Kiinnostaa kuin kilo kiviä

Minulle taisi tulla tahkon jälkeen triathlon blues tai joku muu motivaatiomonttu. Siellä nyt sitten käkin jo toista viikkoa, eikä pois ole pääsyä. On ollut ihan helppoa painaa pitkää päivää töissä ja tehdä tuikitärkeitä kotiaskareita, kun ei ole ollut mitään kummoista tunteen paloa fillaroimaan, uimahallille tai muuallekaan.

Tänään onnistuin kuitenkin aamulla raahaamaan hyvin syöneen ruhoni salille ja kurittamaan vähän lihaa. Ihan kamalaa kurmotusta en uskaltanut aloittaa. Edellisestä salikerrasta on kuitenkin melkein kuukausi ja sunnuntaina pitäisi jaksaa polkea TdH.

kuka nyt jumpalle menisi, kun kotona on jotain näin söpöä?

Tuota sunnuntain jaksamista hieman hankaloittaa sekin fakta, että olin ainakin eilen tarpeeksi paljon siinä uskossa, että minua voisi kiinnostaa suunnistaminen - joten ilmottauduin lauantaina rogainingiin. Ei kai pieni 2h rogaus nyt enää sunnuntaina jaloissa paina? Eihän?

Ensi viikolla ajattelin alkaa bodata oikein kunnolla, koska se ei ollut tänään aamulla yhtään kamalaa. Leukojakin meni ekassa sarjassa 6, joten kymppiin pitäisi päästä taas ennen joulua.

Mitäs sitten?

Mun HeiaHeiassa lukee tavoitteena Tahko Triathlon 2014. Se muuten meni jo viime viikonloppuna. Mitäs sitten tavoteltaisiin? Jotain pieniä ideanpoikasia mulla on jo...

Ensinnäkin tuli luvattua tuossa vuodenvaihteessa leuanvetohaasteen lisäksi, että vedän 10 leukaa ja nostan oman painoni penkistä. 10 leukaa sain jo helmikuussa, mutta enpä saa enää. Ajattelin, että voisin toistaa homman joskus loppuvuodesta. Ja silloin pitäisi sitten nostaa se oma painokin penkistä, kun sitä ei ole vielä tullut tehtyä. Eli nyt voisi koettaa vähän podailla ja samalla ehkä karsia tuota elopainoa muutaman kilon, niin ei olisi niin kamalasti nostettavaa! :)

Tämä pikkutyttö jäi kiinni Mikko Leppilammen
herkkupepun tsiigailusta Tahkolla. :) 

Kun olimme Lapissa ultrajuoksuttamassa Supersuunnistajaa Ylläkseltä Hettaan, näin yhden Maratonpyöräilyn vauhtiryhmän tulevan ekan päivän majapaikkaansa. En ollut ennen kuullutkaan moisesta tapahtumasta, mutta idea pyöräilystä Kilpisjärveltä Tornioon kahden päivän aikana kuulosti kivalta. En ole varma, lähdenkö Maratonpyöräilyyn vielä ensi kesänä, mutta ainakin ennen kuin olen 40 (ja sitä olen tammikuussa 2018). Ensi kesänä voisi ottaa tavoitteeksi paljon pyöräilyä ja pyöräilytapahtumia kuiten vaikka Pirkan Pyöräily, jossa en ole vielä ikuna ollutkaan.

Meillä kotona onkin tsiigailtu pulujen perään.

Tuli muuten ilmottauduttua Team Elina Jouhkin kautta Tour de Helsinkiin ensi viikonlopulle, vaikka parin vuoden takainen TdH-kokemukseni ei ihan jeejee ollutkaan. Ovat kuulemma porrastaneet lähtöä, ettei se alkuryysis ole niin paha. 2012 minua ahdisti ainakin Leppävaaraan asti, kun joka puolella oli liikaa koikkelehtivia pyöräilijöitä. Harmittaa, kun TdH:lla ei poljeta yhtenä kimppana kuten Team Elina Jouhki teki Girolla. Mutta meitä onkin ilmonnut TdH:lle paljon vähemmän kuin Girolle.

