Tahko triathlon

Nyt on sitten puolimatka taivallettu ja Supersuunnistajakin on päässyt "isojen kisojen" makuun. Aiemminhan hän triathloonasi Hollolassa, missä minä teloin itseni koko kesäksi lasareettiosastolle, mutta nyt hän pääsi kokeilemaan vähän pidempää matkaa ja pyöräilyä maantiellä. Toki hän teki sen maastopyörällä kuten Ratareidenkin. :)

Puvut päälle ja kisaamaan!

Tahkosta tulikin varsinainen vammaisurheilutapahtuma, koska minä en ole Hollolan jälkeen päässyt treenaamaan oikein kunnolla. Taisin sittenkin rikkoa vähän jotain kaatuessani Hollolassa (huomenna magneettiin, jee!) ja lisäksi oikean kankkuni piriformislihas on ollut koko kesän kroonisesti jumissa. Supersuunnistaja taas on edelleen vähän puolikuntoinen ja mäsänä Ylläs-Hetta-ultrastaan. Kun mukanamme samassa mökissä oli vielä opiskelukaverini Kunnallispoliitikko K, joka on myös kärsinyt polvivaivoista, oli vaivakattaus jo suorastaan monipuolinen. Tällaista se on, kun keski-ikäiset urheilee. ;)

Mustikkamyssyisten miesten startti

Mutta kivaan kisaan kannattaa osallistua vaikka ei mitään huippuaikaa olisikaan luvassa. Siksi heitimme kissat mökille vanhemmilleni hoitoon ja suuntasimme auton nokan kohti Kuopiota. Kunnallispoliitikko K saapui sinne VR:n kyydittämänä. Ehdimme junalta melkein ajoissa illan kisainfoon Tahko Spahan. Pastapartyyn emme osallistuneet, koska vegejä ei oltu ajateltu ja meidän huoltojoukkomme Akrobaatti H ja Cliffhanger M olivat jo mökillä kokkaamassa kasvislasagnea. Infon jälkeen kävimme ilmottautumassa ja ostamassa minulle Headin standilta uuden (pinkin!!) race beltin, kun vanha ja huonolla kiinnitysmekanismilla varustettu vyöni jäi kotiin. Kunnallispoliitikko K nouti sillä aikaa vuokrapyöränsä Velosportilta. Illalla ehdimmekin enää vain syödä ja vähän pakkailla kamoja valmiiksi.

Ja naisetkin pääsivt liikkeelle 5 min myöhemmin

Vielä perjantaina luvattiin lauantain juoksuosuudelle sadetta, mutta päivästä kehkeytyikin oikein aurinkoinen. Toisaalta kivaa, toisaalta pieni sade olisi voinut olla vilvoittava. Kävimme ajoissa heittämässä fillarit ja vaihtovarustepussukat vaihtoalueelle ja valuimme sitten Piazzalle jännittämään. Olin yllättävän rentona koko perjantain ja lauantainkin siihen asti, kun minulla oli jotain tekemistä. Hiljalleen lähdön lähestyessä minua kuitenkin alkoi vähän jänskättää. Minua ei jännittänyt se, että miten homma sujuu, vaan lähinnä, että kuinka pahalta se tuntuu. Mutta kerrankin uinti ei pelottanut - kiitos parin Seurasaaren ympäriuintini. Kun olen viime aikoina räpiköinyt putkeen yli 3 km, olin varma, että 2 km menee vaikka kuviokelluen.

