Yhden kauden loppu ja toisen alku

Viikko siinä sitten meni urheilematta. Mutta nyt on hienot kulmat. Torstainakaan en päässyt kiipeilemään, kun crossfittaaja M:llä oli liian kiire töissä, ja aikainen lähtö ei tullut kyseeseen. Mutta perjantaiaamuna aloitinkin sitten sitäkin suuremmalla innolla aamulenkillä.

Lenkillä tuli ehkä todistettua, että kinesioteipit a.k.a. placeboteipit toimivat oikeasti. Mä teippasin polveni ennen lenksukalle lähtöä. Korjasin osaa teipistä ja irroitin sen polvesta ja kiinnitin saman teipin uudelleen. Lenkillä mua sitten alkoi vähän ennen puoliväliä sattua polveen. Oletin, että syynä oli viikkon tauko ja tottumattomuus, mutta kun pääsin himaan ja vedin juoksutrikoot jalasta, lähti puolet teipistä housujen mukana. Eli teippi oli irronnut. Minä kuitenkin luulin olevani teipattu, joten kipu ei voinut olla päästä kiinni. Eli teippi toimii, kun se on kunnolla kiinni. MOT.

Lauantaina loppui säbäkausi. Mä pelasin turnauksen ekan pelin, joka voitettiin 1-7. Harmittaa vähän tuo yksi maali, mutta se oli aika mahdoton torjuttava eli poikittaissyöttö. Voitimme myös tokan pelin ja olimme lopulta tiukan ja tasaisen lohkomme kolmansia. Lohkon eka nousi kolmosdivariin. Meilläkin oli noususta vielä vikan turnauksen alussa toivoa - niin tasainen lohko tosiaan oli. Ehkä ensi vuonna sitten.

Rapaisena ja varpaat jäässä lenksukan jälkeen

Tänään oli sitten vähän kovempi päivä. Avasin fillarikauden kunnolla, kun olimme supersuunnistajan kanssa parisuhdeurheilemassa, kun pyöräilimme Helsinki-Vantaan lentokentän ympäri. Yksi iso suihkari lensi juuri täydellisesti ajoitettuna ihan meidän ylitsemme. Muutama muukin aika hyvä lähinäkymä tuli. Pituutta lenksukalle tuli 52 km ja rapiat. Poljimme maastopyörillä, joten urkakka oli ihan kohtuullinen. Lisäksi multa meinasi varpaat jäätyä klossikengissä, koska en omista tuulensuojia niihin. Olin lenkin, saunan ja sapuskan jälkeen niin puhki, että nukahdin sohvalle pää toisen sylissä. Onneksi supersuunnistajalla oli mun iPad, niin ei tullut kai kamalan tylsää. Minä koisailin kuitenkin jotain 20 min. :)

Iltasella menin vielä uimaan. Väsytti niin pirusti, että en jaksanut mennä kuuden vuorolle, mutta supersuunnistajan painostamana raahasin pebani sinne seiskaksi. Seiskalta olinkin ainoa altaassa. Tai ihan alussa valkku-Sebastian kuvasi minua ja edelliseltä vuorolta kuvattavaksi jäänyttä seurakaveri L:ää. Uinnin kuvaaminen on kyllä pirun hyödyllistä. Siinä tajuaa niin selvästi omat kehitettävät asiansa. Tosin olen minä jo ennen kuvaamistakin tiedostanut, että ranteeni pettää käsivedon alussa enkä koukista kättä tarpeeksi, jotta saisin maksimaalisen työnnön käsivetooni. Myös potkuni on hieman tehoton, koska se tulee lähinnä säärestä. Noita asioita treenasin sitten vielä puolisen tuntia privaattialtaasta nauttien ja lähdin sitten himaan rötväämään ja syömään teeleipää. Omnom. Nyt alkaa ramaista kyllä siihen tahtiin, että taidanpa ottaa kissan kainaloon ja painella pehkuihin.