Team Elina Jouhkin oma keräys Syöpäsäätiön sivuillahan on täällä. Käykääs osallistumassa! Enää ei puutu paljoa tavoitteesta. :)

Hyvä päivä

Kunnallispoliitikko K lähti kotiin jo sunnuntaina, mutta minä, Supersuunnistaja sekä huoltojoukkomme Akrobaatti H ja Cliffhanger M jäimme triathlonin jälkeen lomailemaan Tahkolle vielä muutamaksi päiväksi. Ajoimme Supersuunnistajan kanssa kotiin vasta eilen. Tälleen kisaväsyneenä parin päivän loma oli ihan sopiva: jos olisi halunnut jäädä vielä pidemmäksi aikaa, olisi pitänyt jaksaa urheilla, koska sitä Tahkolla voi tehdä todella monipuolisesti. Minilomalle löytyi vähän rennompaakin tekemistä.

Alpakat Amalia ja Marilyn

Annin suosikkieläin on PUPU!

Sunnuntai palauteltiin geokätköillen (kaikenlaisissa koloissa konttailu muuten avaa reisiä), mutta maanantai vasta olikin ihan paras lomapäivä. Aamupäivällä kävimme Tahkon farmilla paijailemassa elukoita. Varsinkin lampaat olivat tosi kesyjä ja rakastivat rapsusuttamista. Kilipukkejakin sai paijailla ennen ruokkimista, mutta sen jälkeen niillä olikin jo muuta puuhaa. Myös minipossut, kanat ja puput olivat oikein paijattavia ja oikeat possut, alpakat ja lehmät muuten vaan söpöjä. Ja hepatkin söivät apilaa kädestä.

Triathlonkankeilla jaloilla ei kyykistelty, mutta
onnistui se rapsuttelu suorilta jaloiltakin.

Iltapäivän ohjelma olikin sitä urheilullisempaa Tahkon tarjontaa, kun minä ja Cliffhanger M vuokrasimme maastopyörät. Akrobaatti H ei tullut mukaan ja Supersuunnistajan ei tarvinnut vuokrata, kun oli maasturi matkassa. Haha. Poljeskelimme puolisentoista tuntia: ensin latupohjia ja hiekkateitä Tahkon huipulle ja sitten mahdollisimman loivaa reittiä takaisin alas.

Possut saivat makkarasoppaa - eli possua!

Latupohjat olivat sopivan vaihtelevia mutta silti iisejä väsyneille koiville. Kovin paljoa teknisemmässä maastossa ei väsynyttä ruumista olisi oikein voinut hallitakaan. Ylämäissäkään ei väsynyt liikaa, kun polki rauhallisesti ja pienillä vaihteilla. Ja taukojakin pidettiin tarpeeksi.

Taukotuvalla oli tauko

Alas tullessa vähän jo hirvitti, kun irtokivet alkoivat luistaa pyörän alla. Luultavasti vähän kovemmilla vauhdeilla lasku olisi ollut vähän helpompi, mutta väsynyttä meitsiä nössötti. Enkös minä sitten pyllähtänyt viimeisessä alamäessä... Mutta se taitaa kuulua vähän niin kuin asiaan, että meikäläinen pannuttaa ainakin kerran maastopyörälenkillä. Onneksi mäki oli sen verran jyrkkä, että ylämäkeen kaatuessa ei pudotusta ollut paljoa. Ei siis sattunut kovinkaan pahasti. Persauksiin taisi tulla mustelma.

Tuplaleuatus Tahkon huipulla

Lenkin aikana ripsi vähän, mutta sade alkoi kunnolla vasta, kun olimme palauttaneet pyörät ja kävelleet takaisin mökille saunomaan. Sade ei kuitenkaan haitannut illan ohjelmaa, joka koostui kauppareissusta, hyvästä ruuasta ja sohvalla loikomisesta. Hela hoidon kruunasi se, että ehdin ilmottautua lampaanpaijauksen lomassa haluamalleni uinnin treenivuorolle. Ei paskempi päivä siis ollenkaan!

Virallinen maisemakuva

Suosittelen lämpimästi Tahkoa kesäisenä lomakohteena: Tahkolla on oikein rakennettu triathlonleirikeskus ja järvessä on kiinteästi poijut 750 m lenkille. Lisäksi Tahkolla on mainiot reitit maastopyöräilyyn ja polkujuoksuun, ja siellä voi myös mm. meloa ja SUPpailla. Ja jopa niitä geokätköjä on monta. Paljon puuhaa pirteille ihmisille siis!

Tahkolla on hauskaa!

