Kerrataas rogainingin idea: kyse on aikarajoitetusta suunnistuksesta. Rasteista saa niiden etäisyyden ja maaston haastavuuden mukaan eri määrän pisteitä: kakkosella alkavista rastinumeroista saa 2 pistettä, kolmosella alkavista 3 jne. Ja rasteja saa kertätä aikarajan sisällä niin paljon kuin haluaa ja ehtii. Meillä aikaa oli 8h, mistä matkassa olimme noin 7h 49 min. Alla on kuva kartasta ja siihen piirtämäni reitti.
Saavuimme Masalan peruskolulle hyvissä ajoin ennen kisan alkua ja ehdimme tosiaan suunnitella reitin alun ennen matkaan lähtöä. Minä muuten ehdotin, että lähdemme kiertämään Vitträskin idän puolelta, ja ehdotukseni meni läpi. Jee! Supersuunnistajalla on selkeästi positiivista vaikutusta minuun ja reittivalintoihini. Suunnittelimme reittiä aluksi rastille 51 asti ja sovimme, että päätämme siinä vaiheessa, lähdemmekö kiertämään vielä Juusjärveä tai Humaljärveä. Emmepä lähteneet.
Matkaa tuli taitettua nelisenkymmentä kilsaa. Kartan kuva ei ole enää missään mittakaavassa - ylläri. Kuten tihrustamalla ehkä huomaa, pyrimme kulkemaan mahdollismman paljon teitä pitkin, koska lumessa rämpiminen tosiaan oli aika rankkaa ja siten hidasta. Isoilla ja sulilla teillä juoksimme suurimman osan ajasta, mutta pienemmillä ja jäisemmillä myös kävelimme, vaikka kaikilla olikin nastakengät tai liukuesteet. Ja ylämäet käveltiin myös.
Emit-lapun lukemiseen kokemattomille ohjeita: vasemmalla on numeroitu rastit käyntijärjestyksessä ja numerot ovat vain järjestysnumeroita, eivät rastien numeroita. Joudutte tiiraamaan rastin numerot kartasta. Tokassa sarakkeessa on rastiväliin kulunut aika ja kolmannessa sarakkeessa käytetty kokonaisaika. Tuosta voi siis bongata pummeja. Niitä ei oikeastaan kyllä tullut - yksi reittivalinta oli vaan vähän urpo, ja kiersimme yhden kallion pidemmän kautta, koska pomppasimme liian aikaisin tieltä metsän puolelle. Taisi olla rasti numero 51 tuolla kartan yläreunassa.
Rastin 40 kohdalla tuli pimeä ja kytkimme otsalamput päälle. Kun on hyvä lamppu, niin metsässä on yllättävän helppoa rämpiä myös pimeällä. Ei se kuitenkaan maailman siisteintä ollut, niin jätimme rastin 32 hakematta. Ihan jees, niin ei tullut kiire. Tosin olisimme sijoituksissa 2 sijaa korkeammalla, jos olisimme hakeneet 32:n 26:n sijaan.
Mites minulla sitten meni? Yllättävän hyvin. Olisin kunnon puolesta jaksanut juosta poikain perässä vaikka koko matkan. Rastin 30 tienoilla minua alkoi perinteisesti sattua polviin. Kertauksena kaikille tähän väliin pieni polvi-epigriisi: Mun paremmasta eli vasemmasta polvesta on leikattu eturistiside vuonna 1995. Se on parantunut mainiosti ja toimii hyvin. Oikeasta polvesta on leikattu eturistiside ja kierukoita vuonna 2006. Sen eturistisiteestä ei tullut ihan yhtä kireätä kuin vasurista, ja siitä onkin jouduttu siivoamaan lisää kierukoita vuonna 2010. Silloin havaittiin myös rustovaurio, joka oli liian laaja korjattavaksi. Eli mun oikeassa polvessa ei ole iskunvaimennusta. Siksi sitä helposti kolottaa pidemmissä juoksuissa ja teippaan sen aina, jos meinaan juosta.
Polviin ei kuitenkaan sattunut mitenkään kamalasti ja itse asiassa vasen oli huonompana kuin oikea, mikä on mun mielestä positiivinen asia - siinä kun on vielä varaa huonontua ennen keinonivelleikkausta. Ja hassuinta oli, että mua sattui enemmän kävellessä kuin juostessa. Tämä oli harmillista sinänsä, koska yhdeltä tiimimme jäseneltä taas loppui kunto, ja hänen takiaan kävelimme lopussa aika paljon. Loppu menikin siten, että vuorotellen minä pyysin, että juostaan ihan hiljaa, ettei mua satu ja vuorotellen hän, että kävellään, kun puhti loppuu. Minulla leikkasi päässä kyllä ihan loppuun asti, koska pääsin väläyttämään vielä vikallakin rastilla uskomattomia kartanlukutaitojani ja pätemään reittivalinnassa: toinen Rokuallakin olleista hullupääurheilijoista halusi painella autotietä ja joutua kulkemaan pihan läpi. Minä ehdotin siihen, että mentäiskö tota kävelytietä suoraan rastille. Vielä kesällä olisin ollut siinä vaiheessa varmaan jo ihan nollat taulussa ja keskittynyt sietämään jalkakipujani.
Vesitiiviit sukat ovat muuten jännät talvella: kun soisessa maastossa lirahtaa kengästä läpi, kylmän kyllä tuntee, mutta varpaat eivät kastu. En sitten tiedä, onko sekään pelkästään hyvä asia. Mutta ihan hyvä valinta maastolenkkarit + vesitiiviit sukat + säärystimet oli. Vähän paremmat liukuesteet voisin kyllä hankkia. Mutta vetelen nyt ainakin tämän talven noilla halpiksilla, kun ne kerran tuli hankittua.
Olimme lopulta paras (ja ainoa) viiden hengen joukkue. Kokonaissijoituksemme oli 43/79. Ihan jees. Kunhan ei oltu vikoja. Rogaining oli sen verran lystiä, että hommaa pitää kokeilla uudelleenkin. Kuulemma on olemassa myös fillarirogainingia, mikä voisi NIIN olla mun juttu.
Kuvia ei tällä kertaa ollut, kun jätin kameran himaan. Muuten olisin voinut kuvata esimerkiksi hirven ja peuran jäljet. Sellaisia nimittäin tuli metsässä seurattua. Mutta tätä seurannee vielä lisää, niin tulee varmaan niitä kuviakin joskus vielä otettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti