kahta mittakaavaa. Isolla kartalla oli kaksi aluetta, jotka oli kuvattu kartan toiselle puolelle sprinttikarttoina. Suurin osa rasteista oli näillä pienemmän mittakaavan kartoilla.

Koetin ottaa kuvaa kartasta. Tuli vähän haasteita :D

Homma alkoi mallikkaasti unohtamalla tärkein eli kisakynnet. Vuorikiipeilijä M sentään muisti ottaa aamulla autoon mukaan yhden kynsilakan, joten hänellä oli sentään vähän yritelmää kultaisilla kynsillään. Minä vedin ihan au naturellina, mikä on todistetusti aina iso riski. Lisäksi unohdimme ottaa mukaan hakaneuloja, joten pääsin toteuttamaan insinöörin luovaa ongelmanratkaisukykyä numerolapun kiinnittämiseesä. Se muuten pysyi mukana koko matkan, vaikka kiinnitykseen käytettiin vain yhtä klemmaria ja repun omia naruja! (Kasasin muuten äsken "rogaining-pussukan", joka sisältää kaiken oleellisen rogaustavaran paitsi emitin ja kompassin. Sen voi jatkossa napata aina mukaan. Pakkasin pussiin mm. hakaneuloja.)

Kissa lähti pallon perään kuin ammuttu salama. Tästä kuvasta näkee
sprinttikarttojen sijoittelun.

Kannattaa muuten lukea kilpailukutsu kunnolla. Reittisuunnitelmamme meni muuten ihan hienosti, mutta luulimme, että rastinumeroiden ensimmäinen numero kertoi pisteet (kuten yleensä). Tällä kertaa pisteet määräytyivätkin jälkimmäisen numeron mukaan. Olisi ehkä voinut arvata, että lähdön vieressä oleva rasti ei ole 9 pisteenrasti vaan ehkä yhden... Terkuin nimimerkki "nyt valitsisin ehkä toisin".

Perinteinen lähtöselfie

Sinänsä lyhyt reittisunnitteluaika oli kiva, koska reitin hyvyydestä ei tullut minkäänlaisia paineita. Yleensä sitä toivoo kovasti, että olisi ollut nokkela ja keksinyt hyvän reitin. Emme voineet miettiä jokaista siirtymää etukäteen, joten niitä joutui keksimään lennosta kuten tavallisessa suunnistuksessa. Kartanluku juostessa ja ajattelu samaan aikaan ei ole meillä ihan vahvinta osaamisaluetta, joten oikeilla suunnistajilla oli tänään ehkä vielä normaaliakin enemmän etumatkaa. Mutta aika vähän meille mitään isompia pummeja tuli. Ykkösrastilta olisi päässyt pois vähän paremmin toista kautta, ja yksi isompi "eiku ei mennäkään tonne vaan etelään" tuli ekan sprinttikartan jälkeen.

Tiet olivat ajoittain jäätävässä kunnossa

Reitti kulki Raision urbaanissa sykkeessä, joten saimme jolkotella pääasiassa teitä ja kevyen liikenteen väyliä. Pienemmät polut olivat kuitenkin vielä sen verran jäässä, että oli ihan nastaa, että kengissäkin oli nastaa. Kilsoja meille kertyi kahdessa tunnissa ihan ennennäkemätön määrä: noin viisitoista! Pisteitä ei tullut sattuneesta syystä ihan yhtä ilmiömäistä määrää, kun tuli napsittua vahingossa aika monta kakkosen ja kolmosen rastia.

Ei homma kuitenkaan ihan reisille mennyt: olimme naisten joukkuekisassa 7./12. Vuorikiipeilijä M:n viiltävää analyysia lainatakseni olimme "parhaita paskoista": kahden joukkueen kärki oli ihan omilla kymmenluvuillaan ja niiden jälkeen neljällä joukkueella oli aika tiukka pistevääntö satasen paremmalla puolella. Sitten oli taas melkein 20 pisteen ero meidän 94 pisteeseemme. Eli meillä meni ihan hyvin omalla tasollamme. Ja onhan se nyt mukavaa, että tällainen sääntömoka sattui nyt eikä missään tärkeässä kisassa.

Pics or didn't happen: löysimme myös 21 rastia!

Juoksujalka ei ollut minulla tänään kohtalaisen raskaan viikon jäljiltä kaikkein keveimmillään, ja tunnin paikkeilla jouduin vähän tsemppaamaan, että pysyin Vuorikiipeilijä M:n vauhdissa. M:ää taas alkoi pistää vartti ennen maalia, mikä pilasi vuorostaan meidän loppukirimme. Fyysiselläkin puolella olisi siis voinut mennä himpan verran paremmin. Mutta sehän se rogainingin suola on: aina on niin paljon jossiteltavaa ja spekuloitavaa, että sitä riittää koko matkaksi Turusta Espooseen ja vielä kotisohvallekin.

Mutta nyt katse tulevaisuuteen eli ensi viikonlopun Kevätrogan kilpailukutsuun. Jos siitä vaikka lukisi muutakin kuin kisakeskuksen osoitteen ja lähtöajan.

Kuka on Suomen tapaturma-alttein ihminen?

Minä olen ainakin kova kandidaatti. Vaihtelu virkistää, koska tällä kertaa en paskonut polviani, vaan kyynärpään. Olin tänään kiipeilemässä Vuorikiipeilijä M:n ja Eräjorma K:n kanssa Salmisaaressa. Epäonnistuttuani surkeasti useassa muussa seinässä, halusin vähän onnistumisen elämyksiä. Päätin siksi kiivetä uudelleen yhden lempparireiteistäni, eli kolmella seinällä kulkevan "savupiippureitin". Viimeksi se meni kolmella lepotauolla, joten ajattelin nyt topata (eli päästä reitin loppuun puhtaasti) sen. Ja alku menikin kuin elokuvissa.

Ei ole kuvia omasta kiipeilystä niin kuvitetaan juttu
Vuorikiipeilijä M:n taannoisella boulderoinnilla

Vaikeimmassa kohdassa olin pingoittumassa taitavasti kahden seinän välille ja hinkuttamassa itseäni hiljalleen ylös kohti seuraavaa otetta, kun huonosti lukitsemani vasen kyynärpää petti alta ja sanoi rouskis. Kiipeily loppui sillä kertaa siihen, ja haudoin loput ajasta jääpussilla kättäni ja ihailin muiden suorituksia. Eräjorma K lohdutti minua kamalan kivasti ja totesi, että ainakin yritin täysillä. Niinpä!

En ole kamalan huolissani. Sama kyynärpää meni hyvin vastaavasti vuonna 2009 potkunyrkkeilyn alkuverkassa. Silloin jalkani tarttui pukkihyppelyssä kaverin päähän, ja tulin alas vasemmalle kädelleni jalkojen sijaan. Silloinkin kyynärpää taisi päästellä ääniä, mutta vamma todettiin lääkärissä vain venähdykseksi.

Minua ei saa ilman köyttä näin korkealle kirveelläkään.
Rikkosin varmaan pääni alas tullessani.

Nyt käsi on jo jääpussihaudonnan ja särkylääkkeen jälkeen aika ok, joten odottelen ainakin huomiseen, ennen kuin kiikutan kätöseni lääkäriin. Lisäksi kartta pysyy joka tapauksessa kädessä ihan hyvin, joten vamma ei haittaa keskiviikon sprinttisuunnistusta tai sunnuntain rogaa.

Aika kova suoritus, eikös? Keksiikö kukaan muu ketään, joka olisi yhtä usein varikolla kuin meitsi? :)

Olin messuilla ja oho, ilmosin!

Olimme tänään Supersuunnistajan kanssa Go Expo -messuilla. Olin jo FB:sta lukenut, että juoksijoille messuilla oli aika laihat antimet. Fillareita taas oli sen seitsämää sorttia. Olimme hankkineet liput alehintaan netistä, joten jäimme jopa voitolle, kun ilmottauduimme Pirkan Pyöräilyyn alennetulla messuhinnalla. Profit. Muuten vietimme aikaamme katsoen Fitness Warrior -kisaa, missä Arctic Challengesta tuttu PT Peippo kisasi hienosti kolmanneksi. Lisäksi ihmettelimme Fjällrävenin uusia telttoja, ja totesimme, että taidamme haluta ensi kesäksi Abisko Endurance 2:n. Ja sinisenä, kiitos. Aamun treenien jäljiltä oli myös vähän nälkä ja jano, joten testailimme kaikkea syötävää ja juotavaa Skyristä urheilujuomiin.

Kun alat pakata treenikassiasi, tarkista, ettei se ole jo varattu.

Pirkan Pyöräilyn lisäksi tuli ilmottauduttua Vuorikiipeilijä M:n kanssa ensi viikonlopun kahden tunnin rogainingiin Turussa. Tämän tein tosin messujen sijaan ihan turvallisesti kotisohvalta. Tästä se treeni kohti Retki-rogainingia alkaa! Maltan tuskin odottaa, että pääsen viemään M:n yli kahden tunnin kisaan ja seuraamaan, kun hänkin kokee kestävyysurheilun huiput ja aallonharjat. :) Mutta ensin tosiaan verrytellään kahden tunnin kisalla.

Testiohje juoksijoille

Viikko sitten olimme Supersuunnistajan kanssa Esportissa treenaamassa ja katsomassa 24 h Endurance -kisoja. Treenin lomassa teimme Ääsääsin Runner's World -lehdestä löytämän juoksutestin. Siinä on tarkoituksena testata, onko juoksijan lantio kunnossa, Koska jos lantio pettää, saattaa siitä seurata monenmoista vaivaa. Supersuunnistaja läpäisi testin, ja minä tiesin feilaavani sen jo ennen testiä. Olen kuullut jo aikaisemmin fyssareilta, että lantioni lihaksisto voisi olla parempi. Testi oli aika helppo tehdä. Kannattaa kokeilla.Lantion treenaaminen onkin sitten pidempi proggis. Joten olkoon voima kanssanne. :)