Tahko triathlon

Nyt on sitten puolimatka taivallettu ja Supersuunnistajakin on päässyt "isojen kisojen" makuun. Aiemminhan hän triathloonasi Hollolassa, missä minä teloin itseni koko kesäksi lasareettiosastolle, mutta nyt hän pääsi kokeilemaan vähän pidempää matkaa ja pyöräilyä maantiellä. Toki hän teki sen maastopyörällä kuten Ratareidenkin. :)

Puvut päälle ja kisaamaan!

Tahkosta tulikin varsinainen vammaisurheilutapahtuma, koska minä en ole Hollolan jälkeen päässyt treenaamaan oikein kunnolla. Taisin sittenkin rikkoa vähän jotain kaatuessani Hollolassa (huomenna magneettiin, jee!) ja lisäksi oikean kankkuni piriformislihas on ollut koko kesän kroonisesti jumissa. Supersuunnistaja taas on edelleen vähän puolikuntoinen ja mäsänä Ylläs-Hetta-ultrastaan. Kun mukanamme samassa mökissä oli vielä opiskelukaverini Kunnallispoliitikko K, joka on myös kärsinyt polvivaivoista, oli vaivakattaus jo suorastaan monipuolinen. Tällaista se on, kun keski-ikäiset urheilee. ;)

Mustikkamyssyisten miesten startti

Mutta kivaan kisaan kannattaa osallistua vaikka ei mitään huippuaikaa olisikaan luvassa. Siksi heitimme kissat mökille vanhemmilleni hoitoon ja suuntasimme auton nokan kohti Kuopiota. Kunnallispoliitikko K saapui sinne VR:n kyydittämänä. Ehdimme junalta melkein ajoissa illan kisainfoon Tahko Spahan. Pastapartyyn emme osallistuneet, koska vegejä ei oltu ajateltu ja meidän huoltojoukkomme Akrobaatti H ja Cliffhanger M olivat jo mökillä kokkaamassa kasvislasagnea. Infon jälkeen kävimme ilmottautumassa ja ostamassa minulle Headin standilta uuden (pinkin!!) race beltin, kun vanha ja huonolla kiinnitysmekanismilla varustettu vyöni jäi kotiin. Kunnallispoliitikko K nouti sillä aikaa vuokrapyöränsä Velosportilta. Illalla ehdimmekin enää vain syödä ja vähän pakkailla kamoja valmiiksi.

Ja naisetkin pääsivt liikkeelle 5 min myöhemmin

Vielä perjantaina luvattiin lauantain juoksuosuudelle sadetta, mutta päivästä kehkeytyikin oikein aurinkoinen. Toisaalta kivaa, toisaalta pieni sade olisi voinut olla vilvoittava. Kävimme ajoissa heittämässä fillarit ja vaihtovarustepussukat vaihtoalueelle ja valuimme sitten Piazzalle jännittämään. Olin yllättävän rentona koko perjantain ja lauantainkin siihen asti, kun minulla oli jotain tekemistä. Hiljalleen lähdön lähestyessä minua kuitenkin alkoi vähän jänskättää. Minua ei jännittänyt se, että miten homma sujuu, vaan lähinnä, että kuinka pahalta se tuntuu. Mutta kerrankin uinti ei pelottanut - kiitos parin Seurasaaren ympäriuintini. Kun olen viime aikoina räpiköinyt putkeen yli 3 km, olin varma, että 2 km menee vaikka kuviokelluen.

Meikä nousee vedestä kuin paraskin Afrodite

Uinti sujuikin oikein kivasti. Baba huudatti Team Elina Jouhkia ennen lähtöä, ja lähtölaukaus pääsikin lähes yllättämään minut - joten luonnollisesti ryssin Garminini käynnistämisen. En siis saanut statseja uinnista, mutta tämä asia harmitti vasta vaihdossa. Koska minulla on paha tapa kenottaa uinnissa vasemmalle, starttasin taktisesti oikeasta reunasta. Pian olinkin jo vasemmalla poijujen vieressä, mutta onneksi pääsin siinä vaiheessa peesiin, ja onnistuin uimaan kohtalaisen suoraan toisten varpaita seuraillen. Kääntöpaikan jälkeen pitikin uidan hiukan vasemmalle, joten minulta se sujui kuin vanhalta tekijältä. Vähän kyllä tuli kuuma uidessa, mutta olenkin koko kesän hokenut, että haluan ohuemman tai jopa hihattoman märkkärin. Uintiaikani 39:34 oli minulle hyvä ja sekunnilleen sama kuin Supersuunnistajalla. Ollaanko vähän söpöjä? Häh!