Meikä nousee vedestä kuin paraskin Afrodite

Uinti sujuikin oikein kivasti. Baba huudatti Team Elina Jouhkia ennen lähtöä, ja lähtölaukaus pääsikin lähes yllättämään minut - joten luonnollisesti ryssin Garminini käynnistämisen. En siis saanut statseja uinnista, mutta tämä asia harmitti vasta vaihdossa. Koska minulla on paha tapa kenottaa uinnissa vasemmalle, starttasin taktisesti oikeasta reunasta. Pian olinkin jo vasemmalla poijujen vieressä, mutta onneksi pääsin siinä vaiheessa peesiin, ja onnistuin uimaan kohtalaisen suoraan toisten varpaita seuraillen. Kääntöpaikan jälkeen pitikin uidan hiukan vasemmalle, joten minulta se sujui kuin vanhalta tekijältä. Vähän kyllä tuli kuuma uidessa, mutta olenkin koko kesän hokenut, että haluan ohuemman tai jopa hihattoman märkkärin. Uintiaikani 39:34 oli minulle hyvä ja sekunnilleen sama kuin Supersuunnistajalla. Ollaanko vähän söpöjä? Häh!

Kaikki kiva loppuu aikanaan, myös pyöräily.

Kunnallispoliitikko K, jolla oli viereinen vaihtopaikka, ui puolisen minuuttia minua nopeammin, mutta sain hänet T1:llä kiinni. Lähdimme fillaroimaan rinta rinnan, mutta K-paralta paukahti heti vuokrafillarista kumi. Sama toistui kuulemma vielä kahdesti ennen kuin hän luovutti. Itsehän olisin heittänyt pyyhkeen kehään jo tokalla rengasrikolla, koska minulla oli mukana vain yksi varakumi. Joten nostan hänelle hattua sisukkuudesta. Itse selvisin onneksi ilman välineongelmia ja sain huoltopisteiltä jopa uudet eheät juomaputelit vanhojen ja vähän falskaavien tilalle. Tämä oli toki jo hyvissä ajoin suunniteltu peliliike.

Iloinen Supersuunnistaja T2:lla

Fillarointi oli alun tappomäen jälkeen ihanaa! Asfaltti oli huippukunnossa ja kotikonstein tuunattu ajoasento toimi mainiosti. Ihan en 30 km/h edennyt, mutta enpä minä siihen missään vaiheessa oikein jaksanut uskoakaan. Pyöräily oli niin kivaa, niin mielelläänhän sitä teki yli 3 h (tarkalleen 5 min ja 44 s yli). Vikalla kierroksella tunnelmaa latisti vain se tosiasia, että juoksu lähestyi.

Supersunnistaja kärsii

Ah, se juoksu! Tiesin niin satavarmasti, että se tulisi olemaan silkkaa tuskien taivalta. Olinhan kesä-heinäkuussa juossut tasan kahdet iltarastit ja yhden polkujuoksulenkin. Toivoin monta kertaa, että olisin ollut vain olympiamatkalla, koska kympin nyt köpsyttelee pelkällä kiukulla. Mutta nyt matkaa oli taivallettavaksi yli tuplat.

Supersuunnistaja sanoi kuvia katsellessaan, että
voisin päästä tuomarien seulasta läpi kävelykisoissa - tosin ne
kävelijät menevät kovempaa kuin mitä minä lauantaina "juoksin". :D