Kaikki kiva loppuu aikanaan, myös pyöräily.

Kunnallispoliitikko K, jolla oli viereinen vaihtopaikka, ui puolisen minuuttia minua nopeammin, mutta sain hänet T1:llä kiinni. Lähdimme fillaroimaan rinta rinnan, mutta K-paralta paukahti heti vuokrafillarista kumi. Sama toistui kuulemma vielä kahdesti ennen kuin hän luovutti. Itsehän olisin heittänyt pyyhkeen kehään jo tokalla rengasrikolla, koska minulla oli mukana vain yksi varakumi. Joten nostan hänelle hattua sisukkuudesta. Itse selvisin onneksi ilman välineongelmia ja sain huoltopisteiltä jopa uudet eheät juomaputelit vanhojen ja vähän falskaavien tilalle. Tämä oli toki jo hyvissä ajoin suunniteltu peliliike.

Iloinen Supersuunnistaja T2:lla

Fillarointi oli alun tappomäen jälkeen ihanaa! Asfaltti oli huippukunnossa ja kotikonstein tuunattu ajoasento toimi mainiosti. Ihan en 30 km/h edennyt, mutta enpä minä siihen missään vaiheessa oikein jaksanut uskoakaan. Pyöräily oli niin kivaa, niin mielelläänhän sitä teki yli 3 h (tarkalleen 5 min ja 44 s yli). Vikalla kierroksella tunnelmaa latisti vain se tosiasia, että juoksu lähestyi.

Supersunnistaja kärsii

Ah, se juoksu! Tiesin niin satavarmasti, että se tulisi olemaan silkkaa tuskien taivalta. Olinhan kesä-heinäkuussa juossut tasan kahdet iltarastit ja yhden polkujuoksulenkin. Toivoin monta kertaa, että olisin ollut vain olympiamatkalla, koska kympin nyt köpsyttelee pelkällä kiukulla. Mutta nyt matkaa oli taivallettavaksi yli tuplat.

Supersuunnistaja sanoi kuvia katsellessaan, että
voisin päästä tuomarien seulasta läpi kävelykisoissa - tosin ne
kävelijät menevät kovempaa kuin mitä minä lauantaina "juoksin". :D

Juoksu olikin ihan saatanasta ja jalat sementistä. Ekat 5 km minulla oli infernaalinen hapotus ja alaselkää särki, kun en saanut heti selkää suoraksi ja lantiota eteen kunnon juoksuasentoon. Lopulta sain paketin jotakuinkin kokoon, kun keskitin koko mieleni vain tunkemaan lantiota eteen ja ylös. Vauhti oli silti aivan naurettava, askel kaikkea muuta kuin lennokas ja jengiä puski ohi tasaisella tahdilla. Ainoastaan Supersuunnistaja ja Kunnallispoliitikko K eivät hyökineet ohi, mikä oli minusta vähintäänkin mystistä. Vaihtopaikan kohdalla olevalla suoralla näinkin Ääsääsin kävelemässä toisella puolella tietä: huutelin ja kyselin, että minne sattuu, mutta kuulemma vain sykkeet olivat pilvissä. Totesin tekeväni meidän taloutemme kärkiaikaa, joten yritin tsempata edes vähän. Minusta tuntui, että sain juoksuni kulkemaan paremmin toisella kierroksella, vaikka kävelinkin yhä kaikki jyrkemmät mäet. Tämä oli kyllä pelkkä harhaluulo, koska väliajat kertoivat minun hidastuneen tokalla kierroksella entisestään. Ilmeisesti sekin oli vielä mahdollista. Menoon tai sen puutteeseen saattoi vaikuttaa myös oikeaan jalkapohjaani muodostunut kolikon kokoinen rakko, joka painoi ja suorastaan velloi loiskuen joka askeleella. Koetin muuttaa jalan asentoa, mutta olo oli silti kuin Pienellä Merenneidolla maan kamaralla. Rakko puhkesikin sitten jossain loppukirin tiimellyksessä. Vaikka olinkin ihan puhki, niin kyllähän meikästä taas kerran jonkinlainen loppukiri irtosi. Onnistuin jopa ohittamaan muutaman muun etanasarjalaisen viimeisen 6 km aikana, joten juoksu ei ollut pelkkää persnettoa. Kirin aloitin ennen siltaa olleessa pienessä alamäessä ja se riitti jotenkuten lopun jyrkkään mäkeen ja maalisuorallekin. juoksuaika oli naurettavat 2.24:28. Jos juoksu olisi mennyt unelmoimaani 2 tuntiin ja varttiin, niin aikakin olisi ollut lähellä 6 tunnin rajapyykkiä. Nyt nautiskelin Tahkon kisan loistavista puitteista kokonaiset 6 h 16 min ja 23 s. No, onneksi ei sen kauempaa mennyt. Aika on mielestäni kuitenkin ihan siedettävä. Kuten se sananlaskukin sanoo, meidän lahjattomampien pitäisi tosiaan vähän treenatakin.

Ihanaa! Saa lopettaa!

Tahkolla oli kyllä ihan mahottoman hyvät puitteet kisaan, ja järjestäjien ote oli erittäin ammattitaitoinen. Kisa oli tosi kiva, ja minua harmittaa ainoastaan se, että valmistautumiseni meni vähän plörinäksi. Mutta kivaa se kisaaminen silti oli! Taidan tosin olla sitä mieltä että perusmatka on matkana kivempi, kun siinä ei tarvitse juosta kuin kymppi, joka on matkana mielestäni inhimillinen. Ehdottelin jo Supersuunnistajalle joukkueviestiä, missä minä uin ja pyöräilen ja hän hoitelee juoksupuolen. Ideaa ei täysin tyrmätty: Ääsääs vain kyseenalaisti, miksi minun pitää saada uida.

Supersuunnistajan loppukiri ja viime hetken ohitus

Mun yksi kauden päätavoitteista oli tehdä Supersuunnistajasta triathlonisti. Siksi kustansin hänet tammikuussa uimakouluun ja yllytin ilmottautumaan Tahkolle. Onnistuinko? Kun kysyin heti maaliintulon jälkeen, että oliko kivaa, niin vastaus oli EI. :) Mutta silloin taisi olla vähän paha olo, vaikka juoksusta iso osuus olikin mennyt kuulemma kävelyksi. Uinti oli sujunut kuulemma oikein mukavasti, eikä vedestä noustessa edes huipannut. Pyöräily oli kuulemma vähän tylsää, vaikka maastopyörällä polkiessa olikin saanut paljon kommentteja. Minkäs sitä metsien mies luonnolleen mahtaa - se tarvitsee vaihtelevampaa maastoa. Pyöräilystä juoksuun vaihtokin oli kuulemma sujunut kivasti, mutta juostessa tuli sitten huono olo. Osasyy oli tosiaan varmaan siinä ultrasta palautumisessa, mutta saattoi tankkauskin vähän kusta. Laji oli kuitenkin kuulemma ihan ok ja Ironmanin voisi käydä joskus tekemässä. Silloin hän kuitenkin meinaa mitä luultavimmin vuokrata fillarin. :)

Kiitos järjestäjille kisasta, huoltojoukoille sapuskoista ja mökistä sekä kannustajille tsempistä!

Kiipeilyä ja kisavalmistelua

Tahkon kassit on pakattu, ja kissa istuu kassin päällä. Kaikki on siis niin kuin pitääkin. Huomenna töiden jälkeen ajamme mökille ja viemme karvahanurit sinne viikon sporttilomalle: mökillä ne pääsevät joka päivä valjaissa ulkoilemaan, joten edessä on taas oikea peruskuntokausi. Itse suuntaamme perjantaina ensin Tampereelle tapaamaan erästä maailmankansalaista, joka piipahtaa Suomessa ja sitten ajamme Tahkolle.

Kiipeilytohvelit

Tänään olin ekaa kertaa tällä viikolla urheilemassa, kun kävin Vuorikiipeilijä M:n kanssa Salmisaaressa kiipeilemässä. En ole nyt kesällä ehtinyt sisäseinälle ollenkaan ja ulkonakin olemme käyneet vain kahdesti. Kuvat ovat muuten taannoiselta Kauhalan keikalta, missä olin Vuorikiipeilijä M:n, Akrobaatti H:n ja Cliffhanger M:n kanssa.

Akrobaatti H kiipeää ja Vuorikiipeilijä M varmistaa

Aika alkeista sai taas lähteä liikkeelle. Mutta kivaa oli, ja se oli pääasia. Huomenna menen ehkä uimahalliin hiomaan käsivedon tekniikkaan viimesilausta, jos jaksan herätä ajoissa. Taitaa olla syksy ny, kun on uimahallikin taas auki.