Juoksu olikin ihan saatanasta ja jalat sementistä. Ekat 5 km minulla oli infernaalinen hapotus ja alaselkää särki, kun en saanut heti selkää suoraksi ja lantiota eteen kunnon juoksuasentoon. Lopulta sain paketin jotakuinkin kokoon, kun keskitin koko mieleni vain tunkemaan lantiota eteen ja ylös. Vauhti oli silti aivan naurettava, askel kaikkea muuta kuin lennokas ja jengiä puski ohi tasaisella tahdilla. Ainoastaan Supersuunnistaja ja Kunnallispoliitikko K eivät hyökineet ohi, mikä oli minusta vähintäänkin mystistä. Vaihtopaikan kohdalla olevalla suoralla näinkin Ääsääsin kävelemässä toisella puolella tietä: huutelin ja kyselin, että minne sattuu, mutta kuulemma vain sykkeet olivat pilvissä. Totesin tekeväni meidän taloutemme kärkiaikaa, joten yritin tsempata edes vähän. Minusta tuntui, että sain juoksuni kulkemaan paremmin toisella kierroksella, vaikka kävelinkin yhä kaikki jyrkemmät mäet. Tämä oli kyllä pelkkä harhaluulo, koska väliajat kertoivat minun hidastuneen tokalla kierroksella entisestään. Ilmeisesti sekin oli vielä mahdollista. Menoon tai sen puutteeseen saattoi vaikuttaa myös oikeaan jalkapohjaani muodostunut kolikon kokoinen rakko, joka painoi ja suorastaan velloi loiskuen joka askeleella. Koetin muuttaa jalan asentoa, mutta olo oli silti kuin Pienellä Merenneidolla maan kamaralla. Rakko puhkesikin sitten jossain loppukirin tiimellyksessä. Vaikka olinkin ihan puhki, niin kyllähän meikästä taas kerran jonkinlainen loppukiri irtosi. Onnistuin jopa ohittamaan muutaman muun etanasarjalaisen viimeisen 6 km aikana, joten juoksu ei ollut pelkkää persnettoa. Kirin aloitin ennen siltaa olleessa pienessä alamäessä ja se riitti jotenkuten lopun jyrkkään mäkeen ja maalisuorallekin. juoksuaika oli naurettavat 2.24:28. Jos juoksu olisi mennyt unelmoimaani 2 tuntiin ja varttiin, niin aikakin olisi ollut lähellä 6 tunnin rajapyykkiä. Nyt nautiskelin Tahkon kisan loistavista puitteista kokonaiset 6 h 16 min ja 23 s. No, onneksi ei sen kauempaa mennyt. Aika on mielestäni kuitenkin ihan siedettävä. Kuten se sananlaskukin sanoo, meidän lahjattomampien pitäisi tosiaan vähän treenatakin.

Ihanaa! Saa lopettaa!

Tahkolla oli kyllä ihan mahottoman hyvät puitteet kisaan, ja järjestäjien ote oli erittäin ammattitaitoinen. Kisa oli tosi kiva, ja minua harmittaa ainoastaan se, että valmistautumiseni meni vähän plörinäksi. Mutta kivaa se kisaaminen silti oli! Taidan tosin olla sitä mieltä että perusmatka on matkana kivempi, kun siinä ei tarvitse juosta kuin kymppi, joka on matkana mielestäni inhimillinen. Ehdottelin jo Supersuunnistajalle joukkueviestiä, missä minä uin ja pyöräilen ja hän hoitelee juoksupuolen. Ideaa ei täysin tyrmätty: Ääsääs vain kyseenalaisti, miksi minun pitää saada uida.

Supersuunnistajan loppukiri ja viime hetken ohitus

Mun yksi kauden päätavoitteista oli tehdä Supersuunnistajasta triathlonisti. Siksi kustansin hänet tammikuussa uimakouluun ja yllytin ilmottautumaan Tahkolle. Onnistuinko? Kun kysyin heti maaliintulon jälkeen, että oliko kivaa, niin vastaus oli EI. :) Mutta silloin taisi olla vähän paha olo, vaikka juoksusta iso osuus olikin mennyt kuulemma kävelyksi. Uinti oli sujunut kuulemma oikein mukavasti, eikä vedestä noustessa edes huipannut. Pyöräily oli kuulemma vähän tylsää, vaikka maastopyörällä polkiessa olikin saanut paljon kommentteja. Minkäs sitä metsien mies luonnolleen mahtaa - se tarvitsee vaihtelevampaa maastoa. Pyöräilystä juoksuun vaihtokin oli kuulemma sujunut kivasti, mutta juostessa tuli sitten huono olo. Osasyy oli tosiaan varmaan siinä ultrasta palautumisessa, mutta saattoi tankkauskin vähän kusta. Laji oli kuitenkin kuulemma ihan ok ja Ironmanin voisi käydä joskus tekemässä. Silloin hän kuitenkin meinaa mitä luultavimmin vuokrata fillarin. :)

Kiitos järjestäjille kisasta, huoltojoukoille sapuskoista ja mökistä sekä kannustajille tsempistä!