Vuorikiipeilijä M pääsi kaikki
yrittämänsä seinät ylös

Tajusin juuri, että olen unohtanut postata viimeisen osan positiivisuushaasteesta. Eli idea on sama kuin taannoin FB:ssa. Viisi kivaa asiaa päivästä. Edelliset osat voi lukea täältä, täältä, täältä ja täältä.

1. Olen hyvällä fiiliksellä lähdössä kisaamaan lauantaina, vaikka olenkin kärsinyt vammoista ja treenannut liian vähän. Eniten vaikuttaa se, että olen lähdössä luottavaisin mielin uimaan. Kun olen nyt pariin kertaan viime viikkoina uinut Seurasaaren ympäri, jaksan uskoa, että tuo vajaa pari kilsaa on minulle ihan helppo rasti. Pitää vaan muistaa ottaa rauhallisesti. Lisäksi ei ole niin kylmä sää kuin Nurmijärvellä tai Hollolassa.
2. Kiipeily oli tänään tosi kivaa ja Vuorikiipeilijä M:n seura ihan parasta. Hän on sellainen tosi positiivinen ihminen, joka saa minutkin aina hyvälle tuulelle. No, tänään olin kyllä jo valmiiksi hyvällä tuulella, mutta aina voi parantaa! Edes liian vähillä otteilla varustettu muka-vitosen seinä ei keljuttanut.
3. Pesin tänään kissojen hampaat ilman suurempia ongelmia. Ne tykkäävät hammastahnan mausta ja alistuvat kohtaloonsa lähes suosiolla. Eipä tule kateille hammaskiveä.
4. Olen käynyt tällä viikolla töissä monta hyvää keskustelua, ja nyt on aika hyvä pössis.
5. Saimme lippuja ja kokoon porukan Illalliselle taivaan alla.

En haasta enää ketään, kun haasteesta on jo niin pitkä aika.

Tahko tulee - olenko valmis?

Enää muutama päivä mun elämäni ensimmäiseen triathlonin puolimatkaan. Mua vähän hirvittää. Ensinnäkin olen treenannut vähemmän kuin oli aikomus. Toisekseen menin sitten säätämään fillariani aika viime tingassa.

Tilasin itselleni fast forward -satulatolpan ja uuden satulan, joilla sain maantiepyörästäni enemmän tt-pyörän mittoja vastaavan pelin. Eli siis satulaa eteenpäin. Satula taas auttaa siihen, että herkempiä paikkoja ei satu, kun röhnötän aeroareilla. Hyvä hankinta, mutta olisi sen voinut ehkä tehdä vähän aiemmin.

Tuunattu Punainen Paholainen

Olen polkenut aerobareilla jo koko kesän, mutta en ole aiemmin oikein löytänyt hyvää asentoa, koska en ole saanut satulaa tarpeeksi eteen. Pidin sitten viime viikolla tee se itse -bikefittingia: kytkin fillarin traineriin ja kuvasin poljentoani videolle. Sitten katselin YouTubesta oikeita bikefitting-videoita ja koetin matkia niiden säätöjä siten, että sain oman asentoni vastaamaan videoilla polkevien ihmisten asentoja. Minun piti satulatolpan vaihdon lisäksi laskea ohjaustankoa ja siirtää klosseja. Omaa videotani en voi valitettavasti julkaista, koska minulla oli fittingissa ylläni Liiterin aivan liian lyhyet juoksusortsit ja nuupahtanut kotipaita. :)

FF-tolppa ja tosi mukava satula

Kävin treenaamassa viime viikonloppuna uusilla asetuksilla pienen 35 km lenkin. En polkenut enempää, koska jalkani olivat aika väsyneet viime viikon polkujuoksulenkistä ja suunnistuksesta - minulla oli kuitenkin ollut ainakin kuukauden juoksutauko. Toivottavasti tämä kattava (eli jopa yli kolmannes puolimatkan pyöräilystä) tuntuman haku riittää ennen kisaa.

Tänään vaihdoin fillariin vielä kisakiekot ja kytkin uuden juomajärjestelmän aerobarien väliin. Senkin täyttämistä vauhdissa olen kokeillut tasan kerran, joten se sujuu saletisti hyvin.

Tankoa on laskettu ja kaikki korokerinkulat on poistettu.

On siis sanomattakin selvää, että meikäläinen lähtee vahvimmalle triathlonin osuudelleni eli pyöräilyyn erittäin varmoista ja turvallisista asetelmista. Mutta eipä tuolla ole niin väliä, koska en jaksa ihan kamalasti uskoa pääseväni tavoitteeseeni eli alittavani kuutta tuntia. Mutta toivo elää edelleen. Pidelkääs peukkuja!

Helvetistä itään

Sen niminen musikaalinen tuotos on laulu- ja soitinyhtye Kotiteollisuudella (Ette varmaan ikinä arvaa, mikä levy soi matkalla autossa!). Samanniminen luontopolku kulkee Helvetinjärven kansallispuistossa. Me kuljimme polusta puolet, kun kävimme Helvetinjärvellä yöpymässä matkalla Padasjoen mökiltä Pohjanmaalle. Muuten kuljimme ihan muita polkuja ja pätkän ihan teittömiä taipaleitakin. Katsastimme toki myös Helvetinkurun, joka on aika nätti mesta.

Onko Helvetinjärvi porttipuisto kovempiin kansallispuistoihin?

Taas olisi luvassa kuvailottelua reissustamme. Kuvat eivät tee maisemille oikeutta: mukana oli vain pokkari ja luonto tuppaa aina olemaan vähän sellaista, että se näyttää livenä paremmalta. Kertomistakaan ei kamalasti ole, mutta kerronpa silti: kävelimme iltasella reilut 4 km Luoma-nimisen järven rannalle. Siellä oli jo pari muuta seuruetta telttailemassa (Ja taas koira! Tällä kertaa tosi iso hauva nimeltä Unna), mutta mahduimme mukavasti sekaan. Ja taas paistoimme illalla lettuja. Aamupalan jälkeen kävelimme Helvetinkurun kautta kiertäen takaisin autolle ja tsekkasimme myös kurussa olevan upean rotkon. Saavuimme parkkipaikalle "sopivasti" lounasaikaan joten safkasimme ennen lähtöä kesäravintolassa villisikaburgerin ja villisian ribsejä. Possut olivat varsinaista lähiruokaa: kun saavuimme mestoille, ajoimme villisika- ja strutsifarmin ohi. Illalla molempia koikkeloi pihalla, mutta pois lähtiessämme strutsit olivat piilossa.

Perinteinen Ääsääsin äässi -patikointikuva

Ja tässä sitten vielä niitä kuvia. Kannattaa kyllä mennä itse katsomaan ihan paikanpäällekin. Helvetinjärvi ei ole iso kansallispuisto, mutta kyllä siellä 1-2 yön retken pyörähtelee. Tai sitä voi käyttää pit stopina matkalla pohjoiseen, kuten Unnan posse teki.

Metsässä oli masentuneitakin puita

Järvi oli tyyni, kun tulimme. Ja kuulemma lämmin.

Unna ja laiskojen sahankäyttäjien nuotioratkaisu

Onko joku syönyt Fazerin Sinistä?

Leirisauna eli nuotion sammutushiillos

Superkuu ja vähemmän super meitsi

Supersuunnistajan aamupalatuokio

Maailman pienin sammakko. Tuo sormi on mun pikkurilli!

Suolla oli vähän isompi konna

Helvetinkolu

Sama mesta pohjalta

Minä ja huisin siisti rotko. Kiivettiin tuolta alhaalta.

Painukaa Helvettiin siitä! :D

Kyllä maalla on mukava pyöräillä!

Meillä oli lomalla fillarit mukana, ja kävimmekin jonkin verran pyöräilemässä sekä mökillä että Pohjanmaalla. Oli tosi kivaa saada uusia lenkkejä ja vaihtelua maisemaan, mutta kivointa oli se, että lenkille pääsi lähes suoraan etutovelta. Sekä mökillä että Pohjanmaalla on alussa pieni pätkä hiekkatietä, mutta mulla on treenikiekoissa pistosuojatut gummit, joten hiekkatielläkin voi ihan hyvin polkea vähän matkaa. Espoossa on toki tarjolla pikitietä alusta alkaen, mutta niin on myös liikennevaloja ja eteen hyppiviä jalankulkijoita. Siksi tykkään yleensä kotona ollessa autoilla kauemmas ja lähteä polkemaan vasta jossain niin jonkassa, missä ei liikennevaloja enää ole.

Palkintojäätelöllä Padasjoen venesatamassa

Maalla tiet olivat suurimmaksi osaksi hyvässä kunnossa, ja enemmän liikennöidyillä teillä (kuten vaikka nelostiellä) oli pientareella tarpeeksi tilaa, että ei tarvinnut ihan rekkojen kyljessä polkea. Toki pienemmillä teillä oli kivempaa pyöräillä kuin valtaväylillä. Nelostielläkin tuli poljettua vain pieni siirtymä risteyksestä toiseen.

Pyörälenkissä tärkeintä on hyvät eväät.
Tässä taukoilemme Kauhajoella Valkoisessa Puussa,
joka oli mukana Jimin Suomen Paras Leipomo
-kisassa. Oli hyvää!

Padasjoella oli mäkiäkin kivasti, joten tuli saatua vähän lajinomaista voimaharjoitteluakin. Pohjanmaalla niitä oli yllättäen vähemmän, mutta kyllä muutama sentään osui matkalle kun poljin pk-lenkkejä. Pohjanmaalla oli toisaalta tosi hyvä polkea tempoa, koska ainoa hidastava tekijä oli vastatuuli tieprofiilin ollessa tasainen kuin pannukakku. Suhasin tempossa 15 km tienpätkää eestaas ja oli aika hauskaa tutkailla, paljonko tuulen suunta vaikutti nopeuksiini.

Maalaistunnelmaa matkan varrelta. Siitä lähtee muuten
melkoinen rapina, kun lammaslauma laiduntaa.
En ole ollut ennen tietoinen tästä "yllättävästä" äänimaailmasta.

Maaseudun tarjoamat pyöräilymahdollisuudet saivat minut jopa ehdottamaan Supersuunnistajalle, että pitäisikö meidän muuttaa Kirkkonummelle tai Sipooseen: minä pääsisin helposti maantielenkeille ja Ääsääs saisi puhua äidinkieltään. No, en minä nyt ehkä (vielä) ihan vakavissani ollut, mutta olen kyllä sitä mieltä, että joko asutaan tosi keskeisellä paikalla hyvien palveluiden ja metron välittömässä läheisyydessä tai sitten koti saa olla ihan metässä hyvien ulkoilumaastojen tuntumassa. Joku Suurpellon kaltainen lähiö on kuin hybridipyörä: siinä missä hybridi yhdistää maantiepyörän ja maasturin huonot puolet, on Suurpelto palveluton, mutta tiheästi asutettu peräkylä. Sori, suurpeltolaiset. Se on vaan nyt uusin esimerkki keskelle ei mitään rakennetusta asuinalueesta. :)

Yhden lenkin maali eli Fagerön ranta. Oli niin kuuma ja kiire
mereen, että unohdin riisua pyöräilyhousut ennen pulahdusta. :)

Pyöräilystä pinkkeihin kumeihin: Elina Jouhki kirjoittelee meille tiimiläisille aina välillä kuulumisiaan, ja taas tänään aamulla oli maili odottamassa. Elina pääsi heinäkuun alussa hoitoon kokeelliselle klinikalle Texasiin. Nyt hän on palannut jo kotiin. Klinikalla löytyi hänelle lääkeyhdistelmä, joka ei olekaan clinical trial, vaan lääkkeitä saa Suomestakin. Nyt hän on pääsemässä takaisin Meilahteen hoidettavaksi (hänet oli Meilahdessa siis laitettu jo saattohoitoon), mikä on ihan huippua! Jotta muiden ei tarvitsisi lähteä Jenkkeihin asti hoidettavaksi, on ensiarvoisen tärkeää tukea myös suomalaista syöpätutkimusta. Siksi kannattaa osallistua Team Elina Jouhkin keräykseen! Rahaa on kerätty nyt jo melkein 18 k€!

Jeesuskin selkeesti polkee pinkeillä kumeilla,
koska Ylimarkussa on ylisöpö pinkero kirkko!

Seuraavan kerran Team Elina Jouhki tempaisee Tour de Helsingissä, ja tällä kertaa minäkin pääsen mukaan. Harmittavasti olin jo maakunnissa, kun tiimi saatteli hollantilaiset isät maaliin omaassa tempauksessaan, eikä Giro d'Espookaan sopinut ohjelmaani. Team Elina Jouhkin perustamisesta ja muista tempauksista voi lukea enemmän perustaja Baba Lybeckin blogista.